sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Koulukirjastot: Suomi 1 - Ruotsi 5. Guys, we're losing this battle!

Miltä kuulostaa tällainen lista käsillä olevia asioita näin uuden opetussuunnitelman alla? Lukemisen edistäminen,  pedagoginen yhteistyö, lähdekritiikki, sosiaalinen media ja koulu, informaatiolukutaito, digitaalinen oppiminen?

Menneellä viikolla Tukholmassa oli Skolbibliotek 2014 konferenssi. Kaksi päivää Skandinavian koulukirjastoexpertit, -tutkijat ja -toimijat keskustelivat vilkkaasti koulukirjastojen tilasta (twitter #skolbibl14). Koulut olivat konferenssissa hyvin vahvasti edustettuina.

Reilu kaksi vuotta sitten tuli Ruotsissa voimaan laki, joka velvoittaa koulua järjestämään oppilaille pääsyn koulukirjastoon. Suurin odotuksin ja jännityksellä jäin seuraamaan tilannetta. Sittemmin Ruotsinmaalta kantautuneet viestit ovat olleet hämmentäviä. Pitihän se arvata, se meni hiusten halkomiseksi. Kirjastotoiminnan järjestämisen vastuu jätettiin koululle ja vuoden pituisesta siirtymäajasta huolimatta koulukirjastoja on vaihtelevasti.

Många elever har ingen tillgång till bibliotek. (Sveriges radio, 28.8.2014)

Ja laatu se vasta vaihteleekin. Keskusteluja on nyt käyty siitä, mikä ja mitä koulukirjasto on? Kunnalla on tarkastusvelvollisuus ja Skolverket tekee myös työtä koulukirjastojen eteen. Samoin Kungliga biblioteket eli Ruotsin kansalliskirjasto. Syksyltä on tullut Boråsissa esille tapaus, jossa koululle on jopa asetettu sanktioita koulukirjastotoiminnan olematta yhä vaaditulla tasolla. Kyse on varmaan taloudesta ja ehkä myös siitä, millaisena koulukirjaston funktio koulussa nähdään.

Koulukirjastokonferenssissa oli viime viikolla esillä asioita laajalla spektrillä. Esitelmiä oli aiheista koulukirjasto pedagogisena tilana, pedagoginen yhteistyö, koulukirjasto ja sosiaalisen median käyttö, yhteistyö ja digitaalinen oppiminen, luetun ymmärtämisen työstä ja lähdekritiikistä, rehtorin merkityksestä kehityksen suhteen, koulukirjastonhoitajan merkitys visionäärinä ja kehityksen promoottorina, media ja informaatiokompetenssit (MIK).

Suomen koulukirjastotoiminta ja sen järjestäminen kyllä kalpenee auttamatta tämän edellä. Ilopillereitäkin joukkoon mahtuu, mutta kaikenlaisten ohjausdokumenttien puuttuminen pitää huolen siitä, että koulukirjastotoiminta tuskin tulee Suomessa noin laajamittaisesti vakiintumaan. Siitä huolimatta meidän tullee tässä tilanteessa muistaa, että tätä samaa osamaista on kaikissa yleisissä kirjastoissa. Vaikkei koulukirjastoja voidakaan perustaa, kumppaneita kyllä löytyy yllämainituissa asioissa!

maanantai 17. marraskuuta 2014

Duunaa ihan jäätävän hyvä esitelmä!

Tänään pyörittelin päässäni tuttuja asioita, mutta vähän uudelta kantilta. Olen paljon lueskellut nuorten tiedonhallintataidoista ja miten niissä on korjailtavaa. Tänään tutkaani osui Esa Väliverrosen tuore blogikirjoitus "Puhe diginatiiveista kannattaa jo unohtaa". Moni tutkimus viittaa samaan loppupäätelmään. Tai siis, mitä me tarkoitamme diginatiivilla? Se näyttäytyy meille usein nuorten näppärällä tekniikan käyttämisellä ja ennakkoluulottomalla asenteella sosiaalista mediaa kohtaan. Jos haluamme, että siihen liittyy myös tehokas tieto- ja viestintätekninen osaaminen hyötykäytössä, lähdekritiikki, tiedon yhdisteleminen, joudumme useinmiten pettymään. Termin 'diginatiivi' käyttäminen yleensäkin on tainnut päästä puremaan meitä jalkaan.

Toinen asia mitä pyörittelin oli diskurssit ja niiden erot. Se, miten me emme puhu saamaa kieltä, vaikka puhummekin suomea. Opettajille ja kirjastolaisille samat asiat näyttäytyvät koulutustaustan takia eri tavalla. Ja niin edelleen. Meillä on erilaisia käsityksiä asioista, kentän sisälläkin. Joskus se kiteytyy vain erilaiseen kielelliseen ilmaisuun.

Tiedonhaun opetus kalskahtaa nuoren korvaan tylsältä ja tarpeettomalta. Se ei vaan natsaa. He osaavat jo hakea tietoa, jos heiltä kysyy. Kirjastohan voisi kuitenkin tavallaan toimittaa koko paketin, tiedonhaun prosessi lopputuotoksineen. Miltä kuullostaa: "Miten duunaat ihan jäätävän hyvän esitelmän äikän tunnille??" Ei ehkä menisi siltikään läpi esim. Roosalle ja Valtterille, mutta oltaisiinko siinä vähän jo lähempänä sitä todellista tarvetta ja nuoria??

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Tulevaisuuden toimintaympäristön skannausta

Lähdin julkaisemaan e-lehteä View to the future Flipboard sovelluksella!

Kuratoin lehdessä uutisia, joiden katson jollain lailla kuvaavan mahdollisia tulevaisuuden toimintaympäristöjä, kirjastot, opetus, yhteiskunta, työ. Käy tutustumassa!

Sunnuntai illan puuhasteluin,
Anu



Sormet syhyää, koska ne OPSit oikein valmistuu?

Ajatukset ovat olleet koko viikonlopun aivan muualla kuin töissä. Perjantaina mahdottoman upeaa jazzia D-boosterin tarjoilemana ja nyt veljenpojan perään katsomista. Ja tietenkin hassuttelua ja naamaliikkeitä.

Ajatukset työn taka-alalla alkavat kuitenkin jo vahvasti suuntautua tutkimuksen puolelle. Uudet opetussuunnitelmat valmistuvat vuoden vaiheessa, enkä ole halunnut niihin ottaa varaslähtöä kurkistelemalla. Uuden opetussuunnitelman diskurssianalyysi starttaa heti kun saan uuden lukkoon lyödyn opetussuunnitelman käsiini!

Tämän hetken, pian väistyvä, 2006 opetussuunnitelma on jo analysoitu. Esittelin analyysin tuloksia lokakuussa 2013 Istanbulissa ECIL konferenssissa ja tänä syksynä Oulussa Informaatiotutkimuksen päivillä. OPSista löytyy kirjasto ja informaatiolukutaito kyllä, vahvimpana tiedonhaun ja oppimisen diskurssit. Ainoa mikä siellä on vähemmällä huomiolla on tiedolla työskentelyn diskurssi, itse tiedonhallinta.

On jännittävää katsoa mitä uusi opetussuunnitelma paljastaa. 2006 opetussuunnitelman perusteella voi huoleti sanoa, että kirjastojen tieto-osaamisella on tilaa. Jos vaan saadaan kaikille sopiva konsepti. Tästä mahdollisesta konseptista tulen puhumaan seuraavaksi Turun Lukuinto-koulutuksessa joulukuun alussa. Kokeilun jälkeen on pelkkää hyvää sanottavaa!

Uskon, että uusi opetussuunnitelma avaa näitä yhteistyömahdollisuuksia yhä enemmän. Nähtäväksi jää, jännittävää!


keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Kirjastot ja some, päänvaiva vai mahdollisuus?

Sosiaalisen median työkaluista Facebook oli ensimmäinen, joka tuli kirjastoon. Sen jälkeen on tullut Twitteriä, Pinterestiä, Instagramia, Whatsuppia. Vuosien varrella niiden ilmestyttyä vastuulliset on usein nimetty sen mukaan, kuka yleensä on ollut kyseisestä asiasta tietoinen ja aktiivinen.

Matkan varrella asia on kuitenkin mennyt epäselväksi. Tai siis selkeyttä ei ehkä koskaan ollutkaan, kokonaisuuden suhteen. Johanna Hurmerinta blogissaan on käsitellyt sosiaalisessa mediassa useimmiten tehtyjä virheitä, mm. suunnitelman puutetta. Lokakuisessa 'Ledarskap på bibliotek' -kurssitapaamisessa mietimme tätä asiaa myös. Kirjastoilta puuttuu sosiaalisen median strategia. Ja nimenomaan siinä suhteessa, että voitaisiin määrätellä mitä sosiaalista mediaa käytetään tavoitellessa mitäkin asiakassegmenttiä.

Someen pitää olla startegia, joka määrittelee mitä sillä halutaan tavoitella, mihin halutaan pyrkiä mitä välineitä käyttäen, mitä sovelluksia on tarkoituksenmukaista käyttää ja minkä asiakasryhmän kanssa. Nuortenkirjastotyö on tässä avainasemassa. Nuoria asiakkaita voi koittaa tavoitella esim. Instagramin kautta erilaisilla kilpailuilla. Tähän on hyvä vielä vinkata Maria Kronqvist-Bergin väitöskirja, joka käsittelee mm. varsinaissuomalaisten kirjastojen sosiaalisen median käyttöä ja sitä, miten kirjasto 2.0sta jää usein sosiaalisuus uupumaan.

“You are what you share.” 
― C.W. LeadbeaterWe Think: The Power Of Mass Creativity

maanantai 10. marraskuuta 2014

Kirjasto saisi nostaa häntäänsä, kuka sen muuten tekisi?

Taru Pätäri Turun kulttuurilautakunnasta kävi tänään 'Toimiminen julkisyhteisössä' -kurssilla puhumassa ylemmän AMK-tutkinnon opiskelijoille toimimisesta kunnallispoliitikkona ja lautakunnan jäsenenä. Pyysin häntä kertomaan meille, mitä asioita kunnallispäättäjä haluaa kuulla kirjastosta, kun kirjaston asioista päätetään.

Saimme kuulla, että kirjasto on vähän liiankin hiljaa. "Harva lautakunan jäsen tietää mitä siellä kirjastossa oikeasti nykyään tapahtuu. Monelle se on vielä kirjojen lainausta ja palautusta." Minua tämä ei kuitenkaan yllättänyt. Kirjastossa on taitavaa ja tunnollista väkeä töissä, jotka enemmän kuitenkin ovat taitavia asiantuntijoita pitämättä itsestään sen enempää meteliä. Sille olisi kuitenkin tarvetta, sille metelille nimittäin.

Keskusteluissa havaittiin myös se, että kirjastolaiset eivät myöskään tunne lautakuntien jäseniä. Turussa lautakunnan jäsenet ovat tehneet kierroksia lähikirjastoissa, kun on ollut tarpeen päättää kirjaston asioista. Pätäri myös ihmetteli, miten vähän yhteydenottoja heille kirjastoasioissa tulee. Määrä on lähes olematon.

Hän kehottaa kirjastoja konkretisoimaan työtään,

  1. näyttämään mitä kirjastoissa tehdään, mitä työ pitää nykyään sisällään; 
  2. mitkä ovat työn solmukohtia ja mitkä ovat toimivia juttuja; 
  3. kehittämienn näkyväksi
  4. suora yhteyden ottaminen päättäviin ryhmiin
Listaan hän lisäsi vielä monilukutaidon ja tulevan uuden opsin, jonka myötä hän uumoilee koulujen ja kirjastojen yhteistyön kasvavan entisestään. 

Itse lisäisin listaan vielä erään ajatuksen. Se muoto, missä tietoja, laskelmia ja niin sanottuja toimintalukuja päättäjille esitellään, pitäisi olla visuaalisempi. Kirjastojen keräämät laatumittarit ja toimintamittarit ovat kvantitatiivisia. Mutta entä kirjastojen kvalitatiivisen toiminnan mittaaminen? Visualisointi, kuvitteellisten käyttäjä profiilien esille tuominen, käyttäjien kiitokset ja kehut näkyviksi, kirjaston todelliset osaajat eli kirjastolaiset esille! Avoimia ovia, päättäjät kirjavinkkaukseen tai satutunnille, päättäjien tet-harjoittelua; ajatus saa lentää!

Ville Tolvanen viikonlopulla blogissaan kirjoitti miten tullaan asiantuntijasta vaikuttajaksi. "Ymmärrät kun ryhdyt tekemään ja huomaat, että pahinta mitä voi tapahtua on asioista vaikeneminen. Vaikeneminen ei ole vaihtoehto, koska silloin luovut sinulle annetusta oikeudesta käyttää valtaa. Vaikenemalla päätät antaa muiden vaikuttaa asioistasi."

Suomen kirjastoissa tehdään huikean hyvää ja laadukasta työtä, kyllä kaikki saisivat nyt olla sitä omaa häntää nostamassa!

Maanantaimiettein,
Anu

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Voiko julkinen organisaatio olla älykäs?

Huomiselle opetustunneille olen valmistautunut miettimällä mm. miten älykkyys ja oppiva organisaatio -ajattelu istuu meidän suomalaiseen julkisen organisaation raameihin. Omakohtainen kokemukseni on, että julkinen organisaatio Suomessa on hyvin hierarkinen, jäykkä toimimaan nopeasti ja hidas vastaamaan ulkoa päin tuleviin haasteisiin. Päätöksenteko saattaa kestää kauan ja hitaammin mitä tämän hetken informaatioyhteiskunnan tarve vaatii. Näin on ollut esimerkiksi koulutusalalla. Opetussuunnitelma ei ole enää vuosiin vastannut tämän päivän koululaisen tarpeita.

Kirjastolaitoksella ei kuitenkaan ole samanlaisia ulkoapäin tulevia kiinteästi noudatettavia ohjausdokumenttejä kertoen, mitä meidän seuraavan 10 vuoden aikana pitää tehdä ja miten toimia. Siksi kovasti peräänkuullutan notkeuden löytämistä ja nopeampaa reaktiokykyä.

Peter Drucker sanoi jo 1990-luvulla, että "organizations has to be prepared to abandon knowledge that has become obsolete and learn to create new things through: 1) continuing improvement of every activity, 2) development of new applications from its own success, and 3) continous innovation as an organized process." (Nonaka & Takeuchi, 1995)

Tässä tulee myös esille oppivan organisaaton ajattelu. Organisaatiot koostuvat ihmisistä ja ihmiset ovat organisaation voimavara. Voimavara on ihmisillä oleva osaaminen, mikä pitää näinä taloudellisesti heikkoina aikoina valjastaa organisaation käyttöön. Ei, en tässä tarkoita että se pitää ottaa työntekijöiden selkänahasta, vaan henkiläkohtisen osaamisen pitää päästä kukkimaan ja kantamaan hedelmää organisaatiolle.

Sunnuntai-illan miettein,
Anu

Ps. Kirjoja mitä olen illan aikana selaillut:

Kuusela & Ylönen (2013). Konsulttidemokratia : miten valtiosta tehdään tyhmä ja tehoton. Helsinki, Gaudeamus.
Kotter, John P. (2012). Leading change : with a new preface by the author. First published in 1996. Boston, Harvard Business Review Press.
Nonaka & Takeuchi (1995). The knowledge creting company : how Japanese companies create the dynamics of innovation. New York, Oxford Univerity Press.
Virtanen & Stenvall (2014). Älykäs julkinen oganisaatio. Helsinki, Tietosanoma.