lauantai 19. marraskuuta 2016

Nyt hei ihan oikeesti!

Oxfordin sanakirjojen toimitus valitsi vuoden sanaksi 'totuudenjälkeinen'. Siinä vasta on vuoden sanalla kolkko kaiku. Viime vuonna vuoden sanaksi valittiin vedet silmissä naurava emoji. Itku pitkästä ilosta? Itselleni tutkijana, kirjastoammattilaisena sekä kouluttajana on hyvin vaikea sulattaa sitä faktaa, että joudumme edes käsittelemään jotain mikä on 'post truth'. Miten niin totuuden jälkeinen? Mitä se on? Mikä aiheuttaa sen ettei totuutta enää tarvitsis hakea? Mitä sitten tilalle? Tunteella mennään, tiedosta ja totuudesta viis?

Samassa uutisessa mainitun määritelmän mukaan totuudenjälkeinen on määritelty seuraavasti: "(termi viittaa) olosuhteisiin, joissa objektiiviset faktat vaikuttavat yleiseen mielipiteeseen vähemmän kuin tunteisiin ja henkilökohtaisiin vakaumuksiin vetoaminen". Hallituksen taholta tullut "päivystävät dosentit" dissaus? Tätähän olemme jo saaneet kokea Suomessakin, liittyen esimerkiksi vuosi sitten syntyneeseen pakolaisaaltoon. Tunteet olivat pinnalla ja jokainen roskauutinen sai levitä verkossa melko vapaasti ihmisten tunteiden kantamana.

Psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri ja THL:n tutkimusprofessori Hannu Lauerma on tänään 19.11. Turun Sanomissa haastattelussa kertonut, miten moni ihminen on kaikesta suomalaisesta koulutuspuheesta huolimatta tällaisten juttujen vietävissä. Olen kuullut Lauerman puhuvan ja hän puhuu tiukasti, paljon ja täyttä asiaa. Hänen mukaansa ihmiset ovat hyvin taipuvaisia uskomaan myös disinformaatiota, mikäli se myötäilee heidän omaa maailmankuvaansa. Tähän viittaa myös ajatukset siitä, että jos luettu/opittu asia ei sovi omiin tietorakenteisiin, sitä ei uskota vaikka faktat kuinka toiseen suuntaan osoittaisivat. Mielikuvilla pelataan ja niitä käytetään ns. vaihtoehtomediassa hyväksi surutta.

Meillä on hallitus, joka on antanut puitpaut vaalilupauksille eri aloilla; itselleni lähellä on luonnollisesti koulutuksen ja yliopistojen leikkaukset. Mutta nyt on Yhdysvalloissa valittu presidentti, joka tuntuu olevan vielä jotain aivan muuta: demagogi, populisti, miljonääri joka pelastaa köyhät ja raskautetut, paljon oikeussalissa aikaa viettänyt 'anti-establishmentti' -tyyppi, jonka puheet olivat vaalikampanjan aikana suurelta osin puuta heinää. Ja näitä juttuja tulee koko ajan, ikävällä tavalla a gift that keeps on giving.

Vaalien alla törmäsin myös termiin 'ignorance porn'. Esimerkinomaisesti selitettynä, The Daily Show Yhdysvalloissa, meillä vastaava on Noin Viikon Uutiset, kävi useaan otteeseen kampanjan aikana haastattelemassa Trump kannattajia. Niiden videoiden katsominen on tuuperruttavaa. Luulot, uskomukset ja salaliittoteoriat ovat arkipäivää. Toki Trumpin kannattajissa oli äänestäjätutkimusten mukaan paljon koulutettuakin väkeä, mutta jos eräs äänestäjä pohtii että Obama oli vastuussa 9/11 iskuista, koska ei ollut silloin toimistolla vaan jossain golfaamassa: ignorance porn.

Informaatiolukutaidon aspektit ja medialukutaito ovat olleet coloradolaisen ystäväni mukaan Yhdysvalloissa paljon puheenaiheen vaalivoiton jälkeen. Farewell, America jutussa kirjoitetaan median roolista vaaleissa ja miten kirjoittajan, Neil Gabler, mukaan media olisi osittain jättänyt objektiivisen ja todenperäisyyksiin perustuvan reportoinnin taakseen. Mediaa on syytetty mm. siitä, miten Trump sai media-aikaa kun hänen sanomisia päiviteltiin päivästä toiseen. Tästä asiasta lisää vaikkapa täällä Mari K. Nimemen Ylämaan Kettu -blogissa. Media-asiaa ajatellessamme voi lähteä miettimään, paljonko yleissivistystä nykypäivänä tarvitaan, jotta voi median ja uutisten suhteen olla todellakin kriittinen ja osata jäljittä jokainen juttu juurilleen.

En yhtään ihmettele Neil Gablerin pelkoa siitä, mihin Amerikka on menossa. Yle uutisoi muiden medioiden vanavedessä Trumpin valitsemasta läheisimmästä neuvonantajastaan Steve Bannonista, joka on myös seuraavan lauseen päästänyt suustaan: "Pimeys on hyvästä. Dick Cheney, Darth Vader, Saatana. Se on valtaa. Se vain auttaa meitä silloin, kun vastustaja on väärässä. Kun he eivät tajua, keitä me olemme ja mitä aiomme tehdä." Amerikka ja koko maailma Eurooppaa myöden on vedenjakajalla, ensi vuodesta tulee Europassa merkittävä vaalivuosi. Tilannetta ei tule väheksyä piirun vertaa, kun tällaiset typit ovat vallan kahvoissa.

Ja tämä pitkähkö alustus vie nyt tämän blogikirjoituksen varsinaiseen asiaan: lukemiseen, oppimiseen, lukeneisuuteen, tieteeseen, tietoon ja informaatiolukutaitoon. Big think sivuston Derek Berekin artikkeli 'What is lost in nation thats reading less literature' pohtii samaa asiaa jota ovat suomalaiset lukemisesta kertovat jututkin pohtineet: lukemisharrastus laskee laskemistaan ja pitkien tekstien lukeminen on yhä useammalle nuorelle haaste. Tässä pesii todellinen pulma.

Knowledge Quest on Yhdysvaltain koulukirjastoyhdistyksen lehti. Kyseisessä lehdessä on vaalien jälkeen 18.11. ilmestynyt Sara Stevensonin artikkeli "Information Literacy Lessons Crucial in a Post-Truth World". Suomessa on aivan sama tilanne. Koulut, kirjastot ja kodit ovat avainasemassa tilanteessa, jossa olemme menettämässä lukevia lapsia ja nuoria. En lähde tässä keräämään uutisia lukemisen tärkeydestä, lukemisen merkityksen me tiedämme. Mutta, miten tärkeää on lukeminen, lukemisen taidot ja oppiminen tässä totuudenjälkeisessä maailmassa, missä jokaisella kansalaisella pitää olla koko ajan varoitusvalot vilkkumassa kun kohtaa uutta informaatiota?

Olen niin monesti vetänyt kirjoituksiini myös uuden opetussuunnitelman, POPS2014. En tee sitä nyt, koska tämän asian pitää olla selvä ilman sitäkin.

Kuten sanottu, olemme vedenjakajalle ja tätä tilannetta ei nyt parane sössiä.



perjantai 14. lokakuuta 2016

ECIL 2016 - Eurooppalainen informaatiolukutaidon konferenssi, koulujuttuja!

Toinen konfernssipäivä alkoi innostuneesti Jan van Dijkin esityksellä. Edessä oli 'vähän lyhyempi' päivä koska iltapäivä oli varattu kirjastovierailuille. Sitä ennen haluan tuoda esille ainakin kaksi eri esitystä liittyen koulumaailmaan.

Slovenialainen tutkija Romana Fekonja (National Education Institute Slovenia) esitteli menetelmää, joka keskittyi kouluyhteistyöhön. Sloveniassa on olemassa kouluille pakollinen kirjastotaitojen opetussuunnitelma, joka kulkee nimellä bibliopedagogical work. Alakoulussa jokaisella luokalla on minimissään neljä oppituntia vuodessa tiedonhakua tai kirjastonkäytön opetusta ja kaikki nämä tunnit implementoidaan laaja-alaisiin oppimiskokonaisuuksiin. Yläkoulussa sessioita on peräti 15 vuodessa jokaista luokkaa kohden.
Puisto ja penkit, Praha. Kuva: A. Ojaranta

Opetustiimi rakentuu aineen opettajasta, englannin kielen opettajasta ja kirjastonhoitajasta sekä IT-taitojen opettajasta. Projektin lopussa opiskelija tarvitsee lomakkeeseensa kuittauksen kaikilta, myös kirjastonhoitajalta, joka kuittaa lähteet, lainaukset ja lähdeluettelon tarkastateuiksi hyväksyttävällä arvosanalla. Koulukirjastot siirtyivät kirjasvarastoista informaatiolukutaidon toimenpiteisiin. Tässä alkaa jo kadehtia slovenialaista systeemiä! Tämä menetelmä on havaittu hyvin tehokkaaksi tiedonhankinnana ja informaatiolukutaitojen kehittäjäksi. Pitää vielä ottaa yhteyttä esitelmöitsijään ja kysyä miten tämä järjestelmä on resurssoitu.

Harrie van der Meer Hollannista esitteli myös 2015 ECIL konferensseissa esillä olleen tutkimuksen toista osaa informaatiolukutaidon taitojen opettamisesta flipped classroom eli käänteinen luokkahuone menetelmällä. Heillä on ollut kaksiosainen tutkimus meneillään joka on yhä jatkumassa. Viimeisimmät tarkat tulokset eivät valitettavasti ehtineet mukaan tähän esitykseen.

Käänteinen luokkahuone tässä tilanteessa tarkoittaa sitä, että sen sijaan että koululaiset tulevat kirjastoon kuuntelemaan perusteita ja lopuksi tekemään tehtäviä, he saavat ennen kirjastokäyntiä katsottavakseen videolla ennakkomateriaalia (tai muuta materiaalia) ja kohtaaminen kirjastonhoitajan kanssa perustuu pelkästään tehtävien tekemiseen.

Turun yliopistossa on opiskelijoiden kanssa käytetty tätä menetelmää tiedonhankinnan opetuksessa menestyksekkäästi jo pidemmän aikaa. Etu perustuu juuri siihen, että tehtäviä tehdessä kirjastonhoitaja on aina lähellä ja korjaamassa hankalissa paikoissa, kun taas perinteisessä opetusmallissa tehtävät tehdään itsenäisesti kotona. Van Meerin ja ryhmän tutkimus osoitti, että oppimistulokset olivat parempia käänteisen luokkahuoneen oppilailla kuin perinteisesti opetetun ryhmän oppilailla.

Ensimmäisessä 2015 tehdyssä tutkimuksessa selkeitä etuja ei havaittu käänteisen luokkahuoneen ja perinteisen opetuksen välillä. Kun he tutkimusken toisessa osassa vaihtoivat arviointimenetelmää, eroja löytyi jo paremmin. Olisi hauska päästä jäljille lopullisista tuloksista.

Tutkimuksen rakenne (kuva: A. Ojaranta)
Tämä voisi ola hyvinkin toimiva malli tuoda Suomalaisen peruskoulunkin tiedonhallintataitojen opetukseen. Videoiden tekeminen ennakkoaineistoksi voi olla hyvin pysyvä tapa tuoda esille tiedonhaun erityisyyttä ja hankaluuksia. Videoita voi tehdä moniin tarpeisiin ja ne säilyvät hyvinkin käyttökelpoisina muutaman vuoden ajan (ellei kirjaston verkkokirjasto muutu tai ellei muita suurempia muutoksia tule). Käänteisen luokkahuoneen menetelmä myös säästää kirjastonhoitajan aikaa ohjeistuksessa, kun tallenteet katsotaan kotona. On olemassa myös järjestelmiä, miten valvotaan, että ns. läksy on tehty ennen tunnille tuloa. Ja sen huomaa kun oppilaat ja opiskleijat tulevat tekemään tehtäviä. Tällä tavalla ohjeistuksen voisi myös viedä suoraan kouluaineeseen ja jo olemassa olevaan projektiin koulussa. Selkeästi menetelmä, jonka käyttöä kannattaisi kokeilla pilotointiprojektin ominaisuudessa - kokeilukulttuuria kasvattamalla!




ECIL 2016 - Eurooppalainen informaatiolukutaidon konferenssi, II päivän keynote Jan van Dijk

Toisen konferensispäivän avasi puheellaan hollantilainen professori Jan van Dijk Twenten yliopistosta teemalla ”Digital and substantive skills for every citizen, worker and consumer in the 21st century”. Hän on viestinnän tutkija ja katsoi puheessaan maailmaa digitaalisten taitojen kautta. Hänen mukaansa digitaalisuudessa etenemisketju on seuraava: motivaatio, pääsy tekniikan äärelle, digitaalisia taitoja, tehokas käyttö ja viimeisenä osallistuminen yhteiskuntaan. Tässä ajattelussa digitaalisuus tulee ennen tarvetta eli pääsy tekniikan äärelle on digitalisaaton ehto. Jotta jokainen kansalainen pääsisi digitaaliseen yhteiskuntaan mukaan, on oltava paikka jossa tekniikkaan on käytettävissä ja sen käyttöön opastetaan.

Van Dijk jakoi digitaaliset taidot kuuteen eri osa-alueeseen: operationaalisiin taitoihin, formaalisiin taitoihin, informaatiotaitoihin, kommunikontitaitoihin, luoviin taitoihin ja strategisiin taitoihin. Kaksi ensimmäistä on mediataitoja, loput sisältötaitoja. Operationaaliset ja formaaliset taidot ovat edellytyksiä sisältötaitojen syntymiselle, mutta että saavuttaa sisältötaitojen asteen, tai sisällöntuotannon, ei ole itsestäänselvää. 

Tutkimustuloksista mielenkiintoisimpia oli yhtenä se, että ikä ja koulutustaso olivat suurimpia muuttujia, sukupuolella ei ollut siinä suurta roolia. 18-30 -vuotiaat ovat tällä hetkellä aivan suvereeneja operationaalisissa ja formaaleissa taidoissa, mutta surkeita sisältätaidoissa esim. strategisissa taidoissa. Tämä näkyy mm. siinä, että oletamme heidän näkyvästi sujuvan digitaalisten laitteiden käytön kautta olevan suvereeneja myös sisältöjen pohtimisen suhteen. Vaan näin ei ole.
Yli 55-vuotiaat ovat selkeästi huonompia operationaalisissa ja formaaleissa taidoissa. Mutta kiinnostavaa oli kuulla, että mikäli heille annetaan opetusta näissä mediaan liittyvissä geneerisissä taidoissa, he yltävät kokonaisosaamisessa samalle tasolle nuorten kanssa. Minulla oli matkakaverina kaksi 70-tienoilla olevaa rouvashenkilöä, jotka mm. tekivät ensimmäisen kerran elämässään kännykällä wifin kautta lähtöselvityksen verkossa! Opettelemista on sekä muistamista, mutta myöskin kiinnostusta oppia ja riemua uusista taidoista. Ja se pitää mielen virkeänä!

Kun otetaan huomioon konferenssin teeman inklusiivinen yhteiskunta, on tässä myös kirjastoilla huikean suuri rooli. Van Dijk ehdottikin useita asioita toimenpiteiksi: kursseja internetin käytössä operationaalisten ja formaalien taitojen parantamiseksi, pakollisia informaatiotaitojen ja kirjastotaitojen kursseja, fokusoitua opetusta opettajille, sekä maahanmuuttajille kotoutuksessa opetusta heidän omalla kielellään. Monia näistä kirjastot jo tekevätkin. Seniorsurf tästä loistavana esimerkkinä.

Maahanmuuttajien informaatiomaisemasta oli puhetta seuraavassa esityksessä enemmän, mutta tässä tarkoituksena oli se, että omalla kielellä annettu opetus ja oppi sulautuu osaamiseksi paremmin kuin uudella vieraalla kielellä annettu opetus. IT-pereustaitojen kehittyminen on hyvin tärkeä kansalaistaito.

Praha by night. Kuva: A. Ojaranta

Kuten myös koulujenkin niin myös kirjastojen harteille ollaan mielestäni asettelemassa todella suurta viittaa. Kirjastot tarjoavat vapaasti aineistoja sekä palveluja ja kirjasto on ainoa laitos, jossa saa viihdettä, opetusta, oppia, koulutusta ja luku- ja kulttuurikokemuksia ilmaiseksi. Mihin rahkeemme riittävät määrällisesti? Digitaalisen kuilun kurominen on ja tulee olemaan hurjan laaja mutta tärkeä tehtävä. Miten me voimme toteuttaa tätä meille tärkeää tehtävää niin, että voimme kutsua sitä tasapuolisesti toteutetuksi? Ketkä kumppaniksi? Siinä meille kirjstoammattilaisille pähkinää purtavaksi.

ECIL 2016 - Eurooppalainen informaatiolukutaidon konferenssi, keynote Tara Brabazon

Mahtava konferenssi oli tällä viikolla menossa Prahassa, huikean paljon ihmisiä eri puolilta maailmaa ja katsoen asioita eri näkökulmista, mutta yksi asia yhdistää: informaatiolukutaito. Neljäs ECIL konferenssi järjestetiin tänä vuonna Prahassa, 10-13.10. Praha toimi erinomaisen hyvin konferenssikaupunkina. Ajattelin kirjoitella mieleen jääneistä asioista päivä kerallaan. Voi olla että jostain on enemmän sanottavaa ja jotkut aiheet ansaitsevat kokonaan oman postauksen. Kuten professori Tara Brabazon.

Professori Tara Brabazon on kulttuuritutkimuksen professori Australiassa Flindersin yliopistossa. Häneltä on ilmestynyt paljon kirjoja, hän on aktiivinen somessa ja tekee myös usein podcasteja, joita on jaossa Twitterissä. Hän oli minulle uusi tuttavuus, mutta voi veljet hän laittoi rokkaamaan koko konferenssin aloituksen! Hän jätti minulle kellot soimaan koko konferenssin ajaksi. Hänen esitelmä oli kuitenkin sen verran epäkonventionaalinen, että herätti paljon keskustelua ja jopa närää kuulijoiden kesken Twitteissä.

Hän aloitti asialla 3D librarian, eikä tarkoittanut 3D printtikirjastonhoitajaa! Digitization (digitalisointi), deterritorialization (otta takaisin omaa pelikenttää) ja disintermediation (välikäsien hävittäminen). Hänen abstraktistaan lainaus:
"The greatest challenge of our time is not terrorism, but ignorance. One key enabler for xenephobia is a lack of information literacy. It is easy to preach fear and hatred when the foundation for these beliefs is opinion and emotion, rather than information and knowledge." (Brabazon, 2016)

Tämä esitelmä siis lyö korville heti, varsinkin viimeaikaisten Suomessa julkisuudessa käytyjen keskustelujen takia eikä yhtään vähempää Yhdysvaltojen vaalien toisen presidenttikisan väittelyn jälkeen. Katsoin väittelyä Prahassa älypuhelimessa livestriimauksena ja olo oli täysin epätodellinen. Tähänkö on tultu? Miten tuollainen Trumpin kaltainen helppoheikki voi kisata Valkoisen talon vastuusta?

Brabazonin tulkinta nykyajasta on litistynyt tietoympäristö. Rakenteet ovat madaltuneet, jokainen on nykyään ’kirjastonhoitaja’. Hän käytti termiparia "digital nonsense - digital dieting". Häneltä on ilmestynyt myös saman niminen kirja, Digital dieting. Litistymisellä hän tarkoittaa myös sitä madaltunutta asiantuntijuutta, jonka Google sai aikaiseksi. Jokainen voi olla asiantuntija, koska Googlessa on kaikki tieto.

Asiantuntijuuden madaltumisen olemme nähneet myös Suomessa hieman halpamaisilla lausahduksilla ’päivystävät dosentit’ ja ’kaikenmaailman asiantuntijat’ tai sitten esimerkillä räjähtelevät lepakot. Tara Brabazon takoi anarkistisesti nyrkkiä ja huusi ’claim back the knowledge!!’

Palatkaamme presidenttiehdokas Trumpiin ja Britannian Brexittinin. Brabazon oli provokatiivisessa puheessaan sitä mieltä, että näillä me nyt niitämme sitä mitä olemme kylväneet vuosikymmenten ajan eli emme ole opettaneet lapsille informaatiolukutaidossa tarvittavia meta-analyyttisiä taitoja. Tiedolla työskentelyn meta-taitoja tai geneerisiä taitoja ovat juuri tiedon kriittinen arviointi ja oman tiedontarpeen analysointi sekä pohdinta. Se miten informaatiolukutaidot tahi niiden puute vaikuttivat Brexit äänestykseen tai Trumpin suosioon, voidaan kiistellä, ja kiisteltiinkin.

Brabazon ilmoitti värikkäin sanakääntein, että ei lapsella ole mitään IL taitoja sisäsyntyisesti asennettuna, kun lapsi tupsahtaa vaginasta. Monessa tutkimuksessa on todettu, että mm. opettajat kuvittelevat informaatiotaitojen vaan ilmestyvän jostain kuin luonnostaan. Tämä väite vaginasta tupsahtamisesta oli kärkkäästi kuulijoiden keskuudessa käännetty sellaiseksi, että kirjastonhoitajan pitää heti synnytyssalissa olla ottamassa pienestä koppia. Tosi on vain se, että näitä taitoja pitää toden teolla opettaa, joko sitten opettajan tai jonkun muun ammattikunnan toimesta.
Konferenssin teemana oli inklusiivinen yhteiskunta ja myös hän toi sen esille puheessaan. Tätä varten tarvitsemme näitä kolmen D:n teemoja. Myös opettajien ja kirjastonhoitajien yhteistyöstä hänellä oli selvä käsitys – lisää kumppanuutta! Brabazon on värikäs esiintyjä ja väritti ainakin minun konferenssikokemustani voimakkaasti, jättäen ihmettelyn ja pienen anarkismin siemenen muhimaan myös omaan päähäni.

Tässä velä linki hänen puheensa podcastiin:
http://tarabrabazon.libsyn.com/3d-librarian-information-literacy-in-an-accelerated-age

perjantai 9. syyskuuta 2016

Opettajuudesta, kiitollisena

Muistan vajaa kaksi vuotta sitten kun vietettiin Turun ammattikorkeakoulun pikkujouluja ja tilaisuudessa jaettiin mm. vuoden opettajan palkinto. Muistan silloin ajatelleeni, että oliskohan se opettajuus koskaan tuolla tasolla että itse yltäisin samaan? En olisi itse uskonut tuota asiaa vielä viime keväänä. 

Opettaminen on rankkaa puuhaa. Uutena kun aloitti niin niska limassa puskemistahan se oli, aineistojen luomista ja suunnittelua aivan tyhjältä pohjalta. Illat ja viikonloput meni ensimmäisenä talvena hommien painamiseen. Kun aloitin reilu vuosi sitten ammatillisen opettajan opinnot, ymmärsin etten paininut näiden asioiden kanssa yksin. Lukemattomat uudet opettajat ovat samassa asemassa aloittaessaan. Ensimmäiset pari vuotta ovat kuulemma raskaimmat! *hymiö*

Koko hommassa mielekkäimmäksi jutuksi osoittautui opiskelijat. Ja kirjastoalan opiskelijat, cream of the crop! Selkeästi alalle haluavia, motivoituneita, omistautuneita, innokkaita haalimaan oppia, kovia tekemään töitä ja tunnollisia. Mikä oli töitä tehdessä näiden kanssa. 

Viimeaikaiset koulutukseen kohdistuneet leikkaukset näkyvät ja tuntuvat korkeakouluissa. Olen katsonut tilannetta sekä ammattikorkeakoulun suunnalta että nyt tiedeyliopiston, Åbo Akademin sisältä. Viime-viikkoinen uutinen Helsingistä kertoi, että opiskelijat epäilevät opintomerkintöjen viivästymistä tapahtuneen, joka taas saattaa vaikuttaa opiskelijan opinto- ja asuntotukiin. Joitan kurssisisältöjä ei ole jutun mukaan saatu valmiiksi. Yliopisto nämä asiat artikkelissa kiistää, mutta itse uskon, että kyllä nämä leikkaukset tuntuvat myös siinä osassa korkeakouluja, jota varten korkeakouluissa pääasiallisesti töitä tehdään, eli opiskelijat. Mutta asiaa yhtään kaunistelematta, rahoituksen takia opiskelijat on saatava myös ulos putkesta. 

Varsinkin näinä aikoina opiskelijat tarvitsevat horjumatonta ohjausta. Pinna kiristyy, tunteet heilahtelee, tulee turhautumisia, mutta tutoropettajan pitää jaksaa kannustaa opiskelijaan sekä tsempata, luoda uskoa että asiat järjestyvät aina tavalla tai toisella. Jokaisen HOPS mahdollistaa nykyään niin paljon erilaisia mahdollisuuksia ja nämä mahdollisuudet pitää vaan etsiä yhdessä. Opiskelijoita varten me tätä työtä teemme, tämä on oma ajattelutapani.

Ja näihin nuoriin pitää luottaa! Menneellä viikolla juuri jutustelin opintojen loppuvaiheessa olevan poliisiopiskelijan ja sairaanhoito-opiskelijan kanssa. Enemmän älliä näillä on kuin kukaan antaa krediittiä. Kuten heilläkin, tuntemillani opiskelijoilla on loistavia ideoita! Kyllä KITI opiskelijoiden niskaan voi kirjastoan tulevaisuuden laittaa! 

Sekin on totta, että 'ope oppii eniten'. Opin opetuksen suunnittelusta, ohjaamisesta, tvt välineiden käytöstä opetuksen tukena, ja myös siitä, että tuhottomasti ei voi aikaa käyttää vaikka niin haluaisikin. Hyvistä opiskelijapalautteista sain vihiä, että jotain oli aloittelija tehnyt oikeinkin. Eli jos joskus palaan ammattiin, on osaminen jo aivan toisella tasolla. 

Suomalais-ugrilainen tapahan suhtautua kaikkeen tällaiseen ja muuhunkin onnistumiseen on hillitysti sekä vaimean vaatimattomasti ellei jopa vähätellen, mutta yksi selkeistä motivaation ylläpitäjistä on omat onnistumiset ja hienot kannustavat kokemukset. Soisinkin, että ihmiset toisivat enemmän positiivisia kokemuksia esille, varsinkin näin aikoina, kun media tuuppaa päivittäin vähemmän positiivista uutista nenän eteen. 

Kiitos opepolulla kohtaamilleni ihmisille, keep up the good work and STAY POSITIVE! 

keskiviikko 17. elokuuta 2016

Coders make the world go round? - Koodauksen ja ohjelmoinnin merkityksen tasoista

Koodin aika on tullut myös kouluun. Tai jos tarkkoja ollaan, koodia on ollut ympärilllämme jo kymmeniä vuosia. Ohjelmointi on elokuussa 2016 voimaan tulleessa opetussuunnitelmassa. Koodauksesta, sen opettamisesta ja opettajien täydennyskoulutuksesta on puhuttu paljon ja mm. Koodiaapinen ja Koodi2016 on kehitetty tässä asiassa opettajia tukemaan.

Itse kun katson asioita koulun ja kirjaston välimaastosta, pyrin samalla löytämään yhteistä maaperää aiheeseen. Tomi Dufva kävi kevättalvella 2016 Turun kaupunginkirjastossa kertomassa mitä ohjelmoinnin tuleminen kouluihin merkitsee. Esitys oli todella valaiseva ja nyt katson ohjelmoinnin kenttää aivan uusin silmin. Koodiahan on kaikkialla, emmekä voi siltä edes välttyä. Millään.

Tomi Dufva valmistelee Aalto yliopistossa väitöskirjaa, lyhennettynä, koodinlukutaidosta. Ja tässä vaiheessa omassa päässä välähti, mitä, lukutaidostako tässäkin on kyse? Toki muistan itse joskus 1990-luvun puolen välin tienoilla rakentelin itseoppineena html-kielellä ihan oikeat, tosin varsin yksinkertaiset, verkkosivut - jotka eivät kuitenkaan koskaan päätyneet julkiseen verkkoon. Mutta, lukutaidostahan siinä on kyse ja sen lisäksi eräänlaisesta kirjoitustaidosta.

Tomi Dufva on kirjoittanut yhdessä Mikko Dufvan kanssa kanssa artikkelin 'Metaphores of Code'. Esitelmässään Turussa Dufva toi esille, että liian usein ohjelmointi ja koodaus ymmärretään funktionaalisena tapahtumana, eli jonkin tekemisenä ja luomisena. Artikkelissa kirjoitajat esittelevät neljä eri tasoa, miten ohjelmointi kuitenkin tulisi ymmärtää.

  1. funktionaalinen - koodin luomisena, opeteltavana kielenä, organismina
  2. tulkitseva - koodia lukutaitona, kulttuurisena ilmiönä, ymmärryksenä siitä miten koodi vaikuttaa yhteiskuntaamme
  3. emansipatoorinen - kriittisenä ymmärryksenä, ymmärryksenä koodista hallinnan välineenä, miten koodi ohjaa elämäämme, kuka päättää?
  4. postmoderni - taiteena ja näkyväksi tekemisenä, koodin luova käyttö, esim. Linda Liukkaan Ruby-kirjat

Dufvan mukaan 95% opettajista kokee koodauksen funktionaalisena. Niin tein minäkin aikaisemmin. Mutta kun ajattelee tuota tulkitsevaa ja emansipatoorista tasoa, avautuu asia aivan eri tavalla. Silloin olemme esim. yhteiskuntatieteiden ja kriittisen ajattelun puolella. Laajennamme ymmärrystä siitä, miten maaailmamme toimii koodin voimin. Esimerkinomaisesti hän maalaili, että jos Internet-verkko maailmalaajuisesti kaatuisi niin kaaos olisi valmis muutamassa minuutissa, uusien autojen ja jopa virastojen sähköovien toimiminen on lopun viimein koodin takana. Kun asioita ajatteelee tässä laajuudessa, tuntuu jopa tärkeämmältä, että ymmärrämme koodin merkityksen nykyhteiskunnassa, kuin että kaikista koululaisista tulisi koodaajia. Koodauksesta oli tänään 16.8. myös Ylen uutisissa, kun Linda Liukas lausuu lapsilla olevan oikeuden tietää, miten teknologinen maailma toimii.

Niin, entäpä kirjasto? Kirjastot eri paikkakunnilla ovat todella mukavasti tarttuneet haasteeseen jo viime vuoden puolella järjestäen koodauspajoja lapsille ja nuorille eräänlaisena makerspace tyylisenä toimintana. Oulussa on rakennettu mm. robotteja. Kirjasto pystyy mahdollisesti tarjoamaan tilan ja koneet kouluajan ulkopuoliseen toimintaan. Mutta jos ajattelee ohjelmoinnin vaikutuksia yhteiskunnassa, nousee sieltä minusta myös aiheena kriittinen ajattelu ja tietoympäristön laajempi ymmärtäminen, joita ajattelen myös kirjaston toimintakenttänä.

Tomi Dufva on myös kirjoittanut ohjelmoinnista KAVIn sivuilla 'Mikä ohjelmoinnin lukutaito?'

Käsityökoulu Robotti, jossa Tomi Dufva on myös mukana, järjestää muuten toimintaa kolmella eri paikkakunnalla, myös Turussa!

Kooodi tulee, olemmeko valmiita - ja ennen kaikkea, ymmärrämmekö minkä kanssa me olemme tekemisissä? Coders make the world go round?

maanantai 8. elokuuta 2016

Koulut alkaa, oletko valmis?

Niin, kesälomat ovat jo melkein ohitse ja arki puskee päälle. Tällä viikolla sen on huomannut hyvin konkreettisesti, kun media julkaisee koulu-uutista toinen toisensa jälkeen. Jyväskylän professori Jouni Välijärvi on juuri paraikaa A-studiossa haastateltavana (linkin takana tallenne, katsottavissa Areenassa).

Professori Välijärveä  oli 8.8. haastateltu YLE:n uutiseen koulujen eriarvoistumisesta ja muista ajankohtaisista aiheista. Eritoten hän nostaa esille mm. poikien lukuinnostuksen hiipumisen ja sen tuhoisasta vaikutuksesta oppimiseen. Hän nostaa myös esille kysymyksen, pystyykö peruskoulu uudistumaan ja lähestymään yksilöllisempää opetusta lasten tarpeiden mukaan? Samana päivänä YLE kertoo uutisessa opettajien täydennyskoulutuksen olevan retuperällä. Kunnissa on säästötavoitteiden saavuttamiseski mm. lomautettu opettajia virkaehtosopimuksessa sovituiksi veso-koulutuspäiviksi. Mikä on luonnollisesti äärettömän lyhytnäköistä.

Helsingin Sanomat julistaa kesän aikana vallankumouksen tapahtuneen koulussa. Artikkeli selittää myös uuden opetussuunnitelman termit, buzz words, ja tuo esille seuraavan näkökulman:
"Vallankumouksesta voi puhua siksi, että lapsi tai nuori astuu kouluissa päärooliin. Oppimisen moottori on uteliaisuus. Opettaja väistää luokan edestä oppilaiden keskelle, tutkimusryhmän asiantuntijajäseneksi."
EduCluster Finlandin Elise Tarvainen pohtii YLE:n uutisessa opettajan tilannetta kaiken tämän muutoksen keskellä. Hän tuo myös esille että opettaja on ns. kolmen tradition yhri: 1) oma koulukokemus oppilaana, 2) kokemus opettajakoulutuksesta, ja 3) uutena opettajan uuden työyhteisön käytänteiden oppijana. Kaikista jää jotain elämän omaan opetukseen. Koulua on käyty opettajajohtoisesti niin kauan, että uuden opetussuunnitelman oppilaskeskeinen työskentely tuo suuria muutoksia.

Kyselin tutuilta fiiliksiä uuden lukuvuoden alkaessa. Kyselyjen pohjalta voi yhteenvedon tyylisesti sanoa, että ilmassa on innostusta uuden opetussuunnitelman myötä alkavaan lukuvuoteen, mutta myös siellä täällä hienoista ahdistusta. Jotkut ovat jo työskennelleet uudella tavalla ja saavat tavallaan siihen nyt 'luvan' tai mandaatin. Mutta ahdistusta on ehkä osaltaan kasvattanut se, että yhteinen suunnitteluaika kouluilla uuden opsin edellä on ollut vähäistä, ellei jopa olematonta. Valmistautuminen eri paikkakunnilla näyttää olleen hyvinkin erilaista, kun paikallista opetussuunnitelmaa on valmisteltu. Laaja-alaisen oppimisen ajattelu ja monialaiset oppimiskokonaisuudet tarvitsisivat juuri niitä yhteisiä suunnittelupäiviä tai muuta asian järjestämiseksi määriteltyä aikaa.

Uudenlaisen oppimisympäristön luominen tarvitsee juuri nyt yhteisöllisyyttä sekä yhteisön voimaa ja kannattelua. Resurssien vähetessä tarvitaan yhteistä suunnittelua sekä juttujen jakamista, kaikenlaista yhteistyötä ja ekonomisuutta työajan käyttämisen suhteen. Jos tätä suunnitteluaikaa lähdetään vielä vähentämään, niin opettajan jo ennestään vahvasti itsenäinen työ ei tule saamaan sitä kaivattua yhteisöllistä luomisvoimaa. Kuten esimerkiksi ilmiöprojektit ja niiden suunnitteleminen. Se vaatii aikaa, jottei sitä tule vain uusi tämän vuosikymmenen ryhmätyö, kuten Maarit Rossi maalailee.

Sen lisäksi että kaivattua aikaa tarvitaan lisää, tarvitaan myös avointa mieltä. Asioita on pitkään tehty tietyllä tavalla ja nyt voi tuntua, että askel uuteen tuntuu askelelta tyhjän päälle ilman kunnollista valmistautumista. Joskus kuitekin tarvitaan kaaos, jotta uutta syntyy, astumista epämukavuusaluelle. Se vaatii rohkeutta ja uskallusta mutta yhteisöllisyyden voima kantaa. Jotta voi luoda uutta, jotain pitää hävittää. Uuden luomisessa on myös voimaa. Onnistumiset myös kasvattavat motivaatiota ja onnistumiset moninkertaistavat motivaatiota koko työympäristössä. Eikä pelkästään koulu tarvitse uudistumista, ihan jokainen organisaatio tarvitsee sitä toisinaan!


Markku Lappalaisen oivallinen teos 'Miksi aivot sanovat ei - opi uusi tapa ajatella' (2015) kertoo helpolla tavalla miksi olemme tuttuneet tekemään asioita tietyllä tavalla. Kirja myös kertoo, miten voimme ohjelmoida aivojamme ajattelemaan uudella tavalla, pois totutusta ja turvallisesta. Tämä kirja on nyt tulevat illat petilukemisena. Uutta kohti, rohkeasti ja ennakkoluulottomasti, raja-aitoja kaataen!

Ihanaa, innostavaa ja hedelmällistä kouluvuotta ihan meille kaikille!

torstai 30. kesäkuuta 2016

Homo sapiens, homo ludens, homo telefonicus?

Tutkimus ja opetus on pitänyt kiireisenä kevään ajan ja blogin pitäminen on siksi ollut ihan liian vähäistä. Tätä kirjoitusta olen kuitenkin pitkään hautonut ja blogia tänään päivittäessäni ajattelin että naputellaan tämä nyt verkkoon tuolta pään uumenista. Kyse on puhelimesta, älypuhelimesta ja miten siitä on tullut oleellinen osa elämää.

Törmäsin tässä viikolla The Economist lehden reilun vuoden takaiseen artikkeliin, Planet of the phones. Artikkeli tuo vaikuttavalla tavalle esille sen, miten puhelin on vallannut alaa elämästämme, jopa makuuhuoneesta:
"Today about half the adult population owns a smartphone; by 2020, 80% will. Smartphones have also penetrated every aspect of daily life. The average American is buried in one for over two hours every day. Asked which media they would miss most, British teenagers pick mobile devices over TV sets, PCs and games consoles. Nearly 80% of smartphone-owners check messages, news or other services within 15 minutes of getting up. About 10% admit to having used the gadget during sex." (The Economist, 2015)
Statista.com, joka kerää erillaisia tilastoja yhteen kertoo myös tämän hetkisistä lukemista. Viime vuonna on maailmassa ollut käytössä 1,59 miljardia älypuhelinta. Statista listaa myös arvion siitä, mitä se on vuonna 2018: 2,48 miljardia älypuhelinta. Planeetallamme on tänään reilu 7 433 miljoonaa ihmistä. Niden tilastojen valossa kolmanneksella ihmisistä maailmassa on pian älypuhelin.

Kuluneen kuukauden aikana saimme myös kuulla, että maailmalla pakolaisina olevien ihmisten numerot ovat yltäneet uuteen ennätykseen: järisyttävät 65 miljoonaa. Lukema tarkoittaa sitä, että n. joka 114 ihminen maapallolla on pakolaisena omasta maastaan ja kodistaan. Yhdistettynä tuohon edelliseen numeroon, tähän joukkoon luonnollisesti mahtuu myös älypuhelimen omistajia.

Viime syksynä pakolaisaallon vyöryessä myös Eurooppaan, pakolaisten älypuhelimetkin päätyivät otsikoihin. Pakolaisen omistama älypuhelin koettiin yllättäväksi asiaksi. Sain tämän kevään aikana kuulla kahteen kertaan Washingtonin yliopiston professori Karen Fisherin esitelmästä, jossa hän kertoi informaatioalan tutkimustyöstään Zaatarin pakolaisleirillä Jordaniassa. Zaatarissa on tällä hetkellä n. 79 000 asukasta, jotka ovat suurimmaksi osaksi Syyriasta aivan rajan takaa tulleita. He ovat tulleet leirille ja kuvitelleet visiitin lyhyeksi. Zaatari on kuitenkin tällä hetkellä asukasluvultaan Jordanian 10. suurin kaupunki.

Pakolaisleirillä on noin 4500 yritystä, suutareista polkupyöränkorjaajiin ja kauppoihin. Kuva pakolaisleiristä muotoutui uudestaan myös minun kohdallani. Jordanian hallitus on kieltänyt leiriltä internetin, mutta iltaisin nuoret miehet istuvat aavikon puolella, lähellä aitaa ja hakkeroivat itsensä sisään internettiin. Internet ja tietoliikenneverkot ovat ainoa keino pitää yhteyttä muualla oleviin sukulaisiin ja ystäviin. Whatsapp on luonnollisesti valtavan suosittu yhteydenpitojärjestelmä, myös pakolaisleirillä.

Älypuhelin on puhelin, kartta, tietopankki, muistiinpanoväline, näköpuhelin, televisio, radio, musiikkipalvelu ja valokuva-albumi. Puhelimen merkitys on pakolaiselle ihan yhtä suuri kuin kenelle tahansa. Syksyllä tehdessäni vapaaehtoistyötä hätämajoituksissa, minulle esiteltiin pienen tyttären synttärivideota ja sukulaisten kuvia. Vaikka puhelimella ei enää voisikaan soittaa, niin rakkaiden kuvat eivät albumilta häivy. Siinä voi olla tallennettuna tyttären äidilleen laulama traditionaalinen laulu. Äidin puhelimessa voi olla sodassa kuolleen pojan viimeinen kuva.

Puhelimesta on tullut meille kaikille tärkeä, jopa pelottavan tärkeä, eikä pakolaisstatus tai turvapaikan hakijan status sitä merkitystä lainkaan vähennä. Päinvastoin.

torstai 11. helmikuuta 2016

Hedelmällistä pohdintaa Joensuussa!

Sain kunnian aloittaa Itä-Suomen yliopiston koulutus ja kehityspalvelujen järjestämän koulutuksen liittyen monilukutaitoon. 8.2. pyörähti Joensuussa käyntiin 'Tutkiva ja luova yhteisöllinen työskentely'. Koulutukseen osallistui opettajia sekä kirjastonhoitajia ja päivän aiheet pyörivät monilukutaidon ohella ilmiöpohjaisuuden, eheyttävien opintokokonaisuuksien ja ohjatun tutkimisen ympärillä.

Aivan hurjan hieno osallistujajoukko osaavia ammattilaisia, jonka kanssa saimme hienot keskustelut aikaiseksi! Haluan tässä blogipostauksessa nostaa esille joitain oivalluksia mitä päivän aikana tuli ja mitä kotimatkalla ajattelin.

Ensinäkin selkeästi tuli toive tällaisista tapahtumista, joissa moniammatillisesti voisimme päästä kunnolla keskustelemaan ja työstämään juttuja yhdessä. Lukuinto-koulutukset olivat hyvä alku tälle kahden ammatin kohtaamiselle, mutta selkeästi opettajia ja kirjastolaisia ei törmäytetä tarpeeksi usein. Tärkeäksi asiaksi koettiin myös kummankin ammatin ymmärtäminen, viestinnän avoimuuden ja keskustelun tärkeys. Yhteisten ratkaisujen löytäminen on hyvin tärkeää yhteistyön kannalta.

Kevät kukka Länsi
Capen provinssissa Etelä-Afrikassa.
Aamupäivä meni suoranaisella paahtamisella, mutta iltapäivällä osallistujat saivat työskennellä opettaja/kirjastolainen pareissa.  Ilmiöideoita työstettiin, mutta keskusteluun tosin jäi vähän liian vähän aikaa tiukan aikataulun takia. He pääsevät onneksi jatkamana pohdintojaan vielä koulutuksen jatkuessa kahdella lähitapaamisella. Monella paikkakunnalla on jo hienoja juttuja menossa, Vantaan kaupunginkirjaston pedagogiset palvelut etunenässä.

Otimme esille myös tulevaisuustaidot: ongelmanratkaisukyky, epävarmuuden sietäminen, vuorovaikutustaidot, tiedon jakaminen, lähdekriittisyys, itsenäinen tiedonhaku, yhteisöllinen tiedonrakentaminen ja vastuun ottaminen (Lonka, et al, 2015, 50).
Kaikki tulee esiin uudessa opetussuunnitelmassa. Tulevaisuustaidoista epävarmuuden sietäminen nosti keskustelua. Tänä päivänä sen tarve on kuitenkin enemmän normi kuin poikkeus. Uusi tapa työskennellä eli ilmiöpohjaisuus saattaa myös ensin olla hankala sekä opetuksen henkilökunnalle sekä kirjastolaisille, mutta pitää myös muistaa, että se on uusi tapa myös suurimmalle osalle oppilaista. 

Kirjastolaiset löysivät ohjatun tutkimisen prosessista heti asioita, mitä he voisivat kirjaston puitteissa tehdä ja millaisista palveluista kertoa kouluille. Eräältä opettajalta tuli kommentti, että kirjaston pitää osata kertoa ja markkinoida osaamistaan - ja tämä on kyllä ollut kirjastomaailmassa esillä ja koen, että sen ongelman läsnäolo on tunnistettu. Mutta onko vielä petrattavaa?

Loppuun teetin vielä SWOT analyysin ja viimeisessä käänteessä pyysin kääntämään uhat ja heikkoudet vahvuuksiksi ja mahdollisuuksiksi. On tärkeää, että uhkien toteamisen jälkeen vielä tarkastellaan, onko kyseessä todellinen uhka, vaiko vain asia, josta voidaan kouluyhteistyössä sopia. Esimerkiksi miten kirjaston aukioloajat palvelevat koulun toimintaa ja voisiko kirjasto-auton aiktauluja muovailla koululle sopiviksi. Tai vaikka se että kirjastossa huomattaisiin, että syksyn lukujärjestykset lyödään lukkoon usein rehtorin toimesta jo ennen kesälomaa.

Se mitä tämä aika OPS-muutoksineen vaatii myös kirjastoammattilaisilta, on työtapojen muutosta, jopa ehkä ammatti-identiteetin uudelleenmuotoilua. Kirjastoissa ei vielä ole merkittävästi pedagogista osaamista ja siten myös kirjastojen tiedonhankinnan opetukset eivät ehkä ole toimineet mahdollisimman hedelmällisellä tavalla. Vastausten hakeminen kirjastonhoitajan tehtäväpaperiin ei välttämättä enää palkitse oppilaita ja se voi olla heille suorastaan merkityksetöntä. Näin myös oppilaan oppimisen tasosta voidaan tehdä jotain päätelmiä. Tiedonhankinna prosessi on kuitenkin pitkälti myös oppimisen prosessi, eli pitää pohtia miten pääsemme viemään näitä ajatuksia myös kirjastojen opetuksen pariin.


(Lonka, K. et al (2015). Ilmiölähtöisesti kohti innostavaa oppimista. Teoksessa Cantell, H. Näin rakennat monialaisia oppimiskokonaisuuksia. Jyväskylä: PS-kustannus.)

sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Saku Tuominen oli Educa-vierailuni parasta antia!

Saku Tuominen (@sakuidealist) on yksi voimista helsinkiläisen startupin Scoolin takana. Yksi heidän viimeiseksi esillä ollut hankkeensa on hundrED. En ole ennen kuullut hänen puhuvan ja puheenvuoro  "Opettaja 2.0" oli todella mukaansatempaava ja ajatuksia herättävä.

Ensimmäisenä Saku Tuominen läväyttää screenille FC Barcelonan kuvan ja kysyy mitä tällä on yhteistä suomalaisen koulutuksen kanssa? Maailman parhaita ollaan! Uutisoinnit tuntuvat joskus olevan vain yksinomaan negatiivissävytteisä eli ei pidä kuitenkaan unohtaa, että olemme vielä maailman kirkkainta kärkeä.


Mutta se 'mutta' tuli kuitenkin. Koska globaalisuus, digitaalisuus, trendit. Olemme suurten muutosten edessä emmekä kykene varmuudella sanomaan, millaisiin töitä lapsemme päätyvät tekemään. Tämän päivän päiväkotilapset ovat työelämässä vielä 2070-luvulla. Keinoäly on kovaa tulossa ja ns. middle-skills työt ovat ne, jotka ovat suurimmassa vaarassa kadota. Ne ammatit ja toimenkuvat häviävät, jotka ovat tarpeeksi yksinkertaisia ja kaavamaisia, että konekin pystyy nämä työt tekemään. Entä opettaminen?


Saku Tuominen siteerasi Albert Banduraa kun puhuu minäpystyvyydestä. Uskonko on Saku Tuomisen uusi kirja ja hän korosti puheessaan, että paljon on kyse uskomisesta itseensä ja muutoksen mahdollisuuteen. Jos uskot että voit oppia uuden kielen, ja uskot että pystyt siihen ja sinulla on siihen tarvittavat resurssit, sinä onnistut siinä kyllä.

Suomalainen koulutus elää nyt suurten muutosten aikaa monella tavalla, myös uuden opetussuunnitelman muodossa. Välillä tuntuu, että itku tulee puseroon ja kiukuttaa ja jonkun pitäisi tehdä asioille jotain. Mutta lopun viimein se olemme juuri ME, joiden pitää se muutos tehdä. Muutos ei tapahtu ilman ihmisiä ja tekijöitä. Ei missäänkään organisaatiossa.

Meiltä pitää löytyä uskoa itseemme, että muutos on mahdollinen. Ja selvähän se on; "Organisaatioiden menestys on kiinni muutoksen omaksumisen nopeudesta ja laadusta", sanoi Tuominen.

HundrED on juuri hakenut kouluja osallistumaan hankkeeseen niin sanotuilla best pracitices tyylisillä innovatiivisilla ideoilla. Hakuaika on äskettäin loppunut, mutta toivotaan että kuulemme näistä innovaatioratkaisuista myöhemmin, jotta voimme kaikki oppia.

"Yes we can!"



perjantai 29. tammikuuta 2016

Pedagogiikasta opittua

Tällä viikolla oli hieno ja innostunut asiakastapaaminen. Lähdin tapaamisen jälkeen miettimään, mitä on nyt tähän astisista pedagogiikan opinnoista jäänyt taskuun ja mitä voisi ottaa esille kirjaston kontekstissa. Opinnot ovat olleet hyvin antoisia vaikkakin työläitä, mutta oppia on tarttunut mukaan. Mahtavin tilanne oli kun oli opettajana ja voi heti otttaa käyttöön uusia oppeja.

Kirjastot järjestävät paljon tapahtumia ja opetustuokioita kaiken ikäisille koululaisille. Se aika, jonka oppilas (tai minkä ikäinen oppija hyvänsä) jaksaa keskittyneesti kuunnella opettajan monologia on maksimissaan 10 minuuttia. Siinä vaihheessa useamman ajatus lähtee harhailemaan. Mitä pienempi kuuntelija on niin sitä nopeammin. Eli kirjastojenkin opetustuokioitakin on hyvä opetella tauottamaan.

Sopivaa tauotusta voi esim. kirjavinkkauksen aikana ottaa käyttöön kysymyspallo, ja heität sitä parin vinkattavan kirjan välein luokkaan. Voit vaikka sopia, että opettaja pyytää oppilaita varautumaan muutamalla sanalla kertomaan heidän lempikirjastaan. Se kenelle pallo tipahaa kertoo kirjastaan. Näin tuntiin saadaan taukoja, vaihtelua ja osallistamista.

Osallistaminen on nykyään aina tärkeämpä ja tekemällä oppii kaikkein parhaiten. Tätä kannataa myös miettiä kirjastonkäytön opetuksen suhteen. QR-koodikävelyt esimerkiksi ovat juuri sopivaa osallistamista ja aktivointia.

Flipped classroom eli käänteinen luokkahuone voi toimia hyvin myös kirjastojen tiedonhankinnan ohjauksessa. Olen varmaan ennnenkin kirjoittanut, että videointien suurimittainen käyttö on kirjastoissa vielä käyttämättä. Tiedonhaun ohjauksen voi videoida vaikkapa DreamBroker-ohjelmalla (tms.) ja tiedonhaun opastukseen mentäessä, video velvoitetaan katsomaan etukäteen. Seuraavana päivänä kirjastoammattilaisen saapuessa on jo muutamat asiakohdat selviä, tai ainkin tuttuja. Videoissa on vielä se etu, että kun ne tekee, ne ovat käytössä pitkään ja vapaasti verkossa levitettävänä.

Koululaisten oman osaamisen tuominen kouluun on myös vahvasti läsnä uudessa opetussuunnitelmassa, OPS2016. Tässä on myös oivallinen tilanne ottaa esille oppilaille tärkeitä asioita, kiinnostuksen kohteita ja intohimoja. Bloggaajat, vloggaajat, pelaajat, cossaajat ja muut harrasteryhmät myös esille kirjastoon!

Samoista yllä olevista syystä tiedonhaun opetukset pitäisi tapahtua osana meneillään olevaa kurssia, opintojaksoa tai projektia. On todettu, että tiedonhaun oppiminen perustuu hyvin pitkälti todellisissa tilanteissa oppimisen kokemukseen. Tutkimuksesta saatua tietoa ei kannata sivuttaa huomiotta, koska sillä voidaan tehokkaasti muuttaa toimintaa oikeaan suuntaan.

Kustannustehokas on sana mitä käytän nykyään usein. Kirjastoissa, myöskään, ei kannata tehdä asioita tavalla, joka ei ole menestyksekäs. Kirjastolaisille se on pitkälti työajan asia. Resurssit ovat tiukalla eli toimintatapojen katsaus silloin tällöin on hyvästä!

lauantai 23. tammikuuta 2016

Lukupiiriä Skypen välityksellä Tallinnan kaupunginkirjaston kanssa

Yhtä kokemusta rikkaampana taas torstain jälkeen! Turun kaupunginkirjaston vetämässä Nordplus hankkeessa CreaDrean Forum in Libraries on osallisena myös Turun Naiskeskus, Tallinnan kaupunginkirjasto sekä Valmieran kirjasto Latviassa. Torstaina testasimme Tallinnan lanseeraamaa toimintamallia lukupiiriä Skypen välityksellä. Tätä on ehkä muuallakin jo tehty, mutta minulle tämä oli ensimmäinen kerta.

Olimme lukeneet Jan Kaus nimisen virolaisen kirjailijan lyhytkertomuksia ja samoin oli tehnyt tallinnalainen lukioluokka. Kirjailijan johdolla analysoimme teoksia ja havaitsimme miten paljon lukijan ikä, sukupuoli, eleämänkokemus, mielentila ja kokemukset vaikuttavat luetun tekstin tulkintaan.

Ehdottoman suositeltava väline käytettäväksi mihin hyvänsä KV-työhön missä vaan! Kouluissa sekä kirjastoissa! Lukemisen edistäminen, kansainvälisyys, ja tvt-taidot tulevat kaikki esille tällaisessa toiminnassa.

tiistai 5. tammikuuta 2016

Muutto!

Tämä vuodenvaihde tuo jälleen muutoksen työntäyteeseen elämääni. Siirryin pois päätoimisen opettajan työstä ja muutan toimistoni Åbo Akademille. Väitöskirjatyö veti nyt pidemmän korren. Pidin opettamisesta todella paljon, mutta väitöskirjan aihe vaatii nyt paneutumista. Eli opettajasta apurahatutkijaksi!

Tähtäimessä on saada OPS2016 diskurssianalyysi valmiiksi kesään mennessä ja haastattelujen vuoro olisi syksyllä. Siitä sitten eteenpäin niin kovaa kun juna liikkuu. Hurja innostus päällä eli positiivisin mielin katson eteenpäin tätä vuotta.

Olen myös perustanut toiminimen, jonka puitteissa pidän esitelmiä ja koulutuksia. Tarkoituksena on jakaa kokemustani sekä osaamistani koulujen ja kirjastojen yhteistyön edistämiseksi, konkreettisten ratkaisujen kehittämiseksi. Myös ohjatun tutkimisen menetelmään, Guided Inquiry, saa minulta ohjausta. Seuraava sovittu koulutus on Joensuussa, Tutkiva ja luova yhteisöllinen työskentely 3op, jossa itselle on osunut koulutuspäivä 8.2. Luvassa ohjattua tutkimista ja eheyttäviä opintokokonaisuuksien suunnittelua!

Ota yhteyttä!