perjantai 9. syyskuuta 2016

Opettajuudesta, kiitollisena

Muistan vajaa kaksi vuotta sitten kun vietettiin Turun ammattikorkeakoulun pikkujouluja ja tilaisuudessa jaettiin mm. vuoden opettajan palkinto. Muistan silloin ajatelleeni, että oliskohan se opettajuus koskaan tuolla tasolla että itse yltäisin samaan? En olisi itse uskonut tuota asiaa vielä viime keväänä. 

Opettaminen on rankkaa puuhaa. Uutena kun aloitti niin niska limassa puskemistahan se oli, aineistojen luomista ja suunnittelua aivan tyhjältä pohjalta. Illat ja viikonloput meni ensimmäisenä talvena hommien painamiseen. Kun aloitin reilu vuosi sitten ammatillisen opettajan opinnot, ymmärsin etten paininut näiden asioiden kanssa yksin. Lukemattomat uudet opettajat ovat samassa asemassa aloittaessaan. Ensimmäiset pari vuotta ovat kuulemma raskaimmat! *hymiö*

Koko hommassa mielekkäimmäksi jutuksi osoittautui opiskelijat. Ja kirjastoalan opiskelijat, cream of the crop! Selkeästi alalle haluavia, motivoituneita, omistautuneita, innokkaita haalimaan oppia, kovia tekemään töitä ja tunnollisia. Mikä oli töitä tehdessä näiden kanssa. 

Viimeaikaiset koulutukseen kohdistuneet leikkaukset näkyvät ja tuntuvat korkeakouluissa. Olen katsonut tilannetta sekä ammattikorkeakoulun suunnalta että nyt tiedeyliopiston, Åbo Akademin sisältä. Viime-viikkoinen uutinen Helsingistä kertoi, että opiskelijat epäilevät opintomerkintöjen viivästymistä tapahtuneen, joka taas saattaa vaikuttaa opiskelijan opinto- ja asuntotukiin. Joitan kurssisisältöjä ei ole jutun mukaan saatu valmiiksi. Yliopisto nämä asiat artikkelissa kiistää, mutta itse uskon, että kyllä nämä leikkaukset tuntuvat myös siinä osassa korkeakouluja, jota varten korkeakouluissa pääasiallisesti töitä tehdään, eli opiskelijat. Mutta asiaa yhtään kaunistelematta, rahoituksen takia opiskelijat on saatava myös ulos putkesta. 

Varsinkin näinä aikoina opiskelijat tarvitsevat horjumatonta ohjausta. Pinna kiristyy, tunteet heilahtelee, tulee turhautumisia, mutta tutoropettajan pitää jaksaa kannustaa opiskelijaan sekä tsempata, luoda uskoa että asiat järjestyvät aina tavalla tai toisella. Jokaisen HOPS mahdollistaa nykyään niin paljon erilaisia mahdollisuuksia ja nämä mahdollisuudet pitää vaan etsiä yhdessä. Opiskelijoita varten me tätä työtä teemme, tämä on oma ajattelutapani.

Ja näihin nuoriin pitää luottaa! Menneellä viikolla juuri jutustelin opintojen loppuvaiheessa olevan poliisiopiskelijan ja sairaanhoito-opiskelijan kanssa. Enemmän älliä näillä on kuin kukaan antaa krediittiä. Kuten heilläkin, tuntemillani opiskelijoilla on loistavia ideoita! Kyllä KITI opiskelijoiden niskaan voi kirjastoan tulevaisuuden laittaa! 

Sekin on totta, että 'ope oppii eniten'. Opin opetuksen suunnittelusta, ohjaamisesta, tvt välineiden käytöstä opetuksen tukena, ja myös siitä, että tuhottomasti ei voi aikaa käyttää vaikka niin haluaisikin. Hyvistä opiskelijapalautteista sain vihiä, että jotain oli aloittelija tehnyt oikeinkin. Eli jos joskus palaan ammattiin, on osaminen jo aivan toisella tasolla. 

Suomalais-ugrilainen tapahan suhtautua kaikkeen tällaiseen ja muuhunkin onnistumiseen on hillitysti sekä vaimean vaatimattomasti ellei jopa vähätellen, mutta yksi selkeistä motivaation ylläpitäjistä on omat onnistumiset ja hienot kannustavat kokemukset. Soisinkin, että ihmiset toisivat enemmän positiivisia kokemuksia esille, varsinkin näin aikoina, kun media tuuppaa päivittäin vähemmän positiivista uutista nenän eteen. 

Kiitos opepolulla kohtaamilleni ihmisille, keep up the good work and STAY POSITIVE!