perjantai 14. lokakuuta 2016

ECIL 2016 - Eurooppalainen informaatiolukutaidon konferenssi, koulujuttuja!

Toinen konfernssipäivä alkoi innostuneesti Jan van Dijkin esityksellä. Edessä oli 'vähän lyhyempi' päivä koska iltapäivä oli varattu kirjastovierailuille. Sitä ennen haluan tuoda esille ainakin kaksi eri esitystä liittyen koulumaailmaan.

Slovenialainen tutkija Romana Fekonja (National Education Institute Slovenia) esitteli menetelmää, joka keskittyi kouluyhteistyöhön. Sloveniassa on olemassa kouluille pakollinen kirjastotaitojen opetussuunnitelma, joka kulkee nimellä bibliopedagogical work. Alakoulussa jokaisella luokalla on minimissään neljä oppituntia vuodessa tiedonhakua tai kirjastonkäytön opetusta ja kaikki nämä tunnit implementoidaan laaja-alaisiin oppimiskokonaisuuksiin. Yläkoulussa sessioita on peräti 15 vuodessa jokaista luokkaa kohden.
Puisto ja penkit, Praha. Kuva: A. Ojaranta

Opetustiimi rakentuu aineen opettajasta, englannin kielen opettajasta ja kirjastonhoitajasta sekä IT-taitojen opettajasta. Projektin lopussa opiskelija tarvitsee lomakkeeseensa kuittauksen kaikilta, myös kirjastonhoitajalta, joka kuittaa lähteet, lainaukset ja lähdeluettelon tarkastateuiksi hyväksyttävällä arvosanalla. Koulukirjastot siirtyivät kirjasvarastoista informaatiolukutaidon toimenpiteisiin. Tässä alkaa jo kadehtia slovenialaista systeemiä! Tämä menetelmä on havaittu hyvin tehokkaaksi tiedonhankinnana ja informaatiolukutaitojen kehittäjäksi. Pitää vielä ottaa yhteyttä esitelmöitsijään ja kysyä miten tämä järjestelmä on resurssoitu.

Harrie van der Meer Hollannista esitteli myös 2015 ECIL konferensseissa esillä olleen tutkimuksen toista osaa informaatiolukutaidon taitojen opettamisesta flipped classroom eli käänteinen luokkahuone menetelmällä. Heillä on ollut kaksiosainen tutkimus meneillään joka on yhä jatkumassa. Viimeisimmät tarkat tulokset eivät valitettavasti ehtineet mukaan tähän esitykseen.

Käänteinen luokkahuone tässä tilanteessa tarkoittaa sitä, että sen sijaan että koululaiset tulevat kirjastoon kuuntelemaan perusteita ja lopuksi tekemään tehtäviä, he saavat ennen kirjastokäyntiä katsottavakseen videolla ennakkomateriaalia (tai muuta materiaalia) ja kohtaaminen kirjastonhoitajan kanssa perustuu pelkästään tehtävien tekemiseen.

Turun yliopistossa on opiskelijoiden kanssa käytetty tätä menetelmää tiedonhankinnan opetuksessa menestyksekkäästi jo pidemmän aikaa. Etu perustuu juuri siihen, että tehtäviä tehdessä kirjastonhoitaja on aina lähellä ja korjaamassa hankalissa paikoissa, kun taas perinteisessä opetusmallissa tehtävät tehdään itsenäisesti kotona. Van Meerin ja ryhmän tutkimus osoitti, että oppimistulokset olivat parempia käänteisen luokkahuoneen oppilailla kuin perinteisesti opetetun ryhmän oppilailla.

Ensimmäisessä 2015 tehdyssä tutkimuksessa selkeitä etuja ei havaittu käänteisen luokkahuoneen ja perinteisen opetuksen välillä. Kun he tutkimusken toisessa osassa vaihtoivat arviointimenetelmää, eroja löytyi jo paremmin. Olisi hauska päästä jäljille lopullisista tuloksista.

Tutkimuksen rakenne (kuva: A. Ojaranta)
Tämä voisi ola hyvinkin toimiva malli tuoda Suomalaisen peruskoulunkin tiedonhallintataitojen opetukseen. Videoiden tekeminen ennakkoaineistoksi voi olla hyvin pysyvä tapa tuoda esille tiedonhaun erityisyyttä ja hankaluuksia. Videoita voi tehdä moniin tarpeisiin ja ne säilyvät hyvinkin käyttökelpoisina muutaman vuoden ajan (ellei kirjaston verkkokirjasto muutu tai ellei muita suurempia muutoksia tule). Käänteisen luokkahuoneen menetelmä myös säästää kirjastonhoitajan aikaa ohjeistuksessa, kun tallenteet katsotaan kotona. On olemassa myös järjestelmiä, miten valvotaan, että ns. läksy on tehty ennen tunnille tuloa. Ja sen huomaa kun oppilaat ja opiskleijat tulevat tekemään tehtäviä. Tällä tavalla ohjeistuksen voisi myös viedä suoraan kouluaineeseen ja jo olemassa olevaan projektiin koulussa. Selkeästi menetelmä, jonka käyttöä kannattaisi kokeilla pilotointiprojektin ominaisuudessa - kokeilukulttuuria kasvattamalla!




ECIL 2016 - Eurooppalainen informaatiolukutaidon konferenssi, II päivän keynote Jan van Dijk

Toisen konferensispäivän avasi puheellaan hollantilainen professori Jan van Dijk Twenten yliopistosta teemalla ”Digital and substantive skills for every citizen, worker and consumer in the 21st century”. Hän on viestinnän tutkija ja katsoi puheessaan maailmaa digitaalisten taitojen kautta. Hänen mukaansa digitaalisuudessa etenemisketju on seuraava: motivaatio, pääsy tekniikan äärelle, digitaalisia taitoja, tehokas käyttö ja viimeisenä osallistuminen yhteiskuntaan. Tässä ajattelussa digitaalisuus tulee ennen tarvetta eli pääsy tekniikan äärelle on digitalisaaton ehto. Jotta jokainen kansalainen pääsisi digitaaliseen yhteiskuntaan mukaan, on oltava paikka jossa tekniikkaan on käytettävissä ja sen käyttöön opastetaan.

Van Dijk jakoi digitaaliset taidot kuuteen eri osa-alueeseen: operationaalisiin taitoihin, formaalisiin taitoihin, informaatiotaitoihin, kommunikontitaitoihin, luoviin taitoihin ja strategisiin taitoihin. Kaksi ensimmäistä on mediataitoja, loput sisältötaitoja. Operationaaliset ja formaaliset taidot ovat edellytyksiä sisältötaitojen syntymiselle, mutta että saavuttaa sisältötaitojen asteen, tai sisällöntuotannon, ei ole itsestäänselvää. 

Tutkimustuloksista mielenkiintoisimpia oli yhtenä se, että ikä ja koulutustaso olivat suurimpia muuttujia, sukupuolella ei ollut siinä suurta roolia. 18-30 -vuotiaat ovat tällä hetkellä aivan suvereeneja operationaalisissa ja formaaleissa taidoissa, mutta surkeita sisältätaidoissa esim. strategisissa taidoissa. Tämä näkyy mm. siinä, että oletamme heidän näkyvästi sujuvan digitaalisten laitteiden käytön kautta olevan suvereeneja myös sisältöjen pohtimisen suhteen. Vaan näin ei ole.
Yli 55-vuotiaat ovat selkeästi huonompia operationaalisissa ja formaaleissa taidoissa. Mutta kiinnostavaa oli kuulla, että mikäli heille annetaan opetusta näissä mediaan liittyvissä geneerisissä taidoissa, he yltävät kokonaisosaamisessa samalle tasolle nuorten kanssa. Minulla oli matkakaverina kaksi 70-tienoilla olevaa rouvashenkilöä, jotka mm. tekivät ensimmäisen kerran elämässään kännykällä wifin kautta lähtöselvityksen verkossa! Opettelemista on sekä muistamista, mutta myöskin kiinnostusta oppia ja riemua uusista taidoista. Ja se pitää mielen virkeänä!

Kun otetaan huomioon konferenssin teeman inklusiivinen yhteiskunta, on tässä myös kirjastoilla huikean suuri rooli. Van Dijk ehdottikin useita asioita toimenpiteiksi: kursseja internetin käytössä operationaalisten ja formaalien taitojen parantamiseksi, pakollisia informaatiotaitojen ja kirjastotaitojen kursseja, fokusoitua opetusta opettajille, sekä maahanmuuttajille kotoutuksessa opetusta heidän omalla kielellään. Monia näistä kirjastot jo tekevätkin. Seniorsurf tästä loistavana esimerkkinä.

Maahanmuuttajien informaatiomaisemasta oli puhetta seuraavassa esityksessä enemmän, mutta tässä tarkoituksena oli se, että omalla kielellä annettu opetus ja oppi sulautuu osaamiseksi paremmin kuin uudella vieraalla kielellä annettu opetus. IT-pereustaitojen kehittyminen on hyvin tärkeä kansalaistaito.

Praha by night. Kuva: A. Ojaranta

Kuten myös koulujenkin niin myös kirjastojen harteille ollaan mielestäni asettelemassa todella suurta viittaa. Kirjastot tarjoavat vapaasti aineistoja sekä palveluja ja kirjasto on ainoa laitos, jossa saa viihdettä, opetusta, oppia, koulutusta ja luku- ja kulttuurikokemuksia ilmaiseksi. Mihin rahkeemme riittävät määrällisesti? Digitaalisen kuilun kurominen on ja tulee olemaan hurjan laaja mutta tärkeä tehtävä. Miten me voimme toteuttaa tätä meille tärkeää tehtävää niin, että voimme kutsua sitä tasapuolisesti toteutetuksi? Ketkä kumppaniksi? Siinä meille kirjstoammattilaisille pähkinää purtavaksi.

ECIL 2016 - Eurooppalainen informaatiolukutaidon konferenssi, keynote Tara Brabazon

Mahtava konferenssi oli tällä viikolla menossa Prahassa, huikean paljon ihmisiä eri puolilta maailmaa ja katsoen asioita eri näkökulmista, mutta yksi asia yhdistää: informaatiolukutaito. Neljäs ECIL konferenssi järjestetiin tänä vuonna Prahassa, 10-13.10. Praha toimi erinomaisen hyvin konferenssikaupunkina. Ajattelin kirjoitella mieleen jääneistä asioista päivä kerallaan. Voi olla että jostain on enemmän sanottavaa ja jotkut aiheet ansaitsevat kokonaan oman postauksen. Kuten professori Tara Brabazon.

Professori Tara Brabazon on kulttuuritutkimuksen professori Australiassa Flindersin yliopistossa. Häneltä on ilmestynyt paljon kirjoja, hän on aktiivinen somessa ja tekee myös usein podcasteja, joita on jaossa Twitterissä. Hän oli minulle uusi tuttavuus, mutta voi veljet hän laittoi rokkaamaan koko konferenssin aloituksen! Hän jätti minulle kellot soimaan koko konferenssin ajaksi. Hänen esitelmä oli kuitenkin sen verran epäkonventionaalinen, että herätti paljon keskustelua ja jopa närää kuulijoiden kesken Twitteissä.

Hän aloitti asialla 3D librarian, eikä tarkoittanut 3D printtikirjastonhoitajaa! Digitization (digitalisointi), deterritorialization (otta takaisin omaa pelikenttää) ja disintermediation (välikäsien hävittäminen). Hänen abstraktistaan lainaus:
"The greatest challenge of our time is not terrorism, but ignorance. One key enabler for xenephobia is a lack of information literacy. It is easy to preach fear and hatred when the foundation for these beliefs is opinion and emotion, rather than information and knowledge." (Brabazon, 2016)

Tämä esitelmä siis lyö korville heti, varsinkin viimeaikaisten Suomessa julkisuudessa käytyjen keskustelujen takia eikä yhtään vähempää Yhdysvaltojen vaalien toisen presidenttikisan väittelyn jälkeen. Katsoin väittelyä Prahassa älypuhelimessa livestriimauksena ja olo oli täysin epätodellinen. Tähänkö on tultu? Miten tuollainen Trumpin kaltainen helppoheikki voi kisata Valkoisen talon vastuusta?

Brabazonin tulkinta nykyajasta on litistynyt tietoympäristö. Rakenteet ovat madaltuneet, jokainen on nykyään ’kirjastonhoitaja’. Hän käytti termiparia "digital nonsense - digital dieting". Häneltä on ilmestynyt myös saman niminen kirja, Digital dieting. Litistymisellä hän tarkoittaa myös sitä madaltunutta asiantuntijuutta, jonka Google sai aikaiseksi. Jokainen voi olla asiantuntija, koska Googlessa on kaikki tieto.

Asiantuntijuuden madaltumisen olemme nähneet myös Suomessa hieman halpamaisilla lausahduksilla ’päivystävät dosentit’ ja ’kaikenmaailman asiantuntijat’ tai sitten esimerkillä räjähtelevät lepakot. Tara Brabazon takoi anarkistisesti nyrkkiä ja huusi ’claim back the knowledge!!’

Palatkaamme presidenttiehdokas Trumpiin ja Britannian Brexittinin. Brabazon oli provokatiivisessa puheessaan sitä mieltä, että näillä me nyt niitämme sitä mitä olemme kylväneet vuosikymmenten ajan eli emme ole opettaneet lapsille informaatiolukutaidossa tarvittavia meta-analyyttisiä taitoja. Tiedolla työskentelyn meta-taitoja tai geneerisiä taitoja ovat juuri tiedon kriittinen arviointi ja oman tiedontarpeen analysointi sekä pohdinta. Se miten informaatiolukutaidot tahi niiden puute vaikuttivat Brexit äänestykseen tai Trumpin suosioon, voidaan kiistellä, ja kiisteltiinkin.

Brabazon ilmoitti värikkäin sanakääntein, että ei lapsella ole mitään IL taitoja sisäsyntyisesti asennettuna, kun lapsi tupsahtaa vaginasta. Monessa tutkimuksessa on todettu, että mm. opettajat kuvittelevat informaatiotaitojen vaan ilmestyvän jostain kuin luonnostaan. Tämä väite vaginasta tupsahtamisesta oli kärkkäästi kuulijoiden keskuudessa käännetty sellaiseksi, että kirjastonhoitajan pitää heti synnytyssalissa olla ottamassa pienestä koppia. Tosi on vain se, että näitä taitoja pitää toden teolla opettaa, joko sitten opettajan tai jonkun muun ammattikunnan toimesta.
Konferenssin teemana oli inklusiivinen yhteiskunta ja myös hän toi sen esille puheessaan. Tätä varten tarvitsemme näitä kolmen D:n teemoja. Myös opettajien ja kirjastonhoitajien yhteistyöstä hänellä oli selvä käsitys – lisää kumppanuutta! Brabazon on värikäs esiintyjä ja väritti ainakin minun konferenssikokemustani voimakkaasti, jättäen ihmettelyn ja pienen anarkismin siemenen muhimaan myös omaan päähäni.

Tässä velä linki hänen puheensa podcastiin:
http://tarabrabazon.libsyn.com/3d-librarian-information-literacy-in-an-accelerated-age