lauantai 19. marraskuuta 2016

Nyt hei ihan oikeesti!

Oxfordin sanakirjojen toimitus valitsi vuoden sanaksi 'totuudenjälkeinen'. Siinä vasta on vuoden sanalla kolkko kaiku. Viime vuonna vuoden sanaksi valittiin vedet silmissä naurava emoji. Itku pitkästä ilosta? Itselleni tutkijana, kirjastoammattilaisena sekä kouluttajana on hyvin vaikea sulattaa sitä faktaa, että joudumme edes käsittelemään jotain mikä on 'post truth'. Miten niin totuuden jälkeinen? Mitä se on? Mikä aiheuttaa sen ettei totuutta enää tarvitsis hakea? Mitä sitten tilalle? Tunteella mennään, tiedosta ja totuudesta viis?

Samassa uutisessa mainitun määritelmän mukaan totuudenjälkeinen on määritelty seuraavasti: "(termi viittaa) olosuhteisiin, joissa objektiiviset faktat vaikuttavat yleiseen mielipiteeseen vähemmän kuin tunteisiin ja henkilökohtaisiin vakaumuksiin vetoaminen". Hallituksen taholta tullut "päivystävät dosentit" dissaus? Tätähän olemme jo saaneet kokea Suomessakin, liittyen esimerkiksi vuosi sitten syntyneeseen pakolaisaaltoon. Tunteet olivat pinnalla ja jokainen roskauutinen sai levitä verkossa melko vapaasti ihmisten tunteiden kantamana.

Psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri ja THL:n tutkimusprofessori Hannu Lauerma on tänään 19.11. Turun Sanomissa haastattelussa kertonut, miten moni ihminen on kaikesta suomalaisesta koulutuspuheesta huolimatta tällaisten juttujen vietävissä. Olen kuullut Lauerman puhuvan ja hän puhuu tiukasti, paljon ja täyttä asiaa. Hänen mukaansa ihmiset ovat hyvin taipuvaisia uskomaan myös disinformaatiota, mikäli se myötäilee heidän omaa maailmankuvaansa. Tähän viittaa myös ajatukset siitä, että jos luettu/opittu asia ei sovi omiin tietorakenteisiin, sitä ei uskota vaikka faktat kuinka toiseen suuntaan osoittaisivat. Mielikuvilla pelataan ja niitä käytetään ns. vaihtoehtomediassa hyväksi surutta.

Meillä on hallitus, joka on antanut puitpaut vaalilupauksille eri aloilla; itselleni lähellä on luonnollisesti koulutuksen ja yliopistojen leikkaukset. Mutta nyt on Yhdysvalloissa valittu presidentti, joka tuntuu olevan vielä jotain aivan muuta: demagogi, populisti, miljonääri joka pelastaa köyhät ja raskautetut, paljon oikeussalissa aikaa viettänyt 'anti-establishmentti' -tyyppi, jonka puheet olivat vaalikampanjan aikana suurelta osin puuta heinää. Ja näitä juttuja tulee koko ajan, ikävällä tavalla a gift that keeps on giving.

Vaalien alla törmäsin myös termiin 'ignorance porn'. Esimerkinomaisesti selitettynä, The Daily Show Yhdysvalloissa, meillä vastaava on Noin Viikon Uutiset, kävi useaan otteeseen kampanjan aikana haastattelemassa Trump kannattajia. Niiden videoiden katsominen on tuuperruttavaa. Luulot, uskomukset ja salaliittoteoriat ovat arkipäivää. Toki Trumpin kannattajissa oli äänestäjätutkimusten mukaan paljon koulutettuakin väkeä, mutta jos eräs äänestäjä pohtii että Obama oli vastuussa 9/11 iskuista, koska ei ollut silloin toimistolla vaan jossain golfaamassa: ignorance porn.

Informaatiolukutaidon aspektit ja medialukutaito ovat olleet coloradolaisen ystäväni mukaan Yhdysvalloissa paljon puheenaiheen vaalivoiton jälkeen. Farewell, America jutussa kirjoitetaan median roolista vaaleissa ja miten kirjoittajan, Neil Gabler, mukaan media olisi osittain jättänyt objektiivisen ja todenperäisyyksiin perustuvan reportoinnin taakseen. Mediaa on syytetty mm. siitä, miten Trump sai media-aikaa kun hänen sanomisia päiviteltiin päivästä toiseen. Tästä asiasta lisää vaikkapa täällä Mari K. Nimemen Ylämaan Kettu -blogissa. Media-asiaa ajatellessamme voi lähteä miettimään, paljonko yleissivistystä nykypäivänä tarvitaan, jotta voi median ja uutisten suhteen olla todellakin kriittinen ja osata jäljittä jokainen juttu juurilleen.

En yhtään ihmettele Neil Gablerin pelkoa siitä, mihin Amerikka on menossa. Yle uutisoi muiden medioiden vanavedessä Trumpin valitsemasta läheisimmästä neuvonantajastaan Steve Bannonista, joka on myös seuraavan lauseen päästänyt suustaan: "Pimeys on hyvästä. Dick Cheney, Darth Vader, Saatana. Se on valtaa. Se vain auttaa meitä silloin, kun vastustaja on väärässä. Kun he eivät tajua, keitä me olemme ja mitä aiomme tehdä." Amerikka ja koko maailma Eurooppaa myöden on vedenjakajalla, ensi vuodesta tulee Europassa merkittävä vaalivuosi. Tilannetta ei tule väheksyä piirun vertaa, kun tällaiset typit ovat vallan kahvoissa.

Ja tämä pitkähkö alustus vie nyt tämän blogikirjoituksen varsinaiseen asiaan: lukemiseen, oppimiseen, lukeneisuuteen, tieteeseen, tietoon ja informaatiolukutaitoon. Big think sivuston Derek Berekin artikkeli 'What is lost in nation thats reading less literature' pohtii samaa asiaa jota ovat suomalaiset lukemisesta kertovat jututkin pohtineet: lukemisharrastus laskee laskemistaan ja pitkien tekstien lukeminen on yhä useammalle nuorelle haaste. Tässä pesii todellinen pulma.

Knowledge Quest on Yhdysvaltain koulukirjastoyhdistyksen lehti. Kyseisessä lehdessä on vaalien jälkeen 18.11. ilmestynyt Sara Stevensonin artikkeli "Information Literacy Lessons Crucial in a Post-Truth World". Suomessa on aivan sama tilanne. Koulut, kirjastot ja kodit ovat avainasemassa tilanteessa, jossa olemme menettämässä lukevia lapsia ja nuoria. En lähde tässä keräämään uutisia lukemisen tärkeydestä, lukemisen merkityksen me tiedämme. Mutta, miten tärkeää on lukeminen, lukemisen taidot ja oppiminen tässä totuudenjälkeisessä maailmassa, missä jokaisella kansalaisella pitää olla koko ajan varoitusvalot vilkkumassa kun kohtaa uutta informaatiota?

Olen niin monesti vetänyt kirjoituksiini myös uuden opetussuunnitelman, POPS2014. En tee sitä nyt, koska tämän asian pitää olla selvä ilman sitäkin.

Kuten sanottu, olemme vedenjakajalle ja tätä tilannetta ei nyt parane sössiä.