torstai 18. toukokuuta 2017

Yleinen kirjasto ja kirjastopedagogiikka - Library pedagogy (English text below)

Toukokuisena torstaina kokoontui noin 20 kirjastoalan ihmistä Tampereelle pohtimaan aihetta kirjastopedagogiikka. Tapahtuman oli järjestänyt Susanne Ahlroth Länsi- ja Keski-Suomen ruotsinkielisestä aluehallintovirastosta, tach för inbjudan! Kirjastopedagogiikkaa käsitteenä on tuttu jo korkeakoulukirjastoissa informaatioluktaidon koulutuksen takia, mutta entä yleiset kirjastot? Mitä on kirjastopedagogiikka? Miten se ilmenee? Mitkä aktiviteetit ovat kirjastopedagogiikkaa? Kysymyksiä oli paljon. Tapahtuma oli järjestetty juuri siksi, että pohtisimme asian ympärillä olevaa eräänlaista määrittelemättömyyttä.

En nyt briiffaa esityksistä sen enempää, vaan pysyttelen tässä peda-teemassa. Itse olen nyt paneutunut tutkimuksessani erilaisiin käsityksiin, joita meillä on erinnäisistä asioista. Uskallan väittää, että meillä on kirjastoalalla myös erilaisia käsityksiä pedagogiikasta ja mitä se voisi kirjastotyöhön antaa. Joidenkin mielestä satutunti on kirjastopedagogiikkaa ja toisen mielestä taas ei. Joku kokee, että voi tehdä pedagin töitä omaamatta tutkintoa ja toinen kokee että ei voi.

Osalla osallistujista oli pedagoginen koulutus tai tutkinto. Oma tutkintoni on valmis parin viikon kuluttua. Itse koen, että pedagoginen koulutus antaa ymmärrystä, varmuutta, työkaluja ja toimintavalmiutta ymmärtää eri asiakasryhmien oppimisen taustoja ja eritoten sitä, miten luot oppiminen tilanteen sellaiseksi, että oppimista tapahtuu, se on hauska ja monipuolinen tapahtuma tai tilanne. Ja mitä on ohjaaminen, millaisia ominaisuuksia vaaditaan hyvältä ohjaajalta eri tilanteissa? Mutta miten siis tiivistää tuota torstaipäivää ja keskustelua? Pitääkö meidän saavuttaa joku konsensus siitä, mitä on kirjastopedagogiikka?

En usko, että pääsemme koskaan sellaiseen konsensukseen. Kirjastoalaa säätelee kirjastolaki, ja perustuslaki, hallintolaki sekä säädökset velvoittavat. Kansallisia strategisia painopisteitä tarkennetaan noin 10 vuoden välien. Kaupungeilla saattaa olla omia visioita ja strategioita, joita usein myös sovelletaan kirjaston toimintaan. Mutta muuten kirjastoilla on hurjan laaja vapaus toteuttaa kirjastotyötä ja sen lain täyttämistä parhaalla katsomallaan tavalla. Toiminta kirjastoissa on niin laajaa, monitahoista ja monipuolista, että sitä ei millään saa laitettua lokeroihin.


Ja mietin nyt kokouksen jälkeen, että pitääkö meidän lainkaan löytää mitään konsensusta? Onko kirjastopedagogiikka yksinkertaisesti kirjastotyötä? Ainoa tilanne, missä tämän näen juuri tällä tärkeänä on se, että pystymme jollain tavalla määrittelemään mitä teemme on esimiestä ja päättäjiä varten. Mikä on toimintamme päämäärä? Miten toteutamme toimintoja niin, että ne palvelevat asiakkaiden oppimista ja elinikäisen oppimisen tarpeita? Osallistujien kesken oli paljon hajontaa siinä, miten näihin työtehtäviin oli annettu työaikaa. Hankalaksi koettiin myös se, että miten ns. 'tavallinen' kirjastotyö tai tiskillä oleminen saattaa aihauttaa hankaluuksia aikatauluissa, jne. Jos työvuorot on tehty pitkäksi ajaksi etukäteen, se ei välttämättä aina palvele esim. kouluryhmien tarpeita, joiden toimitatempo on ajallisesti nopeampi.

Ja kyllä, nostin jälleen esille termin resurssit, koska siihen keskustelu aina kuitenkin menee.

Ohjauksen määrä on kirjastoissa kasvanut huomattavasti. Se, mitä pedagogiikka voi ilman kokonaisen tutkinnon suorittamisen sijaan antaa, on käsitys ohjaamisesta ja oppia siitä, miten ryhmätilanteista ja opetuksista luodaan sellaisia, että fokus pysyy, mielenkiinto säilyy, ja ennenkaikkea, oikea osaaminen, oikea-aikaisesti, oikeassa muodossa - eli tiedon välittämistä ohjatusti. Inte lägre för kunden men med kunden.

Tätä kannattaa miettiä pidemmälle ja sitä, miten tätä toimintaa voisi Suomessa kehittää. Mutta sen voi sanoa, että kirjastopedagogiikkaa Suomen yleisissä kirjastoissa on, ja se on aina tekijänsä näköistä.

----------------------

There were some 20 librarians gathered in Tampere on a spring Thursday. The subject was library pedagogy. The term and activity has already been established in higher education libraries, but the issue of the discussion was how about public libraries. What is library pedagogy in public libraries? Who is doing it? Which activities does it consist of? How much time you have allocated? What are the challenges?

I had a presentation after lunch about what is the place of pedagogy in the public library. The meaning of the whole meeting on this Thursday was to make sense of the issue.

Like in many issues, people have their own conceptions and understandings of issues. Not an opinion, a conception. A conception has possibly built during years when many different issues has formed the conception. Like in public library pedagogy, many had different ideas of what it is. Some considered the story time in library to be library pedagogy and some didn't. Some felt that they can work as pedagogues even if they do not have a degree, some felt it was not possible.

The job describtions vary, hours to use for the work vary, conceptions vary, education varies. I feel there may be no possibility to come to a consensus of what is library pedagogy in public libraries in Finland. Is there be a need to reach a common understanding? When we come to management and decision makers and allocating work time for these activities - then it matters.

The skills that could help a librarian in a public library is possibly the guidance skills, how to deliver information walking side by side with the customer, now just delivering the information. And also in planning the events and information seeking instruction events in a way that will enhance the learning, enjoyability and enthusiasm in a customer.

torstai 27. huhtikuuta 2017

Visiting the IB-school in Kifissia, Athens!

Because several persons during my trip to Athens have asked me to blog in English so I decided to blog in English! I have had a wonderful time in Athens analysing my data for my doctoral research. Surely I have had some days of too to enjoy the best of Athens: food, sun, history, markets and company of new friends. But, I have also done two visits to two different school libraries to see how things are there. Both are privately funded schools so their economy has not significantly effected by the financial situations.

First I would like to write of my visit to The International School of Athens in Kifissia, on of the beautiful northern suburbs of metropolitan Athens. The school is providing IB, international Baccalaureate education from preschool to the diploma level that is in American terms K-12, in Finnish, the upper secondary school. The school has at the moment over 300 students and that number is built of 53 nationalities! So we are talking about a truly a multinational and multicultural school environment.

The IB education has the same standardised structure wherever the diploma is taken. There are some 2000 schools worldwide, 15 upper secondary schools in Finland has the IB diploma education. There are several possibilities to take studies, but there are three obligatory courses that a student has to take: the theory of knowledge, the extended essay and CAS (creativity, activity, service). All of these three extend to the period of 2 years, which is the time to prepare the IB diploma program.

The theory of knowledge really got this librarian heart to bounce! Imagine that, the students need to study the theory of knowledge! An oral presentation skills and an essay of 1600 words assess this section. The issues are studied through questions, for example:

  • How do we know?"
  • What counts as evidence for X?
  • How do we judge which is the best model of Y?
  • What does theory Z mean in the real world?

Finland and I do believe most of the western world is in the middle of very heated discussions that get under the skin of the most of us. There just was an article in Finland, where actually the upper secondary school students argued that it is the adults that are lacking in social media skills and ethical skills in the internet. Maybe because the social media is not their ‘own’ arena of communication? The hate speech and sharing the stories of false media has gotten out of hands. There was just also an article that showed as, that it is harder to accept the scientific knowledge, if it is in deed conflicting with our own knowledge perceptions and earlier conceptions.

There is seriously a need for a proper communication and conversation culture and not just to argue endlessly who is right and who in opposite is wrong. Me and myself, we are always right, no matter what. This idea of educating the students to the theory of knowledge sounds so great! The Finnish core curriculum, even the new one taking effect during 2016-2017, is very much structured according to the subjects. There are general parts in the beginning and in the beginning of three different grade levels, 1-2, 3-6 and 7-9. But all in all, it is the subject teacher’s job to implement the issues in the general parts. Transversal competences and multidisciplinary learning modules are these that has to be implemented to subject teaching and these skills include, among others, multiliteracy, IT skills, cultural skills and managing the daily life.

The ISA school had 2 libraries, one for the smaller children and one for the high school student, which was years 9-12. When looking at the library with the eyes of a Finnish school librarian, the collection looked really old. And the collection was fairly small. The librarian has a changing collection of books she took from her private library to be able to deliver the students more variation to the reading material on several areas.

The downstairs library was very well used, small library users going in and out. Both the librarians had a teacher degree and neither of them had a librarian education. The primary school librarian had been there only a few months and I surprised her with a question, what do you see as your biggest work challenge here as you are just starting your work? She replied that how to connect the library to the lessons and the studies. As I was looking at the shelves and the material, I know what would have been the answer of a Finnish librarian: weeding, getting rid of the old and used material.

This was actually the one difference to the school libraries I have met in Finland. Main issue is the collection, not necessarily the activities. At least more than here. I started to wonder that is it the difference of a teacher point of view and librarian?

The high school librarian, Gina Grammatikou, had a very good grip on the critical thinking skills and argumentation skills. She is also teaching the debate skills and is the debate team coach. During the first week of every school year she has the older students and all the teachers coming to the library. During the first week, it is about Approaches to Learning, all students come to the library every day and the days have following themes: 1) Library / media center orientation, 2) Internet research skills, 3) Academic honesty (an IB term, lovely!), 4) organisational skills (note-taking, summarizing, etc.) and 5) public speaking (really!). So, she keeps reminding of all the students of these same skills over and over again.

We also talked a long while of information seeking, critical thinking and books as sources of information. The collection there was rather old and not up to date considering the non-fiction. The librarian had done a collection of free resources on their web page. We also talked of the issues web vs. books in teaching information seeking. She said, and I asked permission to quote: “books as a resource of information today is like having a dead body next to you, which you are trying to vitalize with vitamins”. Books are needed, the book will never disappear, but the information environment of a digital age child is out there and we more or less should be able to support them in their own environment, we cannot change the behaviour of a whole generation.

The also take part to model United Nations activity, which was very interesting model of working, I heard about it the first time. She is also using the method called Socrative seminars, where students are training their argumentation skills.

All in all, I had a very lovely visit, thank you to Gina and all the teachers I met during my visit! I learned a lot and hope we can collaborate some how in the future! Euharisto kai kalo kalokairi!!

torstai 6. huhtikuuta 2017

Kreikan uusi kansalliskirjasto nousi laivanrakentajasuvun rahoilla

Sain maanantaina 3.4. IFLA:n kokouksen yhteydessä mahdollisuuden kurkata sisään juuri valmistuneeseen Kreikan uuteen kansalliskirjastoon. Kokoelmien siirto on vielä kesken. Kreikan kansalliskirjastohan sijaitsee vielä tällä hetkellä virallisesti aivan hurjan kauniissa uusklassisessa rakennuksessa Panepistimiou-kadulla aivan Ateenan sydämessä. Tilat loppuivat kesken jo aikaa päivää sitten ja siksi uusia ratkaisuja on etsitty jo vuodesta 1998 asti.

Kirjaston väki käveli vuosia sitten eräänä kauniina päivänä Stavros Niarchos Säätiön http://www.snf.org ovesta sisään ja ehdotti yhteistyötä yleisen kulttuuriteeman alle, eräänlaista monitoimikulttuurikeskusta. Myös Ateenan ooppera sijaitsisi samassa rakennuskompleksissa. Siitä suunnittelu lähti liikkeelle. Itselleni nimi Niarchos ei sanonut mitään ja siksi lähdin asiaa vähän tutkimaan. Stavros Niarchos (1909-1996) oli Aristoteles Onassiksen tapaan laivanvarustajamagnaatti, joka rakennutti mm. ensimmäiset supertankkerit. Hän jätti jälkeensä huiman omaisuuden. Puolet perinnöstä asetettiin hänen viimeisen tahtonsa mukaan suoraan kuoleman jälkeen perustettuun säätiöön. (Wikipedia, Stavros Niarchos)

Kulttuurikeskuskompleksin rakentaminen kesti 5 vuotta. Vuonna 2008 italialainen Renzo Piano voitti arkkitehtikilpailun. Hänen käsialaa on mm. Pariisin kuuluisa Pompidou keskus.  Oppaamme kertoi meille seuraavan tarinan. Piano oli viety paikalle, johon kulttuurikeskuksen oli tarkoitus nousta. Paikalta oli purettu olympialaisten ratsastusareena, joka oli siirretty pois Ateenan keskusta-alueelta. Ryhmää vastassa oli siis litteä kurjan näköinen paikka, joka oli roskainen kuin kaatopaikka. Hän kysyi, että mikä tämän paikan nimi on? Hänelle kerrottiin että Kallithea = good view = Bellvedere italiaksi. Hän totesi lakoonisesti että, missä? Hän oli myöhemmin pohtiessaan leikkinyt paperilla ja nostanut paperin toista reunaa ylös. Siinä meillä on belvedere! Hän rakensi siis Kallithean rantaan keinotekoisen kukkulan, josta on kieltämättä aivan huiman kaunis näköala aivan ympäri Ateenaa!

Rakennus on siis keinotekoinen mäki. Kansalliskirjasto sijaitsee tämän mäen alla, ja mäen päälle on kesästä 2016 asti rakennettu puutarhaa oliivipuineen, pensaineen, kukkineen ja yrttipensaineen. Tämä puisto tuo miellyttävän lisän Ateenan keskustan puistoihin. Rakennuksen korkein paikka on nimeltään Faros eli Majakka, jossa myös IFLA:n seminaari pidettiin. Katto on aurinkopaneelien peitossa ja näin valtaosa rakennuksen tarvitsemasta energiasta tulee aurinkoenergiasta. (Coming Together: Renzo Piano Talks to Yatzer about the Stavros Niarchos Foundation Cultural Center:

Kulttuurikeskus on kaikille avoin paikka. Kirjston ja opperan välliin on rakennettu tori, agora. Rakennuksen vieressä on kanava, johon johdetaan merivettä. Siihen on suunniteltu kesäksi lauttojen päälle konsertteja, melonta kisaa, ja muita tapahtumia. Ja ensimmäistä kertaa kansalliskirjasto avaa ovensa myös suurelle yleisölle. Tutkijoiden palveluista tulee vielä jatkossakin vastaamaan keskustan kaunis rakennus, joka yhä pidetään aktiivisena tutkimuskeskuksena ja varastona.


Kansalliskirjastoon on siis ensimmäistä kertaa rakennettu lehtienlukuosasto, lastenosasto ja jopa imetyshuone. Kirjaston kaikkia seiniä peittävät kattoon asti rakennetut hyllyt, jotka tulevat tämän vuoden aikana täyttymään kirjosta. Näky tulee olemaan huima, vielä jouduimme katseleman tyhjiä hyllyjä. Kirjastoon siirretään myös digitaalisesti säädettyyn arkistotilaan huima kallisarvoisten teosten kokoelma, jossa vanhimmat teokset ovat 1000-luvulta.

Valmis keskus ojennettiin valtiolle 2017 helmikuussa. Keskus on siis rakennettu käytännössä kokonaan yksityisellä rahalla. Kuten ylempänä linkittämässäkin Yatzerin artikkelissa kerrotaan, osa ateenalaisista on kovinkin epäileväisiä, että miten keskuksen tulee nyt käymään valtion ja kaupungin hoteissa. Mutta artikkelista käy myös selväksi, että sitoutumista on, koska projektia jatkettiin päämäärätietoisesti, vaikka talouskriisi puhkesi samaan aikaan rakentamisen kanssa. Pelot ja niiden toteutuminen jää varmaan nähtäväksi, vaikka kaikki toivovatkin parasta. Mutta siitä ollaan vakuuttuneita, että kulttuurikeskuksesta tulee uuden aktiviteetin sydän, todellinen kulttuurin keskus konsertteineen, tapahtumineen, ja agorallahan on ennenkin tavattu, Ateenassa varsinkin, läpi vuosituhansien.

David Snowden: miten tavoitteet tappaa luovuuden - IFLA:n presidentillinen tapaaminen

IFLAn presidentin tapaaminen alkoi Ateenan herätessä huikean upeassa paikassa, upo uudessa Stavros Niarchos säätiön kulttuurikeskuksessa. Ministeritason tervetulotoivotukset kuultiin opetusministeri Gavrogloulta (Ministry of Education, Research and Religious Affairs), kulttuuriministeri Lydia Koniordoulta sekä telekommunikaatio- ja media ministeriön edustajalta Lefteris Kremtsosilta (Communication and Media Ministry of Digital Policy of Greece).

Opetusministeri kertoi huomioistaan muutoksen ajasta, missä kysymys ei ole pelkästään uudesta teknologiasta, vaan kyseessä on monimutkaisempi asia. Mitä muutoksia tämä tilanne meille tuo, miten opimme, miten luemme, ja miten ajattelemme. Entä miten käy kirjan ja kirjastojen? Tilanne vaatii paljon keskusteluja, jotta ymmärretään asiaa kunnolla, koska tilanteeseen vaikuttavia tekijöitä on paljon.

Kremtsos nosti myös esille hyvin valideja asioita. Yhteiskunnassa kirjastot ovat avainasemassa. Kirjastojen täytyy pitää huoli, että kaikki pääsevät osalliseksi digitaalisesta maailmasta, se on ihmisoikeuteen verrattavissa oleva asia. Kun mediassa esiintyy asymmetriaa, kirjastot antavat äänen kaikille. Valemedia ja väärän tiedon maailma on uhka meille kaikille ja tällöin kirjastosta löytyy voimaa. Myös oppilaiden ICT-taidot, elinikäinen oppiminen ovat keinoja, joilla voimme lähteä kuromaan umpeen digitaalista kuilua. Tarvitsemme konkreettista infrastruktuuria, digitaalisia välineitä ja vain sitä kautta pääsemme opettamaan digitaalista- sekä medialukutaitoa. Yhteistyö useiden eri organisaatioiden kanssa on avainasemassa.

Mutta suurimman jäljen tältä päivältä jätti professori David Snowden Walesin Bangorin yliopistosta. Puheen aluksi hän ilmoitti, että hän pidättää oikeuden suututtaa ja olla välittämättä sen seurauksista. Eli hänen key note herätteli ja ravisteli.

Elämme totuuden jälkeisessä yhteiskunnassa. Olemme kautta aikojen uskoneet eksperttejä ja tiedemiehiä, mutta nyt, Snowdenin sanoin, uskomme mieluummin päätöksenteon poliittisille demagogeille. Kysymys on siitä, keneen me luotamme. Snowden puhui kyllähullu-syndroomasta. Nyt tämä syndrooma saa jokaisen kylähullun legitimoimaan jutut internetissä. Vahvin sanoma mikä hänellä oli on, että sosiaalinen media ei ole ratkaisu, se on ongelma.  Myös lasten digitaalinen aika on ongelma. Konkreettinen pitkäkestoinen lukeminen uppoaa paremmin, kuin sähköisestä mediasta luettu teksti. Sosiaalisen median kääntöpuolesta voi ottaa esille Suomessa alkuviikosta puhuttaneen tapauksen palautuslennoista Afganistaniin. Myös vahvistamaton tieto leviää sosiaalisessa mediassa kulovalkean tavoin, jos leviävät oikeiksi todistetutkin.

Toinen asia, jonka hän nosti voimakkaasti esille on tavoitteet ja miten tavoitteiden asettelu tuhoaa meidän synnynnäisen keksimiskyvyn ja aidon innovaation. Hänen mukaansa selkeät tavoitteet tuhoavat pyrkimyksen. Kun tiedetään mihin olemme menossa, tavoitteen taakse ei enää katsota. Tästä tulee mieleen keskustelu, jota on käyty tässä pari viikkoa sitten Suomessa, kun lapsi oli koulussa edennyt omaa vauhtia tehtäväkirjassa ja sai siitä negatiivisen Wilma-merkinnän. Asiaa on sen jälkeen kommentoitu suuntaan ja toiseen. Itse mietin, että onko tässä myös kyse siitä oppilaiden tehdessä juuri ja vain se, mikä vaaditaan? Onko asialla tekemistä myös ns. vähimmän vaivan lain kanssa? IFLA:n väki oli kokoontunut Ateenaan nimenomaan laatimaan visiota ja toimintasuunnitelmia, niin puhe osui tältä osin vähän meidän kaikkien nilkkaan.



Kyky nähdä ennakoimaton, on asia jolla luomme aitoa innovatiivisuutta. Lääkkeiden yllättävillä sivuvaikutuksilla onkin löydetty vaikutuksia toisiin sairauksiin, mikroaaltouuni keksittiin vahingossa. Kun näemme edessämme tietoa, johon kiinnitämme hetkeksi huomiomme – emme ehkä ymmärrä asioiden merkitystä kuin vasta vuosien jälkeen. Ihminen ei vaan luonteeltaan kykene tekemään 100% rationaalisia, pelkkiin kylmiin faktoihin perustuvia päätöksiä.

Snowden esitteli apex predator teorian, jonka mukaan evoluutiossa ei välttämättä selviä vain vahvin, vain elinkelpoisin ja olosuhteisiin mukautuvaisin. Tämän mukaan nykyinen Yhdysvallat on menettämässä globaalia valta-asemaansa ja pienet maat, jotka ovat ketteriä, porskuttavat vilisten eteenpäin. Mukautuvaisin osaa uuden kehittämisen paremmin ja on valmiimpi ottamaan uutta vastaan.

Myös suomalaista koulumaailmaa kiinnostavasata näkökulmasta Snowden mainitsi, että aineiden yhdistäminen, kyky ajatella monella alueella ja rakentaa siitä uutta on paljon merkittävämpää, kuin jonkun yksittäisten aineiden kohottaminen toisten edelle. Opetussuunnitelman ja laaja-alaisen osaamisen näkökulmasta tämä on hyvin kiinnostavaa. Taito ymmärtää kokonaisuuksia ja asioiden vaikutusta tiettyyn ilmiöön tai tapahtumaan, on tie innovaatioon. Antropologia, historia, psykologia olisivat tällä hetkellä kaikkein tärkeimpiä oppiaineita kouluissa, hehkuttaa Snowden. Hänen mukaan pakotamme lapsia oppimaan teknologiaa, joka on vanhaa jo kun he menevät työelämään – emme opeta heille osaamista ihmistieteen kautta, joka toisi innovaatiot. Opetamme heille sen, mitä me itse ymmärrämme, mutta rakennuspalikat olisivat kaikkein tärkeimpiä opetettavia asioita.

Snowden jatkoi tykitystään ja väittää, että me myös levitämme helpommin tietoa epäonnistumisista kuin onnistumisista. Lasta pelotellaan Hannu ja Kerttu tarinoilla iltasella kertomalla, että lapset olivat tuhmia kun lähtivät yksin metsään ja sitten noita söi heidät, melkein. Kaikki hyväksyvät epäonnistumisen, jopa suunnitelmat, jotka selvästi tulevat epäonnistumaan. Kollegani tohtorikoulutettava Brasiliasta on kertonut, miten kahden vuoden sisällä Brasilian lainsäädäntö mahdollistaisi koulukirjaston perustamisen vaatimisen jokaiseen kouluun. Kaikki tietävät, ettei tämä tule onnistumaan. Tässä on minusta tärkeä miettiä kaikkia tekemiämme tavoitteita, visioita, strategioita ja muista suunnitelmia. Mihin ne meitä oikeastaan vievät, mitä ne meille viestii? Tehdään tämä ja sitten kaikki on ”tarpeeksi hyvin”? Näen hänen väitteissä myös yhtäläisyyden suomalaiseen kulttuuriin, jossa usein onnistumisella hehkuttelu on vähintäänkin epäsopivaa. Niin ei vaan sovi tehdä. Kiukuttelu, valittaminen ja pomon solvaaminen saattaa olla porukassa paljon hyväksyttävämpää.

Jutun ydin oli siinä, että kun me asettelemme rajoja ja tavoitteita, tapamme samalla mahdollisuuden uuden löytämiseen ja aitoon innovaatioon. Meidän pitää astua ulos itse itsellemme luomasta laatikosta. Ja kun nyt ollaan ajattelemassa laatikon ulkopuolella, nin tässä pieni ajatuspähkinä suomalaisille päätöksentekijöille. Walesissa ei hyväksytä yhtään lakia, jonka vaikutusta seuraavaan sukupolveen ei ole tutkittu!

Stavros Niarchos keskuksen "Majakka". Kuva: A. Ojaranta
David Snowdenilta kysyttiin lopuksi muutama kysymys ja hän vielä tarkensi näkemystään kirjastosta. Kirjastot ovat yhteiskunnan valvojia, aktivisteja, jotka kytkeytyvät ei pelkästään kuratoimaansa aineistoon vaan koko ympäröivään yhteiskuntaan. Kirjastot ovat luonteeltaan monitieteellisiä ja se jos mikä olisi paikka innovaatiolle! Ja, jottei nyt romuteta kaikkien strategia- ja tavoiteprosesseja, niin suunnitelmia pitää olla, koska hänen mukaan niitä odotetaan. Mutta suunnitelmaprosessin keskusteluja, törmäytyksiä ja pohdintoja ei voi tehdä suunnitelmassa näkyviksi ja siksi suunnitelman tarkoitus ei avaudu kaikessa laajuudessaan pelkälle suunnitelman lukijalle.

Muutamalla jokapäiväistä elämää on tapa muuttaa, ei suunnitelmien tekeminen, ei siksi että mitä pitää olla, vaan mitä meistä voi tulla! (David Snowden, 2017)

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Blogin paluu talviunilta!

Olen näemmä päästänyt blogini hunningolle talven aikana! Töitä on tehty kovasti tutkimuksen puolella ja kirjoitellessa sekä muiden puuhailujen kanssa. Huhtikuun olen Ateenassa, jolloin pääsen kirjoittamana väitöskirjatutkimuksen tuloksista. Todella jännittävää, maisemanvaihdos tuli hyvää kohtaan. Odotan kovasti Ateenan jaksoa! Kirjoittamista mutta myös Ateenan tunnelmaa ja ruokia! Bloggailen varmaan välillä myös Ateenan tunnelmista ja tuokiokuvista. 

Suhteeni Ateenaan täyttää tänä keväänä 20 vuotta. Ensi silmäyksen tosin loin kaupunkiin jo 1995, mutta järjestin itseni tänne uudestaan työharjoitteluun kahden vuoden päästä. Keväällä 1997 tein merkonomiopintojen harjoitteluni silloin juuri avatussa Pohjoismaisessa kirjastossa. Avasin silloin myös väylän yhteistyölle ja jälkeeni kyseisessä kirjastossa on käynyt myös muita harjoittelijoita Turun ammattikorkeakoulusta, kun KITI koulutus siirtyi Raision kauppaoppilaitoksesta ylemmälle tasolle ammattikorkeaan. 


Mitäpä muuta on tapahtunut? 6.6. järjestetään yhdessä Liedon, Kaarinan ja Turun kirjastojen kanssa ensimmäisen valtakunnallisen koulukirjastoja koskevan epäkonferenssin. Lue lisää tästä verkkosivustosta ja ilmoittaudu mukaan! Tarkoitus on yhdessä pohtia ja kehittää koulukirjastotoimintoja kaikenlaisissa koulukirjastoissa. Pyrimme tapahtumassa järjestämään tunnelman sellaiseksi, kun se on yleensä konferenssien käytäväkeskustelujen aikana – siellä ne parhaat ideat tulevat ja siellä verkostoituminen tapahtuu!

Tekeillä on myös ensimmäinen kirja! Kirja tulee ennakkomyyntilistoille syksynä ja tätä kirjaa tehdään kahden ihmisen yhteisprojektina. Jääkää kuulolle!

Keväälle ja alkusyksyyn on tulossa sekä kirjastoalan että koulutuksen tapahtumia. Niistä lisää kun ohjelmat selviävät.

Lukeminen on ollut jälleen esillä kahden kirjailijan toimesta. Ruotsalainen opettaja ja lastenkirjailija Martin Widmark on ollut vierailulla Suomessa puhumassa aloittamastaan projektista En läsade klass, jonka myötä on saatu hyviä tuloksia lukutaidon kohentamisessa. Kyseessä on opettajille suunnattu verkkosivusto, josta löytyy erilaista materiaalia, tekstejä, tehtäviä, tuntisuunnitelmia, jne. Ja Widmarkin vahvin viesti on, että antaa lasten itse määritellä hyvä lukeminen! Käsitys hyvästä lukemisesta on myös aikuiselle subjektiivinen, miksi lapsen lukeminen pitää runnoa aikuisen määrittelemään muottiin? 

Tähän uutiseen viitaten Tiia Raevaara kirjoittaa Suomenkuvalehdessä ja muistuttaa, että lapset ja nuoret eivät välttämättä innostu niistä oman lapsuuden kirjoista kuten Viisikkosta ja Anna kirjoista. Kirjastoissa on lasten ja nuortenkirjallisuuden ammattilaisia, suunnatkaa kirjastoon hakemaan lisää maistuvaa kirjallisuutta! 

Raportointia tulossa Ateenasta lisää. Huomenna osallistun IFLA:n presidentin kokoukseen uutuuttaan hohtavassa Stavros Niarchos Foudationin kulttuurikeskuksessa.

Mukavaa työviikkoa kaikille!