torstai 6. huhtikuuta 2017

Kreikan uusi kansalliskirjasto nousi laivanrakentajasuvun rahoilla

Sain maanantaina 3.4. IFLA:n kokouksen yhteydessä mahdollisuuden kurkata sisään juuri valmistuneeseen Kreikan uuteen kansalliskirjastoon. Kokoelmien siirto on vielä kesken. Kreikan kansalliskirjastohan sijaitsee vielä tällä hetkellä virallisesti aivan hurjan kauniissa uusklassisessa rakennuksessa Panepistimiou-kadulla aivan Ateenan sydämessä. Tilat loppuivat kesken jo aikaa päivää sitten ja siksi uusia ratkaisuja on etsitty jo vuodesta 1998 asti.

Kirjaston väki käveli vuosia sitten eräänä kauniina päivänä Stavros Niarchos Säätiön http://www.snf.org ovesta sisään ja ehdotti yhteistyötä yleisen kulttuuriteeman alle, eräänlaista monitoimikulttuurikeskusta. Myös Ateenan ooppera sijaitsisi samassa rakennuskompleksissa. Siitä suunnittelu lähti liikkeelle. Itselleni nimi Niarchos ei sanonut mitään ja siksi lähdin asiaa vähän tutkimaan. Stavros Niarchos (1909-1996) oli Aristoteles Onassiksen tapaan laivanvarustajamagnaatti, joka rakennutti mm. ensimmäiset supertankkerit. Hän jätti jälkeensä huiman omaisuuden. Puolet perinnöstä asetettiin hänen viimeisen tahtonsa mukaan suoraan kuoleman jälkeen perustettuun säätiöön. (Wikipedia, Stavros Niarchos)

Kulttuurikeskuskompleksin rakentaminen kesti 5 vuotta. Vuonna 2008 italialainen Renzo Piano voitti arkkitehtikilpailun. Hänen käsialaa on mm. Pariisin kuuluisa Pompidou keskus.  Oppaamme kertoi meille seuraavan tarinan. Piano oli viety paikalle, johon kulttuurikeskuksen oli tarkoitus nousta. Paikalta oli purettu olympialaisten ratsastusareena, joka oli siirretty pois Ateenan keskusta-alueelta. Ryhmää vastassa oli siis litteä kurjan näköinen paikka, joka oli roskainen kuin kaatopaikka. Hän kysyi, että mikä tämän paikan nimi on? Hänelle kerrottiin että Kallithea = good view = Bellvedere italiaksi. Hän totesi lakoonisesti että, missä? Hän oli myöhemmin pohtiessaan leikkinyt paperilla ja nostanut paperin toista reunaa ylös. Siinä meillä on belvedere! Hän rakensi siis Kallithean rantaan keinotekoisen kukkulan, josta on kieltämättä aivan huiman kaunis näköala aivan ympäri Ateenaa!

Rakennus on siis keinotekoinen mäki. Kansalliskirjasto sijaitsee tämän mäen alla, ja mäen päälle on kesästä 2016 asti rakennettu puutarhaa oliivipuineen, pensaineen, kukkineen ja yrttipensaineen. Tämä puisto tuo miellyttävän lisän Ateenan keskustan puistoihin. Rakennuksen korkein paikka on nimeltään Faros eli Majakka, jossa myös IFLA:n seminaari pidettiin. Katto on aurinkopaneelien peitossa ja näin valtaosa rakennuksen tarvitsemasta energiasta tulee aurinkoenergiasta. (Coming Together: Renzo Piano Talks to Yatzer about the Stavros Niarchos Foundation Cultural Center:

Kulttuurikeskus on kaikille avoin paikka. Kirjston ja opperan välliin on rakennettu tori, agora. Rakennuksen vieressä on kanava, johon johdetaan merivettä. Siihen on suunniteltu kesäksi lauttojen päälle konsertteja, melonta kisaa, ja muita tapahtumia. Ja ensimmäistä kertaa kansalliskirjasto avaa ovensa myös suurelle yleisölle. Tutkijoiden palveluista tulee vielä jatkossakin vastaamaan keskustan kaunis rakennus, joka yhä pidetään aktiivisena tutkimuskeskuksena ja varastona.


Kansalliskirjastoon on siis ensimmäistä kertaa rakennettu lehtienlukuosasto, lastenosasto ja jopa imetyshuone. Kirjaston kaikkia seiniä peittävät kattoon asti rakennetut hyllyt, jotka tulevat tämän vuoden aikana täyttymään kirjosta. Näky tulee olemaan huima, vielä jouduimme katseleman tyhjiä hyllyjä. Kirjastoon siirretään myös digitaalisesti säädettyyn arkistotilaan huima kallisarvoisten teosten kokoelma, jossa vanhimmat teokset ovat 1000-luvulta.

Valmis keskus ojennettiin valtiolle 2017 helmikuussa. Keskus on siis rakennettu käytännössä kokonaan yksityisellä rahalla. Kuten ylempänä linkittämässäkin Yatzerin artikkelissa kerrotaan, osa ateenalaisista on kovinkin epäileväisiä, että miten keskuksen tulee nyt käymään valtion ja kaupungin hoteissa. Mutta artikkelista käy myös selväksi, että sitoutumista on, koska projektia jatkettiin päämäärätietoisesti, vaikka talouskriisi puhkesi samaan aikaan rakentamisen kanssa. Pelot ja niiden toteutuminen jää varmaan nähtäväksi, vaikka kaikki toivovatkin parasta. Mutta siitä ollaan vakuuttuneita, että kulttuurikeskuksesta tulee uuden aktiviteetin sydän, todellinen kulttuurin keskus konsertteineen, tapahtumineen, ja agorallahan on ennenkin tavattu, Ateenassa varsinkin, läpi vuosituhansien.

David Snowden: miten tavoitteet tappaa luovuuden - IFLA:n presidentillinen tapaaminen

IFLAn presidentin tapaaminen alkoi Ateenan herätessä huikean upeassa paikassa, upo uudessa Stavros Niarchos säätiön kulttuurikeskuksessa. Ministeritason tervetulotoivotukset kuultiin opetusministeri Gavrogloulta (Ministry of Education, Research and Religious Affairs), kulttuuriministeri Lydia Koniordoulta sekä telekommunikaatio- ja media ministeriön edustajalta Lefteris Kremtsosilta (Communication and Media Ministry of Digital Policy of Greece).

Opetusministeri kertoi huomioistaan muutoksen ajasta, missä kysymys ei ole pelkästään uudesta teknologiasta, vaan kyseessä on monimutkaisempi asia. Mitä muutoksia tämä tilanne meille tuo, miten opimme, miten luemme, ja miten ajattelemme. Entä miten käy kirjan ja kirjastojen? Tilanne vaatii paljon keskusteluja, jotta ymmärretään asiaa kunnolla, koska tilanteeseen vaikuttavia tekijöitä on paljon.

Kremtsos nosti myös esille hyvin valideja asioita. Yhteiskunnassa kirjastot ovat avainasemassa. Kirjastojen täytyy pitää huoli, että kaikki pääsevät osalliseksi digitaalisesta maailmasta, se on ihmisoikeuteen verrattavissa oleva asia. Kun mediassa esiintyy asymmetriaa, kirjastot antavat äänen kaikille. Valemedia ja väärän tiedon maailma on uhka meille kaikille ja tällöin kirjastosta löytyy voimaa. Myös oppilaiden ICT-taidot, elinikäinen oppiminen ovat keinoja, joilla voimme lähteä kuromaan umpeen digitaalista kuilua. Tarvitsemme konkreettista infrastruktuuria, digitaalisia välineitä ja vain sitä kautta pääsemme opettamaan digitaalista- sekä medialukutaitoa. Yhteistyö useiden eri organisaatioiden kanssa on avainasemassa.

Mutta suurimman jäljen tältä päivältä jätti professori David Snowden Walesin Bangorin yliopistosta. Puheen aluksi hän ilmoitti, että hän pidättää oikeuden suututtaa ja olla välittämättä sen seurauksista. Eli hänen key note herätteli ja ravisteli.

Elämme totuuden jälkeisessä yhteiskunnassa. Olemme kautta aikojen uskoneet eksperttejä ja tiedemiehiä, mutta nyt, Snowdenin sanoin, uskomme mieluummin päätöksenteon poliittisille demagogeille. Kysymys on siitä, keneen me luotamme. Snowden puhui kyllähullu-syndroomasta. Nyt tämä syndrooma saa jokaisen kylähullun legitimoimaan jutut internetissä. Vahvin sanoma mikä hänellä oli on, että sosiaalinen media ei ole ratkaisu, se on ongelma.  Myös lasten digitaalinen aika on ongelma. Konkreettinen pitkäkestoinen lukeminen uppoaa paremmin, kuin sähköisestä mediasta luettu teksti. Sosiaalisen median kääntöpuolesta voi ottaa esille Suomessa alkuviikosta puhuttaneen tapauksen palautuslennoista Afganistaniin. Myös vahvistamaton tieto leviää sosiaalisessa mediassa kulovalkean tavoin, jos leviävät oikeiksi todistetutkin.

Toinen asia, jonka hän nosti voimakkaasti esille on tavoitteet ja miten tavoitteiden asettelu tuhoaa meidän synnynnäisen keksimiskyvyn ja aidon innovaation. Hänen mukaansa selkeät tavoitteet tuhoavat pyrkimyksen. Kun tiedetään mihin olemme menossa, tavoitteen taakse ei enää katsota. Tästä tulee mieleen keskustelu, jota on käyty tässä pari viikkoa sitten Suomessa, kun lapsi oli koulussa edennyt omaa vauhtia tehtäväkirjassa ja sai siitä negatiivisen Wilma-merkinnän. Asiaa on sen jälkeen kommentoitu suuntaan ja toiseen. Itse mietin, että onko tässä myös kyse siitä oppilaiden tehdessä juuri ja vain se, mikä vaaditaan? Onko asialla tekemistä myös ns. vähimmän vaivan lain kanssa? IFLA:n väki oli kokoontunut Ateenaan nimenomaan laatimaan visiota ja toimintasuunnitelmia, niin puhe osui tältä osin vähän meidän kaikkien nilkkaan.



Kyky nähdä ennakoimaton, on asia jolla luomme aitoa innovatiivisuutta. Lääkkeiden yllättävillä sivuvaikutuksilla onkin löydetty vaikutuksia toisiin sairauksiin, mikroaaltouuni keksittiin vahingossa. Kun näemme edessämme tietoa, johon kiinnitämme hetkeksi huomiomme – emme ehkä ymmärrä asioiden merkitystä kuin vasta vuosien jälkeen. Ihminen ei vaan luonteeltaan kykene tekemään 100% rationaalisia, pelkkiin kylmiin faktoihin perustuvia päätöksiä.

Snowden esitteli apex predator teorian, jonka mukaan evoluutiossa ei välttämättä selviä vain vahvin, vain elinkelpoisin ja olosuhteisiin mukautuvaisin. Tämän mukaan nykyinen Yhdysvallat on menettämässä globaalia valta-asemaansa ja pienet maat, jotka ovat ketteriä, porskuttavat vilisten eteenpäin. Mukautuvaisin osaa uuden kehittämisen paremmin ja on valmiimpi ottamaan uutta vastaan.

Myös suomalaista koulumaailmaa kiinnostavasata näkökulmasta Snowden mainitsi, että aineiden yhdistäminen, kyky ajatella monella alueella ja rakentaa siitä uutta on paljon merkittävämpää, kuin jonkun yksittäisten aineiden kohottaminen toisten edelle. Opetussuunnitelman ja laaja-alaisen osaamisen näkökulmasta tämä on hyvin kiinnostavaa. Taito ymmärtää kokonaisuuksia ja asioiden vaikutusta tiettyyn ilmiöön tai tapahtumaan, on tie innovaatioon. Antropologia, historia, psykologia olisivat tällä hetkellä kaikkein tärkeimpiä oppiaineita kouluissa, hehkuttaa Snowden. Hänen mukaan pakotamme lapsia oppimaan teknologiaa, joka on vanhaa jo kun he menevät työelämään – emme opeta heille osaamista ihmistieteen kautta, joka toisi innovaatiot. Opetamme heille sen, mitä me itse ymmärrämme, mutta rakennuspalikat olisivat kaikkein tärkeimpiä opetettavia asioita.

Snowden jatkoi tykitystään ja väittää, että me myös levitämme helpommin tietoa epäonnistumisista kuin onnistumisista. Lasta pelotellaan Hannu ja Kerttu tarinoilla iltasella kertomalla, että lapset olivat tuhmia kun lähtivät yksin metsään ja sitten noita söi heidät, melkein. Kaikki hyväksyvät epäonnistumisen, jopa suunnitelmat, jotka selvästi tulevat epäonnistumaan. Kollegani tohtorikoulutettava Brasiliasta on kertonut, miten kahden vuoden sisällä Brasilian lainsäädäntö mahdollistaisi koulukirjaston perustamisen vaatimisen jokaiseen kouluun. Kaikki tietävät, ettei tämä tule onnistumaan. Tässä on minusta tärkeä miettiä kaikkia tekemiämme tavoitteita, visioita, strategioita ja muista suunnitelmia. Mihin ne meitä oikeastaan vievät, mitä ne meille viestii? Tehdään tämä ja sitten kaikki on ”tarpeeksi hyvin”? Näen hänen väitteissä myös yhtäläisyyden suomalaiseen kulttuuriin, jossa usein onnistumisella hehkuttelu on vähintäänkin epäsopivaa. Niin ei vaan sovi tehdä. Kiukuttelu, valittaminen ja pomon solvaaminen saattaa olla porukassa paljon hyväksyttävämpää.

Jutun ydin oli siinä, että kun me asettelemme rajoja ja tavoitteita, tapamme samalla mahdollisuuden uuden löytämiseen ja aitoon innovaatioon. Meidän pitää astua ulos itse itsellemme luomasta laatikosta. Ja kun nyt ollaan ajattelemassa laatikon ulkopuolella, nin tässä pieni ajatuspähkinä suomalaisille päätöksentekijöille. Walesissa ei hyväksytä yhtään lakia, jonka vaikutusta seuraavaan sukupolveen ei ole tutkittu!

Stavros Niarchos keskuksen "Majakka". Kuva: A. Ojaranta
David Snowdenilta kysyttiin lopuksi muutama kysymys ja hän vielä tarkensi näkemystään kirjastosta. Kirjastot ovat yhteiskunnan valvojia, aktivisteja, jotka kytkeytyvät ei pelkästään kuratoimaansa aineistoon vaan koko ympäröivään yhteiskuntaan. Kirjastot ovat luonteeltaan monitieteellisiä ja se jos mikä olisi paikka innovaatiolle! Ja, jottei nyt romuteta kaikkien strategia- ja tavoiteprosesseja, niin suunnitelmia pitää olla, koska hänen mukaan niitä odotetaan. Mutta suunnitelmaprosessin keskusteluja, törmäytyksiä ja pohdintoja ei voi tehdä suunnitelmassa näkyviksi ja siksi suunnitelman tarkoitus ei avaudu kaikessa laajuudessaan pelkälle suunnitelman lukijalle.

Muutamalla jokapäiväistä elämää on tapa muuttaa, ei suunnitelmien tekeminen, ei siksi että mitä pitää olla, vaan mitä meistä voi tulla! (David Snowden, 2017)

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Blogin paluu talviunilta!

Olen näemmä päästänyt blogini hunningolle talven aikana! Töitä on tehty kovasti tutkimuksen puolella ja kirjoitellessa sekä muiden puuhailujen kanssa. Huhtikuun olen Ateenassa, jolloin pääsen kirjoittamana väitöskirjatutkimuksen tuloksista. Todella jännittävää, maisemanvaihdos tuli hyvää kohtaan. Odotan kovasti Ateenan jaksoa! Kirjoittamista mutta myös Ateenan tunnelmaa ja ruokia! Bloggailen varmaan välillä myös Ateenan tunnelmista ja tuokiokuvista. 

Suhteeni Ateenaan täyttää tänä keväänä 20 vuotta. Ensi silmäyksen tosin loin kaupunkiin jo 1995, mutta järjestin itseni tänne uudestaan työharjoitteluun kahden vuoden päästä. Keväällä 1997 tein merkonomiopintojen harjoitteluni silloin juuri avatussa Pohjoismaisessa kirjastossa. Avasin silloin myös väylän yhteistyölle ja jälkeeni kyseisessä kirjastossa on käynyt myös muita harjoittelijoita Turun ammattikorkeakoulusta, kun KITI koulutus siirtyi Raision kauppaoppilaitoksesta ylemmälle tasolle ammattikorkeaan. 


Mitäpä muuta on tapahtunut? 6.6. järjestetään yhdessä Liedon, Kaarinan ja Turun kirjastojen kanssa ensimmäisen valtakunnallisen koulukirjastoja koskevan epäkonferenssin. Lue lisää tästä verkkosivustosta ja ilmoittaudu mukaan! Tarkoitus on yhdessä pohtia ja kehittää koulukirjastotoimintoja kaikenlaisissa koulukirjastoissa. Pyrimme tapahtumassa järjestämään tunnelman sellaiseksi, kun se on yleensä konferenssien käytäväkeskustelujen aikana – siellä ne parhaat ideat tulevat ja siellä verkostoituminen tapahtuu!

Tekeillä on myös ensimmäinen kirja! Kirja tulee ennakkomyyntilistoille syksynä ja tätä kirjaa tehdään kahden ihmisen yhteisprojektina. Jääkää kuulolle!

Keväälle ja alkusyksyyn on tulossa sekä kirjastoalan että koulutuksen tapahtumia. Niistä lisää kun ohjelmat selviävät.

Lukeminen on ollut jälleen esillä kahden kirjailijan toimesta. Ruotsalainen opettaja ja lastenkirjailija Martin Widmark on ollut vierailulla Suomessa puhumassa aloittamastaan projektista En läsade klass, jonka myötä on saatu hyviä tuloksia lukutaidon kohentamisessa. Kyseessä on opettajille suunnattu verkkosivusto, josta löytyy erilaista materiaalia, tekstejä, tehtäviä, tuntisuunnitelmia, jne. Ja Widmarkin vahvin viesti on, että antaa lasten itse määritellä hyvä lukeminen! Käsitys hyvästä lukemisesta on myös aikuiselle subjektiivinen, miksi lapsen lukeminen pitää runnoa aikuisen määrittelemään muottiin? 

Tähän uutiseen viitaten Tiia Raevaara kirjoittaa Suomenkuvalehdessä ja muistuttaa, että lapset ja nuoret eivät välttämättä innostu niistä oman lapsuuden kirjoista kuten Viisikkosta ja Anna kirjoista. Kirjastoissa on lasten ja nuortenkirjallisuuden ammattilaisia, suunnatkaa kirjastoon hakemaan lisää maistuvaa kirjallisuutta! 

Raportointia tulossa Ateenasta lisää. Huomenna osallistun IFLA:n presidentin kokoukseen uutuuttaan hohtavassa Stavros Niarchos Foudationin kulttuurikeskuksessa.

Mukavaa työviikkoa kaikille!