Informaatiotutkimus ja kirjastoalan koulutus, mistä tulemme, mihin menemme?

Runsas joukko informaatiotutkimuksen toimijoita ja asiasta kiinnostuneita kokoontui Tampereen yliopistolla Pinnin olohuoneessa pohtimaan ajankohtaista asiaa22.11. Kyseessä oli Informaatiotutkimuksen yhdistyksen syysseminaari. Koulutus on ollut muutoksessa viime vuosina, kun monet yliopistot ovat järjestelleen rakenteitaan uudelleen. Tämä tosin on ollut vain yksi asiaan vaikuttavista asioista. Pyrin tässä blogikirjoituksessa tuomaan esille keskustelun pääkohtia muistiinpanojeni mukaisesti.

Jokainen yliopisto esittelin miten tänä päivänä informaatiotutkimuksen yliopistokoulutus on rakentunut ja millaisia sisältöjä sekä suuntautumisia on olemassa. Kaikissa yliopistoissa mullistukset ovat tuntuneet. Kun yliopistot ovat siirtyneet suurimpiin hallinnollisiin kokonaisuuksiin ja kun maisterintutkintoja on vähennetty on informaatiotutkimuksenkin tarvinnut hakeutua tiiviimpiin kumppanuuksiin eri aineiden kanssa. Åbo Akademilla tämä kumppani on nyt information systems, Tampereella informaatiotutkimus on vuoden 2017 alusta ollut viestintätieteiden tiedekunnassa ja Oulussa kumppanuuksia on löytynyt historian, kulttuurin ja viestinnän ohjelmasta. Oulussa myös tiivis sidos kasvatustieteisiin kumppanina. 

Seuraavan osuuden paneeli kysyi meiltä, Mistä tulemme, mihin menemme? Olen koonnut teemoittain asioita jotka tulivat vahvimmin esille. 

Identiteettiä hakemassa 

Tämä ei valitettavasti ollut ensimäistä kertaa keskustelun alla. Asia on nostanut päätään jo pidempään. Kirjaston muutos on tuonut mukanaan kysymyksen mitä on kirjasto? Tämä on tuonut tilanteen, jossa identiteetti ja se mihin on totuttu on muuttumassa. Identiteettikysymys on jo myös erilainen yleisen kirjaston työntekijälle ja korkeakoulukirjastossa. Lehtori Ritva Hyttinen toi esille, että identiteettiä rakennetaan sosiaalisessa kanssakäymisessä opinnoissa, ja se muokkautuu mentäessä työpaikalle. Identiteetin pitääkin muokkautua paikan ja ajan mukaan.

Jarmo Saarti Itä-Suomen yliopistosta toi esille, että  muissa ammateissa on vahva ja selkeä ammatti-identiteetti. Lääkäri ja juristi melkein tietää mitä tulee tekemään tulevaisuudessa. Kirjastoalan monitahoisuus haastaa myös ammatti-identiteetin muodostumisen.

Identiteettejä on varmasti monia erilaisista kirjastoista johtuen. Kirjaston työntekijän moninaiset identiteetit vaikuttavat myös brändäykseen. Voiko vahvaa brändiä olla olemassa ilman selkeitä ammatti-identiteettejä.

Brändäysongelma

Myös kirjaston brändäys ja markkinoinnin ongelmat on ollut tiedossa jo kauan. Professori J. Tuomas Harviainen toi esille, kirjastolla on eräällä tavalla matala yhteiskunnallinen arvostus mutta vahva kysyntä monella tavalla. Brändimme ydin on mm. osaamisen tuominen esille; ytimessä pitää olla taidot, jotka on liitettävissä eri konteksteissa alalle kuin alalle. Kirjasto sanan ja kirjastoidentiteetin Harviainen kokee jopa eräänlaisena painolastina. Hän sanoi myös, että mikäli julkinen kuva on ensisijaisesti keskittynyt ylätasolla kirjastoihin, meidät on tapettu. Tässä on pakko nostaa esille se, että keskustelussa myös kuulutettiin niin sanottua k-sanaa, eli kirjasto sanaa. Monesta koulutusohjelmasta se on jo tippunut. Jos olemme niin eri laidoilla kirjasto sanasta imagona tai vastavasti painolastista, en ihmettele että brändäys on ongelmallista.

Keskustelussa tuotiin esille, että brändäysongelma heijastelee myös julkiselle puolelle. Varsinkin kun otetaan huomioon tilanne, jossa pätevyysvaatimusta ei enää tarvita. Jotta voimme yhä varmistua siitä, että kaikkiin kirjastoihin kautta Suomen palkataan yhä koulutettua väkeä, brändin pitää osoittaa, että osaamista tarvitaan. Tämä on kirjastojen ja ammattikoulutuksen elinehto.

Kirjastolain vaikutus

Kirjastoseuran toiminnanjohtaja Rauha Maarno toi esille sen, ettei lakiin perustuvia pätevyysvaatimuksia ei muissa pohjoismaissa ole ollut. Koulutettua väkeä on kuitenkin kirjastoihin riittänyt eli ammattivaatimuksen legimiteetti tulee muualtakin kuin vain lainkohdista. Ehkä keskusteluun alamme koulutuksesta pitäisi osallistaa myös väkeä laajemmin ja laajentaa osaamisen esilletuomista.

Keskustelussa ei vielä tullut esille, että laista pudotettu pätevyysvaatimus olisi näkynyt kirjastoissa. Osassa uusista työhakemuksista vaatimus on pudotettu. Ongelmaksi tämä koettiin pienemmillä paikkakunnilla, isot kirjastothan ovat jo aikaisemmin avanneet rekrytointia muille aloille.
Oulun professori Maija-Leena Huotari kokee, että AMK-tutkinto riittää yleisen kirjaston kentälle, mutta yliopistokirjaston tilanne on eri, hetkittäin ei edes maisterin tutkinto riitä. Tarvitaan tieteellisen ajattelun kehittämistä. Jos yleisille kirjastoille riittää AMK tutkinto, niin maisteritutkinnot täydentävät yleisissä kirjastoissa sitä osaamista, joita ei AMK koulutus tuota. Huotari myös näkee, että voimakkaat megatrendit tulevat muuttamaan paljon, voimakkaasti ja nimenomaan ulkoapäin, mm. robotiikka ja AI. Aineen säilymisen näkökulmasta on tärkeää, että on eri tason koulutusta ja hakea lahjakkaita tyyppejä koulutukseen ja pitää hankkia rahoitusta. Monen koulutuksen rahoitus on jo nyt suurin osin ulkopuolelta tulevaa.

Yliopiston ja amk koulutuksen ero

Eräs suuri keskustelun aihe oli AMK ja yliopistonkoulutuksen eriytyminen ja koulutuksen taso. Ammattikorkeakoulujen valmistujat ovat hyvin ’valmiita’ tarttumaan toimeen ja työhön. Noin 90%, Ari Haasion esittämä luku, ammattikorkean opiskelijoista tähtää työskentelemään yleisen kirjaston piiriin. Mielenkiintoisia asian ilmaisi mm. Jiri Uitto yrityksestä Insta DefSec, että ammattikorkeakouluista tulee todella valmiita tyyppejä kentälle, joilla on jo osaamista ja valmiutta. Mutta on myös niin, etteivät kaikki osaa ajatella, että minne muualle voi työllistyä kuin kirjastokentälle.  Ongelmana tosin on myös se, että yksityiselle sektorille palkkaavat ihmiset eivät tunne alamme osaamista.

Mutta tilanne on toinen korkeakoulun puolella. Helsingin yliopiston ylikirjastonhoitaja Kimmo Tuominen toi esille, että kirjaston tehtävät ovat kallistuneet kovasti julkaisutoiminnan ja metriikan pariin. Tietokannat, datan arviointi, juridinen osaaminen, lisenssit, rajapinnat, biblio-, webo-, altmetriikka ovat asioita, joiden osaamista ja ymmärtämistä tarvitaan yhä enemmän. Jarmo Saarti toi myös esille näkökulman, että aineiden ymmärrys on myös tärkeää. Geneerisiä taitoja tarvitaan ja ovat lähtökohta, mutta myös ainekohtaisen osaamisen on tarvetta. Rekrytoinnissa alkaa tämän osalta olla jo muita ammatteja vahvemmassa asemassa kuin informaatiotutkimuksesta tulleet.

Uiton mukaan informaatiotutkimuksesta valmistuneet ovat hänen kokemuksen mielestä valmiimpia yhteistyöhön, siihen miten tutkitaan tiedontarpeita, keskustelemaan asiakkaiden kanssa. Ammattikorkeakoulusta valmistuu ihmisiä, joista saadaan asiantuntijoita tiettyyn tehtävään. Hänen mukaansa on valitettavaa, että yliopistolaisilla on tavallaan hyvä osaaminen ja ajattelukyky, mutta siitä puuttuu kilometristä vielä se viimeiset 100 metriä. Syventävien opintojen aikana mennään sinne, mistä sitä identiteettiä alkoi löytyä, mutta sitten opinnot jo loppuivat. Hän kokee, että sieltä lopusta puuttuu jotain, työstäminen ja kehittämien syventävien jälkeen. Harviainen täydensi, että eräällä tavalla 4 vuotta perus- ja aineopintoja ja 2 syventäviä pitäisi olla toisin päin.

Tällä tavoin yliopistokoulutus ja tutkimus erikoistaisi, että yliopistosta tuotaisiin vaikka kapeankin alan osaamista kentälle sen sijaan, että tulee kehityskelpoisia yksilöitä, joita pitää sitten opettaa erityisosaajuuteen. Osaamisen alueet on kirjastoissa, ainakin korkeakoulukirjastoissa, eräällä tavalla kapenemassa, pois moniosaajuudesta jota jossain vaiheessa kuulutettiin.

Yliopistojen muutokset

Yliopistojen mylläyksessä on mennyt uusiksi tiedekuntakuviot, aineyhdistelmäkuviot, opetukset ja vähän kaikki. Ja kuten yliopistolehtori Kristina Eriksson-Backa toi esille, ei nämä muutokset aina ole aineen itsensä valittavissa. Mikä sitten esimerkiksi vaikuttaa tutkimuksen suuntaan? Keskusteluun nousi myös se, että pelättiin koko aineen häviämistä. Tampereen prfoessuurien määrä laskee eläköitymsien seurauksena. Mutta nyt jo tuntuu, että osa kokee, että kirjastoaspekti alkaa olla alakynnessä. Tähän koen itse, että kysymykseen pitää lisätä kaksikin aihepiiriä, brändäys mutta myös se, että mikä on kirjasto? Mitä siellä tehdään, ja onko kurkattu mitä nyt tehty tutkimus on ja miten sen suhteuttaa työhön? Tutkimuksen tehtävä on tuoda tutkimus kentälle. Mutta myös kirjaston pitää katsoa kehittämisessä tutkimuksen suuntaan itse. Pitää huomioida, että esim. lukemisen tutkimusta tehdään myös monen muun tieteen ja aineenkin parissa.

Myös työelämäyhteyksiä kuulutettiin. Itsekin AMK koulutuksessa opettaneena voin sanoa, että ammattikorkeakoulussa tämä alkaa olla enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Yliopistot ovat vasta tähän suuntaan liikkumassa. Jaana Kekäläinen on parhaillaan kovalla tahdilla muokannut opetussuunnitelmia Oulussa ja esitti oman esityksensä päätteeksi muutamia teesejä: erityisesti opetuksessa ja tekemisen muodoissa tapahduttava muutos: tekemällä oppimista lisää ja pois luentomalleista. Kuulostaa samoilta tekniikoilta, mitä AMK opettajat ovat tehneet jo vuosia. Entä koulutusten sulautuminen? Turussa Yrkeshögskolan Novia on konsernitasolla osana Åbo Akademia. Mitä tulee tapahtumaan Tampereella, uudessa Tampereen yliopistossa? Huotarin mukaan lainvalmistelu alemman ja ylemmän korkeakouluasteen yhdistämisestä on laitettu jäihin.

Professori Eero Sormunen halusi tuoda esille mm. Liisa Niinikankaan joskus esittämän lausahduksen: ’kouluttakaa kriittisiä kehittäjiä’. Ongelma on siinä, että mihin koulutuksissa keskitytään ja miten otetaan huomioon yhteiskunnallinen kehitys. Opiskelijalla pitäisi olla riittävän laaja-alaiset valmiudet, jotta siitä pystyy ponnistamaan, mutta osaamisen tarve eriytyy. Myös yleisen kirjaston erilaiset asiantuntijaosa-alueet ovat hyvin erilaisia tänä päivänä.

Professori Huotari linjasi, että brändäys on myös liitettävissä tutkimukseen ja rahoituksen saamiseen. Ja jos tutkimus hiipuu, niin hiipuu koulutuskin. Brändissä pitää olla kova ydin eikä brändiä ole ilman sisältöä.

Jossain asiassa meni myös vähän mielipiteet ristiin. Koettiin, että yhteistyökyvyt ovat valmistuneilla hyviä, mutta Maarno taas toi esille käsityksen, että kirjastojen asiantuntijat ovat taas usein hyviä tekemään asioita yksin. Nyt taas pitää kehittää osaamista tekemään asioita yhdessä eri alojen ammattilaisten kanssa, moniammatillista yhteistyötä. Tätä korosti moni panelisti. Maarno myös toi esille, että ratkaisukeskeisyys kokemuksen mukaan voi olla heikolla yliopistokoulutuksesta valmistuneille vaikka kriittistä ajattelua onkin harjoitettu.

Oulun ammattikorkeakoulun eläkkeellä oleva lehtori Pirjo Tuomi toi esille sen, että aina ajatellaan, että koulutus vastaa työelämän tarpeisiin. Entä miten sen voisi tehdä toisin päin? Jos käännetään asia toisin päin, ja lähdetään kehittämään toimintaa myös tutustumalla tutkimukseen? Itselleni on jäänyt viime viikoilta mieleeni, kun kuulin että Ruotsissa koulukirjastojen kehittäminen perustuu tutkimukseen (ainakin yhden ihmisen sanoman). Onko tutkimus ja mm. yleinen kirjasto pystyneet keskustelemaan ja näkemään kehittämisen kohteita? Tutkimukseen liittyviä pyyntöjä on viime aikoina tullut myös yleisen kirjaston piiristä. Mutta mikä tutkimus saa rahoitusta, mikä ei? Asiat eivät ole niin yksinkertaisia.