Nyt hei ihan oikeesti!

Oxfordin sanakirjojen toimitus valitsi vuoden sanaksi 'totuudenjälkeinen'. Siinä vasta on vuoden sanalla kolkko kaiku. Viime vuonna vuoden sanaksi valittiin vedet silmissä naurava emoji. Itku pitkästä ilosta? Itselleni tutkijana, kirjastoammattilaisena sekä kouluttajana on hyvin vaikea sulattaa sitä faktaa, että joudumme edes käsittelemään jotain mikä on 'post truth'. Miten niin totuuden jälkeinen? Mitä se on? Mikä aiheuttaa sen ettei totuutta enää tarvitsis hakea? Mitä sitten tilalle? Tunteella mennään, tiedosta ja totuudesta viis?

Samassa uutisessa mainitun määritelmän mukaan totuudenjälkeinen on määritelty seuraavasti: "(termi viittaa) olosuhteisiin, joissa objektiiviset faktat vaikuttavat yleiseen mielipiteeseen vähemmän kuin tunteisiin ja henkilökohtaisiin vakaumuksiin vetoaminen". Hallituksen taholta tullut "päivystävät dosentit" dissaus? Tätähän olemme jo saaneet kokea Suomessakin, liittyen esimerkiksi vuosi sitten syntyneeseen pakolaisaaltoon. Tunteet olivat pinnalla ja jokainen roskauutinen sai levitä verkossa melko vapaasti ihmisten tunteiden kantamana.

Psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri ja THL:n tutkimusprofessori Hannu Lauerma on tänään 19.11. Turun Sanomissa haastattelussa kertonut, miten moni ihminen on kaikesta suomalaisesta koulutuspuheesta huolimatta tällaisten juttujen vietävissä. Olen kuullut Lauerman puhuvan ja hän puhuu tiukasti, paljon ja täyttä asiaa. Hänen mukaansa ihmiset ovat hyvin taipuvaisia uskomaan myös disinformaatiota, mikäli se myötäilee heidän omaa maailmankuvaansa. Tähän viittaa myös ajatukset siitä, että jos luettu/opittu asia ei sovi omiin tietorakenteisiin, sitä ei uskota vaikka faktat kuinka toiseen suuntaan osoittaisivat. Mielikuvilla pelataan ja niitä käytetään ns. vaihtoehtomediassa hyväksi surutta.

Meillä on hallitus, joka on antanut puitpaut vaalilupauksille eri aloilla; itselleni lähellä on luonnollisesti koulutuksen ja yliopistojen leikkaukset. Mutta nyt on Yhdysvalloissa valittu presidentti, joka tuntuu olevan vielä jotain aivan muuta: demagogi, populisti, miljonääri joka pelastaa köyhät ja raskautetut, paljon oikeussalissa aikaa viettänyt 'anti-establishmentti' -tyyppi, jonka puheet olivat vaalikampanjan aikana suurelta osin puuta heinää. Ja näitä juttuja tulee koko ajan, ikävällä tavalla a gift that keeps on giving.

Vaalien alla törmäsin myös termiin 'ignorance porn'. Esimerkinomaisesti selitettynä, The Daily Show Yhdysvalloissa, meillä vastaava on Noin Viikon Uutiset, kävi useaan otteeseen kampanjan aikana haastattelemassa Trump kannattajia. Niiden videoiden katsominen on tuuperruttavaa. Luulot, uskomukset ja salaliittoteoriat ovat arkipäivää. Toki Trumpin kannattajissa oli äänestäjätutkimusten mukaan paljon koulutettuakin väkeä, mutta jos eräs äänestäjä pohtii että Obama oli vastuussa 9/11 iskuista, koska ei ollut silloin toimistolla vaan jossain golfaamassa: ignorance porn.

Informaatiolukutaidon aspektit ja medialukutaito ovat olleet coloradolaisen ystäväni mukaan Yhdysvalloissa paljon puheenaiheen vaalivoiton jälkeen. Farewell, America jutussa kirjoitetaan median roolista vaaleissa ja miten kirjoittajan, Neil Gabler, mukaan media olisi osittain jättänyt objektiivisen ja todenperäisyyksiin perustuvan reportoinnin taakseen. Mediaa on syytetty mm. siitä, miten Trump sai media-aikaa kun hänen sanomisia päiviteltiin päivästä toiseen. Tästä asiasta lisää vaikkapa täällä Mari K. Nimemen Ylämaan Kettu -blogissa. Media-asiaa ajatellessamme voi lähteä miettimään, paljonko yleissivistystä nykypäivänä tarvitaan, jotta voi median ja uutisten suhteen olla todellakin kriittinen ja osata jäljittä jokainen juttu juurilleen.

En yhtään ihmettele Neil Gablerin pelkoa siitä, mihin Amerikka on menossa. Yle uutisoi muiden medioiden vanavedessä Trumpin valitsemasta läheisimmästä neuvonantajastaan Steve Bannonista, joka on myös seuraavan lauseen päästänyt suustaan: "Pimeys on hyvästä. Dick Cheney, Darth Vader, Saatana. Se on valtaa. Se vain auttaa meitä silloin, kun vastustaja on väärässä. Kun he eivät tajua, keitä me olemme ja mitä aiomme tehdä." Amerikka ja koko maailma Eurooppaa myöden on vedenjakajalla, ensi vuodesta tulee Europassa merkittävä vaalivuosi. Tilannetta ei tule väheksyä piirun vertaa, kun tällaiset typit ovat vallan kahvoissa.

Ja tämä pitkähkö alustus vie nyt tämän blogikirjoituksen varsinaiseen asiaan: lukemiseen, oppimiseen, lukeneisuuteen, tieteeseen, tietoon ja informaatiolukutaitoon. Big think sivuston Derek Berekin artikkeli 'What is lost in nation thats reading less literature' pohtii samaa asiaa jota ovat suomalaiset lukemisesta kertovat jututkin pohtineet: lukemisharrastus laskee laskemistaan ja pitkien tekstien lukeminen on yhä useammalle nuorelle haaste. Tässä pesii todellinen pulma.

Knowledge Quest on Yhdysvaltain koulukirjastoyhdistyksen lehti. Kyseisessä lehdessä on vaalien jälkeen 18.11. ilmestynyt Sara Stevensonin artikkeli "Information Literacy Lessons Crucial in a Post-Truth World". Suomessa on aivan sama tilanne. Koulut, kirjastot ja kodit ovat avainasemassa tilanteessa, jossa olemme menettämässä lukevia lapsia ja nuoria. En lähde tässä keräämään uutisia lukemisen tärkeydestä, lukemisen merkityksen me tiedämme. Mutta, miten tärkeää on lukeminen, lukemisen taidot ja oppiminen tässä totuudenjälkeisessä maailmassa, missä jokaisella kansalaisella pitää olla koko ajan varoitusvalot vilkkumassa kun kohtaa uutta informaatiota?

Olen niin monesti vetänyt kirjoituksiini myös uuden opetussuunnitelman, POPS2014. En tee sitä nyt, koska tämän asian pitää olla selvä ilman sitäkin.

Kuten sanottu, olemme vedenjakajalle ja tätä tilannetta ei nyt parane sössiä.

Koulut alkaa, oletko valmis?

Niin, kesälomat ovat jo melkein ohitse ja arki puskee päälle. Tällä viikolla sen on huomannut hyvin konkreettisesti, kun media julkaisee koulu-uutista toinen toisensa jälkeen. Jyväskylän professori Jouni Välijärvi on juuri paraikaa A-studiossa haastateltavana (linkin takana tallenne, katsottavissa Areenassa).

Professori Välijärveä  oli 8.8. haastateltu YLE:n uutiseen koulujen eriarvoistumisesta ja muista ajankohtaisista aiheista. Eritoten hän nostaa esille mm. poikien lukuinnostuksen hiipumisen ja sen tuhoisasta vaikutuksesta oppimiseen. Hän nostaa myös esille kysymyksen, pystyykö peruskoulu uudistumaan ja lähestymään yksilöllisempää opetusta lasten tarpeiden mukaan? Samana päivänä YLE kertoo uutisessa opettajien täydennyskoulutuksen olevan retuperällä. Kunnissa on säästötavoitteiden saavuttamiseski mm. lomautettu opettajia virkaehtosopimuksessa sovituiksi veso-koulutuspäiviksi. Mikä on luonnollisesti äärettömän lyhytnäköistä.

Helsingin Sanomat julistaa kesän aikana vallankumouksen tapahtuneen koulussa. Artikkeli selittää myös uuden opetussuunnitelman termit, buzz words, ja tuo esille seuraavan näkökulman:

"Vallankumouksesta voi puhua siksi, että lapsi tai nuori astuu kouluissa päärooliin. Oppimisen moottori on uteliaisuus. Opettaja väistää luokan edestä oppilaiden keskelle, tutkimusryhmän asiantuntijajäseneksi."

EduCluster Finlandin Elise Tarvainen pohtii YLE:n uutisessa opettajan tilannetta kaiken tämän muutoksen keskellä. Hän tuo myös esille että opettaja on ns. kolmen tradition yhri: 1) oma koulukokemus oppilaana, 2) kokemus opettajakoulutuksesta, ja 3) uutena opettajan uuden työyhteisön käytänteiden oppijana. Kaikista jää jotain elämän omaan opetukseen. Koulua on käyty opettajajohtoisesti niin kauan, että uuden opetussuunnitelman oppilaskeskeinen työskentely tuo suuria muutoksia.

Kyselin tutuilta fiiliksiä uuden lukuvuoden alkaessa. Kyselyjen pohjalta voi yhteenvedon tyylisesti sanoa, että ilmassa on innostusta uuden opetussuunnitelman myötä alkavaan lukuvuoteen, mutta myös siellä täällä hienoista ahdistusta. Jotkut ovat jo työskennelleet uudella tavalla ja saavat tavallaan siihen nyt 'luvan' tai mandaatin. Mutta ahdistusta on ehkä osaltaan kasvattanut se, että yhteinen suunnitteluaika kouluilla uuden opsin edellä on ollut vähäistä, ellei jopa olematonta. Valmistautuminen eri paikkakunnilla näyttää olleen hyvinkin erilaista, kun paikallista opetussuunnitelmaa on valmisteltu. Laaja-alaisen oppimisen ajattelu ja monialaiset oppimiskokonaisuudet tarvitsisivat juuri niitä yhteisiä suunnittelupäiviä tai muuta asian järjestämiseksi määriteltyä aikaa.

Uudenlaisen oppimisympäristön luominen tarvitsee juuri nyt yhteisöllisyyttä sekä yhteisön voimaa ja kannattelua. Resurssien vähetessä tarvitaan yhteistä suunnittelua sekä juttujen jakamista, kaikenlaista yhteistyötä ja ekonomisuutta työajan käyttämisen suhteen. Jos tätä suunnitteluaikaa lähdetään vielä vähentämään, niin opettajan jo ennestään vahvasti itsenäinen työ ei tule saamaan sitä kaivattua yhteisöllistä luomisvoimaa. Kuten esimerkiksi ilmiöprojektit ja niiden suunnitteleminen. Se vaatii aikaa, jottei sitä tule vain uusi tämän vuosikymmenen ryhmätyö, kuten Maarit Rossi maalailee.

Sen lisäksi että kaivattua aikaa tarvitaan lisää, tarvitaan myös avointa mieltä. Asioita on pitkään tehty tietyllä tavalla ja nyt voi tuntua, että askel uuteen tuntuu askelelta tyhjän päälle ilman kunnollista valmistautumista. Joskus kuitekin tarvitaan kaaos, jotta uutta syntyy, astumista epämukavuusaluelle. Se vaatii rohkeutta ja uskallusta mutta yhteisöllisyyden voima kantaa. Jotta voi luoda uutta, jotain pitää hävittää. Uuden luomisessa on myös voimaa. Onnistumiset myös kasvattavat motivaatiota ja onnistumiset moninkertaistavat motivaatiota koko työympäristössä. Eikä pelkästään koulu tarvitse uudistumista, ihan jokainen organisaatio tarvitsee sitä toisinaan!

Markku Lappalaisen oivallinen teos 'Miksi aivot sanovat ei - opi uusi tapa ajatella' (2015) kertoo helpolla tavalla miksi olemme tuttuneet tekemään asioita tietyllä tavalla. Kirja myös kertoo, miten voimme ohjelmoida aivojamme ajattelemaan uudella tavalla, pois totutusta ja turvallisesta. Tämä kirja on nyt tulevat illat petilukemisena. Uutta kohti, rohkeasti ja ennakkoluulottomasti, raja-aitoja kaataen!

Ihanaa, innostavaa ja hedelmällistä kouluvuotta ihan meille kaikille!