Leikataanko, eikö leikata, kuinka meidän käy?

Tämä kysymys on kuohuttanut kirjastoväkeä nyt pari viikkoa, kun hallitusohjelman detaljit tulivat esille. Oliko yksi niistä hallituksen vatuloinnin aikaansaannoksista se, että viedään läpi laki, joka ei enää velvoittaisi "ihan niin paljon" kuin mitä lait aikaisemmin ovat velvoittaneet? Samassa venheessä kirjastolain kanssa on myös museolaki, orkesterit ja muut kuntien kulttuurilaitokset. Sitten on opetus- ja kulttuuriministeri, joka sanoo että kulttuuriin ei kosketa. Opetuskin meni jo.


Ministeri Grahn-Laasonen esittää Helsingin Sanomien haastattelussa toiveen, että kunnat ymmärtäisivät kulttuurin arvon. Tästä kumpuaa nyt se kaikkein tärkein: päätös on viime kädessä kunnilla. Se on siellä, missä kuntalaisten ja toimijoiden pitää esittää kollektiivinen huolensa palvelujen puolesta. Hallitusohjelman uutisethan olivat, että kulttuuri säästyy leikkauksilta. Tuon linkittämäni artikkelin pohjalta saa sen kuvan, että ministeri on kätensä asiasta jo pessyt. Tämä on tietysti todella karkea johtopäätös ja voi olla hyvinkin virheellinen.


Kuntavaikuttaminen nousee nyt arvoonsa. Vahva johtajuus, kunnan sisäinen vaikuttaminen, vakuuttaminen, osaamisen ja vaikuttavuuden esilletuonti on nyt elintärkeää koko kirjastolaitokselle. Ja tilanne vaatii toimenpiteitä. Myös kirjastossa. Nyt on ehkä parempi olla proaktiivinen, kuin jäädä tuleen makaamaan ja odotella mitä tuleman pitää.


Yksi asia mitä olen kiertänyt pitkin Suomenniemeä edistämässä on koulujen ja kirjastojen tiiviimpi yhteistyö. Sellainen yhteistyö, mikä on kouluille opetuksen kannalta tehokkaampaa. Päivi Jokitalo kirjoitti hyvän blogikirjoituksen Profeetat vieraalla maalla, jossa hän pohtii miten koulut ja kirjastojen osaaminen eivät kohtaa. Niin, pitää pohtia miten olemme osanneet itsemme brändätä tietoammattilaisiksi, jos koulut monesti näkevät meidät yhä pelkkänä lainastoina ja kirjavinkkareina? Vai olemmeko onnistuneet?


Olen opetuksessani Turun ammattikorkeakoulussa ottanut vakituiseen sanavarastooni termejä kustannustehokas, tehokkuusajattelu, palvelupaletti, tuote, brändäys, vaikuttavuus ja korostanut, että meillä ei yksinkertaisesti ole varaa käyttää niukkoja resurssejamme sellaiseen, mikä ei tuo selkeää vaikuttavuutta sidosryhmillemme ja näinollen myös meille. Eläkeläisiltä viedään asumistukia, niin miten voisimme naiivisti kuvitella että kirjastolta ei voisi ottaa? Kuinka kovin osaamme laittaa hanttiin?


Kiitän hurjasti kaikesta mahtavasta palautteesta mitä olen koulutuksista saanut ja myös Anneli Ketoselle, joka Pasilan pedagogiikkapäivällä mietti Anun kloonaamista kaikkiin maakuntiin. Arvostan hurjasti, mutta tämä ei kaiketi onnistu. Mutta maakuntiin tarvitaan uutta ajattelua, rajojen rikkomista, vanhojen käytänteiden murskaamista ja uuden rakentamista. Ei voi uudistua, jos pidetään vanhoista palveluista ja rakenteista kiinni. Kirjasto selkäesti hakee nyt itseään, ja jopa mahdollisesti joutuu hakemaan itseään. Kirjastolain uudistaminen laitettiin odottamaan tulevaa. Toiminnan radikaali uudistaminen aiheuttaisi varmasti monelle epämukavusalueelle menemistä. Uutta toimintaa on jo syntynyt, maker spaceja ja kaupunkityöpajoja, mutta osaammeko samalla tiputtaa kyydistä jotain pois, vähän periaatteella 'kill your darlings'?


Me voimme toimia proaktiivisesti sen sijaan, että odotetaan miten tässä käy.

Ohjaamistaitokoulutus Joroisilla ja ihan vähän "vatulointia"

Ihana Etelä-Savo, kauniita järvi- ja metsämaisemia, ensimmäiset kesän tuntuiset päivät! Oli ilo käydä pitämässä koulutuspäivää Joroisilla, jonne oli kokoontunut kymmenkunta kirjastolaista lähiseuduilta. Lomautusten takia oli muutama joutunut jättämään päivän väliin.

Ohjelmassa oli informaatiolukutaitoa, uutta OPS2016 asiaa, sekä kirsikkana pirtelön päällä, kunnon kurkistus ohjattuun tutkimiseen eli guided inquiry menetelmän esittely. Lukuintokoulutuksia on tällä seudulla myös ollut, mutta OPS-asiaa ei niinkään. Nyt käytiin uutta OPS:a läpi informaatiolukutaidon näkökulmasta, aiheena olivat laaja-alaiset osaamisen taidot, monilukutaito yhtenä niistä, eheyttäminen ja ns. kolmas tila. Kolmannella tilalla tarkoitetaan sitä risteävää tilaa, joka jää kun laitetaan limikkäin koulussa opitut lukutaidot (in-school-literacies) ja vapaa-ajan lukutaidot (out-od-school-literacies). Näitä oppilaan omia kiinnostuksen kohteita ja harrasteita koitetaan nyt saada tuotua kouluun. Miksei myös kirjastoonkin: "Esillä kuukauden vloggari - Helmi!"

Iltapäivä meni yksinomaan ohjatun tutkimisen parissa. Alkuperäinen nimi menetelmälle on guided inquiry ja siinä yhdistyy iso liuta hyviä elemettejä menossa olevaan OPS-uudistukseen liittyen. Perustuen tutkivaan oppimiseen ja ohjaamiseen enemmän kuin opetukseen se liittyy hyvin tiiviisti meneillä olevaan opetussuunnitelmauudistukseen.

Koulutusväkeä puhutti myös edellisen illan vaaliohjelmajulkistus, joka hyvin pintapuolisella katsannolla tuntui tuovaan kylmää kyytiä. Se, millaiseksi tämä maa muotoutuu kun hallituksen työ alkaa toden teolla, on vaikea etukäteen sanoa. Huolia ja murheita tämä uuden hallituksen kynnyksellä seisominen aiheuttaa monelle. Miten kunnnat reagoivat, varsinkin ne, joissa kirjasto nähdään riippakivenä? Onko kirjastolaitos todellisen vaaran alla?

Kirjastot ovat se osa yhteiskuntaekosysteemiä, jonka merkitys (ja lainausluvut) ovat aina vaikeina aikoina noussut. Kirjaston ylläpitokustannukset ovat kunnassa noin prosentin luokkaa. Kirjastot eivät koskaan tule tämän maan taloutta pelastamaan, mutta saattavat pelastaa monen ihmisen syrjäytymiseltä, työttömyyden tuomalta eristäytymisen tunteilta, digitaaliseen kuiluun vajoamiselta tai ihan vaan turvattomuuden tunteelta. Tässä haastetta.

Näihin tunnelmiin, mukavaa juhlaviikonloppua kaikille ja häntä pysytyyn, juuri valmistuvat nuoret!

Radical trust, radikaali luottamus asiakkaaseen!

Luen kirjaa ’Planning our future libraries: Blueprints for 2025’ (2014), joka koostuu artikkeleista ja näkökulmista tulevaisuuden kirjastoon.  Kirjan artikkeleissa on hyvä ote, selkeä suunta ja hyvät lähdeviitteet. Muutamaa asian kirjasta haluan ottaa esille blogissa. Jatkuu seuraavassa kirjoituksessa, koska asiaa olikin niin paljon!

Radical trust. Radikaali luottamus. Asia ei pienen tutkiskelukierroksen jälkeen ole lainkaan uusi, mutta nyt vasta tutustuin siihen ensimmäisen kerran. Dave Harmeyer tarkastelee omassa artikkelissaan ’Radical trust: a user-librarian shared model’ kahta erilaista scenariota tulevaisuuden kirjastosta. Toinen on vahvasti yksityistetty ja toinen perustuu radikaaliin asiakasluottamukseen. Kirjastonhoitaja Darlene Fichter taas teki vuonna 2006 kuvamanipulaation, jossa Albert Einstein kirjoittaa kaavaa taululle ”Library 2.0 = (books ’n stuff + people + radical trust) x participation”. Määritelmä on jäänyt elämään. 

Radical trust tarkoittaa sitä, että asiakaskuntaa osallistetaan merkittävästi organisaation toimintojen suunnitteluun. Radikaalinen luottamus tarkoittaa sitä, että luotat asiakkaan tietävän parhaiten, mitä he sinulta ja organisaatioltasi haluavat. Suomessakin kirjastot ovat menneet tähän suuntaan, mutta radikaali luottamus ehkä vielä uupuu.

Artikkelissa Harmeyer pitäisi yliopistokirjastossa kolmipäiväisen tapahtuman ’Future Search’, jossa kaikki yliopistokirjaston kumppanit, yliopiston hallinto, henkilökunta ja opiskelijat kokoontuvat yhteen keskustelemaan aiheesta ’millainen on tulevaisuuden kirjasto, joka vastaa sinun tarpeisiisi ja tulisit kirjastoon aina vaan uudestaan.’ Se voisi olla vaikka camp-tyylinen epäkonferenssi. Sen jälkeen tapahtumia jatkettaisiin vuosittain ja kirjaston toimintoja muutettaisiin radikaalisti asiakaskunnan tarpeiden mukaan. On se sitten tilan muuttamista tai toimintojen uudelleen suunnittelua.

Joensuussa Pyhäselän sivukirjastosta on Yle juuri uutisoinut otsikolla 'Juomat ja pehmeät istuimet kuuluvat unelmien kirjastoon'. Joensuussa on toimittu hienosti asiakkaiden ehdolla kirjaston sisustuksia ja tiloja suunnitellessa. Lopputulos on tosi hieno! Mutta saavatko asiakkaat päättää mitä palveluja kirjastolta halutaan? Asiakkaalla saattaa olla tietty kuva kirjastosta eikä uudistavia elementtejä uskalleta edes ehdotella. 

Varsinkin nyt digiajassa ja opetussuunnitelmauudistuksen ollessa meneillään tämä on todella tärkeää. Radikaali luottamus vaatii paljon myös kirjastolta, ajattelun uudistamista. Mutta miksi tuottaisimme jotain palvelua, ellemme tietäisi että se on juuri asiakkaan tarpeiden mukainen? Osaammeko olla tarpeeksi avoimia ehdotuksille? Asiakkaat tekevät kirjaston, ei kirjastojen muilla spekseillä kannata eteenpäin mennäkkään. 

Kirjasto saisi nostaa häntäänsä, kuka sen muuten tekisi?

Taru Pätäri Turun kulttuurilautakunnasta kävi tänään 'Toimiminen julkisyhteisössä' -kurssilla puhumassa ylemmän AMK-tutkinnon opiskelijoille toimimisesta kunnallispoliitikkona ja lautakunnan jäsenenä. Pyysin häntä kertomaan meille, mitä asioita kunnallispäättäjä haluaa kuulla kirjastosta, kun kirjaston asioista päätetään.

Saimme kuulla, että kirjasto on vähän liiankin hiljaa. "Harva lautakunan jäsen tietää mitä siellä kirjastossa oikeasti nykyään tapahtuu. Monelle se on vielä kirjojen lainausta ja palautusta." Minua tämä ei kuitenkaan yllättänyt. Kirjastossa on taitavaa ja tunnollista väkeä töissä, jotka enemmän kuitenkin ovat taitavia asiantuntijoita pitämättä itsestään sen enempää meteliä. Sille olisi kuitenkin tarvetta, sille metelille nimittäin.

Keskusteluissa havaittiin myös se, että kirjastolaiset eivät myöskään tunne lautakuntien jäseniä. Turussa lautakunnan jäsenet ovat tehneet kierroksia lähikirjastoissa, kun on ollut tarpeen päättää kirjaston asioista. Pätäri myös ihmetteli, miten vähän yhteydenottoja heille kirjastoasioissa tulee. Määrä on lähes olematon.

Hän kehottaa kirjastoja konkretisoimaan työtään,

1. näyttämään mitä kirjastoissa tehdään, mitä työ pitää nykyään sisällään; 
2. mitkä ovat työn solmukohtia ja mitkä ovat toimivia juttuja; 
3. kehittämienn näkyväksi
4. suora yhteyden ottaminen päättäviin ryhmiin

Listaan hän lisäsi vielä monilukutaidon ja tulevan uuden opsin, jonka myötä hän uumoilee koulujen ja kirjastojen yhteistyön kasvavan entisestään. 

Itse lisäisin listaan vielä erään ajatuksen. Se muoto, missä tietoja, laskelmia ja niin sanottuja toimintalukuja päättäjille esitellään, pitäisi olla visuaalisempi. Kirjastojen keräämät laatumittarit ja toimintamittarit ovat kvantitatiivisia. Mutta entä kirjastojen kvalitatiivisen toiminnan mittaaminen? Visualisointi, kuvitteellisten käyttäjä profiilien esille tuominen, käyttäjien kiitokset ja kehut näkyviksi, kirjaston todelliset osaajat eli kirjastolaiset esille! Avoimia ovia, päättäjät kirjavinkkaukseen tai satutunnille, päättäjien tet-harjoittelua; ajatus saa lentää!

Ville Tolvanen viikonlopulla blogissaan kirjoitti miten tullaan asiantuntijasta vaikuttajaksi. "Ymmärrät kun ryhdyt tekemään ja huomaat, että pahinta mitä voi tapahtua on asioista vaikeneminen. Vaikeneminen ei ole vaihtoehto, koska silloin luovut sinulle annetusta oikeudesta käyttää valtaa. Vaikenemalla päätät antaa muiden vaikuttaa asioistasi."

Suomen kirjastoissa tehdään huikean hyvää ja laadukasta työtä, kyllä kaikki saisivat nyt olla sitä omaa häntää nostamassa!

Maanantaimiettein,

Anu