torstai 30. kesäkuuta 2016

Homo sapiens, homo ludens, homo telefonicus?

Tutkimus ja opetus on pitänyt kiireisenä kevään ajan ja blogin pitäminen on siksi ollut ihan liian vähäistä. Tätä kirjoitusta olen kuitenkin pitkään hautonut ja blogia tänään päivittäessäni ajattelin että naputellaan tämä nyt verkkoon tuolta pään uumenista. Kyse on puhelimesta, älypuhelimesta ja miten siitä on tullut oleellinen osa elämää.

Törmäsin tässä viikolla The Economist lehden reilun vuoden takaiseen artikkeliin, Planet of the phones. Artikkeli tuo vaikuttavalla tavalle esille sen, miten puhelin on vallannut alaa elämästämme, jopa makuuhuoneesta:
"Today about half the adult population owns a smartphone; by 2020, 80% will. Smartphones have also penetrated every aspect of daily life. The average American is buried in one for over two hours every day. Asked which media they would miss most, British teenagers pick mobile devices over TV sets, PCs and games consoles. Nearly 80% of smartphone-owners check messages, news or other services within 15 minutes of getting up. About 10% admit to having used the gadget during sex." (The Economist, 2015)
Statista.com, joka kerää erillaisia tilastoja yhteen kertoo myös tämän hetkisistä lukemista. Viime vuonna on maailmassa ollut käytössä 1,59 miljardia älypuhelinta. Statista listaa myös arvion siitä, mitä se on vuonna 2018: 2,48 miljardia älypuhelinta. Planeetallamme on tänään reilu 7 433 miljoonaa ihmistä. Niden tilastojen valossa kolmanneksella ihmisistä maailmassa on pian älypuhelin.

Kuluneen kuukauden aikana saimme myös kuulla, että maailmalla pakolaisina olevien ihmisten numerot ovat yltäneet uuteen ennätykseen: järisyttävät 65 miljoonaa. Lukema tarkoittaa sitä, että n. joka 114 ihminen maapallolla on pakolaisena omasta maastaan ja kodistaan. Yhdistettynä tuohon edelliseen numeroon, tähän joukkoon luonnollisesti mahtuu myös älypuhelimen omistajia.

Viime syksynä pakolaisaallon vyöryessä myös Eurooppaan, pakolaisten älypuhelimetkin päätyivät otsikoihin. Pakolaisen omistama älypuhelin koettiin yllättäväksi asiaksi. Sain tämän kevään aikana kuulla kahteen kertaan Washingtonin yliopiston professori Karen Fisherin esitelmästä, jossa hän kertoi informaatioalan tutkimustyöstään Zaatarin pakolaisleirillä Jordaniassa. Zaatarissa on tällä hetkellä n. 79 000 asukasta, jotka ovat suurimmaksi osaksi Syyriasta aivan rajan takaa tulleita. He ovat tulleet leirille ja kuvitelleet visiitin lyhyeksi. Zaatari on kuitenkin tällä hetkellä asukasluvultaan Jordanian 10. suurin kaupunki.

Pakolaisleirillä on noin 4500 yritystä, suutareista polkupyöränkorjaajiin ja kauppoihin. Kuva pakolaisleiristä muotoutui uudestaan myös minun kohdallani. Jordanian hallitus on kieltänyt leiriltä internetin, mutta iltaisin nuoret miehet istuvat aavikon puolella, lähellä aitaa ja hakkeroivat itsensä sisään internettiin. Internet ja tietoliikenneverkot ovat ainoa keino pitää yhteyttä muualla oleviin sukulaisiin ja ystäviin. Whatsapp on luonnollisesti valtavan suosittu yhteydenpitojärjestelmä, myös pakolaisleirillä.

Älypuhelin on puhelin, kartta, tietopankki, muistiinpanoväline, näköpuhelin, televisio, radio, musiikkipalvelu ja valokuva-albumi. Puhelimen merkitys on pakolaiselle ihan yhtä suuri kuin kenelle tahansa. Syksyllä tehdessäni vapaaehtoistyötä hätämajoituksissa, minulle esiteltiin pienen tyttären synttärivideota ja sukulaisten kuvia. Vaikka puhelimella ei enää voisikaan soittaa, niin rakkaiden kuvat eivät albumilta häivy. Siinä voi olla tallennettuna tyttären äidilleen laulama traditionaalinen laulu. Äidin puhelimessa voi olla sodassa kuolleen pojan viimeinen kuva.

Puhelimesta on tullut meille kaikille tärkeä, jopa pelottavan tärkeä, eikä pakolaisstatus tai turvapaikan hakijan status sitä merkitystä lainkaan vähennä. Päinvastoin.