Mistä muutos lähtee?

Vaikka Ville Tolvanen lopettikin bloginsa 'Päivän Tolvanen', julkaisee hän kuitenkin tekstejä, esim tämän Digitalist-blogissa. Konsultointi on rikki pureutuu mielenkiintoiseen aiheeseen.

"Olen auttanut yhteisöjä kaikissa eri työmuodoissa. Puhunut, kirjoittanut, jakanut, ideoinut, ulkoistanut, vetänyt hankkeita ja rakentanut vaativia asioita. Silti olen sitä mieltä, että varsinkin älykkääseen maailmaan siirryttäessä konsultointi on rikki. Asioita on yksinkertaisesti lähes mahdotonta muuttaa paremmiksi organisaatioiden ulkopuolelta."

En halua niinkään kiinnittää huomiota tuohon konsultoinnin osuuteen vaan siihen, että ulkopuolelta organisaatiota on lähes mahdoton muuttaa. Vaikka miten haluaisimme hakea viisasten kiveä ulkopuolelta, koulutuksista, seminaareista ja muualta, ei niillä tee mitään ellei organisaation sisällä olla valmiita muuttamaan toimintaa.

Konsultit tai kirjastojen ollessa kyseessä ulkoinen koulutus voi tehdä asioita helpommaksi ja tuoda ideoita, mutta lopulta kaikki on kiinni muutoksen toivottamisesta tervetulleeksi. Koulutus itsessän ei tuota mitään, ellei toimita asioiden vaatimalla tavalla. "On mahdotonta tietää mikä toimii tai ei toimi kokeilematta jatkuvasti uusia asioita".

Kirjastoille järjestetään usein koulutuksia erillaisista asioista. Pitää aina vaan muistaa, että koulutus on vain alku jollekin uudelle hienolle toiminnalle!

Iloista vappua! 

Kehitys kehittyy, ihan oikeesti...

Aika menee nopeasti ja totta on; mitä enemmän vuosia tulee lasiin niin sitä nopeammin se tuntuu menevän. Nopeasti etenee maailma muutenkin. Kehitys kehittyy. Välillä on vaikeuksia pysytellä perässä. Ja mielummin pitäisi ratsastaa aallonharjalla. Informaatioyhteiskunta on jossain välissä ehtinyt muuttua digi/mobiiliyhteiskunnaksi. Eikä se ole enää sama asia kuin informaatioyhteiskunta. Ja se pitää hyväksyä.

Digitaalisuus on ubiikkia, se koskettelee käytännössä jokaisen elämää ja se on koko ajan ympärillämme. Sitä ei voi ohittaa yrityspuolen johtaja, eikä sen paremmin kunnallishallinnon edustajakaan. Digitaalisen ajan johtajalta vaaditaan perässäpysyttelyä, ja jos mahdollista, siellä aallonharjalla ratsastamista. Myös julkisella puolella. Useat julkisen puolen johtajat tosin kuuluvat ns. digi-immigrantti sukupolveen, jolle digi- ja mobiilikulttuurin haltuunotto saattaa ehkä olla haasteellista.

Ville Tolvanen bloggasi 18.2. Digiajan johtajasta. Tolvanen ottaa esille näkökulmia johtajudesta ja sen muutostarpeesta tässä ajassa. Aika vaatii uuden omaksumista, uuden maailmankuvan rakentamista ja myös heittäytymistä. Läpinäkyvyys on digiajassa helppoa ja sitä myös odotetaan välineiden nopeuttaessa viestintää. 

"Tietoa on luotava reaaliaikaisesti parempien päätösten ja tulosten luomiseksi. Tiedolla on johdettava ei pelkästään raportoiden vaan myös asiakastietoa päivittäin hyödyntäen. Älykäs johtaja ymmärtää tiedonvälittämisen arvon. Johtaja ei epäröi viestiä tarinastaan, visiostaan ja tulevasta suunnasta vaativimmissakin tilanteissa. Johtaja ymmärtää vision, innostuksen ja kasvollisen johtajuuden arvon." (Ville Tolvanen)

Esimerkiksi lautakunnan päätettäväksi vietävät asiat ja niistä tehdyt päätökset ovat heti netissä luettavissa. Digiaikana olisi luottamuksen kädenojennus osata viestiä tästä omalle tiimille/joukkueelle tai työporukalle oikea-aikaisesti. Digitaalisuus on monelle myös haaste, mutta myös mieletön mahdollisuus, joka kannattaa ottaa haltuun!

19.2. Pauli Aalto-Setälää haastateltiin aiheella Digitaalisuus haastaa johtamisen ja viestinnän. Hän on mukana Aalto-yliopiston KuntaJOKO koulutuksessa aiheenaan digitalisaatio. Aalto-Setälä sanoo, että digitaalisuus mullistaa, oli ala mikä hyvänsä. Julkinenkaan ala ei ole tässä mikään poikkeus. Moni ala on joutunut tekemään suuria muutoksia digiajan tultua; Aalto-Setälä mainitsee selvänä esimerkkinä kustannus- ja mediatalot. Kun asiaa vie kirjastojen maailmaan, asia on yhtä selvää pässinlihaa. Digitaalisuus on tullut, haluataan tai ei. Jälleen olisi mielummin pysyteltävä siellä aallonharjalla.

”Uusien tuotteiden ja palveluiden kehittäminen ei onnistu, jos johtamisjärjestelmä ei tue tätä.”

Aalto-Setälä liittää digitaalisuuden myös vahvasti innovointiin. Digitaalisuus avaa isot ovet innovoinnille ja yhteistyömahdollisuuksille. Innovointi löytyy tekemisestä, kannustamisesta, innostuksesta, sydämestä; se ei kukoista järjestetyissä innovaatiotiimeissä. Digiajan johtaja avaa ovet innovaatioille avaamalla itse ovet omalle epämukavuusalueelleen. Muu jengi seuraa hyvää johtajaa perässä. 

Työelämä 2020 uutisoi, että vain joka neljäs suomalaisorganisaatio on oikeasti innovatiivinen. Me keskitymme uuden toiminnan sijaan liiaksi kustannusten leikkaamiseen sekä tuotteuden ja palvelujen elinkaaren pidentämiseen sen sijaan, että kehittelisimme uutta. 

"Tekesin MEADOW-tutkimuksen yhteenvetoraportista selviää, että Suomi on yksi Euroopan aktiivisimmin työelämää kehittävistä maista, mutta lukuisat kehittämishankkeet eivät johda talouskasvuun ja työelämän laadun parantumiseen."

Myös liiallinen tyytyväisyys tuotteiden tai tuotettujen palvelujen nykytilaan jarruttaa innovatiivisuutta, sanoo tuossa haastattelussa Henrik Ehrnrooth, KONEen toimitusjohtaja. Todellinen innovaatio on tutkimuksessa nähty liittyvän työtyytyväisyyteen. Onnellinen työntekijä on omistautunut työntekijä on innovatiivinen työntekijä.

Muutos tapahtuu epämukavuusalueella ja sinne on uskallettava astua!

Viestintää ja markkinointia - opiskelijoille!

Aurinko paistaa vaaleansinisellä taivaalla ja on jälleen viikon ainoa päivä, jolloin voi koko päivän keskittyä pitkäjänteiseen ajatteluun ja suunnitteluun. Osallistun Turun ammatikorkeakoulun tarjoamaan e-TUBE koulutukseen, jossa opettelemme rakentamaan erilaisia verkko-oppimisen opintojaksoja.

Otollinen tilaisuus harjoittelulle on loppukeväällä alkava opintojakso, "kirjastojen viestintä ja markkinointi". Siitäpä vasta saa aikaiseksi oikein kunnon setin! Sisällöt, tehtävät ja toteutustavat. Lähitapaamisia heillä on paljon, eli tästä tulee tälläinen sekoitus, eli blended learning periaatteella lähdetään.

Markkinointi saattaa herättää tunteita laidasta laitaan. Saatetaan ajatella, että kirjasto myy itse itsensä, julkisena hyväksihavaittuna ja laadukkaana palveluna. Ja näinhän usein onkin. Silti kirjastoammattilainen ei selviä työarjesta ilman viestintäsuunnitelman ja markkinointi suunnitelman laatimisen taitoja. Tapahtumat ja muu tarjonta tarvitsevat hurjasti ulkoista markkinointia onnistuakseen ja houkutellakseen kävijöitä.

Kotona olen lueskellut kirjaa Storybranding. Olen miettinyt sitä sen jälkeen kun viime viikolla Ville Tolvasen blogikirjoitus markkinoinnista iski. Ei kirjastokaan pelkkiä kirjoja ja lehtiä tarjoa. Kirjasto tarjoilee elämyksiä, iloa, naurua, uskallusta, kokemuksia ja onnellisia hetkiä. Eilen olin Kaarinan kirjaston Harry Potter tapahtumassa ja miten tapahtuma innoitti lapsia lukemaan ääneen. Miten jonotettiin selvittämään mihin taloon kukakin kuuluu, jotta sitten saisi itse tehdä rintamerkkinsä. Olitko rohkea Rohkelikosta tai auttavainen ystävä Puuhkupuh-talosta?

Tämä on juuri sitä "tulosta", joka ei näy kirjastossa kirjapidossa tuotettuina euroina. Olisiko storybranding, tarinabrändäys, eräs keino tuoda kirjastojen tätä puolta esille päättäjille?

Brändäys = "brändin rakentaminen tarkoittaa työtä, jota yrityksen kaikissa osissa tehdään, jotta kohderyhmän mielessä oleva brändi vastaisi mahdollisimman paljon yrityksen valitsemaan tavoitemielikuvaa. Yritys valitsee tavoitemielikuvaansa ne asiat, joilla se haluaa erottautua kilpailijoistaan kohderyhmälle releventilla tavalla.

Tavoitemielikuvan laatiminen on yrityksen johdon tehtävä."

 

(Mäkinen, M.; Kahri, A. ja Kahri, T. (2010). Brändi kulmahuoneeseen. Porvoo, WSOYpro, 2010.)

Toimintaympäristön analyysiä ja yhteisöllistä tiedontarvetta

Toimintaympäristön luotauksen tai analyysin tekeminen kirjaston arjessa on aikaa vievää puuhaa, johon harvoin on irroittaa resursseja. Se on kuitenkin tämän päivän voimakkaasti muuttuvassa maailmassa välttämätöntä. Lähdimme opiskelijoiden kanssa parantamaan tilannetta ainakin yhden varsinaissuomalaisen kaupunginkirjaston osalta.

Tämä postaus liittyy myös ajatustasolla artikkeliin, johon törmäsin viikonlopun aikana. "How do you get people to work harder? Just turn them loose." Kiitos Mintulle!

Käytin Kuusiston koulussa viidesluokkalaisten kanssa keväällä 2014 ohjatun tutkimisen menetelmää, jossa oppilaat lähtivät itse metsästämään kiinnostavaa aihetta kurssin raamien sisällä ja rakentamaan tutkimuskysymyksiä oman kiinnostuksen kautta. Avaan kokeilua vanhassa blogissani kolmessa eri blogikirjoituksessa. Kirjoja ja virkkuukoukkuja.

Päätin tänään myös antaa amk-opiskelijoilleni vapaat kädet brainstoming-tyyliseen aloitukseen. Lähtökohtani oli siinä, että tuoreena opettajana tuli enemmän tarve aktivoida opiskelijoita ajattelemaan enemmän itsenäisesti yksittäisen kaupunginkirjaston toimintaympäristöön liittyviä asioista. Halusin omatoimisuuden ja keskustelun kautta avata heidän ymmärrystä laajemmalti, aina väestön ikärakennetta ja asukkaiden sijoittumista kaupungin alueella ja eri kirjastojen asiakkaiksi.

Viidesluokkalaiset olivat keväällä 2014 ensin vähän hämillään, koska eivät saaneetkaan selkeää tehtävänantoa. Vähän tuntui, että vähän samanlaista hämmennystä oli amk-opiskelijoiden kanssa. Riippuu monista asioista, opiskelijaryhmän luonteesta, aikaisemmista oppimistehtäväkokemuksista, jne. Ovatko oppilaat ja sen jälkeen opiskelijat tottuneet siihen, että opetusta ja tehtäviä toimitetaan opiskelijoille valmiiksi pureskeltuna? Alkukankeudesta huolimatta, amk-opiskelijat lähtivät tomerasti toimeen. Opintojakso polkaistiin vauhdilla käyntiin ja ensimmäiset tiimit ottivat jo yhteyttä haastattelupyynnöin. Tämän tapaista opetusta tulen sopivin kohdin laittamaan etusijalle jatkossakin. Työelämässä kun pitää olla aloitteellinen ja lähteä avoimin mielin hakemaan ratkaisua, katsoa laajalla spektrillä tapahtumakenttää ja oppia siitä. Harvoin tehtävänanto työelämässä on sellainen, johon on yksi ainoa oikea vastaus.

Samalla jos itse kehittyisin toimessani, ei sekään olisi pahitteeksi. :-)

Post by MindShift.

Some siellä, some täällä, some kaikkien mielessä!

Paljon on ollut viime aikoina puhetta sosiaalisesta mediasta kirjastojen toimintaympäristössä. Oman korteni olen myös kantanut kekoon. Ajankohtaisuus pysyy kuitenkin tässä aiheessa vielä pitkään.

Siksipä myös opiskelijoitteni kanssa lähdin kirjastojen toimintaympäristön tentissä hakemaan sosiaalisen median kanavia kirjastokäyttöön. Annoin heille vapaat kädet miettiä uudenkaltaisia someratkaisuja kirjastoihin, joissa he monimuoto-opiskelijoina työskentelevät. 

Meillä ei ole kuulkaa mitään hätää, kun näin fiksut kirjastolaiset vielä itseään kouluttavat! Ideat olivat loistavia, monet hyvin pienellä vaivalla toteutettavia, toiset vaativat vaativampaa sitoutumista. Mutta hienoja avauksia, menetelmiin sekä välineisiin.

 

En lähde heidän ideoita tässä tarjoilemaan, mutta totean, että suveriinisti siellä otettiin myös monilukutaito esille. Useampi kunta täällä Turunkin kupeessakin on hankkinut ohjelman Dreambroker, jolla voi tehdä netin opastusvideoita niin, että asiakas näkee kuvan ja liikkeen ruudulla ja opastusselostuksen siihen päälle. Kirjastotietokannan opastusvideot olisi siten kerralla tehty ja linkkejä voi jakaa esimerkiksi kouluihin. Samalla tulee myös huomioiduksi erilaiset oppijat; olemme sitten auditiivisiä, visuaalisia tai vaikka kinesteettisiä. Videota voi kelata takaisin, jos asia ensimmäisellä kerralla meni ohi.

Nyt vaan luovaa mielialaa ja ennenkaikkea linjauksia somen käyttöön ja sen käyttötarkoitukseen - eri asiakassegmenteissä. Vinkkinä työnantajille - päästäkää henkilökuntaa avoimesti ideoimaan, sieltä löytyyy usein huimaa potentiaalia!

Kirjastot ja some, päänvaiva vai mahdollisuus?

Sosiaalisen median työkaluista Facebook oli ensimmäinen, joka tuli kirjastoon. Sen jälkeen on tullut Twitteriä, Pinterestiä, Instagramia, Whatsuppia. Vuosien varrella niiden ilmestyttyä vastuulliset on usein nimetty sen mukaan, kuka yleensä on ollut kyseisestä asiasta tietoinen ja aktiivinen.

Matkan varrella asia on kuitenkin mennyt epäselväksi. Tai siis selkeyttä ei ehkä koskaan ollutkaan, kokonaisuuden suhteen. Johanna Hurmerinta blogissaan on käsitellyt sosiaalisessa mediassa useimmiten tehtyjä virheitä, mm. suunnitelman puutetta. Lokakuisessa 'Ledarskap på bibliotek' -kurssitapaamisessa mietimme tätä asiaa myös. Kirjastoilta puuttuu sosiaalisen median strategia. Ja nimenomaan siinä suhteessa, että voitaisiin määrätellä mitä sosiaalista mediaa käytetään tavoitellessa mitäkin asiakassegmenttiä.

Someen pitää olla startegia, joka määrittelee mitä sillä halutaan tavoitella, mihin halutaan pyrkiä mitä välineitä käyttäen, mitä sovelluksia on tarkoituksenmukaista käyttää ja minkä asiakasryhmän kanssa. Nuortenkirjastotyö on tässä avainasemassa. Nuoria asiakkaita voi koittaa tavoitella esim. Instagramin kautta erilaisilla kilpailuilla. Tähän on hyvä vielä vinkata Maria Kronqvist-Bergin väitöskirja, joka käsittelee mm. varsinaissuomalaisten kirjastojen sosiaalisen median käyttöä ja sitä, miten kirjasto 2.0sta jää usein sosiaalisuus uupumaan.

“You are what you share.” 
― C.W. Leadbeater, We Think: The Power Of Mass Creativity