tiistai 17. maaliskuuta 2015

Somea simpsakasti, Swayllä swingaten!

Sosiaalisen median listauksia on tehty paljon. Siis paljon. Silti tuntui siltä, että joko niissä on liikaa tavaraa (linkkejä ja kuvakaappauksia) tai vain pelkkä linkki itse palveluun sitä paljon avaamatta. Opiskelijoiden kanssa on myös paljon ollut keskustelua sosiaalisen median työskentelyvälineistä. Siksi nyt itsekin tein listauksen, johon mahtui mukaan 23 välinettä.

Olen jokaisesta välineestä ottanut esille asioita kirjautumiseen hallinnointiin ja sometoimintoihin liittyen. Näkökulma on ollut eri työkalujen kollektiivisen työskentelyn mahdollisuus ja toimivuus. Itse ajattelen asioita ammattikorkeakoulun opettajan silmin ja mietin listaa tehdessäni mitä voi ja kannattaa käyttää opetuksen yhteydessä ja millä työkaluilla on osallistava vaikutus sekä myös TVT-taitoja edistävä vaikutus. Näistä työkaluista kun jokainen on sellainen, etä toimii myös työelämän tuoksinnassa.

Mukavaa kevään ihmettelyä lukijoille!

Anu

P.s. Suosittelen avaamaan Swayn kokoruututilaan.


2 kommenttia:

  1. Kiitos Anu! Sain monta hyvää vinkkiä. Toisaalta ahdistus meinaa iskeä kun näitä työkaluja tulee koko ajan uusia. On melkeinpä mahdotonta pysyä kärryillä kaikesta. Sen vuoksi onkin mukava kun joku viitsii nähdä vaivan ja jakaa tietoa näistä muille.

    VastaaPoista
  2. Kiva että tykkäsit! Yritin ottaa siihen käyttökelpoisimpia ja ottaa esille myös mukavinta käyttötapaa. Kannattaa ensin lähteä siitä että mitä pitää tehdä, sitten miettiä mikä työkalu olis paras. Ahdistus iskee välineiden määrän takia tosi helpolla, tiedän...

    VastaaPoista