Saku Tuominen oli Educa-vierailuni parasta antia!

Saku Tuominen (@sakuidealist) on yksi voimista helsinkiläisen startupin Scoolin takana. Yksi heidän viimeiseksi esillä ollut hankkeensa on hundrED. En ole ennen kuullut hänen puhuvan ja puheenvuoro  "Opettaja 2.0" oli todella mukaansatempaava ja ajatuksia herättävä.

Ensimmäisenä Saku Tuominen läväyttää screenille FC Barcelonan kuvan ja kysyy mitä tällä on yhteistä suomalaisen koulutuksen kanssa? Maailman parhaita ollaan! Uutisoinnit tuntuvat joskus olevan vain yksinomaan negatiivissävytteisä eli ei pidä kuitenkaan unohtaa, että olemme vielä maailman kirkkainta kärkeä.

Saku Tuominen: pitää ymmärtää, ettemme tiedä, miltä maailma tulee näyttämään. #megatrendit #globalisaatio #digitalisaatio #educa2016

— Anu Ojaranta (@bloomingcherry) January 29, 2016

Mutta se 'mutta' tuli kuitenkin. Koska globaalisuus, digitaalisuus, trendit. Olemme suurten muutosten edessä emmekä kykene varmuudella sanomaan, millaisiin töitä lapsemme päätyvät tekemään. Tämän päivän päiväkotilapset ovat työelämässä vielä 2070-luvulla. Keinoäly on kovaa tulossa ja ns. middle-skills työt ovat ne, jotka ovat suurimmassa vaarassa kadota. Ne ammatit ja toimenkuvat häviävät, jotka ovat tarpeeksi yksinkertaisia ja kaavamaisia, että konekin pystyy nämä työt tekemään. Entä opettaminen?

Jos opettaja toistaa opetustaan vuodesta toiseen niin että konekin voisi sen tehdä, on hän uhanalainen. #siksimuutos #educa2016

— Anu Ojaranta (@bloomingcherry) January 29, 2016

Saku Tuominen siteerasi Albert Banduraa kun puhuu minäpystyvyydestä. Uskonko on Saku Tuomisen uusi kirja ja hän korosti puheessaan, että paljon on kyse uskomisesta itseensä ja muutoksen mahdollisuuteen. Jos uskot että voit oppia uuden kielen, ja uskot että pystyt siihen ja sinulla on siihen tarvittavat resurssit, sinä onnistut siinä kyllä.

Suomalainen koulutus elää nyt suurten muutosten aikaa monella tavalla, myös uuden opetussuunnitelman muodossa. Välillä tuntuu, että itku tulee puseroon ja kiukuttaa ja jonkun pitäisi tehdä asioille jotain. Mutta lopun viimein se olemme juuri ME, joiden pitää se muutos tehdä. Muutos ei tapahtu ilman ihmisiä ja tekijöitä. Ei missäänkään organisaatiossa.

Meiltä pitää löytyä uskoa itseemme, että muutos on mahdollinen. Ja selvähän se on; "Organisaatioiden menestys on kiinni muutoksen omaksumisen nopeudesta ja laadusta", sanoi Tuominen.

HundrED on juuri hakenut kouluja osallistumaan hankkeeseen niin sanotuilla best pracitices tyylisillä innovatiivisilla ideoilla. Hakuaika on äskettäin loppunut, mutta toivotaan että kuulemme näistä innovaatioratkaisuista myöhemmin, jotta voimme kaikki oppia.

"Yes we can!"

Projekteista (eli hankehumpasta) ja sen sudenkuopista

Kaksi päivää on tällä viikolla tehty töitä briljantin porukan kanssa kirjastonjohtajien täydennyskoulutuksessa. Aiheen oli ensin verkkotyökalut ja somestrategian linjaukset sekä nyt kollegani puolentoista päivän veto projektinjohtamisesta. Koen itsekin tästä saavani ihan hirveän paljon, koska hankeosaamista ei koskaan ole opinnoissani ollut. Ja nyt jälkeenpäin katsoen niitä taitoja olisi kipeästi kirjastotyössä tarvinnut.

Kirjastoille ns. AVI-rahoitus on kaikkein tutumpaa. Lokakuun viimeinen päivä on monessa kirjastossa kuumaakin kuumempi dead-line päivä. Muut rahoituskanavat saattavat olla kirjastolaisille vieraampia, sitä varten kollegani, joka toimii Turun ammattikorkeakoulussa hankeasiantuntijana, keräsi listaa sopivista rahoittajatahoista.

Hankerahoitusta myös #kirjastot #rakennerahastot EAKR, ESR, #Leader-rahastot, #6Aika #Kone #kulttuurirahasto #TAHsäätiö

— Anu Ojaranta (@bloomingcherry) October 16, 2015

Myös hankkeiden suunnittelussa, seurannassa, riskinhallinnassa ja raportoinnissa on koettu olevan haasteita. Ja kirjoittaja komppaa jälleen. Projektin seuranta on hurjan tärkeää ja itsekin aloittelijana muutamia vuosia sitten olin pulassa raportoinnin aikaan, kun en ymmärtänyt mitä kaikkea se piti sisällään.

Mietittiin myös sitä, että onko sellaisille hankepäiville lainkaan tarvetta, missä esitellään muiden hankkeita? Ideoistahan ei välttämättä ole puutetta. Olisiko sellainen hankepäivä tehokkaampi ja tarpeellisempi, jossa käydään läpi riskianalyysiä swot analyysillä tai riskilukujen laskemista, seurantatyövälineiden esittelyä ja raportoinnin vaatimuksia? Näihin puuttumalla voisi raportoinnin hetkellä yleisissä kirjastoissa jäädä moni hiustukko nyhtämättä, kun raportteja raavitaan kokoon.

Kirjastojen #avi -hankkeille yhtenäiset projektinseurantapohjat? projektinhallintatyökalu poistettu koska ei käytetty? #hankkeet #kirjastot

— Anu Ojaranta (@bloomingcherry) October 16, 2015

Kollegani otti esille jutun lehdestä Journal of Project Management ja artikkeli listasi projektin epäonnistumisen top 10:

1. Huono suunnittelu, 20%
2. Johtamisongelmat, 14%
3. Heikko sitoutuminen, 12%
4. Epäselvä työnjako ja delegointi, 10%
5. Ylemmän johdon tuen puute, 9%
6. Valvonnan ja ohjauksen puute, 8%
7. Huono budjettisuunnittelu, 5%
8. Ympäristömuutokset, 5%
9. Tuottavuus- ja laatuongelmat, 4%
10. Tekniset syyt, 1%

Tuttua listaa monelle hankkeita pyörittäneelle. Valmistelun ja suunnittelun merkitys projektin onnistumiseksi on valtavan suuri.

Leikataanko, eikö leikata, kuinka meidän käy?

Tämä kysymys on kuohuttanut kirjastoväkeä nyt pari viikkoa, kun hallitusohjelman detaljit tulivat esille. Oliko yksi niistä hallituksen vatuloinnin aikaansaannoksista se, että viedään läpi laki, joka ei enää velvoittaisi "ihan niin paljon" kuin mitä lait aikaisemmin ovat velvoittaneet? Samassa venheessä kirjastolain kanssa on myös museolaki, orkesterit ja muut kuntien kulttuurilaitokset. Sitten on opetus- ja kulttuuriministeri, joka sanoo että kulttuuriin ei kosketa. Opetuskin meni jo.


Ministeri Grahn-Laasonen esittää Helsingin Sanomien haastattelussa toiveen, että kunnat ymmärtäisivät kulttuurin arvon. Tästä kumpuaa nyt se kaikkein tärkein: päätös on viime kädessä kunnilla. Se on siellä, missä kuntalaisten ja toimijoiden pitää esittää kollektiivinen huolensa palvelujen puolesta. Hallitusohjelman uutisethan olivat, että kulttuuri säästyy leikkauksilta. Tuon linkittämäni artikkelin pohjalta saa sen kuvan, että ministeri on kätensä asiasta jo pessyt. Tämä on tietysti todella karkea johtopäätös ja voi olla hyvinkin virheellinen.


Kuntavaikuttaminen nousee nyt arvoonsa. Vahva johtajuus, kunnan sisäinen vaikuttaminen, vakuuttaminen, osaamisen ja vaikuttavuuden esilletuonti on nyt elintärkeää koko kirjastolaitokselle. Ja tilanne vaatii toimenpiteitä. Myös kirjastossa. Nyt on ehkä parempi olla proaktiivinen, kuin jäädä tuleen makaamaan ja odotella mitä tuleman pitää.


Yksi asia mitä olen kiertänyt pitkin Suomenniemeä edistämässä on koulujen ja kirjastojen tiiviimpi yhteistyö. Sellainen yhteistyö, mikä on kouluille opetuksen kannalta tehokkaampaa. Päivi Jokitalo kirjoitti hyvän blogikirjoituksen Profeetat vieraalla maalla, jossa hän pohtii miten koulut ja kirjastojen osaaminen eivät kohtaa. Niin, pitää pohtia miten olemme osanneet itsemme brändätä tietoammattilaisiksi, jos koulut monesti näkevät meidät yhä pelkkänä lainastoina ja kirjavinkkareina? Vai olemmeko onnistuneet?


Olen opetuksessani Turun ammattikorkeakoulussa ottanut vakituiseen sanavarastooni termejä kustannustehokas, tehokkuusajattelu, palvelupaletti, tuote, brändäys, vaikuttavuus ja korostanut, että meillä ei yksinkertaisesti ole varaa käyttää niukkoja resurssejamme sellaiseen, mikä ei tuo selkeää vaikuttavuutta sidosryhmillemme ja näinollen myös meille. Eläkeläisiltä viedään asumistukia, niin miten voisimme naiivisti kuvitella että kirjastolta ei voisi ottaa? Kuinka kovin osaamme laittaa hanttiin?


Kiitän hurjasti kaikesta mahtavasta palautteesta mitä olen koulutuksista saanut ja myös Anneli Ketoselle, joka Pasilan pedagogiikkapäivällä mietti Anun kloonaamista kaikkiin maakuntiin. Arvostan hurjasti, mutta tämä ei kaiketi onnistu. Mutta maakuntiin tarvitaan uutta ajattelua, rajojen rikkomista, vanhojen käytänteiden murskaamista ja uuden rakentamista. Ei voi uudistua, jos pidetään vanhoista palveluista ja rakenteista kiinni. Kirjasto selkäesti hakee nyt itseään, ja jopa mahdollisesti joutuu hakemaan itseään. Kirjastolain uudistaminen laitettiin odottamaan tulevaa. Toiminnan radikaali uudistaminen aiheuttaisi varmasti monelle epämukavusalueelle menemistä. Uutta toimintaa on jo syntynyt, maker spaceja ja kaupunkityöpajoja, mutta osaammeko samalla tiputtaa kyydistä jotain pois, vähän periaatteella 'kill your darlings'?


Me voimme toimia proaktiivisesti sen sijaan, että odotetaan miten tässä käy.

Ohjaamistaitokoulutus Joroisilla ja ihan vähän "vatulointia"

Ihana Etelä-Savo, kauniita järvi- ja metsämaisemia, ensimmäiset kesän tuntuiset päivät! Oli ilo käydä pitämässä koulutuspäivää Joroisilla, jonne oli kokoontunut kymmenkunta kirjastolaista lähiseuduilta. Lomautusten takia oli muutama joutunut jättämään päivän väliin.

Ohjelmassa oli informaatiolukutaitoa, uutta OPS2016 asiaa, sekä kirsikkana pirtelön päällä, kunnon kurkistus ohjattuun tutkimiseen eli guided inquiry menetelmän esittely. Lukuintokoulutuksia on tällä seudulla myös ollut, mutta OPS-asiaa ei niinkään. Nyt käytiin uutta OPS:a läpi informaatiolukutaidon näkökulmasta, aiheena olivat laaja-alaiset osaamisen taidot, monilukutaito yhtenä niistä, eheyttäminen ja ns. kolmas tila. Kolmannella tilalla tarkoitetaan sitä risteävää tilaa, joka jää kun laitetaan limikkäin koulussa opitut lukutaidot (in-school-literacies) ja vapaa-ajan lukutaidot (out-od-school-literacies). Näitä oppilaan omia kiinnostuksen kohteita ja harrasteita koitetaan nyt saada tuotua kouluun. Miksei myös kirjastoonkin: "Esillä kuukauden vloggari - Helmi!"

Iltapäivä meni yksinomaan ohjatun tutkimisen parissa. Alkuperäinen nimi menetelmälle on guided inquiry ja siinä yhdistyy iso liuta hyviä elemettejä menossa olevaan OPS-uudistukseen liittyen. Perustuen tutkivaan oppimiseen ja ohjaamiseen enemmän kuin opetukseen se liittyy hyvin tiiviisti meneillä olevaan opetussuunnitelmauudistukseen.

Koulutusväkeä puhutti myös edellisen illan vaaliohjelmajulkistus, joka hyvin pintapuolisella katsannolla tuntui tuovaan kylmää kyytiä. Se, millaiseksi tämä maa muotoutuu kun hallituksen työ alkaa toden teolla, on vaikea etukäteen sanoa. Huolia ja murheita tämä uuden hallituksen kynnyksellä seisominen aiheuttaa monelle. Miten kunnnat reagoivat, varsinkin ne, joissa kirjasto nähdään riippakivenä? Onko kirjastolaitos todellisen vaaran alla?

Kirjastot ovat se osa yhteiskuntaekosysteemiä, jonka merkitys (ja lainausluvut) ovat aina vaikeina aikoina noussut. Kirjaston ylläpitokustannukset ovat kunnassa noin prosentin luokkaa. Kirjastot eivät koskaan tule tämän maan taloutta pelastamaan, mutta saattavat pelastaa monen ihmisen syrjäytymiseltä, työttömyyden tuomalta eristäytymisen tunteilta, digitaaliseen kuiluun vajoamiselta tai ihan vaan turvattomuuden tunteelta. Tässä haastetta.

Näihin tunnelmiin, mukavaa juhlaviikonloppua kaikille ja häntä pysytyyn, juuri valmistuvat nuoret!

Mistä muutos lähtee?

Vaikka Ville Tolvanen lopettikin bloginsa 'Päivän Tolvanen', julkaisee hän kuitenkin tekstejä, esim tämän Digitalist-blogissa. Konsultointi on rikki pureutuu mielenkiintoiseen aiheeseen.

"Olen auttanut yhteisöjä kaikissa eri työmuodoissa. Puhunut, kirjoittanut, jakanut, ideoinut, ulkoistanut, vetänyt hankkeita ja rakentanut vaativia asioita. Silti olen sitä mieltä, että varsinkin älykkääseen maailmaan siirryttäessä konsultointi on rikki. Asioita on yksinkertaisesti lähes mahdotonta muuttaa paremmiksi organisaatioiden ulkopuolelta."

En halua niinkään kiinnittää huomiota tuohon konsultoinnin osuuteen vaan siihen, että ulkopuolelta organisaatiota on lähes mahdoton muuttaa. Vaikka miten haluaisimme hakea viisasten kiveä ulkopuolelta, koulutuksista, seminaareista ja muualta, ei niillä tee mitään ellei organisaation sisällä olla valmiita muuttamaan toimintaa.

Konsultit tai kirjastojen ollessa kyseessä ulkoinen koulutus voi tehdä asioita helpommaksi ja tuoda ideoita, mutta lopulta kaikki on kiinni muutoksen toivottamisesta tervetulleeksi. Koulutus itsessän ei tuota mitään, ellei toimita asioiden vaatimalla tavalla. "On mahdotonta tietää mikä toimii tai ei toimi kokeilematta jatkuvasti uusia asioita".

Kirjastoille järjestetään usein koulutuksia erillaisista asioista. Pitää aina vaan muistaa, että koulutus on vain alku jollekin uudelle hienolle toiminnalle!

Iloista vappua! 

Radical trust, radikaali luottamus asiakkaaseen!

Luen kirjaa ’Planning our future libraries: Blueprints for 2025’ (2014), joka koostuu artikkeleista ja näkökulmista tulevaisuuden kirjastoon.  Kirjan artikkeleissa on hyvä ote, selkeä suunta ja hyvät lähdeviitteet. Muutamaa asian kirjasta haluan ottaa esille blogissa. Jatkuu seuraavassa kirjoituksessa, koska asiaa olikin niin paljon!

Radical trust. Radikaali luottamus. Asia ei pienen tutkiskelukierroksen jälkeen ole lainkaan uusi, mutta nyt vasta tutustuin siihen ensimmäisen kerran. Dave Harmeyer tarkastelee omassa artikkelissaan ’Radical trust: a user-librarian shared model’ kahta erilaista scenariota tulevaisuuden kirjastosta. Toinen on vahvasti yksityistetty ja toinen perustuu radikaaliin asiakasluottamukseen. Kirjastonhoitaja Darlene Fichter taas teki vuonna 2006 kuvamanipulaation, jossa Albert Einstein kirjoittaa kaavaa taululle ”Library 2.0 = (books ’n stuff + people + radical trust) x participation”. Määritelmä on jäänyt elämään. 

Radical trust tarkoittaa sitä, että asiakaskuntaa osallistetaan merkittävästi organisaation toimintojen suunnitteluun. Radikaalinen luottamus tarkoittaa sitä, että luotat asiakkaan tietävän parhaiten, mitä he sinulta ja organisaatioltasi haluavat. Suomessakin kirjastot ovat menneet tähän suuntaan, mutta radikaali luottamus ehkä vielä uupuu.

Artikkelissa Harmeyer pitäisi yliopistokirjastossa kolmipäiväisen tapahtuman ’Future Search’, jossa kaikki yliopistokirjaston kumppanit, yliopiston hallinto, henkilökunta ja opiskelijat kokoontuvat yhteen keskustelemaan aiheesta ’millainen on tulevaisuuden kirjasto, joka vastaa sinun tarpeisiisi ja tulisit kirjastoon aina vaan uudestaan.’ Se voisi olla vaikka camp-tyylinen epäkonferenssi. Sen jälkeen tapahtumia jatkettaisiin vuosittain ja kirjaston toimintoja muutettaisiin radikaalisti asiakaskunnan tarpeiden mukaan. On se sitten tilan muuttamista tai toimintojen uudelleen suunnittelua.

Joensuussa Pyhäselän sivukirjastosta on Yle juuri uutisoinut otsikolla 'Juomat ja pehmeät istuimet kuuluvat unelmien kirjastoon'. Joensuussa on toimittu hienosti asiakkaiden ehdolla kirjaston sisustuksia ja tiloja suunnitellessa. Lopputulos on tosi hieno! Mutta saavatko asiakkaat päättää mitä palveluja kirjastolta halutaan? Asiakkaalla saattaa olla tietty kuva kirjastosta eikä uudistavia elementtejä uskalleta edes ehdotella. 

Varsinkin nyt digiajassa ja opetussuunnitelmauudistuksen ollessa meneillään tämä on todella tärkeää. Radikaali luottamus vaatii paljon myös kirjastolta, ajattelun uudistamista. Mutta miksi tuottaisimme jotain palvelua, ellemme tietäisi että se on juuri asiakkaan tarpeiden mukainen? Osaammeko olla tarpeeksi avoimia ehdotuksille? Asiakkaat tekevät kirjaston, ei kirjastojen muilla spekseillä kannata eteenpäin mennäkkään. 

Kehitys kehittyy, ihan oikeesti...

Aika menee nopeasti ja totta on; mitä enemmän vuosia tulee lasiin niin sitä nopeammin se tuntuu menevän. Nopeasti etenee maailma muutenkin. Kehitys kehittyy. Välillä on vaikeuksia pysytellä perässä. Ja mielummin pitäisi ratsastaa aallonharjalla. Informaatioyhteiskunta on jossain välissä ehtinyt muuttua digi/mobiiliyhteiskunnaksi. Eikä se ole enää sama asia kuin informaatioyhteiskunta. Ja se pitää hyväksyä.

Digitaalisuus on ubiikkia, se koskettelee käytännössä jokaisen elämää ja se on koko ajan ympärillämme. Sitä ei voi ohittaa yrityspuolen johtaja, eikä sen paremmin kunnallishallinnon edustajakaan. Digitaalisen ajan johtajalta vaaditaan perässäpysyttelyä, ja jos mahdollista, siellä aallonharjalla ratsastamista. Myös julkisella puolella. Useat julkisen puolen johtajat tosin kuuluvat ns. digi-immigrantti sukupolveen, jolle digi- ja mobiilikulttuurin haltuunotto saattaa ehkä olla haasteellista.

Ville Tolvanen bloggasi 18.2. Digiajan johtajasta. Tolvanen ottaa esille näkökulmia johtajudesta ja sen muutostarpeesta tässä ajassa. Aika vaatii uuden omaksumista, uuden maailmankuvan rakentamista ja myös heittäytymistä. Läpinäkyvyys on digiajassa helppoa ja sitä myös odotetaan välineiden nopeuttaessa viestintää. 

"Tietoa on luotava reaaliaikaisesti parempien päätösten ja tulosten luomiseksi. Tiedolla on johdettava ei pelkästään raportoiden vaan myös asiakastietoa päivittäin hyödyntäen. Älykäs johtaja ymmärtää tiedonvälittämisen arvon. Johtaja ei epäröi viestiä tarinastaan, visiostaan ja tulevasta suunnasta vaativimmissakin tilanteissa. Johtaja ymmärtää vision, innostuksen ja kasvollisen johtajuuden arvon." (Ville Tolvanen)

Esimerkiksi lautakunnan päätettäväksi vietävät asiat ja niistä tehdyt päätökset ovat heti netissä luettavissa. Digiaikana olisi luottamuksen kädenojennus osata viestiä tästä omalle tiimille/joukkueelle tai työporukalle oikea-aikaisesti. Digitaalisuus on monelle myös haaste, mutta myös mieletön mahdollisuus, joka kannattaa ottaa haltuun!

19.2. Pauli Aalto-Setälää haastateltiin aiheella Digitaalisuus haastaa johtamisen ja viestinnän. Hän on mukana Aalto-yliopiston KuntaJOKO koulutuksessa aiheenaan digitalisaatio. Aalto-Setälä sanoo, että digitaalisuus mullistaa, oli ala mikä hyvänsä. Julkinenkaan ala ei ole tässä mikään poikkeus. Moni ala on joutunut tekemään suuria muutoksia digiajan tultua; Aalto-Setälä mainitsee selvänä esimerkkinä kustannus- ja mediatalot. Kun asiaa vie kirjastojen maailmaan, asia on yhtä selvää pässinlihaa. Digitaalisuus on tullut, haluataan tai ei. Jälleen olisi mielummin pysyteltävä siellä aallonharjalla.

”Uusien tuotteiden ja palveluiden kehittäminen ei onnistu, jos johtamisjärjestelmä ei tue tätä.”

Aalto-Setälä liittää digitaalisuuden myös vahvasti innovointiin. Digitaalisuus avaa isot ovet innovoinnille ja yhteistyömahdollisuuksille. Innovointi löytyy tekemisestä, kannustamisesta, innostuksesta, sydämestä; se ei kukoista järjestetyissä innovaatiotiimeissä. Digiajan johtaja avaa ovet innovaatioille avaamalla itse ovet omalle epämukavuusalueelleen. Muu jengi seuraa hyvää johtajaa perässä. 

Työelämä 2020 uutisoi, että vain joka neljäs suomalaisorganisaatio on oikeasti innovatiivinen. Me keskitymme uuden toiminnan sijaan liiaksi kustannusten leikkaamiseen sekä tuotteuden ja palvelujen elinkaaren pidentämiseen sen sijaan, että kehittelisimme uutta. 

"Tekesin MEADOW-tutkimuksen yhteenvetoraportista selviää, että Suomi on yksi Euroopan aktiivisimmin työelämää kehittävistä maista, mutta lukuisat kehittämishankkeet eivät johda talouskasvuun ja työelämän laadun parantumiseen."

Myös liiallinen tyytyväisyys tuotteiden tai tuotettujen palvelujen nykytilaan jarruttaa innovatiivisuutta, sanoo tuossa haastattelussa Henrik Ehrnrooth, KONEen toimitusjohtaja. Todellinen innovaatio on tutkimuksessa nähty liittyvän työtyytyväisyyteen. Onnellinen työntekijä on omistautunut työntekijä on innovatiivinen työntekijä.

Muutos tapahtuu epämukavuusalueella ja sinne on uskallettava astua!