Nyt hei ihan oikeesti!

Oxfordin sanakirjojen toimitus valitsi vuoden sanaksi 'totuudenjälkeinen'. Siinä vasta on vuoden sanalla kolkko kaiku. Viime vuonna vuoden sanaksi valittiin vedet silmissä naurava emoji. Itku pitkästä ilosta? Itselleni tutkijana, kirjastoammattilaisena sekä kouluttajana on hyvin vaikea sulattaa sitä faktaa, että joudumme edes käsittelemään jotain mikä on 'post truth'. Miten niin totuuden jälkeinen? Mitä se on? Mikä aiheuttaa sen ettei totuutta enää tarvitsis hakea? Mitä sitten tilalle? Tunteella mennään, tiedosta ja totuudesta viis?

Samassa uutisessa mainitun määritelmän mukaan totuudenjälkeinen on määritelty seuraavasti: "(termi viittaa) olosuhteisiin, joissa objektiiviset faktat vaikuttavat yleiseen mielipiteeseen vähemmän kuin tunteisiin ja henkilökohtaisiin vakaumuksiin vetoaminen". Hallituksen taholta tullut "päivystävät dosentit" dissaus? Tätähän olemme jo saaneet kokea Suomessakin, liittyen esimerkiksi vuosi sitten syntyneeseen pakolaisaaltoon. Tunteet olivat pinnalla ja jokainen roskauutinen sai levitä verkossa melko vapaasti ihmisten tunteiden kantamana.

Psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri ja THL:n tutkimusprofessori Hannu Lauerma on tänään 19.11. Turun Sanomissa haastattelussa kertonut, miten moni ihminen on kaikesta suomalaisesta koulutuspuheesta huolimatta tällaisten juttujen vietävissä. Olen kuullut Lauerman puhuvan ja hän puhuu tiukasti, paljon ja täyttä asiaa. Hänen mukaansa ihmiset ovat hyvin taipuvaisia uskomaan myös disinformaatiota, mikäli se myötäilee heidän omaa maailmankuvaansa. Tähän viittaa myös ajatukset siitä, että jos luettu/opittu asia ei sovi omiin tietorakenteisiin, sitä ei uskota vaikka faktat kuinka toiseen suuntaan osoittaisivat. Mielikuvilla pelataan ja niitä käytetään ns. vaihtoehtomediassa hyväksi surutta.

Meillä on hallitus, joka on antanut puitpaut vaalilupauksille eri aloilla; itselleni lähellä on luonnollisesti koulutuksen ja yliopistojen leikkaukset. Mutta nyt on Yhdysvalloissa valittu presidentti, joka tuntuu olevan vielä jotain aivan muuta: demagogi, populisti, miljonääri joka pelastaa köyhät ja raskautetut, paljon oikeussalissa aikaa viettänyt 'anti-establishmentti' -tyyppi, jonka puheet olivat vaalikampanjan aikana suurelta osin puuta heinää. Ja näitä juttuja tulee koko ajan, ikävällä tavalla a gift that keeps on giving.

Vaalien alla törmäsin myös termiin 'ignorance porn'. Esimerkinomaisesti selitettynä, The Daily Show Yhdysvalloissa, meillä vastaava on Noin Viikon Uutiset, kävi useaan otteeseen kampanjan aikana haastattelemassa Trump kannattajia. Niiden videoiden katsominen on tuuperruttavaa. Luulot, uskomukset ja salaliittoteoriat ovat arkipäivää. Toki Trumpin kannattajissa oli äänestäjätutkimusten mukaan paljon koulutettuakin väkeä, mutta jos eräs äänestäjä pohtii että Obama oli vastuussa 9/11 iskuista, koska ei ollut silloin toimistolla vaan jossain golfaamassa: ignorance porn.

Informaatiolukutaidon aspektit ja medialukutaito ovat olleet coloradolaisen ystäväni mukaan Yhdysvalloissa paljon puheenaiheen vaalivoiton jälkeen. Farewell, America jutussa kirjoitetaan median roolista vaaleissa ja miten kirjoittajan, Neil Gabler, mukaan media olisi osittain jättänyt objektiivisen ja todenperäisyyksiin perustuvan reportoinnin taakseen. Mediaa on syytetty mm. siitä, miten Trump sai media-aikaa kun hänen sanomisia päiviteltiin päivästä toiseen. Tästä asiasta lisää vaikkapa täällä Mari K. Nimemen Ylämaan Kettu -blogissa. Media-asiaa ajatellessamme voi lähteä miettimään, paljonko yleissivistystä nykypäivänä tarvitaan, jotta voi median ja uutisten suhteen olla todellakin kriittinen ja osata jäljittä jokainen juttu juurilleen.

En yhtään ihmettele Neil Gablerin pelkoa siitä, mihin Amerikka on menossa. Yle uutisoi muiden medioiden vanavedessä Trumpin valitsemasta läheisimmästä neuvonantajastaan Steve Bannonista, joka on myös seuraavan lauseen päästänyt suustaan: "Pimeys on hyvästä. Dick Cheney, Darth Vader, Saatana. Se on valtaa. Se vain auttaa meitä silloin, kun vastustaja on väärässä. Kun he eivät tajua, keitä me olemme ja mitä aiomme tehdä." Amerikka ja koko maailma Eurooppaa myöden on vedenjakajalla, ensi vuodesta tulee Europassa merkittävä vaalivuosi. Tilannetta ei tule väheksyä piirun vertaa, kun tällaiset typit ovat vallan kahvoissa.

Ja tämä pitkähkö alustus vie nyt tämän blogikirjoituksen varsinaiseen asiaan: lukemiseen, oppimiseen, lukeneisuuteen, tieteeseen, tietoon ja informaatiolukutaitoon. Big think sivuston Derek Berekin artikkeli 'What is lost in nation thats reading less literature' pohtii samaa asiaa jota ovat suomalaiset lukemisesta kertovat jututkin pohtineet: lukemisharrastus laskee laskemistaan ja pitkien tekstien lukeminen on yhä useammalle nuorelle haaste. Tässä pesii todellinen pulma.

Knowledge Quest on Yhdysvaltain koulukirjastoyhdistyksen lehti. Kyseisessä lehdessä on vaalien jälkeen 18.11. ilmestynyt Sara Stevensonin artikkeli "Information Literacy Lessons Crucial in a Post-Truth World". Suomessa on aivan sama tilanne. Koulut, kirjastot ja kodit ovat avainasemassa tilanteessa, jossa olemme menettämässä lukevia lapsia ja nuoria. En lähde tässä keräämään uutisia lukemisen tärkeydestä, lukemisen merkityksen me tiedämme. Mutta, miten tärkeää on lukeminen, lukemisen taidot ja oppiminen tässä totuudenjälkeisessä maailmassa, missä jokaisella kansalaisella pitää olla koko ajan varoitusvalot vilkkumassa kun kohtaa uutta informaatiota?

Olen niin monesti vetänyt kirjoituksiini myös uuden opetussuunnitelman, POPS2014. En tee sitä nyt, koska tämän asian pitää olla selvä ilman sitäkin.

Kuten sanottu, olemme vedenjakajalle ja tätä tilannetta ei nyt parane sössiä.

Leikataanko, eikö leikata, kuinka meidän käy?

Tämä kysymys on kuohuttanut kirjastoväkeä nyt pari viikkoa, kun hallitusohjelman detaljit tulivat esille. Oliko yksi niistä hallituksen vatuloinnin aikaansaannoksista se, että viedään läpi laki, joka ei enää velvoittaisi "ihan niin paljon" kuin mitä lait aikaisemmin ovat velvoittaneet? Samassa venheessä kirjastolain kanssa on myös museolaki, orkesterit ja muut kuntien kulttuurilaitokset. Sitten on opetus- ja kulttuuriministeri, joka sanoo että kulttuuriin ei kosketa. Opetuskin meni jo.


Ministeri Grahn-Laasonen esittää Helsingin Sanomien haastattelussa toiveen, että kunnat ymmärtäisivät kulttuurin arvon. Tästä kumpuaa nyt se kaikkein tärkein: päätös on viime kädessä kunnilla. Se on siellä, missä kuntalaisten ja toimijoiden pitää esittää kollektiivinen huolensa palvelujen puolesta. Hallitusohjelman uutisethan olivat, että kulttuuri säästyy leikkauksilta. Tuon linkittämäni artikkelin pohjalta saa sen kuvan, että ministeri on kätensä asiasta jo pessyt. Tämä on tietysti todella karkea johtopäätös ja voi olla hyvinkin virheellinen.


Kuntavaikuttaminen nousee nyt arvoonsa. Vahva johtajuus, kunnan sisäinen vaikuttaminen, vakuuttaminen, osaamisen ja vaikuttavuuden esilletuonti on nyt elintärkeää koko kirjastolaitokselle. Ja tilanne vaatii toimenpiteitä. Myös kirjastossa. Nyt on ehkä parempi olla proaktiivinen, kuin jäädä tuleen makaamaan ja odotella mitä tuleman pitää.


Yksi asia mitä olen kiertänyt pitkin Suomenniemeä edistämässä on koulujen ja kirjastojen tiiviimpi yhteistyö. Sellainen yhteistyö, mikä on kouluille opetuksen kannalta tehokkaampaa. Päivi Jokitalo kirjoitti hyvän blogikirjoituksen Profeetat vieraalla maalla, jossa hän pohtii miten koulut ja kirjastojen osaaminen eivät kohtaa. Niin, pitää pohtia miten olemme osanneet itsemme brändätä tietoammattilaisiksi, jos koulut monesti näkevät meidät yhä pelkkänä lainastoina ja kirjavinkkareina? Vai olemmeko onnistuneet?


Olen opetuksessani Turun ammattikorkeakoulussa ottanut vakituiseen sanavarastooni termejä kustannustehokas, tehokkuusajattelu, palvelupaletti, tuote, brändäys, vaikuttavuus ja korostanut, että meillä ei yksinkertaisesti ole varaa käyttää niukkoja resurssejamme sellaiseen, mikä ei tuo selkeää vaikuttavuutta sidosryhmillemme ja näinollen myös meille. Eläkeläisiltä viedään asumistukia, niin miten voisimme naiivisti kuvitella että kirjastolta ei voisi ottaa? Kuinka kovin osaamme laittaa hanttiin?


Kiitän hurjasti kaikesta mahtavasta palautteesta mitä olen koulutuksista saanut ja myös Anneli Ketoselle, joka Pasilan pedagogiikkapäivällä mietti Anun kloonaamista kaikkiin maakuntiin. Arvostan hurjasti, mutta tämä ei kaiketi onnistu. Mutta maakuntiin tarvitaan uutta ajattelua, rajojen rikkomista, vanhojen käytänteiden murskaamista ja uuden rakentamista. Ei voi uudistua, jos pidetään vanhoista palveluista ja rakenteista kiinni. Kirjasto selkäesti hakee nyt itseään, ja jopa mahdollisesti joutuu hakemaan itseään. Kirjastolain uudistaminen laitettiin odottamaan tulevaa. Toiminnan radikaali uudistaminen aiheuttaisi varmasti monelle epämukavusalueelle menemistä. Uutta toimintaa on jo syntynyt, maker spaceja ja kaupunkityöpajoja, mutta osaammeko samalla tiputtaa kyydistä jotain pois, vähän periaatteella 'kill your darlings'?


Me voimme toimia proaktiivisesti sen sijaan, että odotetaan miten tässä käy.

Ohjaamistaitokoulutus Joroisilla ja ihan vähän "vatulointia"

Ihana Etelä-Savo, kauniita järvi- ja metsämaisemia, ensimmäiset kesän tuntuiset päivät! Oli ilo käydä pitämässä koulutuspäivää Joroisilla, jonne oli kokoontunut kymmenkunta kirjastolaista lähiseuduilta. Lomautusten takia oli muutama joutunut jättämään päivän väliin.

Ohjelmassa oli informaatiolukutaitoa, uutta OPS2016 asiaa, sekä kirsikkana pirtelön päällä, kunnon kurkistus ohjattuun tutkimiseen eli guided inquiry menetelmän esittely. Lukuintokoulutuksia on tällä seudulla myös ollut, mutta OPS-asiaa ei niinkään. Nyt käytiin uutta OPS:a läpi informaatiolukutaidon näkökulmasta, aiheena olivat laaja-alaiset osaamisen taidot, monilukutaito yhtenä niistä, eheyttäminen ja ns. kolmas tila. Kolmannella tilalla tarkoitetaan sitä risteävää tilaa, joka jää kun laitetaan limikkäin koulussa opitut lukutaidot (in-school-literacies) ja vapaa-ajan lukutaidot (out-od-school-literacies). Näitä oppilaan omia kiinnostuksen kohteita ja harrasteita koitetaan nyt saada tuotua kouluun. Miksei myös kirjastoonkin: "Esillä kuukauden vloggari - Helmi!"

Iltapäivä meni yksinomaan ohjatun tutkimisen parissa. Alkuperäinen nimi menetelmälle on guided inquiry ja siinä yhdistyy iso liuta hyviä elemettejä menossa olevaan OPS-uudistukseen liittyen. Perustuen tutkivaan oppimiseen ja ohjaamiseen enemmän kuin opetukseen se liittyy hyvin tiiviisti meneillä olevaan opetussuunnitelmauudistukseen.

Koulutusväkeä puhutti myös edellisen illan vaaliohjelmajulkistus, joka hyvin pintapuolisella katsannolla tuntui tuovaan kylmää kyytiä. Se, millaiseksi tämä maa muotoutuu kun hallituksen työ alkaa toden teolla, on vaikea etukäteen sanoa. Huolia ja murheita tämä uuden hallituksen kynnyksellä seisominen aiheuttaa monelle. Miten kunnnat reagoivat, varsinkin ne, joissa kirjasto nähdään riippakivenä? Onko kirjastolaitos todellisen vaaran alla?

Kirjastot ovat se osa yhteiskuntaekosysteemiä, jonka merkitys (ja lainausluvut) ovat aina vaikeina aikoina noussut. Kirjaston ylläpitokustannukset ovat kunnassa noin prosentin luokkaa. Kirjastot eivät koskaan tule tämän maan taloutta pelastamaan, mutta saattavat pelastaa monen ihmisen syrjäytymiseltä, työttömyyden tuomalta eristäytymisen tunteilta, digitaaliseen kuiluun vajoamiselta tai ihan vaan turvattomuuden tunteelta. Tässä haastetta.

Näihin tunnelmiin, mukavaa juhlaviikonloppua kaikille ja häntä pysytyyn, juuri valmistuvat nuoret!