ECIL (European Conference on Information Literacy) tänä vuonna Ranskassa

Bonjour! Terveiset ECIL (European Conference on Information Literacy) konferenssista ja ihastuttavasta Bretagnesta, tarkemmin ottaen Saint Malon historiallisesta kaupungista!

Toinen päivä alkanut ja jo kahdessa esityksessä olen kuullut mielenkiintoisia uutisia Ranskasta. Pariisin tammikuun 2015 terroristi-iskut järkyttivät Eurooppaa pahan kerran. Terrori on tätä nykyä usein uutisissa. Suomikaan ei ole tältä aallolta säästynyt. Kiinnostavaa tässä on se, miten Ranskassa hallitustasolla reagoitiin tilanteeseen, koulutukseen liittyen.

Tätä pitää vielä tutkia vähän enemmän, jotta pääsee sisälle, mutta haasteen asettaa ranskankieliset dokumentit.

Tästä siis kuitenkin on kyse: Ranskan hallitus alkoi siis vuoden 2015 Pariisin iskujen jälkeen vahvistaa media ja informaatiolukutaitojen osuutta opetuksessa. Tästä on muun muassa saanut alkunsa niin kutsuttu residence-programme, joka liittyy mediataitoihin journalismin kautta. Alueet voivat palkata ammattijournalistin, joka sitten käy kouluissa ja ottaa osaa oppimisprojekteihin.

Moni hieman nopeasti alulle laitettu projekti saattaa kärsiä siitä, että ei ole ehditty kunnolla miettiä taustaa, teoriaa, toimintatapoja ja välineitä. Keskustelin esittelijöiden kanssa tovin ja kuulin että projekti on vielä niin sanotusti ’vaiheessa’, mutta tarpeeksi kiinnostavasti esitelynä innostuin siitä kovasti.

Nämä kaksi kertaa kun olen tästä kuullut on minusta valemediaakin tutkineena mielenkiintoista. Tiedon käyttäminen ajattelun perusteena ja väitteiden tukemisessa saattaa olla heikkolla. Tästä johtuen valemedia ja sen tuottamat valeuutiset saattavat todella vaikuttaa ihmisten mielipiteisiin ja ajatusmaailmaan. Vihapuhe verkossa, panettelu ja mustamaalaaminen on yleistynyt kahden vuoden sisällä merkittävästi. Trollaamisesta on tullut arkipäivää sosiaalisen median keskusteluissa.

Joku voi sanoa, että meillä Suomessa taas valtionhallinnon tasolla ei tätä asiaa ole kunnolla kaitsettu, mutta tuomittu kuitenkin vakavin äänenpainoin. Erona Suomen tilanteeseen on se, että täällä ei ole ajateltu, että media- ja informaatiotaidoilla voitaisiin käydä vastaiskuun mielipidevaikuttamista ja näin ollen myös informaatiovaikuttamista vastaan.

Olemme tietoisia, että informaatiovaikuttaminen oli voimakasta Iso-Britannian Brexit-äänestyksen aikaan kesällä 2016,  Yhdysvaltain 2016 presidentinvaalien aikaan ja samoja merkkejä havaittiin myös vuoden 2017 Ranskan presidentinvaalien aikaan. Samasta on nyt merkkejä Saksan vaaleissa.

Tänää 19.9.2017 Yle uutisoi, että nuoret ovat pessimistisiä tulevaisuuden suhteen ja heitä huolehduttaa moni asia. He myös kokevat, että media mässäilee turvallisuusuhilla. 

"Myös internetin kautta tulvivan tiedon nuoret kokivat lisänneen turvattomuutta. Tämä näkyy nuorten mielestä esimerkiksi maahanmuuttokeskustelussa."

Nimenomaan tässä maahanmuuttokeskustelussa valemedia on voimakkaasti edustettuna.

Jännittävää Suomen kannalta tässä asiassa on se, että tarvittavat elementit opetukseen ovat hyvin 2014 perusopetuksen opetussuunnitelmassa läsnä. Ne pitäisi nyt vaan nostaa näkyvämmin esille, jotta voimme todella nostaa esille sen mitä on informaatiovaikuttaminen, miten se muuttaa maailmaa, miten me siitä huolimatta voimme saavuttaa oman perustellun näkemyksemme maailmasta ilman pelkoa siitä, että eri tahot omilla agendoillaan vaikuttavat ajatteluumme.

Ajatuksia lomien jälkeen - mistä puhumme kun puhumme tiedonhallinnasta?

Kesätauon jälkeen alkaa työtehtävät jo nostaa päätään ja ajatukset aktivoituvat taas työtaajuudelle. Oppimisen Pohjantähti'-ohjelmalta ja teokset ovat käytössä kaikille ilmaiseksi. Teoksessa 'Tulevaisuuden oppiminen: eväitä osaamisen seuraavalle vuosisadalle' ohjataan niin opettajia, oppilaita kuin vanhempiakin tutustumaan uudeenlaiseen oppimiseen uuden opetussuunnitelman astuttua voimaan. Teoksessa 'Tie laaja-alaiseen osaamiseen' tutustutaan tarkemmin laaja-alaiseen oppimiseen. Opas on nimenoman suunniteltu opettajalle tueksi laaja-alaisten taitojen esille ottamiseen osana opetusta.
Tämän sadepäivän blogikirjoituksen inspiraationa on Kirsti Lonkan sosiaalisessa mediassa jakamat kaksi teosta. Digitaalisesti vapaasti käytettävissä olevat teokset ovat Suomen Microsoftin '

Kuten monen muunkin asiantuntijan tehtäviin kuuluu, osallistun itsekin tässä keskusteluun liittyen nimenomaan laaja-alaisen osaamisen kokonaisuuksien sisältöön. Usein asiantuntijuus on myös hyvin kapea-alaista, ja siksi luonnollisesti kommentoin vain oman erityisalani asiaa. Koska erityisalani on informaatiotutkimus, lähdin tutustumaan dokumentteihin erityisesti tarkastellen miten tiedonhallintataitoihin liittyvät asiat on dokumentissa esitetty.

Olin 3.8. Helsingissä Opetushallituksen järjestämässä Äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen foorumissa puhumassa tutkimuksestani eli siitä miten tiedonhallinnantaidot näyttäytyvät opetussuunnitelmassa ja miten tähän asiaan pitäisi suhtautua. Tässä on linkki esitykseeni. On upeaa, että tuollaista Microsoftin julkaisemaa aineistoa on tarjolla nyt kun uusi OPS2014 tulee voimaan myös yläkouluille. Tukiaineistosta on aina hyötyä virikkeenä työn suunnittelulle.



Haluan tässä blogikirjoituksessani lähteä liikkeelle siitä, että malli kuin malli (Big6, tiedonhaun portaat, ohjattu tutkiminen, jne.) rakentuu aina kolmesta suuremmasta osiosta: 1) tiedonhankinnan suunnittelu, 2) tiedonhaku, ja 3) tiedolla työskentely ja tiedon konstruointi. Nämä kolme vaihetta toteutuu kaikissa olemassa olevissa malleissa, tehtävästä tai tiedonhankinnan tilanteesta riippumatta.

Terminologiaan en nyt mene sen enempää, siitä väitöskirjassa paremmin, mutta yksi asia on tehtävä selväksi. Tiedon arvoketju on informaatiotutkimuksen käsite. Data-informaatio-tieto-viisaus. Tästä on monia versioita, mutta pointti on siinä, että dataan pitää lisätä jotain, jotta siitä tulee informaatiota, informaatioon pitää lisätä jotain, jotta siitä tulee tietoa, jne. Tiedon hakeminen sinällään on hieman väärä termi, pitäisi puhua enemmänkin informaation hausta. Informaatiolukutaito, joka tulee esille edellä linkittämässäni esitelmässä. Informaatiosta tulee yksilön henkilökohtaista tietoa vasta kun informaatio muuttuu osaksi yksilön omia jo olemassa olevia tietorakenteita. Meidän pitää antaa informaatiolle merkitys, jotta siitä tulee tietoa. Mutta puhutaan nyt kuitenkin tiedon hankinnasta, kuten termi kuuluu.

Olen usein sanonut, että nuorten ongelma tiedonhankinnassa on enemmänkin puutteellisissa ajattelun taidoissa kuin suoranaisesti tiedon hakemisen taidoissa. Toki tekniikoissa on puutetta. Faktoja löydetään helpostikin, ja harmittavan usein nuorten tiedonhankinnan käyttäytyminen onkin vain juuri sitä, faktojen hakemista ja niiden listaamista opettajalle palautettavassa oppimistehtävässä. Pitkien tekstien lukeminen ei houkuta ja täten tyydytään nopeisiin vastauksiin ja nopeaan pintapuoliseen googlailuun. Tämä ei tule muuttumaan, jos ajattelemme tiedonhallinnan/tiedonhaun taitoja pelkkänä etsimisenä.

Alussa mainitsemassani dokumentissa Tie laaja-alaiseen osamaiseen käsiteltiin myös tiedonhankintaa kuten asiaan kuuluu, osana L5 teemaa: Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen. Tosin pitää huomauttaa, että tähän asiaan liittyviä aineksia on hyvin runsaasti myös ajattelun taidoissa (L1) sekä monilukutaidon osiossa (L4). Oppaassa otetaan siis L5 hengessä esille tiedon tuottaminen, tiedonhallinta sekä tiedonhankinta. Tämän takia on selvää, että asiaa on tässä tilanteessa katsottu voimakkaasti teknologian näkökulmasta. Teksti tuo asiantuntevasti esille tietokannat ja hakukoneet sekä tiedon kriittisen arvioinnin. Dokumentissa on kuvattu opettajan osaamisen, taikka työskentelyn, vaativuus tasojen 0-3 mukaisesti. Alla oleva teksti on lainaus tuosta kolmannen tason kuvauksesta:

"Oppilaat kehittelevät yhdessä käytäntöjä monipuoliseen tiedonhankintaan (tietokannat, tilastot, oman datan kerääminen) eri lähteitä yhdistelemällä. Oppilaat oppivat hakemaan ja keräämään tietoa tarkoituksen mukaisesti ja rajatusti luotettavista lähteistä sekä soveltavat tietoa monipuolisesti erilaisten todellisen maailman ongelmien ratkaisuissa."

Tämä on erittäin hienosti ja kattavasti ilmaistu. Se miten tämä toteutetaan on opettajan tehtävä eikä tämä onnistu pelkkien tietokantojen ja hakukoneiden opettelun avulla. Lainauksen vaatimus on laajempi. INFORMAATION kerääminen tarkoituksenmukaisesti ja rajatusti vaatii myös ajatustyötä ja käsillä olevan tehtävän sisäistämistä. Toinen alleviivaus ilmentää sitä, että oppimistehtävä pitää muotoilla niin, ettei siitä selviä pelkästään faktoja keräämällä. Vain informaatiota käsittelemällä siitä tulee tietoa. Näin ollen tiedonhallinta ja tiedonhaku prosessina on paljon lähempänä oppimista ja tiedon konstruointia kuin että se olisi pelkää informaation etsintää.

Niin kauan kuin ajattelemme tiedolla työskentelyä pelkkänä etsimisenä ja hakemisena, emme pysty toden teolla tarttumaan ongelmiin tiedonhankinnassa, jotka johtuvat nimenomaan tiedonhaun puutteellisesta suunnittelusta, liian vähäisestä aiheen pohdinnasta, oppimistehtävän puutteellisesta sisäistämisestä sekä fokuksen puutteesta.

Näihin ongelmiin on olemassa ratkaisuja erinäisten mallien avulla, eli toivoa silti on!

Nyt hei ihan oikeesti!

Oxfordin sanakirjojen toimitus valitsi vuoden sanaksi 'totuudenjälkeinen'. Siinä vasta on vuoden sanalla kolkko kaiku. Viime vuonna vuoden sanaksi valittiin vedet silmissä naurava emoji. Itku pitkästä ilosta? Itselleni tutkijana, kirjastoammattilaisena sekä kouluttajana on hyvin vaikea sulattaa sitä faktaa, että joudumme edes käsittelemään jotain mikä on 'post truth'. Miten niin totuuden jälkeinen? Mitä se on? Mikä aiheuttaa sen ettei totuutta enää tarvitsis hakea? Mitä sitten tilalle? Tunteella mennään, tiedosta ja totuudesta viis?

Samassa uutisessa mainitun määritelmän mukaan totuudenjälkeinen on määritelty seuraavasti: "(termi viittaa) olosuhteisiin, joissa objektiiviset faktat vaikuttavat yleiseen mielipiteeseen vähemmän kuin tunteisiin ja henkilökohtaisiin vakaumuksiin vetoaminen". Hallituksen taholta tullut "päivystävät dosentit" dissaus? Tätähän olemme jo saaneet kokea Suomessakin, liittyen esimerkiksi vuosi sitten syntyneeseen pakolaisaaltoon. Tunteet olivat pinnalla ja jokainen roskauutinen sai levitä verkossa melko vapaasti ihmisten tunteiden kantamana.

Psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri ja THL:n tutkimusprofessori Hannu Lauerma on tänään 19.11. Turun Sanomissa haastattelussa kertonut, miten moni ihminen on kaikesta suomalaisesta koulutuspuheesta huolimatta tällaisten juttujen vietävissä. Olen kuullut Lauerman puhuvan ja hän puhuu tiukasti, paljon ja täyttä asiaa. Hänen mukaansa ihmiset ovat hyvin taipuvaisia uskomaan myös disinformaatiota, mikäli se myötäilee heidän omaa maailmankuvaansa. Tähän viittaa myös ajatukset siitä, että jos luettu/opittu asia ei sovi omiin tietorakenteisiin, sitä ei uskota vaikka faktat kuinka toiseen suuntaan osoittaisivat. Mielikuvilla pelataan ja niitä käytetään ns. vaihtoehtomediassa hyväksi surutta.

Meillä on hallitus, joka on antanut puitpaut vaalilupauksille eri aloilla; itselleni lähellä on luonnollisesti koulutuksen ja yliopistojen leikkaukset. Mutta nyt on Yhdysvalloissa valittu presidentti, joka tuntuu olevan vielä jotain aivan muuta: demagogi, populisti, miljonääri joka pelastaa köyhät ja raskautetut, paljon oikeussalissa aikaa viettänyt 'anti-establishmentti' -tyyppi, jonka puheet olivat vaalikampanjan aikana suurelta osin puuta heinää. Ja näitä juttuja tulee koko ajan, ikävällä tavalla a gift that keeps on giving.

Vaalien alla törmäsin myös termiin 'ignorance porn'. Esimerkinomaisesti selitettynä, The Daily Show Yhdysvalloissa, meillä vastaava on Noin Viikon Uutiset, kävi useaan otteeseen kampanjan aikana haastattelemassa Trump kannattajia. Niiden videoiden katsominen on tuuperruttavaa. Luulot, uskomukset ja salaliittoteoriat ovat arkipäivää. Toki Trumpin kannattajissa oli äänestäjätutkimusten mukaan paljon koulutettuakin väkeä, mutta jos eräs äänestäjä pohtii että Obama oli vastuussa 9/11 iskuista, koska ei ollut silloin toimistolla vaan jossain golfaamassa: ignorance porn.

Informaatiolukutaidon aspektit ja medialukutaito ovat olleet coloradolaisen ystäväni mukaan Yhdysvalloissa paljon puheenaiheen vaalivoiton jälkeen. Farewell, America jutussa kirjoitetaan median roolista vaaleissa ja miten kirjoittajan, Neil Gabler, mukaan media olisi osittain jättänyt objektiivisen ja todenperäisyyksiin perustuvan reportoinnin taakseen. Mediaa on syytetty mm. siitä, miten Trump sai media-aikaa kun hänen sanomisia päiviteltiin päivästä toiseen. Tästä asiasta lisää vaikkapa täällä Mari K. Nimemen Ylämaan Kettu -blogissa. Media-asiaa ajatellessamme voi lähteä miettimään, paljonko yleissivistystä nykypäivänä tarvitaan, jotta voi median ja uutisten suhteen olla todellakin kriittinen ja osata jäljittä jokainen juttu juurilleen.

En yhtään ihmettele Neil Gablerin pelkoa siitä, mihin Amerikka on menossa. Yle uutisoi muiden medioiden vanavedessä Trumpin valitsemasta läheisimmästä neuvonantajastaan Steve Bannonista, joka on myös seuraavan lauseen päästänyt suustaan: "Pimeys on hyvästä. Dick Cheney, Darth Vader, Saatana. Se on valtaa. Se vain auttaa meitä silloin, kun vastustaja on väärässä. Kun he eivät tajua, keitä me olemme ja mitä aiomme tehdä." Amerikka ja koko maailma Eurooppaa myöden on vedenjakajalla, ensi vuodesta tulee Europassa merkittävä vaalivuosi. Tilannetta ei tule väheksyä piirun vertaa, kun tällaiset typit ovat vallan kahvoissa.

Ja tämä pitkähkö alustus vie nyt tämän blogikirjoituksen varsinaiseen asiaan: lukemiseen, oppimiseen, lukeneisuuteen, tieteeseen, tietoon ja informaatiolukutaitoon. Big think sivuston Derek Berekin artikkeli 'What is lost in nation thats reading less literature' pohtii samaa asiaa jota ovat suomalaiset lukemisesta kertovat jututkin pohtineet: lukemisharrastus laskee laskemistaan ja pitkien tekstien lukeminen on yhä useammalle nuorelle haaste. Tässä pesii todellinen pulma.

Knowledge Quest on Yhdysvaltain koulukirjastoyhdistyksen lehti. Kyseisessä lehdessä on vaalien jälkeen 18.11. ilmestynyt Sara Stevensonin artikkeli "Information Literacy Lessons Crucial in a Post-Truth World". Suomessa on aivan sama tilanne. Koulut, kirjastot ja kodit ovat avainasemassa tilanteessa, jossa olemme menettämässä lukevia lapsia ja nuoria. En lähde tässä keräämään uutisia lukemisen tärkeydestä, lukemisen merkityksen me tiedämme. Mutta, miten tärkeää on lukeminen, lukemisen taidot ja oppiminen tässä totuudenjälkeisessä maailmassa, missä jokaisella kansalaisella pitää olla koko ajan varoitusvalot vilkkumassa kun kohtaa uutta informaatiota?

Olen niin monesti vetänyt kirjoituksiini myös uuden opetussuunnitelman, POPS2014. En tee sitä nyt, koska tämän asian pitää olla selvä ilman sitäkin.

Kuten sanottu, olemme vedenjakajalle ja tätä tilannetta ei nyt parane sössiä.

ECIL 2016 - Eurooppalainen informaatiolukutaidon konferenssi, koulujuttuja!

Toinen konfernssipäivä alkoi innostuneesti Jan van Dijkin esityksellä. Edessä oli 'vähän lyhyempi' päivä koska iltapäivä oli varattu kirjastovierailuille. Sitä ennen haluan tuoda esille ainakin kaksi eri esitystä liittyen koulumaailmaan.

Slovenialainen tutkija Romana Fekonja (National Education Institute Slovenia) esitteli menetelmää, joka keskittyi kouluyhteistyöhön. Sloveniassa on olemassa kouluille pakollinen kirjastotaitojen opetussuunnitelma, joka kulkee nimellä bibliopedagogical work. Alakoulussa jokaisella luokalla on minimissään neljä oppituntia vuodessa tiedonhakua tai kirjastonkäytön opetusta ja kaikki nämä tunnit implementoidaan laaja-alaisiin oppimiskokonaisuuksiin. Yläkoulussa sessioita on peräti 15 vuodessa jokaista luokkaa kohden.

Puisto ja penkit, Praha. Kuva: A. Ojaranta

Opetustiimi rakentuu aineen opettajasta, englannin kielen opettajasta ja kirjastonhoitajasta sekä IT-taitojen opettajasta. Projektin lopussa opiskelija tarvitsee lomakkeeseensa kuittauksen kaikilta, myös kirjastonhoitajalta, joka kuittaa lähteet, lainaukset ja lähdeluettelon tarkastateuiksi hyväksyttävällä arvosanalla. Koulukirjastot siirtyivät kirjasvarastoista informaatiolukutaidon toimenpiteisiin. Tässä alkaa jo kadehtia slovenialaista systeemiä! Tämä menetelmä on havaittu hyvin tehokkaaksi tiedonhankinnana ja informaatiolukutaitojen kehittäjäksi. Pitää vielä ottaa yhteyttä esitelmöitsijään ja kysyä miten tämä järjestelmä on resurssoitu.

Harrie van der Meer Hollannista esitteli myös 2015 ECIL konferensseissa esillä olleen tutkimuksen toista osaa informaatiolukutaidon taitojen opettamisesta flipped classroom eli käänteinen luokkahuone menetelmällä. Heillä on ollut kaksiosainen tutkimus meneillään joka on yhä jatkumassa. Viimeisimmät tarkat tulokset eivät valitettavasti ehtineet mukaan tähän esitykseen.

Käänteinen luokkahuone tässä tilanteessa tarkoittaa sitä, että sen sijaan että koululaiset tulevat kirjastoon kuuntelemaan perusteita ja lopuksi tekemään tehtäviä, he saavat ennen kirjastokäyntiä katsottavakseen videolla ennakkomateriaalia (tai muuta materiaalia) ja kohtaaminen kirjastonhoitajan kanssa perustuu pelkästään tehtävien tekemiseen.

Turun yliopistossa on opiskelijoiden kanssa käytetty tätä menetelmää tiedonhankinnan opetuksessa menestyksekkäästi jo pidemmän aikaa. Etu perustuu juuri siihen, että tehtäviä tehdessä kirjastonhoitaja on aina lähellä ja korjaamassa hankalissa paikoissa, kun taas perinteisessä opetusmallissa tehtävät tehdään itsenäisesti kotona. Van Meerin ja ryhmän tutkimus osoitti, että oppimistulokset olivat parempia käänteisen luokkahuoneen oppilailla kuin perinteisesti opetetun ryhmän oppilailla.

Ensimmäisessä 2015 tehdyssä tutkimuksessa selkeitä etuja ei havaittu käänteisen luokkahuoneen ja perinteisen opetuksen välillä. Kun he tutkimusken toisessa osassa vaihtoivat arviointimenetelmää, eroja löytyi jo paremmin. Olisi hauska päästä jäljille lopullisista tuloksista.

Tutkimuksen rakenne (kuva: A. Ojaranta)

Tämä voisi ola hyvinkin toimiva malli tuoda Suomalaisen peruskoulunkin tiedonhallintataitojen opetukseen. Videoiden tekeminen ennakkoaineistoksi voi olla hyvin pysyvä tapa tuoda esille tiedonhaun erityisyyttä ja hankaluuksia. Videoita voi tehdä moniin tarpeisiin ja ne säilyvät hyvinkin käyttökelpoisina muutaman vuoden ajan (ellei kirjaston verkkokirjasto muutu tai ellei muita suurempia muutoksia tule). Käänteisen luokkahuoneen menetelmä myös säästää kirjastonhoitajan aikaa ohjeistuksessa, kun tallenteet katsotaan kotona. On olemassa myös järjestelmiä, miten valvotaan, että ns. läksy on tehty ennen tunnille tuloa. Ja sen huomaa kun oppilaat ja opiskleijat tulevat tekemään tehtäviä. Tällä tavalla ohjeistuksen voisi myös viedä suoraan kouluaineeseen ja jo olemassa olevaan projektiin koulussa. Selkeästi menetelmä, jonka käyttöä kannattaisi kokeilla pilotointiprojektin ominaisuudessa - kokeilukulttuuria kasvattamalla!

Hedelmällistä pohdintaa Joensuussa!

Sain kunnian aloittaa Itä-Suomen yliopiston koulutus ja kehityspalvelujen järjestämän koulutuksen liittyen monilukutaitoon. 8.2. pyörähti Joensuussa käyntiin 'Tutkiva ja luova yhteisöllinen työskentely'. Koulutukseen osallistui opettajia sekä kirjastonhoitajia ja päivän aiheet pyörivät monilukutaidon ohella ilmiöpohjaisuuden, eheyttävien opintokokonaisuuksien ja ohjatun tutkimisen ympärillä.

Aivan hurjan hieno osallistujajoukko osaavia ammattilaisia, jonka kanssa saimme hienot keskustelut aikaiseksi! Haluan tässä blogipostauksessa nostaa esille joitain oivalluksia mitä päivän aikana tuli ja mitä kotimatkalla ajattelin.

Ensinäkin selkeästi tuli toive tällaisista tapahtumista, joissa moniammatillisesti voisimme päästä kunnolla keskustelemaan ja työstämään juttuja yhdessä. Lukuinto-koulutukset olivat hyvä alku tälle kahden ammatin kohtaamiselle, mutta selkeästi opettajia ja kirjastolaisia ei törmäytetä tarpeeksi usein. Tärkeäksi asiaksi koettiin myös kummankin ammatin ymmärtäminen, viestinnän avoimuuden ja keskustelun tärkeys. Yhteisten ratkaisujen löytäminen on hyvin tärkeää yhteistyön kannalta.

Kevät kukka Länsi
Capen provinssissa Etelä-Afrikassa.

Aamupäivä meni suoranaisella paahtamisella, mutta iltapäivällä osallistujat saivat työskennellä opettaja/kirjastolainen pareissa.  Ilmiöideoita työstettiin, mutta keskusteluun tosin jäi vähän liian vähän aikaa tiukan aikataulun takia. He pääsevät onneksi jatkamana pohdintojaan vielä koulutuksen jatkuessa kahdella lähitapaamisella. Monella paikkakunnalla on jo hienoja juttuja menossa, Vantaan kaupunginkirjaston pedagogiset palvelut etunenässä.

Otimme esille myös tulevaisuustaidot: ongelmanratkaisukyky, epävarmuuden sietäminen, vuorovaikutustaidot, tiedon jakaminen, lähdekriittisyys, itsenäinen tiedonhaku, yhteisöllinen tiedonrakentaminen ja vastuun ottaminen (Lonka, et al, 2015, 50).

Kaikki tulee esiin uudessa opetussuunnitelmassa. Tulevaisuustaidoista epävarmuuden sietäminen nosti keskustelua. Tänä päivänä sen tarve on kuitenkin enemmän normi kuin poikkeus. Uusi tapa työskennellä eli ilmiöpohjaisuus saattaa myös ensin olla hankala sekä opetuksen henkilökunnalle sekä kirjastolaisille, mutta pitää myös muistaa, että se on uusi tapa myös suurimmalle osalle oppilaista. 

Kirjastolaiset löysivät ohjatun tutkimisen prosessista heti asioita, mitä he voisivat kirjaston puitteissa tehdä ja millaisista palveluista kertoa kouluille. Eräältä opettajalta tuli kommentti, että kirjaston pitää osata kertoa ja markkinoida osaamistaan - ja tämä on kyllä ollut kirjastomaailmassa esillä ja koen, että sen ongelman läsnäolo on tunnistettu. Mutta onko vielä petrattavaa?

Loppuun teetin vielä SWOT analyysin ja viimeisessä käänteessä pyysin kääntämään uhat ja heikkoudet vahvuuksiksi ja mahdollisuuksiksi. On tärkeää, että uhkien toteamisen jälkeen vielä tarkastellaan, onko kyseessä todellinen uhka, vaiko vain asia, josta voidaan kouluyhteistyössä sopia. Esimerkiksi miten kirjaston aukioloajat palvelevat koulun toimintaa ja voisiko kirjasto-auton aiktauluja muovailla koululle sopiviksi. Tai vaikka se että kirjastossa huomattaisiin, että syksyn lukujärjestykset lyödään lukkoon usein rehtorin toimesta jo ennen kesälomaa.

Se mitä tämä aika OPS-muutoksineen vaatii myös kirjastoammattilaisilta, on työtapojen muutosta, jopa ehkä ammatti-identiteetin uudelleenmuotoilua. Kirjastoissa ei vielä ole merkittävästi pedagogista osaamista ja siten myös kirjastojen tiedonhankinnan opetukset eivät ehkä ole toimineet mahdollisimman hedelmällisellä tavalla. Vastausten hakeminen kirjastonhoitajan tehtäväpaperiin ei välttämättä enää palkitse oppilaita ja se voi olla heille suorastaan merkityksetöntä. Näin myös oppilaan oppimisen tasosta voidaan tehdä jotain päätelmiä. Tiedonhankinna prosessi on kuitenkin pitkälti myös oppimisen prosessi, eli pitää pohtia miten pääsemme viemään näitä ajatuksia myös kirjastojen opetuksen pariin.

(Lonka, K. et al (2015). Ilmiölähtöisesti kohti innostavaa oppimista. Teoksessa Cantell, H. Näin rakennat monialaisia oppimiskokonaisuuksia. Jyväskylä: PS-kustannus.)

Disinformaatioyhteiskunta

Marraskuun alussa SVT Nyheter uutisessa professori Jesper Strömbäck väittää, että on harhaanjohtavaa kutsua yhteiskuntaamme informaatioyhteiskunnaksi. Hän kommentoi jutussa, että vaikka meillä on aina vaan enemmän medioita käytössämme, informaatio ei ole sen laadukkaampaa. Disinformaatioksi hän määrittelee väärän tai harhaanjohtavan tiedon levittämisen. Osa tiedosta on vain selkeästi irrelevanttia tiedon passiiviselle vastaanottajalleen. Olemme keskellä disinformaationyhteiskuntaa, jossa jokaisen omalla vastuulla on varmistaa vastaanottamansa tiedon oikeellisuus ja luotettavuus. Ja tämä on hyvin haastavaa monellekin nykypäivän kansalaiselle. 

Ai Weiwein 'Uudelleenkokoaja'.
Kuva: A. Ojaranta

Trollaus on myös sana, joka on viimeistään tämän vuoden aikana avautunut monelle uutismedian seuraajalle. Tosin sama asia on ennen tunnettu propagandana. Vanhempieni sukupolven ihmiset ymmärtävät tietenkin sodanaikaisen propagandan todellisuuden ja tunnistavat kylmänsodan aikaisen propagandan. Tämän hetkinen trollaus oli silti heille vielä vieras termi. Miten kansakoulun käynyt kadun mies tunnistaa trollauksen? 

Yle raportoi muutama viikko sitten, miten osa kansalaisista luottaa mieluummin esim. MV-lehteen kuin valtamediaan (linkki). Ja MV-lehtihän on siis, pardon my french, Mitä Vittua-niminen lehti. Elämmekö aikoja, että osa ihmisistä on todellakin niin lopen uupuneita uutisiin, suurimmaksi osaksi kun ne nyt masentavia ovat, että mikä vaan kelpaa tilalle, totuudesta viis? Samoihin aikoihin uutisoitiin, että kuudesluokkalaisilla oli tutkimuksissa vaikeuksia erottaa tiedonhaun yhteydessä verkkoteksteissä pois kaupallinen aines (linkki). Miten nuori osaa erottaa trollin tekemän koukun median virrasta?

Lähdekriittisuudestä on tullut taito. Ääriesimerkkinä reilun vuoden takainen trollaus, jossa Steven Spielberg poseerasi maassa makaavan 'dinosauruksen' raadon edessä (linkki). Hurjan monet ihmiset pitivät Spielbergiä kuvan perusteella julkeana salametsästäjänä. Osa ei ehkä tunnistanut dinosaurusta sarvikuonosta?  Näytin tämän videon opiskelijoilleni ja eräs opiskelijoistani huusi, "they'r doomed". 

Jani Leinonen, 'Seven Deadly Sins'. A. Ojaranta

Kävin marraskuun alkupuolella Helsingissä ja vietin museopäivän Jani Leinosen Tottelemattomuuskoulussa ja kiinalaisen toisinajattelijan Ai Weiwein teosten parissa. Ensimmäinen taiteilija on joutunut kaupallisten toimijoiden hampaisiin kansainvälisellä mittakaavalla mestattuaan Ronald McDonaldin ja jälkimmäinen taiteilija on viettänyt taiteensa takia aikaa vankilassa ja kotiarestissa. Päivä teki minuun todella suuren vaikutuksen. 

On kysymys kaupallisista toimijoista tai ns. vaihtoehtomedian toiminnasta, mielikuvilla pelataan. On sitten kyse McDonland's:n terveellisestä ruoasta tai Fairy-pesuainemainosten vihreistä ja vehreistä niityistä. Mielikuvat joko vahvistavat uskoamme asioihin tai tuovat esille vastenmielisyyttä. Karu totuus voi usein olla jotain, mistä et pidä.

Mielikuvat on usein helpommin pureskeltavissa kuin totuus kuvan takana. Ne uutiset, mitkä vahvistavat omaa maailmankuvaamme, ovat helpoimpia sulattaa. Valitettavasti. Mene nyt heti vaikka Twitteriin seuraamaan puoluetta, jota et ikinä äänestäisi! Ota vastaan myös toisenlaista tietoa! Disinformaation takia mediakasvatus ja lähdekritiikki on arvossa huimassa tulevaisuudessa. Kuvanlukutaito, keskustelu, koulut ja kirjasto tärkeässä roolissa!

OPS2016 matkasaarnaajat samassa setissä!

Kokkolassa vietettiin 28.10. monilukutaitopäivää. Minun tulee käytyä nykyään joka paikassa vain pelkkinä pikapyrähdyksinä. Tämä selkeästi enteilee ensi kesälle rengasmatkaa! Paikan päälle Kokkolaan oli saapunut runsas osallistujajoukko ja lisääkin olisi ollut tulossa. Harmiksi kuulimme, että kouluissa langetetut sijaiskiellot olivat huomattavasti verottaneet opettajien osallistumista. Eräällä tavalla tilaisuuden teki harvinaiseksi se, että olimme Päivi Jokitalon kanssa kummatkin päässeet paikalle samaan aikaan. Oli hauska nähdä kollegaa, vaikkakin pikaisesti, ja kuulla hänen näkökulmaansa OPS2016 asiaan.

Opetushallituksen opetusneuvos Minna Harmanen johdatti meidät asiaan ja saimme aikaiseksi innostavia keskusteluja monilukutaidosta, uusista viestintävälineistä ja myös siitä, miten välineet tänä päivänä voimakkaasti muokkavat viestintäämme. Yle uutisoi 23.10., että nuoret kokevat jopa pisteen käytön mm. Snapchat viesteissä passiivis aggressiiviseksi (lue lisää). Mielenkiintoinen kysymys oli, että miten me niin sanottu vanhempi sukupolvi määrittelemme mitä kirjoittaminen ja viestintä on, miksi sen pitäisi olla sitä mitä se meidän aikana oli? Tämä on nuorille yhtä todellista kuin mitä meidän nuoruuden aikainen viestintä oli meille.

Päivi Jokitalon esitelmää odotin innolla, koska tiesin hänen keränneen tietoja siitä, miten kirjastot ja koulut ovat lähteneet yhdessä kehittelemään paikallisia opetussuunnitelmia. Oli todella ilahduttavaa huomata, että hienoa työtä tehdään pitkin maata! Kiitokset Päiville, joka tutkailee OPS uudistusta jo toista kierrosta. Jännittävää on huomata se, että edellisen OPS:n suuri muutos on yhä eräällä tapaa muutoksen kohteena; opetuksen digitalisointina tällä kertaa.

Koulun ja kirjaston yhteistyö ei vain äidinkielen asia #ops2016 #monilukutaito #kirjastot @bloomingcherry

— Päivi Jokitalo (@pjokitalo) October 28, 2015

Oma vetoni käsitteli informaatiolukutaitoa monilukutaidossa ja sitä, miten kaikki eräällä tavalla kilpistyy informaatioon ja tiedon hallintaan elämässämme. Tätä kaiken takana olevaan kansalaistaitoa ei saa tässäkään yhteydessä vähätellä. Ja olen tehnyt erään asioita helpottavan havainnon: on hyvä, että meillä on nyt monilukutaito. Media-alan akateemiset ovat usein kyseenalaistaneet minun informaatiolukutaito-termin käyttöä, ja he ovat ehdottaneet mediakasvatusta ns. sateenavarjotermiksi. Informaatioalan tutkijat taas ovat sitä mieltä, että informaatiolukutaito on kattotermi. Nyt voimme suosiolla jättää käsite-mittelön akateemisille areenoille ja puhua kaikki monilukutaito termin puolesta. Silloin kaikki tiedämme mistä puhutaan OPS yhteydessä.

Eräs opus näytti olevan tällä kertaa kaikkien lähdeluettalossa: Monilukutaito kaikki kaikessa. Kirja on juuri äskettäin julkaistu ja verkossa vapaasti saatavilla. Opus käsittelee monilukutaitoa hyvin monen kouluaineen näkökulmasta ja on oleellista luettavaa kaikille, jotka haluavat todella ymmärtää, mitä monilukutaito oppiaineissa oikein tarkoittaa. Vahva suositus!

Kiitokset, Kokkola! Esitys linkitettynä tänne.