Lukemisesta ja niin edelleen

Lukeminen ja lukemisen laskeva taso on puhuttanut suomalaisia nyt muutaman viikon ajan. Lokakuun ensimmäisen päivän juttu "Pisa-menestyksen takana vaanii nurja puoli: tuhannet suomalaisnuoret lukevat niin surkeasti, etteivät selviä arjen tilanteista – miten se on mahdollista?" Helsingin Sanomissa räjäytti tämän keskustelun liekkeihin. Useita mielipidekirjoituksia seurasi tätä artikkelia lähes kaikilta ammattialueilta.

 

On hälyttävää, että lukemisen ja oppimisen mallimaassa ollaan jostain syystä tilanteessa, että tuhannet oppilaat valmistuvat peruskoulusta ilman tarvittavia eväitä elämään ja jatko-opintoihin. Itselläni kesti muutaman päivän vain sulatellessa uutista ja jäädessä sanattomaksi.

Tämän uutisen vanavedessä Äidinkielen opettajien liitto kävi antamassa lausunnon eduskunnan tiede- ja sivistysjaostolle. Lausunnossa ehdotetaan lukeva koulu -hanketta Liikkuva koulu-hankkeen tapaan. Lausunnossa on myös hyvin merkittävä osa kirjastoille, sekä koulukirjaston muodossa mutta myös yleisen kirjaston ja koulun yhteistyön muodossa.

Vuoden 2014 perusopetuksen opetussuunnitelmassa on tilaa kirjastolle useissa paikoissa. Tammikuussa 2017 voimaan astunut kirjastolaki 29.12.2016/1492 kertoo meille, että yksi lain tavoitteista on edistää lukemiskulttuuria ja monipuolista lukutaitoa. Laki myös sanoo, että tehtävien hoitamiseksi kirjasto toimii yhteydessä ja kehittää toimintaansa yhdessä erilaisten toimijoiden kanssa ja tässä yhteydessä mainitaan koulut.

Kaiken toiminnan ja päätösten tuloksena on nyt syntynyt opetusministeriön Lukutaitofoorumi, joka perustettiin lokakuun viimeisinä päivinä. Foorumi toimii vuoden 2018 elokuun loppuun asti. 

Lukemisen tilan laskusta ei voi syyttää yhtä yksittäistä syytä. Syitä on haettu esimerkiksi siitä, että 25% vanhemmista lukee lapsilleen. Digitaalisuus ja älypuhelimet ovat hyvä syntipukki melkein mihin vaan asiantilan huononemiseen. Pelillisyys ja pelaaminen, kaikki muu kiinnostaa enemmän, lukeminen on tylsää. Syyt ovat todennäköisesti syvemmällä yhteiskunnassa (sosiaaliset muutokset, perheet, sosioekonomiset muutokset, eriytyminen yhteiskunnassa, tulotasojen muutokset), taloudessa (mikä vaikutus on ollut jo laman jälkeisillä leikkauksilla kouluissa ja kirjastoissa, kirjastojen määrän laskussa joka aina johtaa lainaus- ja lukutilastojen laskuun), median muutokset (digitaalisuus, muu ajanviete, sosiaalinen media, suoratoistopalveluiden tuleminen, kommunikaation kuvallistuminen, sisällöntuottamisen muutos) ja mitä vielä? 

Lukutaidon laskua ei voi niputtaa pelkästään siihen, ettei kirja houkuttele tarpeeksi. Mitä on tapahtunut lukemisen kulttuurille, lukevalle ja koulutetulle kansalle? Kirjastotilastoissa olemme yhä kärkeä, mutta lukutaidoissa on tapahtunut muutos. Kirjastojen lukumäärä on puolittunut 35 vuodessa (Tilastokeskus, 2015). Lokakuussa Kirjastoseuran toiminnanjohtaja Rauha Maarno kysyy oikeutetusti, mikä on kirjastojen lukumäärän vähenemisen yhteys lukutaidon laskuun (Kirjastoseura, 2017)? 

Yhdestä asiasta voin olla varma ja se on kirjastojen toiminta. Kirjavinkaus on ollut yksi niistä toimivista menetelmistä innostaa lapsia lukemaan sekä myös pitämään yllä lukuintoa silloin, kun se alkaa viidennen luokan jälkeen laskea. Kirjastot ovat kuitenkin kamppailleet resurssien kanssa jo yli 20 vuotta ja jokainen lapsi ei valitettavasti pääse kouluaikanaan vinkattavaksi. Olisiko nyt aika kääntää uudelleen muun muassa tässä lukemisasiassa katseet kirjastoon ja hoitaa resurssit kuntoon, jotta kirjasto voi ylpeydellä alkaa toteuttaa sille annettua lakisääteistä tehtävää kattavasti, yhteistyössä koulujen kanssa? 

Kevätjuhla 2.0 - learning cafe, teemana digiloikka koulukirjastossa

Lupasin kirjoitella auki koulukirjastojen epäkonferenssipäivän aamupäivällä olleiden learning cafe teemojen lakanoita auki. Kirjoittelen lakanasta kohdat auki ranskalaisin viivoin ja teen yhteenvetoa sinne tänne väleihin. Digiloikka on puhuttanut paljon ja niin iso osa arkea, että tämä teema oli kovasti ajankohtainen, kuten muutkin käsitellyt aiheet.

"Ei digiä digin takia, sisältö edellä! -> pedagoginen osaaminen, havainnollistaminen"

Tuossa minusta kiteytyy koko jutun juuri, eli oppiminen tähtäimessä koko ajan! Tekemisen kautta oppii opittavaa aihetta sekä samalla digiteknologian käyttöä juuri siinä työmerkityksessä. Jokainen oppii, myös opettaja sekä kirjastonhoitaja.

Kirjasto ja tiedonhaunopetuksen yhteys
- Kirjasto monialaisuuden puolestapuhujana
- Tiedonhaun opetus
- Tiedonhaun systemaattinen opetus -> liian vähän, enemmän ja useammin!
- Ei saisi olettaa että kaikki osaa -> yksilöity opetus
- Informaatiolukutaidon opetus, lähteiden arviointi
- Monilukutaito on se, jossa kirjastoilla on annettavaa -> kirjastojen metatieto ja muu oma digi sisällöntuotanto
- Koulukirjastoissa tehtävä tunnetuksi kirjastojen verkkopalveluita, FINNA, digitaalinen kansallinen kirjasto, ym. sekä opettajille että oppilaille ja opiskelijoille

Kirjastot ovat jo ammoisista ajoista olleet tiedon järjestäjiä, eikä tilanne olen nyt post-teollisella digitaalisella ajalla mihinkään muuttunut. Tietoa pitää järjestä yhä, metatieto on informaatioalan ydinosaamista. Tässä kouluyhteistyössä onkin nyt ehkä kyse professioeroista, miten tiedämme kirjastolaisten osaamisesta, miten kirjastotyö näyttäytyy muille? Miten tiedonhaun opetus on järjestetty, miten se liittyy koulun toimintaan, miten se liittyy juuri silloiseen opittavaan asiaan?

Nyt on todellisen pohtimisen paikka. Kuten päivän aikana joku heittikin, että "Nyt on sauma!" Uusi kansallinen opetussuunnitelma on elokuusta alkaen käytössä koko peruskoulussa. Miten koulusta ja kirjastosta saa todellisen kumppanin, onko päästy yhteisen suunnittelun asteelle liittyen mm. eheyttäviä kokonaisuuksia ja laaja-alaisia taitoja? Vielä on aikaa, todennäköisesti 10 vuotinen OPS kausi on vasta juuri polkaistu käyntiin!

Terveisiä kirjastoille: 
- Kirjastohenkilön itsensä haastaminen, omat asenteet ensin tarksteluun
- Yhdessä yritetään, ei saa pelätä virheitä, open statuksen 'laskeminen'
- Kokeile rohkeasti itse! kouluttaudu, opi yrityksen ja erehdyksen kautta vaikka yhdessä lasten kanssa!
- Tarpeiden moninaisuus, huvikäyttö onnistuu, osaaminen jää siihen. -> henkilökohtainen ohjaus (aikuislukio)
- E-kirjat tunnetuiksi
- Pilvikirjasto, ei vielä ottanut tuulta alleen.
- E-aineistoa ei haluta hyödyntää, jos paperinen saatavilla
- Opettajien ohjaus ja neuvonta digikirjoihin
- Opettajien koulutus
- Kirjastonkäytön opetusta opettajille veso-päivinä

Kokeilukulttuuria, rohkeaa otetta ja uuden oppimista! Selkeästi tässä näkyy myös e-kirja-asia, jonka esilletuontia toivottiin lisää. Kun kouluilla ja oppilailla on yhä enemmän digitaalisia laitteita, on myös sitä kautta koko kirjastojen digitaaliset aineistot käytettävissä! Huikea resurssi taloudelisessa pulassa rypeville peruskouluille. Miten etäkäyttö on järjestetty esim. kaupunginkirjaston ja koulun välille, kirjastokortilla pääsee käsiksi mihin aineistoihin? Vaikkei koululla ole välttämättä omaa oikeutta lisenssien kautta, jokaisella oppilaalla on silti pääsy oman kirjastokortin kautta. Saatikka vapaasti käytettävissä olevat aineistot, mitä tuossa listassa mainittiinkin!

Menetelmiä
- QR-koodisuunnistus on helposti lähestyttävä!
- Runokoodaaminen, vähän kuin black out poetry, mutta sovelluksella
- Kirjatrailerit kivoja!

Yleistä asiaa ja huomioita
- Uutta tulta ja tuulta!: mahdollisuuksien esittely, motivaatio, kirjasto edelläkäviä, huomenna ainakin!
- Rohkaisu
- Lehmänhermoinen it-tukihenkilö käytettävissä
- Esimerkkien kautta! Aloitteentekijöitä vähän, matkijoita paljon

Haasteita: 
- Materiaaliongelmat, laiteongelmat: budjetit ja vastuut
- Väsymys päätetyöskentelyyn
- Epätasa-arvo, kuntien asema / ratkaisut vaihtelevat
- Yhteistyö olemassa olevien resurssien kanssa -> henkilöstöresurssien hyödyntäminen, esim. mediakasvatus
- Enemmän aikaa kirjastotyypeille ja opettajille
- Aikuiset tulee jäljessä

Rahoitushankaluudet tuovat mukanaan materiaaliongelmat ja sitä kautta epätasa-arvoa. Siksi myös kirjasto on hyvä tasaamaan tätä kuilua myös digitaalisessa mielessä. Koulukirjaston koneet ja teknologinen varustus voivat helpottaa oppilaiden tilannetta. Ensimmäinen lainaus tämän kirjoituksen alussa pätee myös loppukaneettina: mitä ikinä teemmekin, sen pitää tapahtua oppimisen hyväksi, oppimista edistäen. Nuorten ns. diginatiivien digitaalinen osamainen keskittyy pitkälti viihde- ja sosiaalisen käytön piiriin ja tällöin sen viihdelaitteen muuttuminen työvälineeksi on haaste.

Kevätjuhla 2.0 - learning cafe, teemana aineenopettajien koulukirjaston käyttö

Yksi 6.6. epäkonferenssin puheenaiheista oli aineenopettajien koulukirjaston käyttö ja miten sitä voisi lisätä. Lakana oli hurjan täynnä kommentteja ja tässä ne ovat koottuna. Kommentteja on tiettyjen koulujen käytänteistä, yleisen kirjaston puolelta ja myös haasteista:

Opettajat:
- Nimenomaan reaaliaineiden opettajat käyttävät koulukirjastoa: psykologia, uskonto, historia, yhteiskuntaoppi, maantieto, mutta myös musiikki
- Entä muut kuin reaaliaineiden opettajat? mitä tarjottaisiin?
- Koulun perinteistä johtuu, että opettajat käyttävät paljon kirjastoa, kirjastonhoitaja on läsnä kun opettajat tulevat
- Aineenopettajien luokkiin sijoitettua materiaalia
- Lähestyminen tiedonhaun ongelmaan voi olla yksiviivaista; omat, ammattialaan liittyvät rutiinit
- Ajankäytön ongelmat: opettajien käyttämä aika heijastuu oppilaiden tiedonhakuun
- Tiedonhallintaa koskeva puhe leijailee taivaissa; käytännössä tavoitteiden pitää olla matalalla, tiedonhaku vie aikaa, lähteitä pitää olla useita.
- Olennaisen valinta isosta aineistosta hankalaa
- Kieltenopettajat käyttävät erikielisiä romaaneja ja sarjakuvia, myös kieliluokkien matiikanopettajat
- Äidinkielenopettajat suurin käyttäjäryhmä - alakoulussa käytetään eri aineissa kirjastoa aktiivisemmin
- Koulukirjaston materiaalithan ovat eri aineiden materiaaleja!
- Kirjastoyhteistyö kaatuu helposti äikän- ja kuvisopettajan niskaan
- Monet opettajat lakkaavat käyttämästä kirjastoa kun valmistuvat opettajiksi
- Opettajat eivät opiskele informatiikkaa, mutta opettavat tiedonhakua, "opettajien professio on niin vahva, että se hylkii kaikkea muuta"
- Lukemisen ja kirjoittamisen taidot on vaikea nähdä läpäisevinä asioina
- Ylioppilaskokeen uudistamisen vaikutus?
- Vaikea lähteä kirjastoon? - oma persoona vaikuttaa
- Oppilailta on katoamassa sidesanat, koska eivät lue pitkiä tekstejä -> sanavarastot supistuvat
- Reaaliaineiden esseissä OIKEASTI tarvitaan tiedonhan ja lähdekritiikin taitoja
- Lukudiplomi kieltenopettajien vastuulle

Koulukirjaston ja kirjastoyhteistyö tuntuu monesta valuvan eniten äidinkielenopettajien harteille. Mutta kirjastohan on täynnä myös muiden aineiden aineistoja. Todellisen totta on varmasti se, että kirjastolaisille yhteistyöopettajiksi muodostuu juuri äidinkielen opettajat ja tällöin yhteyttä aineopettajiin ei juurikaan synny.

Opettajan ammatti on Suomessa arvostettu ja opettajan työssä on suuri vapaus toteuttaa opetusta parhaaksi katsomallaan tavalla opetussuunnitelman tavoitteita kohden. Myös opettajan aikaisemmat kokemukset kirjastonkäytöstä ja tottumuksesta saattaa ohjailla myös oppilaille välittyvää kirjastonkäyttöä. Tätä kannattaa ajatella tarkemmin, varsinkin kun nyt uusi opetussuunnitelma tuo kirjastoa ja muita kumppaneita esille voimakkaammin ja myös tiedonhallinnan taitojen vaade on voimakkaasti esillä.

Yhteistyöehdotuksia
- Mieluummin 10 minuuttia monen eri tunnin alusta kuin kerran 45 min?
- Koulukirjaston pientä kokoelmaa täydentää pääkirjaston kokoelma -> Kirjakasseja eri aiheista opettajille: näyttävät, mitä kaikkea kirjastosta voi löytää
- Kirjasto voi olla aktiivinen ja näyttää, miten paljon kirjastosta löytyy materiaaleja
- Yleinen kirjasto tarjosi terveystiedon opettajille mediakasvatuspaketteja helmikuun mediataitoviikolla
- Usko omaan tekemiseen, muiden esimerkki auttaa
- Kirjastolta puuttuu kontakteja muihin kuin äidinkielenopettajiin!
- Kirjastotilan käyttö eriyttämiseen, väistötilana
- Tietokirjassa tieto helpommassa, valikoidussa ja syvällisemmässä muodossa, netistä löytyvän tiedon hahmottaminen oppilaille usein hankalaa

Miten tuoda kirjastoa kouluun ellei koululla ole omaa koulukirjastoa? Oma ajatukseni kirjastoyhteistyöstä on se, että kaiken toiminnan pitää lähteä siitä, että se hyödyntää opettajaa, eikä siten tunnu niin sanotusti ylimääräiseltä toiminnalta. Toiminnasta pitää löytyy synergia, muuten aitoa yhteistyötä ei saada syntymään. Sekä kirjaston ja opettajan pitää olla samassa lähtökohdassa ja tavoitteiden pitää olla tiedossa. Miten tähän päästään? Siihen saattaa löytyä vastauksia vielä seuraavasta lakanasta, yhteistyö.


Menetelmäehdotuksia: 
- Skype tapaamiset eri maiden välillä kielenoppimisessa, musiikissa eri maiden musiikkia yhdessä oppilaiden kanssa keskustellen
- Oppilaiden näyttely kirjastossa
- TET kirjastossa
- Vanhempainyhdistyksen resursoima kirjasto on ollut hyvä ratkaisu
- Oppikirjojen lainaamista
- Äikänope: yhdistetään musiikki kirjaan, 5 biisin soittolista
- Hissanopen tehtävä: paperinuken teko vuosikymmenten tyyliin
- 6-luokkalaiset kirjastoagentteina
- Matemaattisia lautapelejä / pulmapelejä matiikanopetajille
- Historiaan: Westön kirjat!

Kunhan opettajat ja kirjastonhoitajat pääsisivät yhdessä saman pöydän ääreen suunnittelemaan, niin yhteistyö aiheita varmasti syntyy. Tätä olen todistanut koulutuksissa moneen otteeseen, mm. Olarissa alkoi hedelmällinen yhteistyö yhden tällaisen koulutustilaisuuden kautta. Jos tällaisia törmäyttämisen tilaisuuksia ei järjestetä, eivät nämä ammattikunnat koskaan eksy saman pöydän ääreen. VESO-päivät ovat tärkeässä asemassa, kun puhutaan koulutuksesta ja yhteisestä suunnittelusta.

Yleisiä kommentteja
- 7. luokalla vain pelataan, 8. luokalla tehdään koulutöitä, puolet pelatan, 9. luokalla tehdään vain koulutöitä
- Oppilaat tykkäävät olla kirjastossa, siellä saa pitää hauskaa!
- Kirjaston mahdollisuudet edelläkävijänä
- Koulukirjastosta lähetettiin kaikkiin kirjastoalan koulutuspaikkoihin kutsu: tulkaa tutustumaan koulukirjastoihin - kukaan ei vastannut

Havaittavissa oli myös lievää turhautumista toiminnoista. Myös ns. toiminnot kirjastoissa vaihtelivat, eli myös kirjastonhoitajat katsoivat toimintoja eri tavalla. Jollekin kirjasto on eräänlainen safe-haven koulun keskellä, jollain kirjastonhoitajalla on kirjastonkäyttöä kohtaan hyvin tieto- ja työskentelypainotteinen näkemys. Kirjastonhoitajissakin on eroja ja myös sitä kautta määräytyy paljon kunkin koulukirjaston toiminta ja tekemisen henki. Ei meitä ole yhdestä puusta veistetty!

Kevätjuhla 2.0 - koulukirjastojen epäkonferenssi

Turussa vietettiin aurinkoisena tiistaina 6.6. aivan mahtava päivä! Pitkäaikainen unelma saatiin toteutettua Mikeal Österlundin ja Liinu Leiwon kanssa. Vajaan puolen vuoden järjestelyjen tuoksena Turkuun saapui 35 koulukirjastonhoitajaa, opettajaa, kouluyhteistyötä tekeviä kirjastonhoitajia, opiskelijoita ja asiasta kiinnostuneita. Päivä oli intensiivinen, mutta noin kymmenkunta jaksoi vielä pienen tauon jälkeen lähteä jälkilöylyille Panimoravintola Koulun pihalle.

Päivä oli epäkonferenssin hengen mukaisesti järjestetty kokonaan osallistujilta tulleiden puheenaihe-ehdotusten pohjalta. Aamupäivällä käsiteltiin suurempia asioita learning cafe menetelmällä ja iltapäivällä oli vuorossa paasaukset ja salamapuheet. Puheliaan iltapäivän kruunasi kouluttaja Kai Halttusen pitämä työpaja ohjaamisen menetelmistä.

Epäkonferenssin hyvänä puolena on se, että voidaan varmistua siitä, että puheenaiheet ovat jokaiselle mielekkäitä ja hyödyllisiä. Puheenaiheemme aamupäivälle olivat seuraavat:

1. Digiloikka koulukirjastossa : Uusi OPS painottaa myös digitaalista opetusta. Kuinka koulukirjasto voisi tukea sitä tai olla siinä mukana?
2. S2-oppilaat kirjaston käyttäjinä tai miten innostetaan heikot kirjoitus- ja lukutaitoiset oppilaat kirjastoon ja lukemaan : Kirjoitus- ja lukutaidon kehittäminen kirjastotoiminnan avulla? Kirjasto motivoivana ja innostavana ympäristönä?
3. OPS työ ja kirjastot? OPS - miten koulut pärjäävät? Onko tiedonhallinnan opastus mukana ilmiöpohjaisissa projekteissa?
4. Yhteistyö: koulukirjasto ja kaupunginkirjasto monialaisia tukemassa : Miten toteutetaan monialaisissa kokonaisuuksissa tarvittava tiedonhaun ohjaus?
5. Aineenopettajien koulukirjaston käyttö : Millaisin erilaisin tavoin eri aineenopettajat hyödyntävät koulukirjastoa?
6. Yhteistyö ja yhteisten juttujen suunnittelu: mistä, miten ja koska yhteistä suunnitteluaikaa kirjastonhoitajalle ja opettajalle – kokemuksia ja vinkkejä? 

Avaan jokaista teemaa seuraavissa blogikirjoituksissa pöydän keskustelujen ja muistiinpanojen mukaan. Iltapäivän salamapuoheet ja paasaukset olivat seuraavat:

Rauni Kaskenviita: Yläkoulun Lukusiesta ja Välituntinovellit - Turun normaalikoulussa tänä lukuvuonna toteutetut lukukampanjat
Liinu Leiwo: Saako koulussa viihtyä?
Mikael Österlund: Uuden koulukirjaston perustaminen, case Lieto
Suvi Sario: Koulukirjaston henkiin herättäminen alasajon jälkeen - Case: Rauman normaalikoulu
Nina Petander: Koulu-kirjastoyhteistyö: What’s behind a game -pelikoodaushanke yläkoululaisille - Avi-hanke (Raisio)
Liinu Leiwo & Mikael Österlund: Koulukirjastojen palvelukonsepti
Kari Pohjola: Koulukirjastojen merkitys osana kunnankirjastoa - Millainen koulukirjaston tulisi olla osana kunnankirjastoa ja mitä niillä tehdään? case Lieto

Paasauksissa ja salamapuheissa saimme kuulla kahdenkin uuden koulukirjaston perustamisesta. Liedossa on rakenteilla Taatilan koulu, johon oli piirretty koulukirjasto. Oliko tämä piirretty tietoisesti kunnan vahvasta koulukirjastotoiminnasta johtuen vai ilman tätä tietoa, ei ole vielä selvinnyt. Toinen case käsitteli Raumalla olevaa opettajankoulutuslaitosta, jonka koulukirjastoa on herätetty henkiin ja kirjasto 'Lukula' nyt avattu muodonmuutoksen jälkeen uudestaan. Oikein mukava trendi!

Liinu Leiwo puhui miten koulukirjastossa viihtyminen on osa oppimista, yhteisöllisyyttä ja sosiaalisia taitoja - lattialla voi maata ja lukea sarjakuvia jos se siinä asennossa paremmalta maistuu! Rauni Kaskenviita kertoi Turun normaalikoulun lukusiestasta, jolla on saatu hyvin monikulttuurisessa ympäristössä erittäin hyviä tuloksia. Kari Pohjola kertoi millaisia ajatuksia hänellä on kirjastonjohtajana kunnassa, jossa on vahva koulukirjastoverkko:

"Koulukirjastoverkoston merkitys osana kunnankirjastoa on juuri niin suuri kuin sen annetaan olla / kuinka merkittävän se pystyy tekemään itsestään."

Tällä loistavalla sitaatilla eteenpäin, lisää kirjoituksia on tulossa!

Coders make the world go round? - Koodauksen ja ohjelmoinnin merkityksen tasoista

Koodin aika on tullut myös kouluun. Tai jos tarkkoja ollaan, koodia on ollut ympärilllämme jo kymmeniä vuosia. Ohjelmointi on elokuussa 2016 voimaan tulleessa opetussuunnitelmassa. Koodauksesta, sen opettamisesta ja opettajien täydennyskoulutuksesta on puhuttu paljon ja mm. Koodiaapinen ja Koodi2016 on kehitetty tässä asiassa opettajia tukemaan.

Itse kun katson asioita koulun ja kirjaston välimaastosta, pyrin samalla löytämään yhteistä maaperää aiheeseen. Tomi Dufva kävi kevättalvella 2016 Turun kaupunginkirjastossa kertomassa mitä ohjelmoinnin tuleminen kouluihin merkitsee. Esitys oli todella valaiseva ja nyt katson ohjelmoinnin kenttää aivan uusin silmin. Koodiahan on kaikkialla, emmekä voi siltä edes välttyä. Millään.

Tomi Dufva valmistelee Aalto yliopistossa väitöskirjaa, lyhennettynä, koodinlukutaidosta. Ja tässä vaiheessa omassa päässä välähti, mitä, lukutaidostako tässäkin on kyse? Toki muistan itse joskus 1990-luvun puolen välin tienoilla rakentelin itseoppineena html-kielellä ihan oikeat, tosin varsin yksinkertaiset, verkkosivut - jotka eivät kuitenkaan koskaan päätyneet julkiseen verkkoon. Mutta, lukutaidostahan siinä on kyse ja sen lisäksi eräänlaisesta kirjoitustaidosta.

Tomi Dufva on kirjoittanut yhdessä Mikko Dufvan kanssa kanssa artikkelin 'Metaphores of Code'. Esitelmässään Turussa Dufva toi esille, että liian usein ohjelmointi ja koodaus ymmärretään funktionaalisena tapahtumana, eli jonkin tekemisenä ja luomisena. Artikkelissa kirjoitajat esittelevät neljä eri tasoa, miten ohjelmointi kuitenkin tulisi ymmärtää.

1. funktionaalinen - koodin luomisena, opeteltavana kielenä, organismina
2. tulkitseva - koodia lukutaitona, kulttuurisena ilmiönä, ymmärryksenä siitä miten koodi vaikuttaa yhteiskuntaamme
3. emansipatoorinen - kriittisenä ymmärryksenä, ymmärryksenä koodista hallinnan välineenä, miten koodi ohjaa elämäämme, kuka päättää?
4. postmoderni - taiteena ja näkyväksi tekemisenä, koodin luova käyttö, esim. Linda Liukkaan Ruby-kirjat

Dufvan mukaan 95% opettajista kokee koodauksen funktionaalisena. Niin tein minäkin aikaisemmin. Mutta kun ajattelee tuota tulkitsevaa ja emansipatoorista tasoa, avautuu asia aivan eri tavalla. Silloin olemme esim. yhteiskuntatieteiden ja kriittisen ajattelun puolella. Laajennamme ymmärrystä siitä, miten maaailmamme toimii koodin voimin. Esimerkinomaisesti hän maalaili, että jos Internet-verkko maailmalaajuisesti kaatuisi niin kaaos olisi valmis muutamassa minuutissa, uusien autojen ja jopa virastojen sähköovien toimiminen on lopun viimein koodin takana. Kun asioita ajatteelee tässä laajuudessa, tuntuu jopa tärkeämmältä, että ymmärrämme koodin merkityksen nykyhteiskunnassa, kuin että kaikista koululaisista tulisi koodaajia. Koodauksesta oli tänään 16.8. myös Ylen uutisissa, kun Linda Liukas lausuu lapsilla olevan oikeuden tietää, miten teknologinen maailma toimii.

Niin, entäpä kirjasto? Kirjastot eri paikkakunnilla ovat todella mukavasti tarttuneet haasteeseen jo viime vuoden puolella järjestäen koodauspajoja lapsille ja nuorille eräänlaisena makerspace tyylisenä toimintana. Oulussa on rakennettu mm. robotteja. Kirjasto pystyy mahdollisesti tarjoamaan tilan ja koneet kouluajan ulkopuoliseen toimintaan. Mutta jos ajattelee ohjelmoinnin vaikutuksia yhteiskunnassa, nousee sieltä minusta myös aiheena kriittinen ajattelu ja tietoympäristön laajempi ymmärtäminen, joita ajattelen myös kirjaston toimintakenttänä.

Tomi Dufva on myös kirjoittanut ohjelmoinnista KAVIn sivuilla 'Mikä ohjelmoinnin lukutaito?'

Käsityökoulu Robotti, jossa Tomi Dufva on myös mukana, järjestää muuten toimintaa kolmella eri paikkakunnalla, myös Turussa!

Kooodi tulee, olemmeko valmiita - ja ennen kaikkea, ymmärrämmekö minkä kanssa me olemme tekemisissä? Coders make the world go round?

Koulut alkaa, oletko valmis?

Niin, kesälomat ovat jo melkein ohitse ja arki puskee päälle. Tällä viikolla sen on huomannut hyvin konkreettisesti, kun media julkaisee koulu-uutista toinen toisensa jälkeen. Jyväskylän professori Jouni Välijärvi on juuri paraikaa A-studiossa haastateltavana (linkin takana tallenne, katsottavissa Areenassa).

Professori Välijärveä  oli 8.8. haastateltu YLE:n uutiseen koulujen eriarvoistumisesta ja muista ajankohtaisista aiheista. Eritoten hän nostaa esille mm. poikien lukuinnostuksen hiipumisen ja sen tuhoisasta vaikutuksesta oppimiseen. Hän nostaa myös esille kysymyksen, pystyykö peruskoulu uudistumaan ja lähestymään yksilöllisempää opetusta lasten tarpeiden mukaan? Samana päivänä YLE kertoo uutisessa opettajien täydennyskoulutuksen olevan retuperällä. Kunnissa on säästötavoitteiden saavuttamiseski mm. lomautettu opettajia virkaehtosopimuksessa sovituiksi veso-koulutuspäiviksi. Mikä on luonnollisesti äärettömän lyhytnäköistä.

Helsingin Sanomat julistaa kesän aikana vallankumouksen tapahtuneen koulussa. Artikkeli selittää myös uuden opetussuunnitelman termit, buzz words, ja tuo esille seuraavan näkökulman:

"Vallankumouksesta voi puhua siksi, että lapsi tai nuori astuu kouluissa päärooliin. Oppimisen moottori on uteliaisuus. Opettaja väistää luokan edestä oppilaiden keskelle, tutkimusryhmän asiantuntijajäseneksi."

EduCluster Finlandin Elise Tarvainen pohtii YLE:n uutisessa opettajan tilannetta kaiken tämän muutoksen keskellä. Hän tuo myös esille että opettaja on ns. kolmen tradition yhri: 1) oma koulukokemus oppilaana, 2) kokemus opettajakoulutuksesta, ja 3) uutena opettajan uuden työyhteisön käytänteiden oppijana. Kaikista jää jotain elämän omaan opetukseen. Koulua on käyty opettajajohtoisesti niin kauan, että uuden opetussuunnitelman oppilaskeskeinen työskentely tuo suuria muutoksia.

Kyselin tutuilta fiiliksiä uuden lukuvuoden alkaessa. Kyselyjen pohjalta voi yhteenvedon tyylisesti sanoa, että ilmassa on innostusta uuden opetussuunnitelman myötä alkavaan lukuvuoteen, mutta myös siellä täällä hienoista ahdistusta. Jotkut ovat jo työskennelleet uudella tavalla ja saavat tavallaan siihen nyt 'luvan' tai mandaatin. Mutta ahdistusta on ehkä osaltaan kasvattanut se, että yhteinen suunnitteluaika kouluilla uuden opsin edellä on ollut vähäistä, ellei jopa olematonta. Valmistautuminen eri paikkakunnilla näyttää olleen hyvinkin erilaista, kun paikallista opetussuunnitelmaa on valmisteltu. Laaja-alaisen oppimisen ajattelu ja monialaiset oppimiskokonaisuudet tarvitsisivat juuri niitä yhteisiä suunnittelupäiviä tai muuta asian järjestämiseksi määriteltyä aikaa.

Uudenlaisen oppimisympäristön luominen tarvitsee juuri nyt yhteisöllisyyttä sekä yhteisön voimaa ja kannattelua. Resurssien vähetessä tarvitaan yhteistä suunnittelua sekä juttujen jakamista, kaikenlaista yhteistyötä ja ekonomisuutta työajan käyttämisen suhteen. Jos tätä suunnitteluaikaa lähdetään vielä vähentämään, niin opettajan jo ennestään vahvasti itsenäinen työ ei tule saamaan sitä kaivattua yhteisöllistä luomisvoimaa. Kuten esimerkiksi ilmiöprojektit ja niiden suunnitteleminen. Se vaatii aikaa, jottei sitä tule vain uusi tämän vuosikymmenen ryhmätyö, kuten Maarit Rossi maalailee.

Sen lisäksi että kaivattua aikaa tarvitaan lisää, tarvitaan myös avointa mieltä. Asioita on pitkään tehty tietyllä tavalla ja nyt voi tuntua, että askel uuteen tuntuu askelelta tyhjän päälle ilman kunnollista valmistautumista. Joskus kuitekin tarvitaan kaaos, jotta uutta syntyy, astumista epämukavuusaluelle. Se vaatii rohkeutta ja uskallusta mutta yhteisöllisyyden voima kantaa. Jotta voi luoda uutta, jotain pitää hävittää. Uuden luomisessa on myös voimaa. Onnistumiset myös kasvattavat motivaatiota ja onnistumiset moninkertaistavat motivaatiota koko työympäristössä. Eikä pelkästään koulu tarvitse uudistumista, ihan jokainen organisaatio tarvitsee sitä toisinaan!

Markku Lappalaisen oivallinen teos 'Miksi aivot sanovat ei - opi uusi tapa ajatella' (2015) kertoo helpolla tavalla miksi olemme tuttuneet tekemään asioita tietyllä tavalla. Kirja myös kertoo, miten voimme ohjelmoida aivojamme ajattelemaan uudella tavalla, pois totutusta ja turvallisesta. Tämä kirja on nyt tulevat illat petilukemisena. Uutta kohti, rohkeasti ja ennakkoluulottomasti, raja-aitoja kaataen!

Ihanaa, innostavaa ja hedelmällistä kouluvuotta ihan meille kaikille!

Hedelmällistä pohdintaa Joensuussa!

Sain kunnian aloittaa Itä-Suomen yliopiston koulutus ja kehityspalvelujen järjestämän koulutuksen liittyen monilukutaitoon. 8.2. pyörähti Joensuussa käyntiin 'Tutkiva ja luova yhteisöllinen työskentely'. Koulutukseen osallistui opettajia sekä kirjastonhoitajia ja päivän aiheet pyörivät monilukutaidon ohella ilmiöpohjaisuuden, eheyttävien opintokokonaisuuksien ja ohjatun tutkimisen ympärillä.

Aivan hurjan hieno osallistujajoukko osaavia ammattilaisia, jonka kanssa saimme hienot keskustelut aikaiseksi! Haluan tässä blogipostauksessa nostaa esille joitain oivalluksia mitä päivän aikana tuli ja mitä kotimatkalla ajattelin.

Ensinäkin selkeästi tuli toive tällaisista tapahtumista, joissa moniammatillisesti voisimme päästä kunnolla keskustelemaan ja työstämään juttuja yhdessä. Lukuinto-koulutukset olivat hyvä alku tälle kahden ammatin kohtaamiselle, mutta selkeästi opettajia ja kirjastolaisia ei törmäytetä tarpeeksi usein. Tärkeäksi asiaksi koettiin myös kummankin ammatin ymmärtäminen, viestinnän avoimuuden ja keskustelun tärkeys. Yhteisten ratkaisujen löytäminen on hyvin tärkeää yhteistyön kannalta.

Kevät kukka Länsi
Capen provinssissa Etelä-Afrikassa.

Aamupäivä meni suoranaisella paahtamisella, mutta iltapäivällä osallistujat saivat työskennellä opettaja/kirjastolainen pareissa.  Ilmiöideoita työstettiin, mutta keskusteluun tosin jäi vähän liian vähän aikaa tiukan aikataulun takia. He pääsevät onneksi jatkamana pohdintojaan vielä koulutuksen jatkuessa kahdella lähitapaamisella. Monella paikkakunnalla on jo hienoja juttuja menossa, Vantaan kaupunginkirjaston pedagogiset palvelut etunenässä.

Otimme esille myös tulevaisuustaidot: ongelmanratkaisukyky, epävarmuuden sietäminen, vuorovaikutustaidot, tiedon jakaminen, lähdekriittisyys, itsenäinen tiedonhaku, yhteisöllinen tiedonrakentaminen ja vastuun ottaminen (Lonka, et al, 2015, 50).

Kaikki tulee esiin uudessa opetussuunnitelmassa. Tulevaisuustaidoista epävarmuuden sietäminen nosti keskustelua. Tänä päivänä sen tarve on kuitenkin enemmän normi kuin poikkeus. Uusi tapa työskennellä eli ilmiöpohjaisuus saattaa myös ensin olla hankala sekä opetuksen henkilökunnalle sekä kirjastolaisille, mutta pitää myös muistaa, että se on uusi tapa myös suurimmalle osalle oppilaista. 

Kirjastolaiset löysivät ohjatun tutkimisen prosessista heti asioita, mitä he voisivat kirjaston puitteissa tehdä ja millaisista palveluista kertoa kouluille. Eräältä opettajalta tuli kommentti, että kirjaston pitää osata kertoa ja markkinoida osaamistaan - ja tämä on kyllä ollut kirjastomaailmassa esillä ja koen, että sen ongelman läsnäolo on tunnistettu. Mutta onko vielä petrattavaa?

Loppuun teetin vielä SWOT analyysin ja viimeisessä käänteessä pyysin kääntämään uhat ja heikkoudet vahvuuksiksi ja mahdollisuuksiksi. On tärkeää, että uhkien toteamisen jälkeen vielä tarkastellaan, onko kyseessä todellinen uhka, vaiko vain asia, josta voidaan kouluyhteistyössä sopia. Esimerkiksi miten kirjaston aukioloajat palvelevat koulun toimintaa ja voisiko kirjasto-auton aiktauluja muovailla koululle sopiviksi. Tai vaikka se että kirjastossa huomattaisiin, että syksyn lukujärjestykset lyödään lukkoon usein rehtorin toimesta jo ennen kesälomaa.

Se mitä tämä aika OPS-muutoksineen vaatii myös kirjastoammattilaisilta, on työtapojen muutosta, jopa ehkä ammatti-identiteetin uudelleenmuotoilua. Kirjastoissa ei vielä ole merkittävästi pedagogista osaamista ja siten myös kirjastojen tiedonhankinnan opetukset eivät ehkä ole toimineet mahdollisimman hedelmällisellä tavalla. Vastausten hakeminen kirjastonhoitajan tehtäväpaperiin ei välttämättä enää palkitse oppilaita ja se voi olla heille suorastaan merkityksetöntä. Näin myös oppilaan oppimisen tasosta voidaan tehdä jotain päätelmiä. Tiedonhankinna prosessi on kuitenkin pitkälti myös oppimisen prosessi, eli pitää pohtia miten pääsemme viemään näitä ajatuksia myös kirjastojen opetuksen pariin.

(Lonka, K. et al (2015). Ilmiölähtöisesti kohti innostavaa oppimista. Teoksessa Cantell, H. Näin rakennat monialaisia oppimiskokonaisuuksia. Jyväskylä: PS-kustannus.)

Pedagogiikasta opittua

Tällä viikolla oli hieno ja innostunut asiakastapaaminen. Lähdin tapaamisen jälkeen miettimään, mitä on nyt tähän astisista pedagogiikan opinnoista jäänyt taskuun ja mitä voisi ottaa esille kirjaston kontekstissa. Opinnot ovat olleet hyvin antoisia vaikkakin työläitä, mutta oppia on tarttunut mukaan. Mahtavin tilanne oli kun oli opettajana ja voi heti otttaa käyttöön uusia oppeja.

Kirjastot järjestävät paljon tapahtumia ja opetustuokioita kaiken ikäisille koululaisille. Se aika, jonka oppilas (tai minkä ikäinen oppija hyvänsä) jaksaa keskittyneesti kuunnella opettajan monologia on maksimissaan 10 minuuttia. Siinä vaihheessa useamman ajatus lähtee harhailemaan. Mitä pienempi kuuntelija on niin sitä nopeammin. Eli kirjastojenkin opetustuokioitakin on hyvä opetella tauottamaan.

Sopivaa tauotusta voi esim. kirjavinkkauksen aikana ottaa käyttöön kysymyspallo, ja heität sitä parin vinkattavan kirjan välein luokkaan. Voit vaikka sopia, että opettaja pyytää oppilaita varautumaan muutamalla sanalla kertomaan heidän lempikirjastaan. Se kenelle pallo tipahaa kertoo kirjastaan. Näin tuntiin saadaan taukoja, vaihtelua ja osallistamista.

Osallistaminen on nykyään aina tärkeämpä ja tekemällä oppii kaikkein parhaiten. Tätä kannataa myös miettiä kirjastonkäytön opetuksen suhteen. QR-koodikävelyt esimerkiksi ovat juuri sopivaa osallistamista ja aktivointia.

Flipped classroom eli käänteinen luokkahuone voi toimia hyvin myös kirjastojen tiedonhankinnan ohjauksessa. Olen varmaan ennnenkin kirjoittanut, että videointien suurimittainen käyttö on kirjastoissa vielä käyttämättä. Tiedonhaun ohjauksen voi videoida vaikkapa DreamBroker-ohjelmalla (tms.) ja tiedonhaun opastukseen mentäessä, video velvoitetaan katsomaan etukäteen. Seuraavana päivänä kirjastoammattilaisen saapuessa on jo muutamat asiakohdat selviä, tai ainkin tuttuja. Videoissa on vielä se etu, että kun ne tekee, ne ovat käytössä pitkään ja vapaasti verkossa levitettävänä.

Koululaisten oman osaamisen tuominen kouluun on myös vahvasti läsnä uudessa opetussuunnitelmassa, OPS2016. Tässä on myös oivallinen tilanne ottaa esille oppilaille tärkeitä asioita, kiinnostuksen kohteita ja intohimoja. Bloggaajat, vloggaajat, pelaajat, cossaajat ja muut harrasteryhmät myös esille kirjastoon!

Samoista yllä olevista syystä tiedonhaun opetukset pitäisi tapahtua osana meneillään olevaa kurssia, opintojaksoa tai projektia. On todettu, että tiedonhaun oppiminen perustuu hyvin pitkälti todellisissa tilanteissa oppimisen kokemukseen. Tutkimuksesta saatua tietoa ei kannata sivuttaa huomiotta, koska sillä voidaan tehokkaasti muuttaa toimintaa oikeaan suuntaan.

Kustannustehokas on sana mitä käytän nykyään usein. Kirjastoissa, myöskään, ei kannata tehdä asioita tavalla, joka ei ole menestyksekäs. Kirjastolaisille se on pitkälti työajan asia. Resurssit ovat tiukalla eli toimintatapojen katsaus silloin tällöin on hyvästä!

Posted with Blogsy

Muutto!

Tämä vuodenvaihde tuo jälleen muutoksen työntäyteeseen elämääni. Siirryin pois päätoimisen opettajan työstä ja muutan toimistoni Åbo Akademille. Väitöskirjatyö veti nyt pidemmän korren. Pidin opettamisesta todella paljon, mutta väitöskirjan aihe vaatii nyt paneutumista. Eli opettajasta apurahatutkijaksi!

Tähtäimessä on saada OPS2016 diskurssianalyysi valmiiksi kesään mennessä ja haastattelujen vuoro olisi syksyllä. Siitä sitten eteenpäin niin kovaa kun juna liikkuu. Hurja innostus päällä eli positiivisin mielin katson eteenpäin tätä vuotta.

Olen myös perustanut toiminimen, jonka puitteissa pidän esitelmiä ja koulutuksia. Tarkoituksena on jakaa kokemustani sekä osaamistani koulujen ja kirjastojen yhteistyön edistämiseksi, konkreettisten ratkaisujen kehittämiseksi. Myös ohjatun tutkimisen menetelmään, Guided Inquiry, saa minulta ohjausta. Seuraava sovittu koulutus on Joensuussa, Tutkiva ja luova yhteisöllinen työskentely 3op, jossa itselle on osunut koulutuspäivä 8.2. Luvassa ohjattua tutkimista ja eheyttäviä opintokokonaisuuksien suunnittelua!

Ota yhteyttä!

Vuoden viimeinen esitelmäkeikka Opetushallituksessa!

Joulukalenterin ohella joulukuun aloitti Opetushallituksen monilukutaidon seminaaripäivä Helsingin Paasitornissa. Olin tosi iloinen kutsusta tilaisuuteen! Katselen tilaisuuksista monilukutaitoa sinnikkäästi informaatiolukutaidon, tiedolla työskentelyn ja kirjastojen tiedonhaun opetuksen näkökulmasta. Siksi olen ylen tyytyväinen, että kutsuja satelee pitkin vuotta tasaiseen tahtiin. Tämä on nyt vuoden viimeinen esitelmäkeikka. Kiitokset, Minna Harmanen!

Syksyn aikana on tullut ulos myös lukion opetussuunnitelmauudistus kuin myös erinomaisia opuksia, yhtenä niistä Monilukutaito kaikki kaiksessa, josta jo bloggaisnkin. Toinen on tänään Minna Harmasen vinkkaama teos Improving literacy skills across learning, kyseessä on CIDREE julkaisu (Consortium of Institutions for Development and Research in Education in Europe).

Oli myös kiva pitkästä aikaa tavata ja kuunnela Reijo Kupiaista, joka on tänä syksynäkin kirjoittanut siitä, että me tarvitsemme pedaloikan, emmekä digiloikkaa. Kupiainen on myös erinomaisen hyvin kirjoittanut (ensimmäisen linkitysen takaa löytyvässä teoksessa) monilukutaito käsitteen alkuperästä ja miten juuri tämä termi valikoitui opetussuunnitelman termiksi.

Visuaalinen monilukutaito oli myös voimakkaasti esillä. KAVI:sta oli apulaisjohtaja Kirsi Raitaranta esittelmeässä oivallista resurssia, Elokuvapolku. Hienoa asiaa elokuvasta kouluille, nyt tähän linkitettynä ajankohtainen Tuntematon sotilas. Visuaalisesta kulttuurista kertoi Marjo Räsänen Turun yliopiston opettajakoulutuslaitokselta.

Olin tuona päivänä juuri sairastunut flunssaan ja blogiteksti jäi silloin postaamatta. Loppuvuosi kului hurjalla tahdilla opetushommissa, tammikuusta taas uuteen vetoon!

OPS2016 matkasaarnaajat samassa setissä!

Kokkolassa vietettiin 28.10. monilukutaitopäivää. Minun tulee käytyä nykyään joka paikassa vain pelkkinä pikapyrähdyksinä. Tämä selkeästi enteilee ensi kesälle rengasmatkaa! Paikan päälle Kokkolaan oli saapunut runsas osallistujajoukko ja lisääkin olisi ollut tulossa. Harmiksi kuulimme, että kouluissa langetetut sijaiskiellot olivat huomattavasti verottaneet opettajien osallistumista. Eräällä tavalla tilaisuuden teki harvinaiseksi se, että olimme Päivi Jokitalon kanssa kummatkin päässeet paikalle samaan aikaan. Oli hauska nähdä kollegaa, vaikkakin pikaisesti, ja kuulla hänen näkökulmaansa OPS2016 asiaan.

Opetushallituksen opetusneuvos Minna Harmanen johdatti meidät asiaan ja saimme aikaiseksi innostavia keskusteluja monilukutaidosta, uusista viestintävälineistä ja myös siitä, miten välineet tänä päivänä voimakkaasti muokkavat viestintäämme. Yle uutisoi 23.10., että nuoret kokevat jopa pisteen käytön mm. Snapchat viesteissä passiivis aggressiiviseksi (lue lisää). Mielenkiintoinen kysymys oli, että miten me niin sanottu vanhempi sukupolvi määrittelemme mitä kirjoittaminen ja viestintä on, miksi sen pitäisi olla sitä mitä se meidän aikana oli? Tämä on nuorille yhtä todellista kuin mitä meidän nuoruuden aikainen viestintä oli meille.

Päivi Jokitalon esitelmää odotin innolla, koska tiesin hänen keränneen tietoja siitä, miten kirjastot ja koulut ovat lähteneet yhdessä kehittelemään paikallisia opetussuunnitelmia. Oli todella ilahduttavaa huomata, että hienoa työtä tehdään pitkin maata! Kiitokset Päiville, joka tutkailee OPS uudistusta jo toista kierrosta. Jännittävää on huomata se, että edellisen OPS:n suuri muutos on yhä eräällä tapaa muutoksen kohteena; opetuksen digitalisointina tällä kertaa.

Koulun ja kirjaston yhteistyö ei vain äidinkielen asia #ops2016 #monilukutaito #kirjastot @bloomingcherry

— Päivi Jokitalo (@pjokitalo) October 28, 2015

Oma vetoni käsitteli informaatiolukutaitoa monilukutaidossa ja sitä, miten kaikki eräällä tavalla kilpistyy informaatioon ja tiedon hallintaan elämässämme. Tätä kaiken takana olevaan kansalaistaitoa ei saa tässäkään yhteydessä vähätellä. Ja olen tehnyt erään asioita helpottavan havainnon: on hyvä, että meillä on nyt monilukutaito. Media-alan akateemiset ovat usein kyseenalaistaneet minun informaatiolukutaito-termin käyttöä, ja he ovat ehdottaneet mediakasvatusta ns. sateenavarjotermiksi. Informaatioalan tutkijat taas ovat sitä mieltä, että informaatiolukutaito on kattotermi. Nyt voimme suosiolla jättää käsite-mittelön akateemisille areenoille ja puhua kaikki monilukutaito termin puolesta. Silloin kaikki tiedämme mistä puhutaan OPS yhteydessä.

Eräs opus näytti olevan tällä kertaa kaikkien lähdeluettalossa: Monilukutaito kaikki kaikessa. Kirja on juuri äskettäin julkaistu ja verkossa vapaasti saatavilla. Opus käsittelee monilukutaitoa hyvin monen kouluaineen näkökulmasta ja on oleellista luettavaa kaikille, jotka haluavat todella ymmärtää, mitä monilukutaito oppiaineissa oikein tarkoittaa. Vahva suositus!

Kiitokset, Kokkola! Esitys linkitettynä tänne.