LINKO hackathon, oppimisen alan innovaatiotapahtuma

Jo talvella oli tiedossa, että Helsingin Kaapelitehtaalla järjestetään syyskuun alussa suuri oppimisen alan tapahtuma, Dare to Learn. Keväällä kylkeen ilmestyi myös hackathon. LINKO hackathon on suomalainen hackathon järjestäjä, jolle tämä oli jo kolmas innovaatiotapahtuma. Hackathon on tilaisuus, jossa 'hakkeroidaan' ratkaisuja eri toimijoiden esittämiin haasteisiin. Osallistujien pitää löytää tiimi siihen haasteeseen, jota haluaa lähteä ratkaisemaan. Ohjelmaan kuuluu valmennusta ja pitchaus puheen opettelua. Tapahtuman aikana saadaan mentorointia alan asiantuntijoilta. Kyseessä on kilpailu ja edellisten hackien tiimeistä on syntynyt firmojakin. Itse olin mukana enemmänkin opettelemassa metodia sekä oppimassa miten tällainen tapahtuma toimii ja miten se on järjestetty.

Hackathonin takana oleva LINKO sai alkunsa, kun ryhmä opetusalan opiskelijoita Helsingistä päätyivät pohtimaan ratkaisua seuraavanlaiseen asiaan: yliopisto-opetuksesta puuttui jotain, opiskeltiin aineita erikseen eikä ollut mitäään yhteyttä ulkomaailmaan. Hachathonit tunnetaan usein kooduksen tapahtumina, joihin kuuluu esim suomalainen Ultrahack. LINKOssa haetaan ratkaisuja opetusalaa kiinnostaviin asoihin, eikä tämä vaatinut koodaustaitoja. Se tietenkin oli plussaa.

Samalla tavalla kuin tänne LINKO hackathoniin on kerääntynyt koulutuksesta kiinnostuneita ja paljon opiskelijoita. Mukana oli myös tietojenkäsittelytieteen opiskelijoita, koodareita ja pelikehittäjiä. Mutta myös luokan- ja aineenopettajiksi kouluttautuvia ja jo valmistuneita opettajia. Haasteet tulivat SanomaProlta liittyen oppimateriaaleihin ja uudistetun vertaisarvioinnin menetelmiin. Microsoft pyysi konseptia Minecraft Educational Editionin käyttöönottoon ja Akavan erityisalat halusivat kysellä, miten saada näkyvyyttää ja parempaa kontaktia jäseniin.

Jokainen tiimi pitchaa oman esityksensä, joista haasteiden asettajat valitsevat voittajan ja voittaja pitchit pidetään Dare to Learn puolella. Voittajatiimille palkinto luvassa!

Kirjastoalan hackathoneja on järjestetty Yhdysvalloissa, ainakin verkosta löytyvien tietojen mukaan, vuodesta 2015. Tapahtumat ovat pääosin liittyneet koodaukseen ja usein kirjasto on toiminut vain järjestävänä areenana.

Suomessa on mm. Helsingin kaupunginkirjaston ja Eduskunnan kirjaston järjestäminen Democracy Hackathon järjestettiin vuonna 2016. Vuonna 2015 järjestettiin Helsingin yliopiston kirjastossa Digitaalisten ihmistieteiden hackathon liittyen digitaalisiin aineistoihin. Suomessa tapahtumat ovat olleet pitkälti Ultrahack tapahtumia ja yliopistojen piirissä tapahtuneita, esim. viime keväänä Helsingin yliopiston psykologian opiskelijat järjestivät oman hakathonin.

Ajatuksissa pyörii nyt, että onko jollain kirjastoalan toimijalla tarvetta uudenlaisiin ratkaisuihin, katsoa asioita laatikon ulkopuolella ja pohtia miten asioita voitaisiin tehdä uudesta perspektiivistä? Hackathoniin osallistuminen ei tarvitse olla koodaamista, vaan ratkaisumallien hakkeroimista, joista voi kehittyä käyttöön siirrettäviä konsepteja ja tuotteita, kun niitä tekemään saadaan oikeanlainen tiimi ja tuottajat, eli haasteiden asettajat. Tätä kannattaa pohtia ja kypsytellä myös kirjastoalalla, ei lainkaan pois suljettu ajatus.

Eduhack järjestää opetusalan hackathon sarjan, jonka seuraava hack on Tampereella lokakuussa. He haluavat mukaan erilaisia oppimisen ratkaisuista kiinnostuneita asiantuntijoita ja toimijoita kehittämään innovatiivisia ratkaisuja ja konsepteja oppimisen kentälle. Juteltuani hetken firman edustajan kanssa, hän ei muista että yksikään kirjastoalan osaaja olisi koskaan ollut hackathoneissa mukana.

Ensimmäisenä päivänä kun avasin suuni LINKO-Dare to Learn hackathonissa ja sanoin, että olen alkuperäiseltä ammatiltani kirjastonhoitaja ja missioni on edistää koulujen ja kirjastojen yhteistyötä, vastaus oli: 'en ole ajatellut, että kirjastolla vois olla jotain annettavaa'. Olemmeko kaikki itsevarmoja siitä, että kirjastoilla on annettavaa opetukselle? Jos kirjastot eivät astu rohkeasti opetuksen areenoille, ei meitä koskaa sinne pyydetäkään. We have to Dare!

Saku Tuominen oli Educa-vierailuni parasta antia!

Saku Tuominen (@sakuidealist) on yksi voimista helsinkiläisen startupin Scoolin takana. Yksi heidän viimeiseksi esillä ollut hankkeensa on hundrED. En ole ennen kuullut hänen puhuvan ja puheenvuoro  "Opettaja 2.0" oli todella mukaansatempaava ja ajatuksia herättävä.

Ensimmäisenä Saku Tuominen läväyttää screenille FC Barcelonan kuvan ja kysyy mitä tällä on yhteistä suomalaisen koulutuksen kanssa? Maailman parhaita ollaan! Uutisoinnit tuntuvat joskus olevan vain yksinomaan negatiivissävytteisä eli ei pidä kuitenkaan unohtaa, että olemme vielä maailman kirkkainta kärkeä.

Saku Tuominen: pitää ymmärtää, ettemme tiedä, miltä maailma tulee näyttämään. #megatrendit #globalisaatio #digitalisaatio #educa2016

— Anu Ojaranta (@bloomingcherry) January 29, 2016

Mutta se 'mutta' tuli kuitenkin. Koska globaalisuus, digitaalisuus, trendit. Olemme suurten muutosten edessä emmekä kykene varmuudella sanomaan, millaisiin töitä lapsemme päätyvät tekemään. Tämän päivän päiväkotilapset ovat työelämässä vielä 2070-luvulla. Keinoäly on kovaa tulossa ja ns. middle-skills työt ovat ne, jotka ovat suurimmassa vaarassa kadota. Ne ammatit ja toimenkuvat häviävät, jotka ovat tarpeeksi yksinkertaisia ja kaavamaisia, että konekin pystyy nämä työt tekemään. Entä opettaminen?

Jos opettaja toistaa opetustaan vuodesta toiseen niin että konekin voisi sen tehdä, on hän uhanalainen. #siksimuutos #educa2016

— Anu Ojaranta (@bloomingcherry) January 29, 2016

Saku Tuominen siteerasi Albert Banduraa kun puhuu minäpystyvyydestä. Uskonko on Saku Tuomisen uusi kirja ja hän korosti puheessaan, että paljon on kyse uskomisesta itseensä ja muutoksen mahdollisuuteen. Jos uskot että voit oppia uuden kielen, ja uskot että pystyt siihen ja sinulla on siihen tarvittavat resurssit, sinä onnistut siinä kyllä.

Suomalainen koulutus elää nyt suurten muutosten aikaa monella tavalla, myös uuden opetussuunnitelman muodossa. Välillä tuntuu, että itku tulee puseroon ja kiukuttaa ja jonkun pitäisi tehdä asioille jotain. Mutta lopun viimein se olemme juuri ME, joiden pitää se muutos tehdä. Muutos ei tapahtu ilman ihmisiä ja tekijöitä. Ei missäänkään organisaatiossa.

Meiltä pitää löytyä uskoa itseemme, että muutos on mahdollinen. Ja selvähän se on; "Organisaatioiden menestys on kiinni muutoksen omaksumisen nopeudesta ja laadusta", sanoi Tuominen.

HundrED on juuri hakenut kouluja osallistumaan hankkeeseen niin sanotuilla best pracitices tyylisillä innovatiivisilla ideoilla. Hakuaika on äskettäin loppunut, mutta toivotaan että kuulemme näistä innovaatioratkaisuista myöhemmin, jotta voimme kaikki oppia.

"Yes we can!"

Näillä mennään - kohti kirjastoseuran vuosikokousta

Olen ehdolla kesäkuussa, kun Kirjastoseuraan valitaan hallituksen jäseniä. Minua pyydettiin nostamaan esille kolme teemaa, joita haluan että Kirjastoseura ottaa esille toiminnassaan. Mietin teemoja pitkään ja koitin tiivistää asian lyhyesti, kuten pyydettiiin. Siksi ehdokasilmoituksessa ei ehkä auennut kaikki se, mitä niillä kolmella teemallani halusin tavoitella. Kun valittava on niin tässä valinta.

1. Kirjastoammattilaisen imagokysymys

Aihe, jota on usein puitu eikä asia vaan korjaannu. "Tarviiko kirjastonhoitajaksi jotain koulujakin käydä?", "Oikeesti, niin pitkä koulutus?" tai"Mitä te siellä teette, kun olette kuitenkin töissä mut kirjasto on kiinni?". Koulutusvaatimus alallemme on kova, mutta arvostus varsin heikko. Tuntuu, että osaaminen ei aina nouse esille edes oman kehysorganisaation sisällä (vrt. kouluyhteistyö). Jos asiakkailla on eri kuva meidän tavoittelemasta tavoitemielikuvasta, markkinointi ja viestintä on yksinkertaisesti epäonnistunut.

Kouluttaudumme tietoasiantuntijoiksi korkeakouluissa ja koen, että juuri se osa ei tule tarpeeksi selvästi esille. Se työ mikä näkyy ulospäin vahvimmin on satutätinä/setänä toimiminen, sarjakuvatyöpajan vetäjä, leffahetken vetäjä, askartelija, vinkkari, kirjallisuuden asiantuntija, lainaaja ja palauttaja, hyllyttäjä, joskus myös koira, tonttu, prinsessa, noita-akka ja pelle, myös vuodenajasta riippuen.

Ehkä tämä liittyy suurempaan keskusteluun, mitä kirjastot tulevaisuudessa ovat? Mutta miten saadaa esille se tietoasiantuntijuus? Olemalla kansalaisten ohjaajanaja opastajana informaatioyhteiskunnassa? Informaatiolukutaidon edistäminen kaikille? Olla todellakin yhteiskunnassa se kollektiivinen informaatiorenki, joka opastaa jokaista kansalaista puikkelehtimaan tietoyhteiskunnassa. Voisimmeko nostaa profiiliamme tätä kautta ja kertoa ammatistamme ja työstämme avoimemmin, jotta osaaminen välittyisi ja nousisi esille. Korkeampi ammattiprofiili nostaisi työn arvostusta ja vaikuttamisen mahdollisuutta organisaatioissa.

2. Nuoret kirjaston käyttäjät

Lapsiasiakkaille kirjastoilla on tarjota laaja valikoima erillaisia aktiviteettejä, vahvimpana niistä lukemaan innostaminen. On kuitenkin todistettu, että alakoulun ylemmistä luokista alkaen kirjallisuuden lukeminen on nimenomaan vaarassa. Lukuinto-hanke oli lukemisen edistämisessä hyvä, mutta hyvin harva hanke keskittyi nuoriin asiakasryhmiin. Nuoret tarvitsevat lisää aktiviteetteja yhtä lailla kuin lapsetkin, vaikkakin ovat hieman haastavampi asiakassegmentti. Nuorisotoimen kanssa tehty yhteistyö on usein onnistunutta ja sitä pitäisi lisätä. Tässä koen tärkeäksi myös nuorten osalta koulu ja kirjastoyhteistyön nostamisen parpaan asemaan.

Tästä nousee myös tarve voimakkaampaan ja yhteisiin päämääriin perustuvaan yhteistyöhön koulutoimen kanssa. Koen, että kirjastoammattilaisten pedagogisen osaamisen lisääminen ja kiinteät yhteistyöryhmät koulutoimen kanssa jo suunntiteluvaiheessa ovat tässä tilanteessa avainasemassa.

3. Kirjasto kaiken avun tarjoana?

Pitäisikö nostaa yleiseen keskusteluun se, toimiiko kirjasto kaiken palvelun paikkana vai tarvitsemmeko linjavetoja? Olemmeko veroilmoituksen täyttäjiä, tiliotteen printtaajia sekä toimimmeko lippupalveluina ja matkatoimistoina? Voimmeko kääntää tämän tietokoulutuksen tapahtumatuotannoksi? Kumppaneita on jo esimerkiksi pankeista löytynyt, mutta tätä on tehty vasta suhteellisen vähän. Oikeudet ja vastuut on tässä selvitettävä, jotta kirjastojen työntekijät eivät joutuisi pahoihin vastuutilanteisiin ollessaan palvelualttiita. Tämä saattaa hyvinkin olla tulevaisuuden suuntaus, mutta toiminta on vielä hyvin sekavaa ja hajannaista.

Jos nämä teemat vetoavat sinuun ja tuntuvat sellaisilta, että olet samaa mieltä niin käytä äänesi minun äänestämiseen kesäkuussa Seinäjoella, Kirjastoseuran vuosikokouksessa 11.6. Jos et itse ole menossa tapahtumapaikalle, voit antaa Seinäjoelle lähtevälle valtakirjan.

Ihanaa kesän odotusta!

Mistä muutos lähtee?

Vaikka Ville Tolvanen lopettikin bloginsa 'Päivän Tolvanen', julkaisee hän kuitenkin tekstejä, esim tämän Digitalist-blogissa. Konsultointi on rikki pureutuu mielenkiintoiseen aiheeseen.

"Olen auttanut yhteisöjä kaikissa eri työmuodoissa. Puhunut, kirjoittanut, jakanut, ideoinut, ulkoistanut, vetänyt hankkeita ja rakentanut vaativia asioita. Silti olen sitä mieltä, että varsinkin älykkääseen maailmaan siirryttäessä konsultointi on rikki. Asioita on yksinkertaisesti lähes mahdotonta muuttaa paremmiksi organisaatioiden ulkopuolelta."

En halua niinkään kiinnittää huomiota tuohon konsultoinnin osuuteen vaan siihen, että ulkopuolelta organisaatiota on lähes mahdoton muuttaa. Vaikka miten haluaisimme hakea viisasten kiveä ulkopuolelta, koulutuksista, seminaareista ja muualta, ei niillä tee mitään ellei organisaation sisällä olla valmiita muuttamaan toimintaa.

Konsultit tai kirjastojen ollessa kyseessä ulkoinen koulutus voi tehdä asioita helpommaksi ja tuoda ideoita, mutta lopulta kaikki on kiinni muutoksen toivottamisesta tervetulleeksi. Koulutus itsessän ei tuota mitään, ellei toimita asioiden vaatimalla tavalla. "On mahdotonta tietää mikä toimii tai ei toimi kokeilematta jatkuvasti uusia asioita".

Kirjastoille järjestetään usein koulutuksia erillaisista asioista. Pitää aina vaan muistaa, että koulutus on vain alku jollekin uudelle hienolle toiminnalle!

Iloista vappua! 

Somea simpsakasti, Swayllä swingaten!

Sosiaalisen median listauksia on tehty paljon. Siis paljon. Silti tuntui siltä, että joko niissä on liikaa tavaraa (linkkejä ja kuvakaappauksia) tai vain pelkkä linkki itse palveluun sitä paljon avaamatta. Opiskelijoiden kanssa on myös paljon ollut keskustelua sosiaalisen median työskentelyvälineistä. Siksi nyt itsekin tein listauksen, johon mahtui mukaan 23 välinettä.

Olen jokaisesta välineestä ottanut esille asioita kirjautumiseen hallinnointiin ja sometoimintoihin liittyen. Näkökulma on ollut eri työkalujen kollektiivisen työskentelyn mahdollisuus ja toimivuus. Itse ajattelen asioita ammattikorkeakoulun opettajan silmin ja mietin listaa tehdessäni mitä voi ja kannattaa käyttää opetuksen yhteydessä ja millä työkaluilla on osallistava vaikutus sekä myös TVT-taitoja edistävä vaikutus. Näistä työkaluista kun jokainen on sellainen, etä toimii myös työelämän tuoksinnassa.

Mukavaa kevään ihmettelyä lukijoille!

Anu

P.s. Suosittelen avaamaan Swayn kokoruututilaan.

Radical trust, radikaali luottamus asiakkaaseen!

Luen kirjaa ’Planning our future libraries: Blueprints for 2025’ (2014), joka koostuu artikkeleista ja näkökulmista tulevaisuuden kirjastoon.  Kirjan artikkeleissa on hyvä ote, selkeä suunta ja hyvät lähdeviitteet. Muutamaa asian kirjasta haluan ottaa esille blogissa. Jatkuu seuraavassa kirjoituksessa, koska asiaa olikin niin paljon!

Radical trust. Radikaali luottamus. Asia ei pienen tutkiskelukierroksen jälkeen ole lainkaan uusi, mutta nyt vasta tutustuin siihen ensimmäisen kerran. Dave Harmeyer tarkastelee omassa artikkelissaan ’Radical trust: a user-librarian shared model’ kahta erilaista scenariota tulevaisuuden kirjastosta. Toinen on vahvasti yksityistetty ja toinen perustuu radikaaliin asiakasluottamukseen. Kirjastonhoitaja Darlene Fichter taas teki vuonna 2006 kuvamanipulaation, jossa Albert Einstein kirjoittaa kaavaa taululle ”Library 2.0 = (books ’n stuff + people + radical trust) x participation”. Määritelmä on jäänyt elämään. 

Radical trust tarkoittaa sitä, että asiakaskuntaa osallistetaan merkittävästi organisaation toimintojen suunnitteluun. Radikaalinen luottamus tarkoittaa sitä, että luotat asiakkaan tietävän parhaiten, mitä he sinulta ja organisaatioltasi haluavat. Suomessakin kirjastot ovat menneet tähän suuntaan, mutta radikaali luottamus ehkä vielä uupuu.

Artikkelissa Harmeyer pitäisi yliopistokirjastossa kolmipäiväisen tapahtuman ’Future Search’, jossa kaikki yliopistokirjaston kumppanit, yliopiston hallinto, henkilökunta ja opiskelijat kokoontuvat yhteen keskustelemaan aiheesta ’millainen on tulevaisuuden kirjasto, joka vastaa sinun tarpeisiisi ja tulisit kirjastoon aina vaan uudestaan.’ Se voisi olla vaikka camp-tyylinen epäkonferenssi. Sen jälkeen tapahtumia jatkettaisiin vuosittain ja kirjaston toimintoja muutettaisiin radikaalisti asiakaskunnan tarpeiden mukaan. On se sitten tilan muuttamista tai toimintojen uudelleen suunnittelua.

Joensuussa Pyhäselän sivukirjastosta on Yle juuri uutisoinut otsikolla 'Juomat ja pehmeät istuimet kuuluvat unelmien kirjastoon'. Joensuussa on toimittu hienosti asiakkaiden ehdolla kirjaston sisustuksia ja tiloja suunnitellessa. Lopputulos on tosi hieno! Mutta saavatko asiakkaat päättää mitä palveluja kirjastolta halutaan? Asiakkaalla saattaa olla tietty kuva kirjastosta eikä uudistavia elementtejä uskalleta edes ehdotella. 

Varsinkin nyt digiajassa ja opetussuunnitelmauudistuksen ollessa meneillään tämä on todella tärkeää. Radikaali luottamus vaatii paljon myös kirjastolta, ajattelun uudistamista. Mutta miksi tuottaisimme jotain palvelua, ellemme tietäisi että se on juuri asiakkaan tarpeiden mukainen? Osaammeko olla tarpeeksi avoimia ehdotuksille? Asiakkaat tekevät kirjaston, ei kirjastojen muilla spekseillä kannata eteenpäin mennäkkään. 

Kehitys kehittyy, ihan oikeesti...

Aika menee nopeasti ja totta on; mitä enemmän vuosia tulee lasiin niin sitä nopeammin se tuntuu menevän. Nopeasti etenee maailma muutenkin. Kehitys kehittyy. Välillä on vaikeuksia pysytellä perässä. Ja mielummin pitäisi ratsastaa aallonharjalla. Informaatioyhteiskunta on jossain välissä ehtinyt muuttua digi/mobiiliyhteiskunnaksi. Eikä se ole enää sama asia kuin informaatioyhteiskunta. Ja se pitää hyväksyä.

Digitaalisuus on ubiikkia, se koskettelee käytännössä jokaisen elämää ja se on koko ajan ympärillämme. Sitä ei voi ohittaa yrityspuolen johtaja, eikä sen paremmin kunnallishallinnon edustajakaan. Digitaalisen ajan johtajalta vaaditaan perässäpysyttelyä, ja jos mahdollista, siellä aallonharjalla ratsastamista. Myös julkisella puolella. Useat julkisen puolen johtajat tosin kuuluvat ns. digi-immigrantti sukupolveen, jolle digi- ja mobiilikulttuurin haltuunotto saattaa ehkä olla haasteellista.

Ville Tolvanen bloggasi 18.2. Digiajan johtajasta. Tolvanen ottaa esille näkökulmia johtajudesta ja sen muutostarpeesta tässä ajassa. Aika vaatii uuden omaksumista, uuden maailmankuvan rakentamista ja myös heittäytymistä. Läpinäkyvyys on digiajassa helppoa ja sitä myös odotetaan välineiden nopeuttaessa viestintää. 

"Tietoa on luotava reaaliaikaisesti parempien päätösten ja tulosten luomiseksi. Tiedolla on johdettava ei pelkästään raportoiden vaan myös asiakastietoa päivittäin hyödyntäen. Älykäs johtaja ymmärtää tiedonvälittämisen arvon. Johtaja ei epäröi viestiä tarinastaan, visiostaan ja tulevasta suunnasta vaativimmissakin tilanteissa. Johtaja ymmärtää vision, innostuksen ja kasvollisen johtajuuden arvon." (Ville Tolvanen)

Esimerkiksi lautakunnan päätettäväksi vietävät asiat ja niistä tehdyt päätökset ovat heti netissä luettavissa. Digiaikana olisi luottamuksen kädenojennus osata viestiä tästä omalle tiimille/joukkueelle tai työporukalle oikea-aikaisesti. Digitaalisuus on monelle myös haaste, mutta myös mieletön mahdollisuus, joka kannattaa ottaa haltuun!

19.2. Pauli Aalto-Setälää haastateltiin aiheella Digitaalisuus haastaa johtamisen ja viestinnän. Hän on mukana Aalto-yliopiston KuntaJOKO koulutuksessa aiheenaan digitalisaatio. Aalto-Setälä sanoo, että digitaalisuus mullistaa, oli ala mikä hyvänsä. Julkinenkaan ala ei ole tässä mikään poikkeus. Moni ala on joutunut tekemään suuria muutoksia digiajan tultua; Aalto-Setälä mainitsee selvänä esimerkkinä kustannus- ja mediatalot. Kun asiaa vie kirjastojen maailmaan, asia on yhtä selvää pässinlihaa. Digitaalisuus on tullut, haluataan tai ei. Jälleen olisi mielummin pysyteltävä siellä aallonharjalla.

”Uusien tuotteiden ja palveluiden kehittäminen ei onnistu, jos johtamisjärjestelmä ei tue tätä.”

Aalto-Setälä liittää digitaalisuuden myös vahvasti innovointiin. Digitaalisuus avaa isot ovet innovoinnille ja yhteistyömahdollisuuksille. Innovointi löytyy tekemisestä, kannustamisesta, innostuksesta, sydämestä; se ei kukoista järjestetyissä innovaatiotiimeissä. Digiajan johtaja avaa ovet innovaatioille avaamalla itse ovet omalle epämukavuusalueelleen. Muu jengi seuraa hyvää johtajaa perässä. 

Työelämä 2020 uutisoi, että vain joka neljäs suomalaisorganisaatio on oikeasti innovatiivinen. Me keskitymme uuden toiminnan sijaan liiaksi kustannusten leikkaamiseen sekä tuotteuden ja palvelujen elinkaaren pidentämiseen sen sijaan, että kehittelisimme uutta. 

"Tekesin MEADOW-tutkimuksen yhteenvetoraportista selviää, että Suomi on yksi Euroopan aktiivisimmin työelämää kehittävistä maista, mutta lukuisat kehittämishankkeet eivät johda talouskasvuun ja työelämän laadun parantumiseen."

Myös liiallinen tyytyväisyys tuotteiden tai tuotettujen palvelujen nykytilaan jarruttaa innovatiivisuutta, sanoo tuossa haastattelussa Henrik Ehrnrooth, KONEen toimitusjohtaja. Todellinen innovaatio on tutkimuksessa nähty liittyvän työtyytyväisyyteen. Onnellinen työntekijä on omistautunut työntekijä on innovatiivinen työntekijä.

Muutos tapahtuu epämukavuusalueella ja sinne on uskallettava astua!

Kirjasto saisi nostaa häntäänsä, kuka sen muuten tekisi?

Taru Pätäri Turun kulttuurilautakunnasta kävi tänään 'Toimiminen julkisyhteisössä' -kurssilla puhumassa ylemmän AMK-tutkinnon opiskelijoille toimimisesta kunnallispoliitikkona ja lautakunnan jäsenenä. Pyysin häntä kertomaan meille, mitä asioita kunnallispäättäjä haluaa kuulla kirjastosta, kun kirjaston asioista päätetään.

Saimme kuulla, että kirjasto on vähän liiankin hiljaa. "Harva lautakunan jäsen tietää mitä siellä kirjastossa oikeasti nykyään tapahtuu. Monelle se on vielä kirjojen lainausta ja palautusta." Minua tämä ei kuitenkaan yllättänyt. Kirjastossa on taitavaa ja tunnollista väkeä töissä, jotka enemmän kuitenkin ovat taitavia asiantuntijoita pitämättä itsestään sen enempää meteliä. Sille olisi kuitenkin tarvetta, sille metelille nimittäin.

Keskusteluissa havaittiin myös se, että kirjastolaiset eivät myöskään tunne lautakuntien jäseniä. Turussa lautakunnan jäsenet ovat tehneet kierroksia lähikirjastoissa, kun on ollut tarpeen päättää kirjaston asioista. Pätäri myös ihmetteli, miten vähän yhteydenottoja heille kirjastoasioissa tulee. Määrä on lähes olematon.

Hän kehottaa kirjastoja konkretisoimaan työtään,

1. näyttämään mitä kirjastoissa tehdään, mitä työ pitää nykyään sisällään; 
2. mitkä ovat työn solmukohtia ja mitkä ovat toimivia juttuja; 
3. kehittämienn näkyväksi
4. suora yhteyden ottaminen päättäviin ryhmiin

Listaan hän lisäsi vielä monilukutaidon ja tulevan uuden opsin, jonka myötä hän uumoilee koulujen ja kirjastojen yhteistyön kasvavan entisestään. 

Itse lisäisin listaan vielä erään ajatuksen. Se muoto, missä tietoja, laskelmia ja niin sanottuja toimintalukuja päättäjille esitellään, pitäisi olla visuaalisempi. Kirjastojen keräämät laatumittarit ja toimintamittarit ovat kvantitatiivisia. Mutta entä kirjastojen kvalitatiivisen toiminnan mittaaminen? Visualisointi, kuvitteellisten käyttäjä profiilien esille tuominen, käyttäjien kiitokset ja kehut näkyviksi, kirjaston todelliset osaajat eli kirjastolaiset esille! Avoimia ovia, päättäjät kirjavinkkaukseen tai satutunnille, päättäjien tet-harjoittelua; ajatus saa lentää!

Ville Tolvanen viikonlopulla blogissaan kirjoitti miten tullaan asiantuntijasta vaikuttajaksi. "Ymmärrät kun ryhdyt tekemään ja huomaat, että pahinta mitä voi tapahtua on asioista vaikeneminen. Vaikeneminen ei ole vaihtoehto, koska silloin luovut sinulle annetusta oikeudesta käyttää valtaa. Vaikenemalla päätät antaa muiden vaikuttaa asioistasi."

Suomen kirjastoissa tehdään huikean hyvää ja laadukasta työtä, kyllä kaikki saisivat nyt olla sitä omaa häntää nostamassa!

Maanantaimiettein,

Anu