ECIL 2016 - Eurooppalainen informaatiolukutaidon konferenssi, II päivän keynote Jan van Dijk

Toisen konferensispäivän avasi puheellaan hollantilainen professori Jan van Dijk Twenten yliopistosta teemalla ”Digital and substantive skills for every citizen, worker and consumer in the 21st century”. Hän on viestinnän tutkija ja katsoi puheessaan maailmaa digitaalisten taitojen kautta. Hänen mukaansa digitaalisuudessa etenemisketju on seuraava: motivaatio, pääsy tekniikan äärelle, digitaalisia taitoja, tehokas käyttö ja viimeisenä osallistuminen yhteiskuntaan. Tässä ajattelussa digitaalisuus tulee ennen tarvetta eli pääsy tekniikan äärelle on digitalisaaton ehto. Jotta jokainen kansalainen pääsisi digitaaliseen yhteiskuntaan mukaan, on oltava paikka jossa tekniikkaan on käytettävissä ja sen käyttöön opastetaan.

Van Dijk jakoi digitaaliset taidot kuuteen eri osa-alueeseen: operationaalisiin taitoihin, formaalisiin taitoihin, informaatiotaitoihin, kommunikontitaitoihin, luoviin taitoihin ja strategisiin taitoihin. Kaksi ensimmäistä on mediataitoja, loput sisältötaitoja. Operationaaliset ja formaaliset taidot ovat edellytyksiä sisältötaitojen syntymiselle, mutta että saavuttaa sisältötaitojen asteen, tai sisällöntuotannon, ei ole itsestäänselvää. 

Tutkimustuloksista mielenkiintoisimpia oli yhtenä se, että ikä ja koulutustaso olivat suurimpia muuttujia, sukupuolella ei ollut siinä suurta roolia. 18-30 -vuotiaat ovat tällä hetkellä aivan suvereeneja operationaalisissa ja formaaleissa taidoissa, mutta surkeita sisältätaidoissa esim. strategisissa taidoissa. Tämä näkyy mm. siinä, että oletamme heidän näkyvästi sujuvan digitaalisten laitteiden käytön kautta olevan suvereeneja myös sisältöjen pohtimisen suhteen. Vaan näin ei ole.

Van Dijk: His study of Internet skills revealed sig dif among those of dif education and age levels, not gender #ecil2016

— Esther Grassian (@estherg) October 11, 2016

Yli 55-vuotiaat ovat selkeästi huonompia operationaalisissa ja formaaleissa taidoissa. Mutta kiinnostavaa oli kuulla, että mikäli heille annetaan opetusta näissä mediaan liittyvissä geneerisissä taidoissa, he yltävät kokonaisosaamisessa samalle tasolle nuorten kanssa. Minulla oli matkakaverina kaksi 70-tienoilla olevaa rouvashenkilöä, jotka mm. tekivät ensimmäisen kerran elämässään kännykällä wifin kautta lähtöselvityksen verkossa! Opettelemista on sekä muistamista, mutta myöskin kiinnostusta oppia ja riemua uusista taidoista. Ja se pitää mielen virkeänä!

Kun otetaan huomioon konferenssin teeman inklusiivinen yhteiskunta, on tässä myös kirjastoilla huikean suuri rooli. Van Dijk ehdottikin useita asioita toimenpiteiksi: kursseja internetin käytössä operationaalisten ja formaalien taitojen parantamiseksi, pakollisia informaatiotaitojen ja kirjastotaitojen kursseja, fokusoitua opetusta opettajille, sekä maahanmuuttajille kotoutuksessa opetusta heidän omalla kielellään. Monia näistä kirjastot jo tekevätkin. Seniorsurf tästä loistavana esimerkkinä.

Maahanmuuttajien informaatiomaisemasta oli puhetta seuraavassa esityksessä enemmän, mutta tässä tarkoituksena oli se, että omalla kielellä annettu opetus ja oppi sulautuu osaamiseksi paremmin kuin uudella vieraalla kielellä annettu opetus. IT-pereustaitojen kehittyminen on hyvin tärkeä kansalaistaito.

Praha by night. Kuva: A. Ojaranta

Kuten myös koulujenkin niin myös kirjastojen harteille ollaan mielestäni asettelemassa todella suurta viittaa. Kirjastot tarjoavat vapaasti aineistoja sekä palveluja ja kirjasto on ainoa laitos, jossa saa viihdettä, opetusta, oppia, koulutusta ja luku- ja kulttuurikokemuksia ilmaiseksi. Mihin rahkeemme riittävät määrällisesti? Digitaalisen kuilun kurominen on ja tulee olemaan hurjan laaja mutta tärkeä tehtävä. Miten me voimme toteuttaa tätä meille tärkeää tehtävää niin, että voimme kutsua sitä tasapuolisesti toteutetuksi? Ketkä kumppaniksi? Siinä meille kirjstoammattilaisille pähkinää purtavaksi.

Homo sapiens, homo ludens, homo telefonicus?

Tutkimus ja opetus on pitänyt kiireisenä kevään ajan ja blogin pitäminen on siksi ollut ihan liian vähäistä. Tätä kirjoitusta olen kuitenkin pitkään hautonut ja blogia tänään päivittäessäni ajattelin että naputellaan tämä nyt verkkoon tuolta pään uumenista. Kyse on puhelimesta, älypuhelimesta ja miten siitä on tullut oleellinen osa elämää.

Törmäsin tässä viikolla The Economist lehden reilun vuoden takaiseen artikkeliin, Planet of the phones. Artikkeli tuo vaikuttavalla tavalle esille sen, miten puhelin on vallannut alaa elämästämme, jopa makuuhuoneesta:

"Today about half the adult population owns a smartphone; by 2020, 80% will. Smartphones have also penetrated every aspect of daily life. The average American is buried in one for over two hours every day. Asked which media they would miss most, British teenagers pick mobile devices over TV sets, PCs and games consoles. Nearly 80% of smartphone-owners check messages, news or other services within 15 minutes of getting up. About 10% admit to having used the gadget during sex." (The Economist, 2015)

Statista.com, joka kerää erillaisia tilastoja yhteen kertoo myös tämän hetkisistä lukemista. Viime vuonna on maailmassa ollut käytössä 1,59 miljardia älypuhelinta. Statista listaa myös arvion siitä, mitä se on vuonna 2018: 2,48 miljardia älypuhelinta. Planeetallamme on tänään reilu 7 433 miljoonaa ihmistä. Niden tilastojen valossa kolmanneksella ihmisistä maailmassa on pian älypuhelin.

Kuluneen kuukauden aikana saimme myös kuulla, että maailmalla pakolaisina olevien ihmisten numerot ovat yltäneet uuteen ennätykseen: järisyttävät 65 miljoonaa. Lukema tarkoittaa sitä, että n. joka 114 ihminen maapallolla on pakolaisena omasta maastaan ja kodistaan. Yhdistettynä tuohon edelliseen numeroon, tähän joukkoon luonnollisesti mahtuu myös älypuhelimen omistajia.

Viime syksynä pakolaisaallon vyöryessä myös Eurooppaan, pakolaisten älypuhelimetkin päätyivät otsikoihin. Pakolaisen omistama älypuhelin koettiin yllättäväksi asiaksi. Sain tämän kevään aikana kuulla kahteen kertaan Washingtonin yliopiston professori Karen Fisherin esitelmästä, jossa hän kertoi informaatioalan tutkimustyöstään Zaatarin pakolaisleirillä Jordaniassa. Zaatarissa on tällä hetkellä n. 79 000 asukasta, jotka ovat suurimmaksi osaksi Syyriasta aivan rajan takaa tulleita. He ovat tulleet leirille ja kuvitelleet visiitin lyhyeksi. Zaatari on kuitenkin tällä hetkellä asukasluvultaan Jordanian 10. suurin kaupunki.

Pakolaisleirillä on noin 4500 yritystä, suutareista polkupyöränkorjaajiin ja kauppoihin. Kuva pakolaisleiristä muotoutui uudestaan myös minun kohdallani. Jordanian hallitus on kieltänyt leiriltä internetin, mutta iltaisin nuoret miehet istuvat aavikon puolella, lähellä aitaa ja hakkeroivat itsensä sisään internettiin. Internet ja tietoliikenneverkot ovat ainoa keino pitää yhteyttä muualla oleviin sukulaisiin ja ystäviin. Whatsapp on luonnollisesti valtavan suosittu yhteydenpitojärjestelmä, myös pakolaisleirillä.

Älypuhelin on puhelin, kartta, tietopankki, muistiinpanoväline, näköpuhelin, televisio, radio, musiikkipalvelu ja valokuva-albumi. Puhelimen merkitys on pakolaiselle ihan yhtä suuri kuin kenelle tahansa. Syksyllä tehdessäni vapaaehtoistyötä hätämajoituksissa, minulle esiteltiin pienen tyttären synttärivideota ja sukulaisten kuvia. Vaikka puhelimella ei enää voisikaan soittaa, niin rakkaiden kuvat eivät albumilta häivy. Siinä voi olla tallennettuna tyttären äidilleen laulama traditionaalinen laulu. Äidin puhelimessa voi olla sodassa kuolleen pojan viimeinen kuva.

Puhelimesta on tullut meille kaikille tärkeä, jopa pelottavan tärkeä, eikä pakolaisstatus tai turvapaikan hakijan status sitä merkitystä lainkaan vähennä. Päinvastoin.