Leikataanko, eikö leikata, kuinka meidän käy?

Tämä kysymys on kuohuttanut kirjastoväkeä nyt pari viikkoa, kun hallitusohjelman detaljit tulivat esille. Oliko yksi niistä hallituksen vatuloinnin aikaansaannoksista se, että viedään läpi laki, joka ei enää velvoittaisi "ihan niin paljon" kuin mitä lait aikaisemmin ovat velvoittaneet? Samassa venheessä kirjastolain kanssa on myös museolaki, orkesterit ja muut kuntien kulttuurilaitokset. Sitten on opetus- ja kulttuuriministeri, joka sanoo että kulttuuriin ei kosketa. Opetuskin meni jo.


Ministeri Grahn-Laasonen esittää Helsingin Sanomien haastattelussa toiveen, että kunnat ymmärtäisivät kulttuurin arvon. Tästä kumpuaa nyt se kaikkein tärkein: päätös on viime kädessä kunnilla. Se on siellä, missä kuntalaisten ja toimijoiden pitää esittää kollektiivinen huolensa palvelujen puolesta. Hallitusohjelman uutisethan olivat, että kulttuuri säästyy leikkauksilta. Tuon linkittämäni artikkelin pohjalta saa sen kuvan, että ministeri on kätensä asiasta jo pessyt. Tämä on tietysti todella karkea johtopäätös ja voi olla hyvinkin virheellinen.


Kuntavaikuttaminen nousee nyt arvoonsa. Vahva johtajuus, kunnan sisäinen vaikuttaminen, vakuuttaminen, osaamisen ja vaikuttavuuden esilletuonti on nyt elintärkeää koko kirjastolaitokselle. Ja tilanne vaatii toimenpiteitä. Myös kirjastossa. Nyt on ehkä parempi olla proaktiivinen, kuin jäädä tuleen makaamaan ja odotella mitä tuleman pitää.


Yksi asia mitä olen kiertänyt pitkin Suomenniemeä edistämässä on koulujen ja kirjastojen tiiviimpi yhteistyö. Sellainen yhteistyö, mikä on kouluille opetuksen kannalta tehokkaampaa. Päivi Jokitalo kirjoitti hyvän blogikirjoituksen Profeetat vieraalla maalla, jossa hän pohtii miten koulut ja kirjastojen osaaminen eivät kohtaa. Niin, pitää pohtia miten olemme osanneet itsemme brändätä tietoammattilaisiksi, jos koulut monesti näkevät meidät yhä pelkkänä lainastoina ja kirjavinkkareina? Vai olemmeko onnistuneet?


Olen opetuksessani Turun ammattikorkeakoulussa ottanut vakituiseen sanavarastooni termejä kustannustehokas, tehokkuusajattelu, palvelupaletti, tuote, brändäys, vaikuttavuus ja korostanut, että meillä ei yksinkertaisesti ole varaa käyttää niukkoja resurssejamme sellaiseen, mikä ei tuo selkeää vaikuttavuutta sidosryhmillemme ja näinollen myös meille. Eläkeläisiltä viedään asumistukia, niin miten voisimme naiivisti kuvitella että kirjastolta ei voisi ottaa? Kuinka kovin osaamme laittaa hanttiin?


Kiitän hurjasti kaikesta mahtavasta palautteesta mitä olen koulutuksista saanut ja myös Anneli Ketoselle, joka Pasilan pedagogiikkapäivällä mietti Anun kloonaamista kaikkiin maakuntiin. Arvostan hurjasti, mutta tämä ei kaiketi onnistu. Mutta maakuntiin tarvitaan uutta ajattelua, rajojen rikkomista, vanhojen käytänteiden murskaamista ja uuden rakentamista. Ei voi uudistua, jos pidetään vanhoista palveluista ja rakenteista kiinni. Kirjasto selkäesti hakee nyt itseään, ja jopa mahdollisesti joutuu hakemaan itseään. Kirjastolain uudistaminen laitettiin odottamaan tulevaa. Toiminnan radikaali uudistaminen aiheuttaisi varmasti monelle epämukavusalueelle menemistä. Uutta toimintaa on jo syntynyt, maker spaceja ja kaupunkityöpajoja, mutta osaammeko samalla tiputtaa kyydistä jotain pois, vähän periaatteella 'kill your darlings'?


Me voimme toimia proaktiivisesti sen sijaan, että odotetaan miten tässä käy.

Ohjaamistaitokoulutus Joroisilla ja ihan vähän "vatulointia"

Ihana Etelä-Savo, kauniita järvi- ja metsämaisemia, ensimmäiset kesän tuntuiset päivät! Oli ilo käydä pitämässä koulutuspäivää Joroisilla, jonne oli kokoontunut kymmenkunta kirjastolaista lähiseuduilta. Lomautusten takia oli muutama joutunut jättämään päivän väliin.

Ohjelmassa oli informaatiolukutaitoa, uutta OPS2016 asiaa, sekä kirsikkana pirtelön päällä, kunnon kurkistus ohjattuun tutkimiseen eli guided inquiry menetelmän esittely. Lukuintokoulutuksia on tällä seudulla myös ollut, mutta OPS-asiaa ei niinkään. Nyt käytiin uutta OPS:a läpi informaatiolukutaidon näkökulmasta, aiheena olivat laaja-alaiset osaamisen taidot, monilukutaito yhtenä niistä, eheyttäminen ja ns. kolmas tila. Kolmannella tilalla tarkoitetaan sitä risteävää tilaa, joka jää kun laitetaan limikkäin koulussa opitut lukutaidot (in-school-literacies) ja vapaa-ajan lukutaidot (out-od-school-literacies). Näitä oppilaan omia kiinnostuksen kohteita ja harrasteita koitetaan nyt saada tuotua kouluun. Miksei myös kirjastoonkin: "Esillä kuukauden vloggari - Helmi!"

Iltapäivä meni yksinomaan ohjatun tutkimisen parissa. Alkuperäinen nimi menetelmälle on guided inquiry ja siinä yhdistyy iso liuta hyviä elemettejä menossa olevaan OPS-uudistukseen liittyen. Perustuen tutkivaan oppimiseen ja ohjaamiseen enemmän kuin opetukseen se liittyy hyvin tiiviisti meneillä olevaan opetussuunnitelmauudistukseen.

Koulutusväkeä puhutti myös edellisen illan vaaliohjelmajulkistus, joka hyvin pintapuolisella katsannolla tuntui tuovaan kylmää kyytiä. Se, millaiseksi tämä maa muotoutuu kun hallituksen työ alkaa toden teolla, on vaikea etukäteen sanoa. Huolia ja murheita tämä uuden hallituksen kynnyksellä seisominen aiheuttaa monelle. Miten kunnnat reagoivat, varsinkin ne, joissa kirjasto nähdään riippakivenä? Onko kirjastolaitos todellisen vaaran alla?

Kirjastot ovat se osa yhteiskuntaekosysteemiä, jonka merkitys (ja lainausluvut) ovat aina vaikeina aikoina noussut. Kirjaston ylläpitokustannukset ovat kunnassa noin prosentin luokkaa. Kirjastot eivät koskaan tule tämän maan taloutta pelastamaan, mutta saattavat pelastaa monen ihmisen syrjäytymiseltä, työttömyyden tuomalta eristäytymisen tunteilta, digitaaliseen kuiluun vajoamiselta tai ihan vaan turvattomuuden tunteelta. Tässä haastetta.

Näihin tunnelmiin, mukavaa juhlaviikonloppua kaikille ja häntä pysytyyn, juuri valmistuvat nuoret!

Kehitys kehittyy, ihan oikeesti...

Aika menee nopeasti ja totta on; mitä enemmän vuosia tulee lasiin niin sitä nopeammin se tuntuu menevän. Nopeasti etenee maailma muutenkin. Kehitys kehittyy. Välillä on vaikeuksia pysytellä perässä. Ja mielummin pitäisi ratsastaa aallonharjalla. Informaatioyhteiskunta on jossain välissä ehtinyt muuttua digi/mobiiliyhteiskunnaksi. Eikä se ole enää sama asia kuin informaatioyhteiskunta. Ja se pitää hyväksyä.

Digitaalisuus on ubiikkia, se koskettelee käytännössä jokaisen elämää ja se on koko ajan ympärillämme. Sitä ei voi ohittaa yrityspuolen johtaja, eikä sen paremmin kunnallishallinnon edustajakaan. Digitaalisen ajan johtajalta vaaditaan perässäpysyttelyä, ja jos mahdollista, siellä aallonharjalla ratsastamista. Myös julkisella puolella. Useat julkisen puolen johtajat tosin kuuluvat ns. digi-immigrantti sukupolveen, jolle digi- ja mobiilikulttuurin haltuunotto saattaa ehkä olla haasteellista.

Ville Tolvanen bloggasi 18.2. Digiajan johtajasta. Tolvanen ottaa esille näkökulmia johtajudesta ja sen muutostarpeesta tässä ajassa. Aika vaatii uuden omaksumista, uuden maailmankuvan rakentamista ja myös heittäytymistä. Läpinäkyvyys on digiajassa helppoa ja sitä myös odotetaan välineiden nopeuttaessa viestintää. 

"Tietoa on luotava reaaliaikaisesti parempien päätösten ja tulosten luomiseksi. Tiedolla on johdettava ei pelkästään raportoiden vaan myös asiakastietoa päivittäin hyödyntäen. Älykäs johtaja ymmärtää tiedonvälittämisen arvon. Johtaja ei epäröi viestiä tarinastaan, visiostaan ja tulevasta suunnasta vaativimmissakin tilanteissa. Johtaja ymmärtää vision, innostuksen ja kasvollisen johtajuuden arvon." (Ville Tolvanen)

Esimerkiksi lautakunnan päätettäväksi vietävät asiat ja niistä tehdyt päätökset ovat heti netissä luettavissa. Digiaikana olisi luottamuksen kädenojennus osata viestiä tästä omalle tiimille/joukkueelle tai työporukalle oikea-aikaisesti. Digitaalisuus on monelle myös haaste, mutta myös mieletön mahdollisuus, joka kannattaa ottaa haltuun!

19.2. Pauli Aalto-Setälää haastateltiin aiheella Digitaalisuus haastaa johtamisen ja viestinnän. Hän on mukana Aalto-yliopiston KuntaJOKO koulutuksessa aiheenaan digitalisaatio. Aalto-Setälä sanoo, että digitaalisuus mullistaa, oli ala mikä hyvänsä. Julkinenkaan ala ei ole tässä mikään poikkeus. Moni ala on joutunut tekemään suuria muutoksia digiajan tultua; Aalto-Setälä mainitsee selvänä esimerkkinä kustannus- ja mediatalot. Kun asiaa vie kirjastojen maailmaan, asia on yhtä selvää pässinlihaa. Digitaalisuus on tullut, haluataan tai ei. Jälleen olisi mielummin pysyteltävä siellä aallonharjalla.

”Uusien tuotteiden ja palveluiden kehittäminen ei onnistu, jos johtamisjärjestelmä ei tue tätä.”

Aalto-Setälä liittää digitaalisuuden myös vahvasti innovointiin. Digitaalisuus avaa isot ovet innovoinnille ja yhteistyömahdollisuuksille. Innovointi löytyy tekemisestä, kannustamisesta, innostuksesta, sydämestä; se ei kukoista järjestetyissä innovaatiotiimeissä. Digiajan johtaja avaa ovet innovaatioille avaamalla itse ovet omalle epämukavuusalueelleen. Muu jengi seuraa hyvää johtajaa perässä. 

Työelämä 2020 uutisoi, että vain joka neljäs suomalaisorganisaatio on oikeasti innovatiivinen. Me keskitymme uuden toiminnan sijaan liiaksi kustannusten leikkaamiseen sekä tuotteuden ja palvelujen elinkaaren pidentämiseen sen sijaan, että kehittelisimme uutta. 

"Tekesin MEADOW-tutkimuksen yhteenvetoraportista selviää, että Suomi on yksi Euroopan aktiivisimmin työelämää kehittävistä maista, mutta lukuisat kehittämishankkeet eivät johda talouskasvuun ja työelämän laadun parantumiseen."

Myös liiallinen tyytyväisyys tuotteiden tai tuotettujen palvelujen nykytilaan jarruttaa innovatiivisuutta, sanoo tuossa haastattelussa Henrik Ehrnrooth, KONEen toimitusjohtaja. Todellinen innovaatio on tutkimuksessa nähty liittyvän työtyytyväisyyteen. Onnellinen työntekijä on omistautunut työntekijä on innovatiivinen työntekijä.

Muutos tapahtuu epämukavuusalueella ja sinne on uskallettava astua!

Voiko julkinen organisaatio olla älykäs?

Huomiselle opetustunneille olen valmistautunut miettimällä mm. miten älykkyys ja oppiva organisaatio -ajattelu istuu meidän suomalaiseen julkisen organisaation raameihin. Omakohtainen kokemukseni on, että julkinen organisaatio Suomessa on hyvin hierarkinen, jäykkä toimimaan nopeasti ja hidas vastaamaan ulkoa päin tuleviin haasteisiin. Päätöksenteko saattaa kestää kauan ja hitaammin mitä tämän hetken informaatioyhteiskunnan tarve vaatii. Näin on ollut esimerkiksi koulutusalalla. Opetussuunnitelma ei ole enää vuosiin vastannut tämän päivän koululaisen tarpeita.

Kirjastolaitoksella ei kuitenkaan ole samanlaisia ulkoapäin tulevia kiinteästi noudatettavia ohjausdokumenttejä kertoen, mitä meidän seuraavan 10 vuoden aikana pitää tehdä ja miten toimia. Siksi kovasti peräänkuullutan notkeuden löytämistä ja nopeampaa reaktiokykyä.

Peter Drucker sanoi jo 1990-luvulla, että "organizations has to be prepared to abandon knowledge that has become obsolete and learn to create new things through: 1) continuing improvement of every activity, 2) development of new applications from its own success, and 3) continous innovation as an organized process." (Nonaka & Takeuchi, 1995)

Tässä tulee myös esille oppivan organisaaton ajattelu. Organisaatiot koostuvat ihmisistä ja ihmiset ovat organisaation voimavara. Voimavara on ihmisillä oleva osaaminen, mikä pitää näinä taloudellisesti heikkoina aikoina valjastaa organisaation käyttöön. Ei, en tässä tarkoita että se pitää ottaa työntekijöiden selkänahasta, vaan henkiläkohtisen osaamisen pitää päästä kukkimaan ja kantamaan hedelmää organisaatiolle.

Sunnuntai-illan miettein,
Anu

Ps. Kirjoja mitä olen illan aikana selaillut:

Kuusela & Ylönen (2013). Konsulttidemokratia : miten valtiosta tehdään tyhmä ja tehoton. Helsinki, Gaudeamus.
Kotter, John P. (2012). Leading change : with a new preface by the author. First published in 1996. Boston, Harvard Business Review Press.
Nonaka & Takeuchi (1995). The knowledge creting company : how Japanese companies create the dynamics of innovation. New York, Oxford Univerity Press.
Virtanen & Stenvall (2014). Älykäs julkinen oganisaatio. Helsinki, Tietosanoma.