LINKO hackathon, oppimisen alan innovaatiotapahtuma

Jo talvella oli tiedossa, että Helsingin Kaapelitehtaalla järjestetään syyskuun alussa suuri oppimisen alan tapahtuma, Dare to Learn. Keväällä kylkeen ilmestyi myös hackathon. LINKO hackathon on suomalainen hackathon järjestäjä, jolle tämä oli jo kolmas innovaatiotapahtuma. Hackathon on tilaisuus, jossa 'hakkeroidaan' ratkaisuja eri toimijoiden esittämiin haasteisiin. Osallistujien pitää löytää tiimi siihen haasteeseen, jota haluaa lähteä ratkaisemaan. Ohjelmaan kuuluu valmennusta ja pitchaus puheen opettelua. Tapahtuman aikana saadaan mentorointia alan asiantuntijoilta. Kyseessä on kilpailu ja edellisten hackien tiimeistä on syntynyt firmojakin. Itse olin mukana enemmänkin opettelemassa metodia sekä oppimassa miten tällainen tapahtuma toimii ja miten se on järjestetty.

Hackathonin takana oleva LINKO sai alkunsa, kun ryhmä opetusalan opiskelijoita Helsingistä päätyivät pohtimaan ratkaisua seuraavanlaiseen asiaan: yliopisto-opetuksesta puuttui jotain, opiskeltiin aineita erikseen eikä ollut mitäään yhteyttä ulkomaailmaan. Hachathonit tunnetaan usein kooduksen tapahtumina, joihin kuuluu esim suomalainen Ultrahack. LINKOssa haetaan ratkaisuja opetusalaa kiinnostaviin asoihin, eikä tämä vaatinut koodaustaitoja. Se tietenkin oli plussaa.

Samalla tavalla kuin tänne LINKO hackathoniin on kerääntynyt koulutuksesta kiinnostuneita ja paljon opiskelijoita. Mukana oli myös tietojenkäsittelytieteen opiskelijoita, koodareita ja pelikehittäjiä. Mutta myös luokan- ja aineenopettajiksi kouluttautuvia ja jo valmistuneita opettajia. Haasteet tulivat SanomaProlta liittyen oppimateriaaleihin ja uudistetun vertaisarvioinnin menetelmiin. Microsoft pyysi konseptia Minecraft Educational Editionin käyttöönottoon ja Akavan erityisalat halusivat kysellä, miten saada näkyvyyttää ja parempaa kontaktia jäseniin.

Jokainen tiimi pitchaa oman esityksensä, joista haasteiden asettajat valitsevat voittajan ja voittaja pitchit pidetään Dare to Learn puolella. Voittajatiimille palkinto luvassa!

Kirjastoalan hackathoneja on järjestetty Yhdysvalloissa, ainakin verkosta löytyvien tietojen mukaan, vuodesta 2015. Tapahtumat ovat pääosin liittyneet koodaukseen ja usein kirjasto on toiminut vain järjestävänä areenana.

Suomessa on mm. Helsingin kaupunginkirjaston ja Eduskunnan kirjaston järjestäminen Democracy Hackathon järjestettiin vuonna 2016. Vuonna 2015 järjestettiin Helsingin yliopiston kirjastossa Digitaalisten ihmistieteiden hackathon liittyen digitaalisiin aineistoihin. Suomessa tapahtumat ovat olleet pitkälti Ultrahack tapahtumia ja yliopistojen piirissä tapahtuneita, esim. viime keväänä Helsingin yliopiston psykologian opiskelijat järjestivät oman hakathonin.

Ajatuksissa pyörii nyt, että onko jollain kirjastoalan toimijalla tarvetta uudenlaisiin ratkaisuihin, katsoa asioita laatikon ulkopuolella ja pohtia miten asioita voitaisiin tehdä uudesta perspektiivistä? Hackathoniin osallistuminen ei tarvitse olla koodaamista, vaan ratkaisumallien hakkeroimista, joista voi kehittyä käyttöön siirrettäviä konsepteja ja tuotteita, kun niitä tekemään saadaan oikeanlainen tiimi ja tuottajat, eli haasteiden asettajat. Tätä kannattaa pohtia ja kypsytellä myös kirjastoalalla, ei lainkaan pois suljettu ajatus.

Eduhack järjestää opetusalan hackathon sarjan, jonka seuraava hack on Tampereella lokakuussa. He haluavat mukaan erilaisia oppimisen ratkaisuista kiinnostuneita asiantuntijoita ja toimijoita kehittämään innovatiivisia ratkaisuja ja konsepteja oppimisen kentälle. Juteltuani hetken firman edustajan kanssa, hän ei muista että yksikään kirjastoalan osaaja olisi koskaan ollut hackathoneissa mukana.

Ensimmäisenä päivänä kun avasin suuni LINKO-Dare to Learn hackathonissa ja sanoin, että olen alkuperäiseltä ammatiltani kirjastonhoitaja ja missioni on edistää koulujen ja kirjastojen yhteistyötä, vastaus oli: 'en ole ajatellut, että kirjastolla vois olla jotain annettavaa'. Olemmeko kaikki itsevarmoja siitä, että kirjastoilla on annettavaa opetukselle? Jos kirjastot eivät astu rohkeasti opetuksen areenoille, ei meitä koskaa sinne pyydetäkään. We have to Dare!

Coders make the world go round? - Koodauksen ja ohjelmoinnin merkityksen tasoista

Koodin aika on tullut myös kouluun. Tai jos tarkkoja ollaan, koodia on ollut ympärilllämme jo kymmeniä vuosia. Ohjelmointi on elokuussa 2016 voimaan tulleessa opetussuunnitelmassa. Koodauksesta, sen opettamisesta ja opettajien täydennyskoulutuksesta on puhuttu paljon ja mm. Koodiaapinen ja Koodi2016 on kehitetty tässä asiassa opettajia tukemaan.

Itse kun katson asioita koulun ja kirjaston välimaastosta, pyrin samalla löytämään yhteistä maaperää aiheeseen. Tomi Dufva kävi kevättalvella 2016 Turun kaupunginkirjastossa kertomassa mitä ohjelmoinnin tuleminen kouluihin merkitsee. Esitys oli todella valaiseva ja nyt katson ohjelmoinnin kenttää aivan uusin silmin. Koodiahan on kaikkialla, emmekä voi siltä edes välttyä. Millään.

Tomi Dufva valmistelee Aalto yliopistossa väitöskirjaa, lyhennettynä, koodinlukutaidosta. Ja tässä vaiheessa omassa päässä välähti, mitä, lukutaidostako tässäkin on kyse? Toki muistan itse joskus 1990-luvun puolen välin tienoilla rakentelin itseoppineena html-kielellä ihan oikeat, tosin varsin yksinkertaiset, verkkosivut - jotka eivät kuitenkaan koskaan päätyneet julkiseen verkkoon. Mutta, lukutaidostahan siinä on kyse ja sen lisäksi eräänlaisesta kirjoitustaidosta.

Tomi Dufva on kirjoittanut yhdessä Mikko Dufvan kanssa kanssa artikkelin 'Metaphores of Code'. Esitelmässään Turussa Dufva toi esille, että liian usein ohjelmointi ja koodaus ymmärretään funktionaalisena tapahtumana, eli jonkin tekemisenä ja luomisena. Artikkelissa kirjoitajat esittelevät neljä eri tasoa, miten ohjelmointi kuitenkin tulisi ymmärtää.

1. funktionaalinen - koodin luomisena, opeteltavana kielenä, organismina
2. tulkitseva - koodia lukutaitona, kulttuurisena ilmiönä, ymmärryksenä siitä miten koodi vaikuttaa yhteiskuntaamme
3. emansipatoorinen - kriittisenä ymmärryksenä, ymmärryksenä koodista hallinnan välineenä, miten koodi ohjaa elämäämme, kuka päättää?
4. postmoderni - taiteena ja näkyväksi tekemisenä, koodin luova käyttö, esim. Linda Liukkaan Ruby-kirjat

Dufvan mukaan 95% opettajista kokee koodauksen funktionaalisena. Niin tein minäkin aikaisemmin. Mutta kun ajattelee tuota tulkitsevaa ja emansipatoorista tasoa, avautuu asia aivan eri tavalla. Silloin olemme esim. yhteiskuntatieteiden ja kriittisen ajattelun puolella. Laajennamme ymmärrystä siitä, miten maaailmamme toimii koodin voimin. Esimerkinomaisesti hän maalaili, että jos Internet-verkko maailmalaajuisesti kaatuisi niin kaaos olisi valmis muutamassa minuutissa, uusien autojen ja jopa virastojen sähköovien toimiminen on lopun viimein koodin takana. Kun asioita ajatteelee tässä laajuudessa, tuntuu jopa tärkeämmältä, että ymmärrämme koodin merkityksen nykyhteiskunnassa, kuin että kaikista koululaisista tulisi koodaajia. Koodauksesta oli tänään 16.8. myös Ylen uutisissa, kun Linda Liukas lausuu lapsilla olevan oikeuden tietää, miten teknologinen maailma toimii.

Niin, entäpä kirjasto? Kirjastot eri paikkakunnilla ovat todella mukavasti tarttuneet haasteeseen jo viime vuoden puolella järjestäen koodauspajoja lapsille ja nuorille eräänlaisena makerspace tyylisenä toimintana. Oulussa on rakennettu mm. robotteja. Kirjasto pystyy mahdollisesti tarjoamaan tilan ja koneet kouluajan ulkopuoliseen toimintaan. Mutta jos ajattelee ohjelmoinnin vaikutuksia yhteiskunnassa, nousee sieltä minusta myös aiheena kriittinen ajattelu ja tietoympäristön laajempi ymmärtäminen, joita ajattelen myös kirjaston toimintakenttänä.

Tomi Dufva on myös kirjoittanut ohjelmoinnista KAVIn sivuilla 'Mikä ohjelmoinnin lukutaito?'

Käsityökoulu Robotti, jossa Tomi Dufva on myös mukana, järjestää muuten toimintaa kolmella eri paikkakunnalla, myös Turussa!

Kooodi tulee, olemmeko valmiita - ja ennen kaikkea, ymmärrämmekö minkä kanssa me olemme tekemisissä? Coders make the world go round?