Yleinen kirjasto ja kirjastopedagogiikka - Library pedagogy (English text below)

Toukokuisena torstaina kokoontui noin 20 kirjastoalan ihmistä Tampereelle pohtimaan aihetta kirjastopedagogiikka. Tapahtuman oli järjestänyt Susanne Ahlroth Länsi- ja Keski-Suomen ruotsinkielisestä aluehallintovirastosta, tach för inbjudan! Kirjastopedagogiikkaa käsitteenä on tuttu jo korkeakoulukirjastoissa informaatioluktaidon koulutuksen takia, mutta entä yleiset kirjastot? Mitä on kirjastopedagogiikka? Miten se ilmenee? Mitkä aktiviteetit ovat kirjastopedagogiikkaa? Kysymyksiä oli paljon. Tapahtuma oli järjestetty juuri siksi, että pohtisimme asian ympärillä olevaa eräänlaista määrittelemättömyyttä.

En nyt briiffaa esityksistä sen enempää, vaan pysyttelen tässä peda-teemassa. Itse olen nyt paneutunut tutkimuksessani erilaisiin käsityksiin, joita meillä on erinnäisistä asioista. Uskallan väittää, että meillä on kirjastoalalla myös erilaisia käsityksiä pedagogiikasta ja mitä se voisi kirjastotyöhön antaa. Joidenkin mielestä satutunti on kirjastopedagogiikkaa ja toisen mielestä taas ei. Joku kokee, että voi tehdä pedagin töitä omaamatta tutkintoa ja toinen kokee että ei voi.

Osalla osallistujista oli pedagoginen koulutus tai tutkinto. Oma tutkintoni on valmis parin viikon kuluttua. Itse koen, että pedagoginen koulutus antaa ymmärrystä, varmuutta, työkaluja ja toimintavalmiutta ymmärtää eri asiakasryhmien oppimisen taustoja ja eritoten sitä, miten luot oppiminen tilanteen sellaiseksi, että oppimista tapahtuu, se on hauska ja monipuolinen tapahtuma tai tilanne. Ja mitä on ohjaaminen, millaisia ominaisuuksia vaaditaan hyvältä ohjaajalta eri tilanteissa? Mutta miten siis tiivistää tuota torstaipäivää ja keskustelua? Pitääkö meidän saavuttaa joku konsensus siitä, mitä on kirjastopedagogiikka?

En usko, että pääsemme koskaan sellaiseen konsensukseen. Kirjastoalaa säätelee kirjastolaki, ja perustuslaki, hallintolaki sekä säädökset velvoittavat. Kansallisia strategisia painopisteitä tarkennetaan noin 10 vuoden välien. Kaupungeilla saattaa olla omia visioita ja strategioita, joita usein myös sovelletaan kirjaston toimintaan. Mutta muuten kirjastoilla on hurjan laaja vapaus toteuttaa kirjastotyötä ja sen lain täyttämistä parhaalla katsomallaan tavalla. Toiminta kirjastoissa on niin laajaa, monitahoista ja monipuolista, että sitä ei millään saa laitettua lokeroihin.

Ja mietin nyt kokouksen jälkeen, että pitääkö meidän lainkaan löytää mitään konsensusta? Onko kirjastopedagogiikka yksinkertaisesti kirjastotyötä? Ainoa tilanne, missä tämän näen juuri tällä tärkeänä on se, että pystymme jollain tavalla määrittelemään mitä teemme on esimiestä ja päättäjiä varten. Mikä on toimintamme päämäärä? Miten toteutamme toimintoja niin, että ne palvelevat asiakkaiden oppimista ja elinikäisen oppimisen tarpeita? Osallistujien kesken oli paljon hajontaa siinä, miten näihin työtehtäviin oli annettu työaikaa. Hankalaksi koettiin myös se, että miten ns. 'tavallinen' kirjastotyö tai tiskillä oleminen saattaa aihauttaa hankaluuksia aikatauluissa, jne. Jos työvuorot on tehty pitkäksi ajaksi etukäteen, se ei välttämättä aina palvele esim. kouluryhmien tarpeita, joiden toimitatempo on ajallisesti nopeampi.

Ja kyllä, nostin jälleen esille termin resurssit, koska siihen keskustelu aina kuitenkin menee.

Ohjauksen määrä on kirjastoissa kasvanut huomattavasti. Se, mitä pedagogiikka voi ilman kokonaisen tutkinnon suorittamisen sijaan antaa, on käsitys ohjaamisesta ja oppia siitä, miten ryhmätilanteista ja opetuksista luodaan sellaisia, että fokus pysyy, mielenkiinto säilyy, ja ennenkaikkea, oikea osaaminen, oikea-aikaisesti, oikeassa muodossa - eli tiedon välittämistä ohjatusti. Inte lägre för kunden men med kunden.

Tätä kannattaa miettiä pidemmälle ja sitä, miten tätä toimintaa voisi Suomessa kehittää. Mutta sen voi sanoa, että kirjastopedagogiikkaa Suomen yleisissä kirjastoissa on, ja se on aina tekijänsä näköistä.

----------------------

There were some 20 librarians gathered in Tampere on a spring Thursday. The subject was library pedagogy. The term and activity has already been established in higher education libraries, but the issue of the discussion was how about public libraries. What is library pedagogy in public libraries? Who is doing it? Which activities does it consist of? How much time you have allocated? What are the challenges?

I had a presentation after lunch about what is the place of pedagogy in the public library. The meaning of the whole meeting on this Thursday was to make sense of the issue.

Like in many issues, people have their own conceptions and understandings of issues. Not an opinion, a conception. A conception has possibly built during years when many different issues has formed the conception. Like in public library pedagogy, many had different ideas of what it is. Some considered the story time in library to be library pedagogy and some didn't. Some felt that they can work as pedagogues even if they do not have a degree, some felt it was not possible.

The job describtions vary, hours to use for the work vary, conceptions vary, education varies. I feel there may be no possibility to come to a consensus of what is library pedagogy in public libraries in Finland. Is there be a need to reach a common understanding? When we come to management and decision makers and allocating work time for these activities - then it matters.

The skills that could help a librarian in a public library is possibly the guidance skills, how to deliver information walking side by side with the customer, now just delivering the information. And also in planning the events and information seeking instruction events in a way that will enhance the learning, enjoyability and enthusiasm in a customer.

Nyt hei ihan oikeesti!

Oxfordin sanakirjojen toimitus valitsi vuoden sanaksi 'totuudenjälkeinen'. Siinä vasta on vuoden sanalla kolkko kaiku. Viime vuonna vuoden sanaksi valittiin vedet silmissä naurava emoji. Itku pitkästä ilosta? Itselleni tutkijana, kirjastoammattilaisena sekä kouluttajana on hyvin vaikea sulattaa sitä faktaa, että joudumme edes käsittelemään jotain mikä on 'post truth'. Miten niin totuuden jälkeinen? Mitä se on? Mikä aiheuttaa sen ettei totuutta enää tarvitsis hakea? Mitä sitten tilalle? Tunteella mennään, tiedosta ja totuudesta viis?

Samassa uutisessa mainitun määritelmän mukaan totuudenjälkeinen on määritelty seuraavasti: "(termi viittaa) olosuhteisiin, joissa objektiiviset faktat vaikuttavat yleiseen mielipiteeseen vähemmän kuin tunteisiin ja henkilökohtaisiin vakaumuksiin vetoaminen". Hallituksen taholta tullut "päivystävät dosentit" dissaus? Tätähän olemme jo saaneet kokea Suomessakin, liittyen esimerkiksi vuosi sitten syntyneeseen pakolaisaaltoon. Tunteet olivat pinnalla ja jokainen roskauutinen sai levitä verkossa melko vapaasti ihmisten tunteiden kantamana.

Psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri ja THL:n tutkimusprofessori Hannu Lauerma on tänään 19.11. Turun Sanomissa haastattelussa kertonut, miten moni ihminen on kaikesta suomalaisesta koulutuspuheesta huolimatta tällaisten juttujen vietävissä. Olen kuullut Lauerman puhuvan ja hän puhuu tiukasti, paljon ja täyttä asiaa. Hänen mukaansa ihmiset ovat hyvin taipuvaisia uskomaan myös disinformaatiota, mikäli se myötäilee heidän omaa maailmankuvaansa. Tähän viittaa myös ajatukset siitä, että jos luettu/opittu asia ei sovi omiin tietorakenteisiin, sitä ei uskota vaikka faktat kuinka toiseen suuntaan osoittaisivat. Mielikuvilla pelataan ja niitä käytetään ns. vaihtoehtomediassa hyväksi surutta.

Meillä on hallitus, joka on antanut puitpaut vaalilupauksille eri aloilla; itselleni lähellä on luonnollisesti koulutuksen ja yliopistojen leikkaukset. Mutta nyt on Yhdysvalloissa valittu presidentti, joka tuntuu olevan vielä jotain aivan muuta: demagogi, populisti, miljonääri joka pelastaa köyhät ja raskautetut, paljon oikeussalissa aikaa viettänyt 'anti-establishmentti' -tyyppi, jonka puheet olivat vaalikampanjan aikana suurelta osin puuta heinää. Ja näitä juttuja tulee koko ajan, ikävällä tavalla a gift that keeps on giving.

Vaalien alla törmäsin myös termiin 'ignorance porn'. Esimerkinomaisesti selitettynä, The Daily Show Yhdysvalloissa, meillä vastaava on Noin Viikon Uutiset, kävi useaan otteeseen kampanjan aikana haastattelemassa Trump kannattajia. Niiden videoiden katsominen on tuuperruttavaa. Luulot, uskomukset ja salaliittoteoriat ovat arkipäivää. Toki Trumpin kannattajissa oli äänestäjätutkimusten mukaan paljon koulutettuakin väkeä, mutta jos eräs äänestäjä pohtii että Obama oli vastuussa 9/11 iskuista, koska ei ollut silloin toimistolla vaan jossain golfaamassa: ignorance porn.

Informaatiolukutaidon aspektit ja medialukutaito ovat olleet coloradolaisen ystäväni mukaan Yhdysvalloissa paljon puheenaiheen vaalivoiton jälkeen. Farewell, America jutussa kirjoitetaan median roolista vaaleissa ja miten kirjoittajan, Neil Gabler, mukaan media olisi osittain jättänyt objektiivisen ja todenperäisyyksiin perustuvan reportoinnin taakseen. Mediaa on syytetty mm. siitä, miten Trump sai media-aikaa kun hänen sanomisia päiviteltiin päivästä toiseen. Tästä asiasta lisää vaikkapa täällä Mari K. Nimemen Ylämaan Kettu -blogissa. Media-asiaa ajatellessamme voi lähteä miettimään, paljonko yleissivistystä nykypäivänä tarvitaan, jotta voi median ja uutisten suhteen olla todellakin kriittinen ja osata jäljittä jokainen juttu juurilleen.

En yhtään ihmettele Neil Gablerin pelkoa siitä, mihin Amerikka on menossa. Yle uutisoi muiden medioiden vanavedessä Trumpin valitsemasta läheisimmästä neuvonantajastaan Steve Bannonista, joka on myös seuraavan lauseen päästänyt suustaan: "Pimeys on hyvästä. Dick Cheney, Darth Vader, Saatana. Se on valtaa. Se vain auttaa meitä silloin, kun vastustaja on väärässä. Kun he eivät tajua, keitä me olemme ja mitä aiomme tehdä." Amerikka ja koko maailma Eurooppaa myöden on vedenjakajalla, ensi vuodesta tulee Europassa merkittävä vaalivuosi. Tilannetta ei tule väheksyä piirun vertaa, kun tällaiset typit ovat vallan kahvoissa.

Ja tämä pitkähkö alustus vie nyt tämän blogikirjoituksen varsinaiseen asiaan: lukemiseen, oppimiseen, lukeneisuuteen, tieteeseen, tietoon ja informaatiolukutaitoon. Big think sivuston Derek Berekin artikkeli 'What is lost in nation thats reading less literature' pohtii samaa asiaa jota ovat suomalaiset lukemisesta kertovat jututkin pohtineet: lukemisharrastus laskee laskemistaan ja pitkien tekstien lukeminen on yhä useammalle nuorelle haaste. Tässä pesii todellinen pulma.

Knowledge Quest on Yhdysvaltain koulukirjastoyhdistyksen lehti. Kyseisessä lehdessä on vaalien jälkeen 18.11. ilmestynyt Sara Stevensonin artikkeli "Information Literacy Lessons Crucial in a Post-Truth World". Suomessa on aivan sama tilanne. Koulut, kirjastot ja kodit ovat avainasemassa tilanteessa, jossa olemme menettämässä lukevia lapsia ja nuoria. En lähde tässä keräämään uutisia lukemisen tärkeydestä, lukemisen merkityksen me tiedämme. Mutta, miten tärkeää on lukeminen, lukemisen taidot ja oppiminen tässä totuudenjälkeisessä maailmassa, missä jokaisella kansalaisella pitää olla koko ajan varoitusvalot vilkkumassa kun kohtaa uutta informaatiota?

Olen niin monesti vetänyt kirjoituksiini myös uuden opetussuunnitelman, POPS2014. En tee sitä nyt, koska tämän asian pitää olla selvä ilman sitäkin.

Kuten sanottu, olemme vedenjakajalle ja tätä tilannetta ei nyt parane sössiä.

ECIL 2016 - Eurooppalainen informaatiolukutaidon konferenssi, koulujuttuja!

Toinen konfernssipäivä alkoi innostuneesti Jan van Dijkin esityksellä. Edessä oli 'vähän lyhyempi' päivä koska iltapäivä oli varattu kirjastovierailuille. Sitä ennen haluan tuoda esille ainakin kaksi eri esitystä liittyen koulumaailmaan.

Slovenialainen tutkija Romana Fekonja (National Education Institute Slovenia) esitteli menetelmää, joka keskittyi kouluyhteistyöhön. Sloveniassa on olemassa kouluille pakollinen kirjastotaitojen opetussuunnitelma, joka kulkee nimellä bibliopedagogical work. Alakoulussa jokaisella luokalla on minimissään neljä oppituntia vuodessa tiedonhakua tai kirjastonkäytön opetusta ja kaikki nämä tunnit implementoidaan laaja-alaisiin oppimiskokonaisuuksiin. Yläkoulussa sessioita on peräti 15 vuodessa jokaista luokkaa kohden.

Puisto ja penkit, Praha. Kuva: A. Ojaranta

Opetustiimi rakentuu aineen opettajasta, englannin kielen opettajasta ja kirjastonhoitajasta sekä IT-taitojen opettajasta. Projektin lopussa opiskelija tarvitsee lomakkeeseensa kuittauksen kaikilta, myös kirjastonhoitajalta, joka kuittaa lähteet, lainaukset ja lähdeluettelon tarkastateuiksi hyväksyttävällä arvosanalla. Koulukirjastot siirtyivät kirjasvarastoista informaatiolukutaidon toimenpiteisiin. Tässä alkaa jo kadehtia slovenialaista systeemiä! Tämä menetelmä on havaittu hyvin tehokkaaksi tiedonhankinnana ja informaatiolukutaitojen kehittäjäksi. Pitää vielä ottaa yhteyttä esitelmöitsijään ja kysyä miten tämä järjestelmä on resurssoitu.

Harrie van der Meer Hollannista esitteli myös 2015 ECIL konferensseissa esillä olleen tutkimuksen toista osaa informaatiolukutaidon taitojen opettamisesta flipped classroom eli käänteinen luokkahuone menetelmällä. Heillä on ollut kaksiosainen tutkimus meneillään joka on yhä jatkumassa. Viimeisimmät tarkat tulokset eivät valitettavasti ehtineet mukaan tähän esitykseen.

Käänteinen luokkahuone tässä tilanteessa tarkoittaa sitä, että sen sijaan että koululaiset tulevat kirjastoon kuuntelemaan perusteita ja lopuksi tekemään tehtäviä, he saavat ennen kirjastokäyntiä katsottavakseen videolla ennakkomateriaalia (tai muuta materiaalia) ja kohtaaminen kirjastonhoitajan kanssa perustuu pelkästään tehtävien tekemiseen.

Turun yliopistossa on opiskelijoiden kanssa käytetty tätä menetelmää tiedonhankinnan opetuksessa menestyksekkäästi jo pidemmän aikaa. Etu perustuu juuri siihen, että tehtäviä tehdessä kirjastonhoitaja on aina lähellä ja korjaamassa hankalissa paikoissa, kun taas perinteisessä opetusmallissa tehtävät tehdään itsenäisesti kotona. Van Meerin ja ryhmän tutkimus osoitti, että oppimistulokset olivat parempia käänteisen luokkahuoneen oppilailla kuin perinteisesti opetetun ryhmän oppilailla.

Ensimmäisessä 2015 tehdyssä tutkimuksessa selkeitä etuja ei havaittu käänteisen luokkahuoneen ja perinteisen opetuksen välillä. Kun he tutkimusken toisessa osassa vaihtoivat arviointimenetelmää, eroja löytyi jo paremmin. Olisi hauska päästä jäljille lopullisista tuloksista.

Tutkimuksen rakenne (kuva: A. Ojaranta)

Tämä voisi ola hyvinkin toimiva malli tuoda Suomalaisen peruskoulunkin tiedonhallintataitojen opetukseen. Videoiden tekeminen ennakkoaineistoksi voi olla hyvin pysyvä tapa tuoda esille tiedonhaun erityisyyttä ja hankaluuksia. Videoita voi tehdä moniin tarpeisiin ja ne säilyvät hyvinkin käyttökelpoisina muutaman vuoden ajan (ellei kirjaston verkkokirjasto muutu tai ellei muita suurempia muutoksia tule). Käänteisen luokkahuoneen menetelmä myös säästää kirjastonhoitajan aikaa ohjeistuksessa, kun tallenteet katsotaan kotona. On olemassa myös järjestelmiä, miten valvotaan, että ns. läksy on tehty ennen tunnille tuloa. Ja sen huomaa kun oppilaat ja opiskleijat tulevat tekemään tehtäviä. Tällä tavalla ohjeistuksen voisi myös viedä suoraan kouluaineeseen ja jo olemassa olevaan projektiin koulussa. Selkeästi menetelmä, jonka käyttöä kannattaisi kokeilla pilotointiprojektin ominaisuudessa - kokeilukulttuuria kasvattamalla!

Hedelmällistä pohdintaa Joensuussa!

Sain kunnian aloittaa Itä-Suomen yliopiston koulutus ja kehityspalvelujen järjestämän koulutuksen liittyen monilukutaitoon. 8.2. pyörähti Joensuussa käyntiin 'Tutkiva ja luova yhteisöllinen työskentely'. Koulutukseen osallistui opettajia sekä kirjastonhoitajia ja päivän aiheet pyörivät monilukutaidon ohella ilmiöpohjaisuuden, eheyttävien opintokokonaisuuksien ja ohjatun tutkimisen ympärillä.

Aivan hurjan hieno osallistujajoukko osaavia ammattilaisia, jonka kanssa saimme hienot keskustelut aikaiseksi! Haluan tässä blogipostauksessa nostaa esille joitain oivalluksia mitä päivän aikana tuli ja mitä kotimatkalla ajattelin.

Ensinäkin selkeästi tuli toive tällaisista tapahtumista, joissa moniammatillisesti voisimme päästä kunnolla keskustelemaan ja työstämään juttuja yhdessä. Lukuinto-koulutukset olivat hyvä alku tälle kahden ammatin kohtaamiselle, mutta selkeästi opettajia ja kirjastolaisia ei törmäytetä tarpeeksi usein. Tärkeäksi asiaksi koettiin myös kummankin ammatin ymmärtäminen, viestinnän avoimuuden ja keskustelun tärkeys. Yhteisten ratkaisujen löytäminen on hyvin tärkeää yhteistyön kannalta.

Kevät kukka Länsi
Capen provinssissa Etelä-Afrikassa.

Aamupäivä meni suoranaisella paahtamisella, mutta iltapäivällä osallistujat saivat työskennellä opettaja/kirjastolainen pareissa.  Ilmiöideoita työstettiin, mutta keskusteluun tosin jäi vähän liian vähän aikaa tiukan aikataulun takia. He pääsevät onneksi jatkamana pohdintojaan vielä koulutuksen jatkuessa kahdella lähitapaamisella. Monella paikkakunnalla on jo hienoja juttuja menossa, Vantaan kaupunginkirjaston pedagogiset palvelut etunenässä.

Otimme esille myös tulevaisuustaidot: ongelmanratkaisukyky, epävarmuuden sietäminen, vuorovaikutustaidot, tiedon jakaminen, lähdekriittisyys, itsenäinen tiedonhaku, yhteisöllinen tiedonrakentaminen ja vastuun ottaminen (Lonka, et al, 2015, 50).

Kaikki tulee esiin uudessa opetussuunnitelmassa. Tulevaisuustaidoista epävarmuuden sietäminen nosti keskustelua. Tänä päivänä sen tarve on kuitenkin enemmän normi kuin poikkeus. Uusi tapa työskennellä eli ilmiöpohjaisuus saattaa myös ensin olla hankala sekä opetuksen henkilökunnalle sekä kirjastolaisille, mutta pitää myös muistaa, että se on uusi tapa myös suurimmalle osalle oppilaista. 

Kirjastolaiset löysivät ohjatun tutkimisen prosessista heti asioita, mitä he voisivat kirjaston puitteissa tehdä ja millaisista palveluista kertoa kouluille. Eräältä opettajalta tuli kommentti, että kirjaston pitää osata kertoa ja markkinoida osaamistaan - ja tämä on kyllä ollut kirjastomaailmassa esillä ja koen, että sen ongelman läsnäolo on tunnistettu. Mutta onko vielä petrattavaa?

Loppuun teetin vielä SWOT analyysin ja viimeisessä käänteessä pyysin kääntämään uhat ja heikkoudet vahvuuksiksi ja mahdollisuuksiksi. On tärkeää, että uhkien toteamisen jälkeen vielä tarkastellaan, onko kyseessä todellinen uhka, vaiko vain asia, josta voidaan kouluyhteistyössä sopia. Esimerkiksi miten kirjaston aukioloajat palvelevat koulun toimintaa ja voisiko kirjasto-auton aiktauluja muovailla koululle sopiviksi. Tai vaikka se että kirjastossa huomattaisiin, että syksyn lukujärjestykset lyödään lukkoon usein rehtorin toimesta jo ennen kesälomaa.

Se mitä tämä aika OPS-muutoksineen vaatii myös kirjastoammattilaisilta, on työtapojen muutosta, jopa ehkä ammatti-identiteetin uudelleenmuotoilua. Kirjastoissa ei vielä ole merkittävästi pedagogista osaamista ja siten myös kirjastojen tiedonhankinnan opetukset eivät ehkä ole toimineet mahdollisimman hedelmällisellä tavalla. Vastausten hakeminen kirjastonhoitajan tehtäväpaperiin ei välttämättä enää palkitse oppilaita ja se voi olla heille suorastaan merkityksetöntä. Näin myös oppilaan oppimisen tasosta voidaan tehdä jotain päätelmiä. Tiedonhankinna prosessi on kuitenkin pitkälti myös oppimisen prosessi, eli pitää pohtia miten pääsemme viemään näitä ajatuksia myös kirjastojen opetuksen pariin.

(Lonka, K. et al (2015). Ilmiölähtöisesti kohti innostavaa oppimista. Teoksessa Cantell, H. Näin rakennat monialaisia oppimiskokonaisuuksia. Jyväskylä: PS-kustannus.)

Pedagogiikasta opittua

Tällä viikolla oli hieno ja innostunut asiakastapaaminen. Lähdin tapaamisen jälkeen miettimään, mitä on nyt tähän astisista pedagogiikan opinnoista jäänyt taskuun ja mitä voisi ottaa esille kirjaston kontekstissa. Opinnot ovat olleet hyvin antoisia vaikkakin työläitä, mutta oppia on tarttunut mukaan. Mahtavin tilanne oli kun oli opettajana ja voi heti otttaa käyttöön uusia oppeja.

Kirjastot järjestävät paljon tapahtumia ja opetustuokioita kaiken ikäisille koululaisille. Se aika, jonka oppilas (tai minkä ikäinen oppija hyvänsä) jaksaa keskittyneesti kuunnella opettajan monologia on maksimissaan 10 minuuttia. Siinä vaihheessa useamman ajatus lähtee harhailemaan. Mitä pienempi kuuntelija on niin sitä nopeammin. Eli kirjastojenkin opetustuokioitakin on hyvä opetella tauottamaan.

Sopivaa tauotusta voi esim. kirjavinkkauksen aikana ottaa käyttöön kysymyspallo, ja heität sitä parin vinkattavan kirjan välein luokkaan. Voit vaikka sopia, että opettaja pyytää oppilaita varautumaan muutamalla sanalla kertomaan heidän lempikirjastaan. Se kenelle pallo tipahaa kertoo kirjastaan. Näin tuntiin saadaan taukoja, vaihtelua ja osallistamista.

Osallistaminen on nykyään aina tärkeämpä ja tekemällä oppii kaikkein parhaiten. Tätä kannataa myös miettiä kirjastonkäytön opetuksen suhteen. QR-koodikävelyt esimerkiksi ovat juuri sopivaa osallistamista ja aktivointia.

Flipped classroom eli käänteinen luokkahuone voi toimia hyvin myös kirjastojen tiedonhankinnan ohjauksessa. Olen varmaan ennnenkin kirjoittanut, että videointien suurimittainen käyttö on kirjastoissa vielä käyttämättä. Tiedonhaun ohjauksen voi videoida vaikkapa DreamBroker-ohjelmalla (tms.) ja tiedonhaun opastukseen mentäessä, video velvoitetaan katsomaan etukäteen. Seuraavana päivänä kirjastoammattilaisen saapuessa on jo muutamat asiakohdat selviä, tai ainkin tuttuja. Videoissa on vielä se etu, että kun ne tekee, ne ovat käytössä pitkään ja vapaasti verkossa levitettävänä.

Koululaisten oman osaamisen tuominen kouluun on myös vahvasti läsnä uudessa opetussuunnitelmassa, OPS2016. Tässä on myös oivallinen tilanne ottaa esille oppilaille tärkeitä asioita, kiinnostuksen kohteita ja intohimoja. Bloggaajat, vloggaajat, pelaajat, cossaajat ja muut harrasteryhmät myös esille kirjastoon!

Samoista yllä olevista syystä tiedonhaun opetukset pitäisi tapahtua osana meneillään olevaa kurssia, opintojaksoa tai projektia. On todettu, että tiedonhaun oppiminen perustuu hyvin pitkälti todellisissa tilanteissa oppimisen kokemukseen. Tutkimuksesta saatua tietoa ei kannata sivuttaa huomiotta, koska sillä voidaan tehokkaasti muuttaa toimintaa oikeaan suuntaan.

Kustannustehokas on sana mitä käytän nykyään usein. Kirjastoissa, myöskään, ei kannata tehdä asioita tavalla, joka ei ole menestyksekäs. Kirjastolaisille se on pitkälti työajan asia. Resurssit ovat tiukalla eli toimintatapojen katsaus silloin tällöin on hyvästä!

Posted with Blogsy

Disinformaatioyhteiskunta

Marraskuun alussa SVT Nyheter uutisessa professori Jesper Strömbäck väittää, että on harhaanjohtavaa kutsua yhteiskuntaamme informaatioyhteiskunnaksi. Hän kommentoi jutussa, että vaikka meillä on aina vaan enemmän medioita käytössämme, informaatio ei ole sen laadukkaampaa. Disinformaatioksi hän määrittelee väärän tai harhaanjohtavan tiedon levittämisen. Osa tiedosta on vain selkeästi irrelevanttia tiedon passiiviselle vastaanottajalleen. Olemme keskellä disinformaationyhteiskuntaa, jossa jokaisen omalla vastuulla on varmistaa vastaanottamansa tiedon oikeellisuus ja luotettavuus. Ja tämä on hyvin haastavaa monellekin nykypäivän kansalaiselle. 

Ai Weiwein 'Uudelleenkokoaja'.
Kuva: A. Ojaranta

Trollaus on myös sana, joka on viimeistään tämän vuoden aikana avautunut monelle uutismedian seuraajalle. Tosin sama asia on ennen tunnettu propagandana. Vanhempieni sukupolven ihmiset ymmärtävät tietenkin sodanaikaisen propagandan todellisuuden ja tunnistavat kylmänsodan aikaisen propagandan. Tämän hetkinen trollaus oli silti heille vielä vieras termi. Miten kansakoulun käynyt kadun mies tunnistaa trollauksen? 

Yle raportoi muutama viikko sitten, miten osa kansalaisista luottaa mieluummin esim. MV-lehteen kuin valtamediaan (linkki). Ja MV-lehtihän on siis, pardon my french, Mitä Vittua-niminen lehti. Elämmekö aikoja, että osa ihmisistä on todellakin niin lopen uupuneita uutisiin, suurimmaksi osaksi kun ne nyt masentavia ovat, että mikä vaan kelpaa tilalle, totuudesta viis? Samoihin aikoihin uutisoitiin, että kuudesluokkalaisilla oli tutkimuksissa vaikeuksia erottaa tiedonhaun yhteydessä verkkoteksteissä pois kaupallinen aines (linkki). Miten nuori osaa erottaa trollin tekemän koukun median virrasta?

Lähdekriittisuudestä on tullut taito. Ääriesimerkkinä reilun vuoden takainen trollaus, jossa Steven Spielberg poseerasi maassa makaavan 'dinosauruksen' raadon edessä (linkki). Hurjan monet ihmiset pitivät Spielbergiä kuvan perusteella julkeana salametsästäjänä. Osa ei ehkä tunnistanut dinosaurusta sarvikuonosta?  Näytin tämän videon opiskelijoilleni ja eräs opiskelijoistani huusi, "they'r doomed". 

Jani Leinonen, 'Seven Deadly Sins'. A. Ojaranta

Kävin marraskuun alkupuolella Helsingissä ja vietin museopäivän Jani Leinosen Tottelemattomuuskoulussa ja kiinalaisen toisinajattelijan Ai Weiwein teosten parissa. Ensimmäinen taiteilija on joutunut kaupallisten toimijoiden hampaisiin kansainvälisellä mittakaavalla mestattuaan Ronald McDonaldin ja jälkimmäinen taiteilija on viettänyt taiteensa takia aikaa vankilassa ja kotiarestissa. Päivä teki minuun todella suuren vaikutuksen. 

On kysymys kaupallisista toimijoista tai ns. vaihtoehtomedian toiminnasta, mielikuvilla pelataan. On sitten kyse McDonland's:n terveellisestä ruoasta tai Fairy-pesuainemainosten vihreistä ja vehreistä niityistä. Mielikuvat joko vahvistavat uskoamme asioihin tai tuovat esille vastenmielisyyttä. Karu totuus voi usein olla jotain, mistä et pidä.

Mielikuvat on usein helpommin pureskeltavissa kuin totuus kuvan takana. Ne uutiset, mitkä vahvistavat omaa maailmankuvaamme, ovat helpoimpia sulattaa. Valitettavasti. Mene nyt heti vaikka Twitteriin seuraamaan puoluetta, jota et ikinä äänestäisi! Ota vastaan myös toisenlaista tietoa! Disinformaation takia mediakasvatus ja lähdekritiikki on arvossa huimassa tulevaisuudessa. Kuvanlukutaito, keskustelu, koulut ja kirjasto tärkeässä roolissa!

Kesän edellä vaalipuuhiin...

Terveisiä Seinäjoelta! Olin torstaina 23.4. pitämässä esitelmää monilukutaidon koulutuspäivässä Seinäjoella ja samalla kävin paikkaamassa kolossaalisen kirjastollisen puutteen: vierailu Seinäjoen maamerkissä, raikkaassa pääkirjastossa. Aallon rakennus avaa ovensa toukokuussa, lue lisää. Seinäjoen kirjasto on kaikillle ehdottomasti kesäretken arvoinen!

Minulla on informaatiolukutaidon näkökulma monilukutaitoon. Informaatiolukutaito on myös oppimaan oppimista, joka painottuu uudessa opetussuunnitelmassa aina vaan enemmän. Tutkivan oppimisen ja ilmiöpohjaisuuden mukana oppilaalle tulee lisää vastuuta tiedon keräämisessä ja tiedon käsittelemisessä.

Monilukutaidon koulutusten yhteydessä on tullut selkeästi esille lukemisen, draaman, kuvan ja liikkuvan kuvan ja äänen yhteispeli sekä tekemisen, tuottamisen, lukemisen innostamisen näkökulmat.

Mutta sen alle ei saa hukkua tuo tiedollinen vaatimus, joka uuden opetussuunnitelman perusteista selkeästi nousee. 

Myös lukioden opetussuunnitelmat ovat parhaillaan uudistettavina, lue lisää. Lukiot ja toinen aste ovat jääneet kirjastojen yhteistyökuvioista huomattavan paljon paitsioon. Jatko-opintojen sujumiseksi on tärkeää, että perusasioiden ymmärrys olisi hallussa. Viestit korkeakoulutuksesta kertovat kuitenkin karua kieltä nuorten tiedonhallintataidoista.

Olen saanut kunnian olla ehdolla Suomen Kirjastoseuran hallitukseen. Vaali tapahtuu seuran vuosikokouksessa Seinäjoella Kirjastopäivillä 11.6. Yllä kirjoittamani asia on yksi niistä asioista, joita tulen pitämään esillä, mikäli jäsenien luottamus valintaan asti riittää.
Ehdokkuudesta lisää seuraavassa bloggauksessa.

Aurinkoisia kevätpäiviä!

Turun seudun äidinkielenopettajien vuosikokousvierailu

Minä ja loistava kollegani, Mikael Österlund Liedon keskuskoulun ja lukion kirjastosta, olimme 26.3.2015 ohjelmanumero äidinkielen opettajien yhdistyksen kevätkokouksessa. Paikalla oli 10 henkilöä, missä heijastuu myös tämän hetken yhdistystoiminnan henkitoreinen rimpuilu. Mutta, laitan illan materiaalit jakoon myös tätä kautta, niin useammat pääsevät osallisiksi illan annista. Aineistoja jakaessa tieto lisääntyy ja sen arvo kasvaa.

Olemme Mikaelin kanssa kummatkin ns. pitkän linjan koulukirjastolaisia. Olemme kummatkin työskennelleet päätoimisina koulukirjastonhoitajina; yhdessä kattaen oppiasteet esikoulusta korkeakouluun. Edustamme myös taustamme vuoksi sitä koulukuntaa, jolla on vankka luottamus kirjaston osuudelle ja osalle koulujen oppimis- ja tutkimusprosesseissa. Olemmehan tiedonhankinnan ammattilaisia. Siksi emme oikein tienneet, miten meihin suhtaudutaan, kun otimme omankaltaisemme näkökulman tiedonhankintaan. Mutta se taisikin olla ihan hyvä juttu.

Puhuimme informaatiolukutaidosta, monilukutaidosta, tiedonhallinnan sisäistämisestä, lähdekritiikistä, tiedonhaun knopeista internethauissa sekä tietokannoissa, asiasanastoista, tiedonhaun prosessinomaisuudesta ja ohjatusta tutkimisesta. Nyökytteleviä päitä oli paljon ja Kahoot-palautekysely kertoi, että selkeä enemmistö piti esittelemiämme asioita kiinnostavina ja että opittuja asioita aiotaan ottaa käyttöön työssä.

Niin kutsuttujen ATK-luokkien häviäminen kertoo myös mielestäni seuraavasta: niin tekniikan käyttö kuin tiedonhaku ja IT-tekninen tekeminen ei ole enää paikkaan tai tiettyyn tapaan sidottua. Se tapahtuu siellä missä milloinkin on tarve. Niin pitäisi ehkä kirjastojen tiedonhakuopetuksenkin muuttua: sen pitäisi tapahtua siellä, missä sitä kouluissa tarvitaan, oppitunnilla, oppimisen yhteydessä.

Seuraavanlaisen sway-esitelmän pidimme (katselun miellyttävyyden vuoksi avaa sway-esitys oikeasta yläkulmasta kokoruututilaan):




Ja seuraavanlaisen Thinglink linkkikokoelman heille teimme:

Koulukirjasto 4.0

Viime kesän ihanilla helteillä istuin pihalla jääkahvin kanssa ja vastailin Kirjastolehden haastattelukysymyksiin. Päivi Jokitalo teki haastattelun ja se ilmestyi Kirjastolehdessä lokakuussa. Minulta kysyttiin myös millainen olisi unelmieni koulukirjasto, jos kustannukset eivät ole esteenä. Haaveiluni ei luonnollisesti mahtunut artikkeliin. Torstaina sitten kollegan kanssa keskustellessa ajattelin että tämä pitää vielä kirjoittaa auki.

Eli, paranneltu versio niistä kesäajatuksista.

• Koulukirjasto/mediakeskus/infokeskus/lounge/meeting point sijaitsee koulun keskeisellä paikalla. Tilan seinät ovat liikuteltavia lasielementtejä, eli tilan saa avoimeksi tai hiljaisemmaksi tarpeen mukaan. (Perustelu: kirjaston on kompakti osa koulun tai oppilaitoksen oppimisympäristöä, mutta tilanteiden mukaan muokkautuvuutta tiloissa pitää olla)

• Kirjasto tms. on auki koko päivän ja sitä hoitaa kirjastonhoitaja sekä pedagoginen informaatikko. Kirjastonhoitaja hoitaa kirjastopuolen niin, että pedagoginen informaatikko voi keskittyä ohjaamiseen ja opetukseen. (Perustelu: kirjastonhoitajan työhön liittyy niin paljon kulisseissa tehtävää työtä ja niistä laistaminen on vaikeaa. Tällä tavalla voi kummankin osan koulukirjastossa hoitaa mallikkaasti)

• Jos koulu on yhtenäiskoulu, on siellä erikseen pienet alueet esiopetukselle, alakoululle ja yläkoululle. Kirjastossa on säkkituoleja, sohvaryhmä, työpöytiä ryhmätyölle; eri ikäryhmille oma kulmansa. (Perustelu: oppimisympäristö pitää olla muokattavissa, mukava ja koulukirjasto voi olla se paikka, missä voi myös viettää aikaa esim. koulun jälkeen)

• Kirjastosta löytyy myös täysin varusteltu opetustila, joka on myös lasiseinällä erotettavissa omakseen. Muuten se on avointa tilaa. Älytaulu, tykki ja kangas, mobiililaitteita, pöytäkone vaativimmille töille, koulun 3D printteri. Tila voi toimia myös makerspaces tyylisenä tilana asianmukaisilla varusteilla. (Perustelu: ei taida tarvita perusteluja)

Library interior design awards
http://www.ala.org/llama/awards/alaiidaaward

• Pedagogisella informaatikolla on sanan mukaisesti pedagoginen pätevyys. Hän sekä kirjastonhoitaja osallistuvat aktiivisesti koulun toimintaan ja ovat osa koulun henkilökuntaa. (Perustelu: tällä formaatilla toimiminen edellyttää kirjastonhoitajalta myös sen pedagogisen puolen ymmärrystä)

• Ped.informaatikko osallistuu opetustiimien kokouksiin ja hän osallistuu myös monialaisten oppimiskokonaisuuksien suunnitteluun ja toteutukseen. (Perustelut: vain tällä tavalla koulukirjaston tietotaito saadaan todellisesti sulautettua osaksi koulun toimintaa)

• Tiedonhaun opetus on sulautettu näihin oppimiskokonaisuuksiin niin, että ped.informaatikko on opettajan kumppanina, kun ryhmä aloittaa projektityön. Tiedonhallintataidot sulautetaan oppimiseen kirjaston tuella. Tutkiva oppiminen, ongelmalähtöinen oppiminen. (Perustelut: kumppanuus on uuden OPSin myötä yhä tärkeämpää. Kirjastoammattilaisella on erityisosaamista, joka edistää oppimista ja tuo myös asioita opettajan tietoon. Yhteistyö on kullanarvoista)

• Koulukirjastolla on omat web-sivut, jotka ovat tukena oppilaille, opettajille sekä tukena tiedonhallintataitojen opettamisessa. Sisällöistä keskustellaan koulun kanssa ja kirjaston sivut ovat osa koulun omaa sähköistä oppimisympäristöä. Sivu skaalautuu mobiililaiteille ja siitä on tehty myös jokaiselle älypuhelimelle soveltuva mobiiliversio. Kirjaston on näin avoinna 24/7. 

• Sivuilla on mm. blogi jota voi käyttää yhteistyössä äidinkielen opettajan kanssa. Sosiaalinen media on tärkeä yhteydenpitokanavana ja 'kirjastonhoitaja vastaa' -palsta voidaan siirtää yläkoulun puolella jo twitteriin. Ja paljon muuta, Kirjastot.fi palvelut esim. Kirjasampo, Sivupiiri ja Okariino otetaan haltuun koko koulussa kirjallisuuden ja lukemisen myötävedessä.

• Ped. informaatikko pitää tarinatuokioita, kirjavinkkaa, myös opettajille. 

Tässä päällisin puolin ajateltuna koulun "Mediatila 4.0". 

Voi vaikuttaa tavoittamattomalta. Uusia koulurakennuksia kuitenkin rakennetaan koko ajan, uutta oppimisympäristösuunnittelua tehdään, uusia oppimistapoja kokeillaan ja kehitellään. Muutos on haastavaa, mutta pitää määritellä mitä haluamme ja millaisia tiloja tarvitaan vielä vuosikymmenienkin jälkeen. 

Entä jos kirjasto olisikin kiinteä osa tätä kaikkea?

P.S. Käykää ihmeessä ihmettelemässä kuvan linkin takaa löytyvät kirjastointeriöörit! 

Vielä viime vuoden satoa

Kirjastokaista on saanut editoinnit valmiiksi ja joulukuun alussa Turussa järjestetyn Lukuinto-koulutuksen luentovideot ovat nyt katsottavissa. Linkitän tähän blogipostaukseen suoraan omani sekä Merja Kauppisen erinomaisen esitelmän. Kaikki esitykset löytää Kirjastokaistan sivuilta hakusanalla 'lukuinto'.

Merja Kauppinen toi esitelmässään esille myös oppilaiden oman vapaa-ajan tuotosten tuomisen kouluun ja miten näitä heidän vahvuusalueitaan otettaisiin esille koulussa. Tämä on ollut puheenaihe koulumaailmassa pitkään. Vapaa-ajalla tapahtuva tekeminen ja sitä kautta hankittu osaaminen on hyvin tärkeää ja mahdollisesti merkittävä osa oppilaan osaamista ja identiteettiä. Carol Kuhlthau ja Leslie Maniotes menetelmässään Guided Inguiry nimittävät tätä aluetta kolmanneksi alueeksi ( the Third Space). Kolmas alue on se, joka limittyy koulun ja arjen keskelle. Tämä samainen kolmas alue oli myös Leslie Maniotisin väitöskirjan aihe.

Anu Ojaranta: OPS2016 ja informaatiolukutaito





Merja Kauppinen: Monilukutaitoiseksi eri aineissa

Nyt se alkaa!

Nimittäin opetussuunnitelmatyö! Uudet perusopetuksen opetussuunnitelmat on hyväksytty Opetushallituksessa 22.12.2014. Kunnissa alkaa paikallisen opetussuunnitelman laadinta valtakunnallisten suunnitelmien pohjalta. Kirjastoja on kehotettu ottamaan paikkansa tässä suunnitelmassa ja avauksia on jo kuultukin sieltä sun täältä. Koulut ovat ottaneet yhteyttä kirjastoihin ja koulutuksia järjestetään.

Hyvin oleellinen muutos edelliseen uudistukseen on laaja-alaisten osaamisalueuden tuominen opetussuunnitelmaan läpäisemään myös aineosiot. Laaja-alaisen osaamisen taidot tulevat esille uudessa opetussuunnitelmassa kolmessa kerroksessa. Ensin yleisessä osassa avattuna ja perusteltuina. Toisen kerran ne tulevat esille jokaisen vuosiluokkaryhmän kohdalla avattuna. Kolmannen kerran nämä seitsemän osa-aluetta tulevat esille ainekohtaisissa tavoitteissa taulukoinnin muodossa termilyhenteillä L1-L7. Laaja-alaisen osaamisen asiat tulevat siten hyvin vahvasti esille läpi koko opetussuunnitelman.

TVT-taidot on se laaja-alaisen osaamisen osuus, joka kannattaa tutkailla monilukutaidon ohella huolella. TVT-taitojen osaamisen otsikon alle mahtuu 4 eri teemaa: 1) käytännön taidot ja oma tuottaminen, 2) vastuullinen ja turvallinen toiminta, 3) tiedonhallinta sekä tutkiva ja luova työskentely ja 4) vuorovaikutus ja verkostoituminen. Seuraava lainaus OPS2016 perusteiden sivulta 318. Tämä lainaus koskee siis kaikkia aineita vuosiluokilla 7-9.

Suomi esillä Berliiniläisessä kirjakaupassa.

"Tiedonhallinta sekä tutkiva ja luova työskentely: Oppilaita ohjataan monipuoliseen tiedon hankintaan ja tuottamiseen sekä tietolähteiden monipuoliseen käyttöön tutkivan ja luovan työskentelyn pohjana. Samalla harjoitellaan lähdekriittisyyttä ja opitaan arvioimaan omaa ja muiden - myös erilaisten hakupalveluiden ja tietokantojen - tapaa toimia ja tuottaa tietoa." 

Monilukutaitoa on tuotu vahvasti esille jo koko vuoden 2014 ajan ja se alkaa jo selkeytyä. Toivon, ettei monilukutaitoon laiteta liikaa huomiota muiden osa-alueiden kustannuksella. Tarkoitan tässä uutta opetussuunnitelmaa lähinnä kirjastojen kannalta. Opetussuunnitelman perusteisiin kannattaa tutustua nyt. Rakenne on erilainen kuin 2004 opsissa. Tärkeitä asioita opetuksen kannalta ja kirjaston perspektiivistä tupsahtelee eteen myös aineosuudessa.

Myös 'ajattelu ja oppimaan oppiminen' sisältää huomattavan paljon asioita kriittiseen ajatteluun, tiedon hakemiseen ja analysoimiseen liittyviä asioita. Elinikäinen oppiminen tulee jälleen esille. Oppimaan oppiminen on hyvin tärkeä elementti, ja pitää sisällään jokaiseen aineeseen liittyvää prosessiajattelua ja ymmärrystä.

Kirjastoissa kannattaa nyt tehdä seuraavaa:

1. haravoida OPS2016 läpi ja tutustua laaja-alaisen osaamisen alueisiin
2. miettiä miten kirjasto voi sopivin kohdin olla opetuksen tukena yhteistyökumppanin ominaisuudessa, koulun lähtökohdista
3. esittää konkreettista ehdotusta, jonka pohjalta keskusteluja voidaan lähteä käymään.
4. last but not least, innovatiivisuutta ja uutta ajattelua kehin!

Oma hankkeeni "OPS2016 + paljon duunia = minä elokuussa Kapkaupungissa" jatkuu koko alkutalven. Konferenssipaperiin siis tähdätään; tutkimukseni on jo nyt herättänyt kiinnostusta informaatiotieteilijöiden keskuudessa. Lisää tutkimuksestani voit lukea tämän blogin välilehdellä 'Anu tutkijana'.

Koulukirjastojen seinät nurin! Fyysiset ja mentaaliset...

Jo lähes kolme vuotta sitten OECDn CELE (Center for Effective Learning Environments) konferenssissa Raumalla toin esitelmässäni esille termin learning commons. Termi on peräisin yliopistokirjastomaailmasta, jossa termi tuli tunnetuksi jo 1990-luvulla ensin nimellä information commons. Termi tarkoittaa tilaa, jossa yhdistyy oppiminen (paikalla tai on-line), kirjaston ominaisuudet ja kokoelmat, kollektiivinen tekeminen, teknologia ja opetus.

Mikko Saari on 16.12. kirjoittanut erittäin hyvän ja asioita huomioon ottavan kirjoituksen tämän hetken tvt-tilanteesta kouluissa otsikolla "Tieto- ja viestintäteknologia on mahdollisuus laajentaa oppimisen todellisuutta - mikä estää linjakasta kehitystyötä?" ja mitä asian parantamiseksi olisi tehtävä. Eilen illalla eräs kohta blogissa kiinnitti koulukirjastolaisen huomion: ATK-luokat ja koulukirjastot purettava. ATK-luokista olen harvinaisen paljon samaa mieltä.

@bloomingcherry @Minttumy Ei poisteta kirjastoja vaan laajennetaan ne osaksi muuta ympäristöä, oppilaiden saataville. Ovia aukeaa mm. näin
— Mikko Saari (@mikkossaari) December 17, 2014

Muutamien twiittien jälkeen tajusin, että olin aika lailla samoilla linjoilla Mikko Saaren kanssa. Hän tarkoitti sitä, että koulukirjaston ovia on avattava ja kokoelma tuotava lähemmäksi oppilaita. Olen jo vuosikausia ollut sitä mieltä, että koulukirjastoista saada paljon enemmän kun rajoja kaadetaan, fyysisiä sekä mentaalisia. Kirjasto ei ole pelkkä lainasto vaan koulukirjastosta on potentiaalia vaikka mihin, oikein hoidettuna ja oikeissa käsissä.

Kokoelmien hajauttamista luokkiin en kannata, mutta kirjastosta voi tehdä modernin oppimisen ympäristön ja tuoda siten monipuolinen informaatioympäristö lähemmmäs oppilaita ja opetusta. Koulukirjastonhoitajan olisi myös hyvä lähteä luokkaan, tietoammattilaisenakin. Lukemisesta ei nyt kannata vähentää, hinnalla ei väliä. Lukutaito pitää pystyä pitämään korkeana, koska sillä on vaikutus oppimiseen koko opetuksen saralla.

CELEn konferenssissa esittelin konferenssijoukolle Kaarinan Kotimäen koulun kirjastoa. Kaksi tanskalaista oppimisympäristöarkkitehtiä sanoivat suoralta kädeltä, että "tämä lasiseinä on laitettava nurin". Lasiseinä on kirjaston ja koulun juhlasalin/ruokalan välissä. Tanskassa ollaan jo aikoja sitten laitettu seiniä matalaksi, uskalletaanko meillä?

Some siellä, some täällä, some kaikkien mielessä!

Paljon on ollut viime aikoina puhetta sosiaalisesta mediasta kirjastojen toimintaympäristössä. Oman korteni olen myös kantanut kekoon. Ajankohtaisuus pysyy kuitenkin tässä aiheessa vielä pitkään.

Siksipä myös opiskelijoitteni kanssa lähdin kirjastojen toimintaympäristön tentissä hakemaan sosiaalisen median kanavia kirjastokäyttöön. Annoin heille vapaat kädet miettiä uudenkaltaisia someratkaisuja kirjastoihin, joissa he monimuoto-opiskelijoina työskentelevät. 

Meillä ei ole kuulkaa mitään hätää, kun näin fiksut kirjastolaiset vielä itseään kouluttavat! Ideat olivat loistavia, monet hyvin pienellä vaivalla toteutettavia, toiset vaativat vaativampaa sitoutumista. Mutta hienoja avauksia, menetelmiin sekä välineisiin.

 

En lähde heidän ideoita tässä tarjoilemaan, mutta totean, että suveriinisti siellä otettiin myös monilukutaito esille. Useampi kunta täällä Turunkin kupeessakin on hankkinut ohjelman Dreambroker, jolla voi tehdä netin opastusvideoita niin, että asiakas näkee kuvan ja liikkeen ruudulla ja opastusselostuksen siihen päälle. Kirjastotietokannan opastusvideot olisi siten kerralla tehty ja linkkejä voi jakaa esimerkiksi kouluihin. Samalla tulee myös huomioiduksi erilaiset oppijat; olemme sitten auditiivisiä, visuaalisia tai vaikka kinesteettisiä. Videota voi kelata takaisin, jos asia ensimmäisellä kerralla meni ohi.

Nyt vaan luovaa mielialaa ja ennenkaikkea linjauksia somen käyttöön ja sen käyttötarkoitukseen - eri asiakassegmenteissä. Vinkkinä työnantajille - päästäkää henkilökuntaa avoimesti ideoimaan, sieltä löytyyy usein huimaa potentiaalia!

Koulukirjastot: Suomi 1 - Ruotsi 5. Guys, we're losing this battle!

Miltä kuulostaa tällainen lista käsillä olevia asioita näin uuden opetussuunnitelman alla? Lukemisen edistäminen,  pedagoginen yhteistyö, lähdekritiikki, sosiaalinen media ja koulu, informaatiolukutaito, digitaalinen oppiminen?

Menneellä viikolla Tukholmassa oli Skolbibliotek 2014 konferenssi. Kaksi päivää Skandinavian koulukirjastoexpertit, -tutkijat ja -toimijat keskustelivat vilkkaasti koulukirjastojen tilasta (twitter #skolbibl14). Koulut olivat konferenssissa hyvin vahvasti edustettuina.

Reilu kaksi vuotta sitten tuli Ruotsissa voimaan laki, joka velvoittaa koulua järjestämään oppilaille pääsyn koulukirjastoon. Suurin odotuksin ja jännityksellä jäin seuraamaan tilannetta. Sittemmin Ruotsinmaalta kantautuneet viestit ovat olleet hämmentäviä. Pitihän se arvata, se meni hiusten halkomiseksi. Kirjastotoiminnan järjestämisen vastuu jätettiin koululle ja vuoden pituisesta siirtymäajasta huolimatta koulukirjastoja on vaihtelevasti.

Många elever har ingen tillgång till bibliotek. (Sveriges radio, 28.8.2014)

Ja laatu se vasta vaihteleekin. Keskusteluja on nyt käyty siitä, mikä ja mitä koulukirjasto on? Kunnalla on tarkastusvelvollisuus ja Skolverket tekee myös työtä koulukirjastojen eteen. Samoin Kungliga biblioteket eli Ruotsin kansalliskirjasto. Syksyltä on tullut Boråsissa esille tapaus, jossa koululle on jopa asetettu sanktioita koulukirjastotoiminnan olematta yhä vaaditulla tasolla. Kyse on varmaan taloudesta ja ehkä myös siitä, millaisena koulukirjaston funktio koulussa nähdään.

Koulukirjastokonferenssissa oli viime viikolla esillä asioita laajalla spektrillä. Esitelmiä oli aiheista koulukirjasto pedagogisena tilana, pedagoginen yhteistyö, koulukirjasto ja sosiaalisen median käyttö, yhteistyö ja digitaalinen oppiminen, luetun ymmärtämisen työstä ja lähdekritiikistä, rehtorin merkityksestä kehityksen suhteen, koulukirjastonhoitajan merkitys visionäärinä ja kehityksen promoottorina, media ja informaatiokompetenssit (MIK).

Suomen koulukirjastotoiminta ja sen järjestäminen kyllä kalpenee auttamatta tämän edellä. Ilopillereitäkin joukkoon mahtuu, mutta kaikenlaisten ohjausdokumenttien puuttuminen pitää huolen siitä, että koulukirjastotoiminta tuskin tulee Suomessa noin laajamittaisesti vakiintumaan. Siitä huolimatta meidän tullee tässä tilanteessa muistaa, että tätä samaa osamaista on kaikissa yleisissä kirjastoissa. Vaikkei koulukirjastoja voidakaan perustaa, kumppaneita kyllä löytyy yllämainituissa asioissa!

Duunaa ihan jäätävän hyvä esitelmä!

Tänään pyörittelin päässäni tuttuja asioita, mutta vähän uudelta kantilta. Olen paljon lueskellut nuorten tiedonhallintataidoista ja miten niissä on korjailtavaa. Tänään tutkaani osui Esa Väliverrosen tuore blogikirjoitus "Puhe diginatiiveista kannattaa jo unohtaa". Moni tutkimus viittaa samaan loppupäätelmään. Tai siis, mitä me tarkoitamme diginatiivilla? Se näyttäytyy meille usein nuorten näppärällä tekniikan käyttämisellä ja ennakkoluulottomalla asenteella sosiaalista mediaa kohtaan. Jos haluamme, että siihen liittyy myös tehokas tieto- ja viestintätekninen osaaminen hyötykäytössä, lähdekritiikki, tiedon yhdisteleminen, joudumme useinmiten pettymään. Termin 'diginatiivi' käyttäminen yleensäkin on tainnut päästä puremaan meitä jalkaan.

Toinen asia mitä pyörittelin oli diskurssit ja niiden erot. Se, miten me emme puhu saamaa kieltä, vaikka puhummekin suomea. Opettajille ja kirjastolaisille samat asiat näyttäytyvät koulutustaustan takia eri tavalla. Ja niin edelleen. Meillä on erilaisia käsityksiä asioista, kentän sisälläkin. Joskus se kiteytyy vain erilaiseen kielelliseen ilmaisuun.

Tiedonhaun opetus kalskahtaa nuoren korvaan tylsältä ja tarpeettomalta. Se ei vaan natsaa. He osaavat jo hakea tietoa, jos heiltä kysyy. Kirjastohan voisi kuitenkin tavallaan toimittaa koko paketin, tiedonhaun prosessi lopputuotoksineen. Miltä kuullostaa: "Miten duunaat ihan jäätävän hyvän esitelmän äikän tunnille??" Ei ehkä menisi siltikään läpi esim. Roosalle ja Valtterille, mutta oltaisiinko siinä vähän jo lähempänä sitä todellista tarvetta ja nuoria??