Nyt hei ihan oikeesti!

Oxfordin sanakirjojen toimitus valitsi vuoden sanaksi 'totuudenjälkeinen'. Siinä vasta on vuoden sanalla kolkko kaiku. Viime vuonna vuoden sanaksi valittiin vedet silmissä naurava emoji. Itku pitkästä ilosta? Itselleni tutkijana, kirjastoammattilaisena sekä kouluttajana on hyvin vaikea sulattaa sitä faktaa, että joudumme edes käsittelemään jotain mikä on 'post truth'. Miten niin totuuden jälkeinen? Mitä se on? Mikä aiheuttaa sen ettei totuutta enää tarvitsis hakea? Mitä sitten tilalle? Tunteella mennään, tiedosta ja totuudesta viis?

Samassa uutisessa mainitun määritelmän mukaan totuudenjälkeinen on määritelty seuraavasti: "(termi viittaa) olosuhteisiin, joissa objektiiviset faktat vaikuttavat yleiseen mielipiteeseen vähemmän kuin tunteisiin ja henkilökohtaisiin vakaumuksiin vetoaminen". Hallituksen taholta tullut "päivystävät dosentit" dissaus? Tätähän olemme jo saaneet kokea Suomessakin, liittyen esimerkiksi vuosi sitten syntyneeseen pakolaisaaltoon. Tunteet olivat pinnalla ja jokainen roskauutinen sai levitä verkossa melko vapaasti ihmisten tunteiden kantamana.

Psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri ja THL:n tutkimusprofessori Hannu Lauerma on tänään 19.11. Turun Sanomissa haastattelussa kertonut, miten moni ihminen on kaikesta suomalaisesta koulutuspuheesta huolimatta tällaisten juttujen vietävissä. Olen kuullut Lauerman puhuvan ja hän puhuu tiukasti, paljon ja täyttä asiaa. Hänen mukaansa ihmiset ovat hyvin taipuvaisia uskomaan myös disinformaatiota, mikäli se myötäilee heidän omaa maailmankuvaansa. Tähän viittaa myös ajatukset siitä, että jos luettu/opittu asia ei sovi omiin tietorakenteisiin, sitä ei uskota vaikka faktat kuinka toiseen suuntaan osoittaisivat. Mielikuvilla pelataan ja niitä käytetään ns. vaihtoehtomediassa hyväksi surutta.

Meillä on hallitus, joka on antanut puitpaut vaalilupauksille eri aloilla; itselleni lähellä on luonnollisesti koulutuksen ja yliopistojen leikkaukset. Mutta nyt on Yhdysvalloissa valittu presidentti, joka tuntuu olevan vielä jotain aivan muuta: demagogi, populisti, miljonääri joka pelastaa köyhät ja raskautetut, paljon oikeussalissa aikaa viettänyt 'anti-establishmentti' -tyyppi, jonka puheet olivat vaalikampanjan aikana suurelta osin puuta heinää. Ja näitä juttuja tulee koko ajan, ikävällä tavalla a gift that keeps on giving.

Vaalien alla törmäsin myös termiin 'ignorance porn'. Esimerkinomaisesti selitettynä, The Daily Show Yhdysvalloissa, meillä vastaava on Noin Viikon Uutiset, kävi useaan otteeseen kampanjan aikana haastattelemassa Trump kannattajia. Niiden videoiden katsominen on tuuperruttavaa. Luulot, uskomukset ja salaliittoteoriat ovat arkipäivää. Toki Trumpin kannattajissa oli äänestäjätutkimusten mukaan paljon koulutettuakin väkeä, mutta jos eräs äänestäjä pohtii että Obama oli vastuussa 9/11 iskuista, koska ei ollut silloin toimistolla vaan jossain golfaamassa: ignorance porn.

Informaatiolukutaidon aspektit ja medialukutaito ovat olleet coloradolaisen ystäväni mukaan Yhdysvalloissa paljon puheenaiheen vaalivoiton jälkeen. Farewell, America jutussa kirjoitetaan median roolista vaaleissa ja miten kirjoittajan, Neil Gabler, mukaan media olisi osittain jättänyt objektiivisen ja todenperäisyyksiin perustuvan reportoinnin taakseen. Mediaa on syytetty mm. siitä, miten Trump sai media-aikaa kun hänen sanomisia päiviteltiin päivästä toiseen. Tästä asiasta lisää vaikkapa täällä Mari K. Nimemen Ylämaan Kettu -blogissa. Media-asiaa ajatellessamme voi lähteä miettimään, paljonko yleissivistystä nykypäivänä tarvitaan, jotta voi median ja uutisten suhteen olla todellakin kriittinen ja osata jäljittä jokainen juttu juurilleen.

En yhtään ihmettele Neil Gablerin pelkoa siitä, mihin Amerikka on menossa. Yle uutisoi muiden medioiden vanavedessä Trumpin valitsemasta läheisimmästä neuvonantajastaan Steve Bannonista, joka on myös seuraavan lauseen päästänyt suustaan: "Pimeys on hyvästä. Dick Cheney, Darth Vader, Saatana. Se on valtaa. Se vain auttaa meitä silloin, kun vastustaja on väärässä. Kun he eivät tajua, keitä me olemme ja mitä aiomme tehdä." Amerikka ja koko maailma Eurooppaa myöden on vedenjakajalla, ensi vuodesta tulee Europassa merkittävä vaalivuosi. Tilannetta ei tule väheksyä piirun vertaa, kun tällaiset typit ovat vallan kahvoissa.

Ja tämä pitkähkö alustus vie nyt tämän blogikirjoituksen varsinaiseen asiaan: lukemiseen, oppimiseen, lukeneisuuteen, tieteeseen, tietoon ja informaatiolukutaitoon. Big think sivuston Derek Berekin artikkeli 'What is lost in nation thats reading less literature' pohtii samaa asiaa jota ovat suomalaiset lukemisesta kertovat jututkin pohtineet: lukemisharrastus laskee laskemistaan ja pitkien tekstien lukeminen on yhä useammalle nuorelle haaste. Tässä pesii todellinen pulma.

Knowledge Quest on Yhdysvaltain koulukirjastoyhdistyksen lehti. Kyseisessä lehdessä on vaalien jälkeen 18.11. ilmestynyt Sara Stevensonin artikkeli "Information Literacy Lessons Crucial in a Post-Truth World". Suomessa on aivan sama tilanne. Koulut, kirjastot ja kodit ovat avainasemassa tilanteessa, jossa olemme menettämässä lukevia lapsia ja nuoria. En lähde tässä keräämään uutisia lukemisen tärkeydestä, lukemisen merkityksen me tiedämme. Mutta, miten tärkeää on lukeminen, lukemisen taidot ja oppiminen tässä totuudenjälkeisessä maailmassa, missä jokaisella kansalaisella pitää olla koko ajan varoitusvalot vilkkumassa kun kohtaa uutta informaatiota?

Olen niin monesti vetänyt kirjoituksiini myös uuden opetussuunnitelman, POPS2014. En tee sitä nyt, koska tämän asian pitää olla selvä ilman sitäkin.

Kuten sanottu, olemme vedenjakajalle ja tätä tilannetta ei nyt parane sössiä.

Koulut alkaa, oletko valmis?

Niin, kesälomat ovat jo melkein ohitse ja arki puskee päälle. Tällä viikolla sen on huomannut hyvin konkreettisesti, kun media julkaisee koulu-uutista toinen toisensa jälkeen. Jyväskylän professori Jouni Välijärvi on juuri paraikaa A-studiossa haastateltavana (linkin takana tallenne, katsottavissa Areenassa).

Professori Välijärveä  oli 8.8. haastateltu YLE:n uutiseen koulujen eriarvoistumisesta ja muista ajankohtaisista aiheista. Eritoten hän nostaa esille mm. poikien lukuinnostuksen hiipumisen ja sen tuhoisasta vaikutuksesta oppimiseen. Hän nostaa myös esille kysymyksen, pystyykö peruskoulu uudistumaan ja lähestymään yksilöllisempää opetusta lasten tarpeiden mukaan? Samana päivänä YLE kertoo uutisessa opettajien täydennyskoulutuksen olevan retuperällä. Kunnissa on säästötavoitteiden saavuttamiseski mm. lomautettu opettajia virkaehtosopimuksessa sovituiksi veso-koulutuspäiviksi. Mikä on luonnollisesti äärettömän lyhytnäköistä.

Helsingin Sanomat julistaa kesän aikana vallankumouksen tapahtuneen koulussa. Artikkeli selittää myös uuden opetussuunnitelman termit, buzz words, ja tuo esille seuraavan näkökulman:

"Vallankumouksesta voi puhua siksi, että lapsi tai nuori astuu kouluissa päärooliin. Oppimisen moottori on uteliaisuus. Opettaja väistää luokan edestä oppilaiden keskelle, tutkimusryhmän asiantuntijajäseneksi."

EduCluster Finlandin Elise Tarvainen pohtii YLE:n uutisessa opettajan tilannetta kaiken tämän muutoksen keskellä. Hän tuo myös esille että opettaja on ns. kolmen tradition yhri: 1) oma koulukokemus oppilaana, 2) kokemus opettajakoulutuksesta, ja 3) uutena opettajan uuden työyhteisön käytänteiden oppijana. Kaikista jää jotain elämän omaan opetukseen. Koulua on käyty opettajajohtoisesti niin kauan, että uuden opetussuunnitelman oppilaskeskeinen työskentely tuo suuria muutoksia.

Kyselin tutuilta fiiliksiä uuden lukuvuoden alkaessa. Kyselyjen pohjalta voi yhteenvedon tyylisesti sanoa, että ilmassa on innostusta uuden opetussuunnitelman myötä alkavaan lukuvuoteen, mutta myös siellä täällä hienoista ahdistusta. Jotkut ovat jo työskennelleet uudella tavalla ja saavat tavallaan siihen nyt 'luvan' tai mandaatin. Mutta ahdistusta on ehkä osaltaan kasvattanut se, että yhteinen suunnitteluaika kouluilla uuden opsin edellä on ollut vähäistä, ellei jopa olematonta. Valmistautuminen eri paikkakunnilla näyttää olleen hyvinkin erilaista, kun paikallista opetussuunnitelmaa on valmisteltu. Laaja-alaisen oppimisen ajattelu ja monialaiset oppimiskokonaisuudet tarvitsisivat juuri niitä yhteisiä suunnittelupäiviä tai muuta asian järjestämiseksi määriteltyä aikaa.

Uudenlaisen oppimisympäristön luominen tarvitsee juuri nyt yhteisöllisyyttä sekä yhteisön voimaa ja kannattelua. Resurssien vähetessä tarvitaan yhteistä suunnittelua sekä juttujen jakamista, kaikenlaista yhteistyötä ja ekonomisuutta työajan käyttämisen suhteen. Jos tätä suunnitteluaikaa lähdetään vielä vähentämään, niin opettajan jo ennestään vahvasti itsenäinen työ ei tule saamaan sitä kaivattua yhteisöllistä luomisvoimaa. Kuten esimerkiksi ilmiöprojektit ja niiden suunnitteleminen. Se vaatii aikaa, jottei sitä tule vain uusi tämän vuosikymmenen ryhmätyö, kuten Maarit Rossi maalailee.

Sen lisäksi että kaivattua aikaa tarvitaan lisää, tarvitaan myös avointa mieltä. Asioita on pitkään tehty tietyllä tavalla ja nyt voi tuntua, että askel uuteen tuntuu askelelta tyhjän päälle ilman kunnollista valmistautumista. Joskus kuitekin tarvitaan kaaos, jotta uutta syntyy, astumista epämukavuusaluelle. Se vaatii rohkeutta ja uskallusta mutta yhteisöllisyyden voima kantaa. Jotta voi luoda uutta, jotain pitää hävittää. Uuden luomisessa on myös voimaa. Onnistumiset myös kasvattavat motivaatiota ja onnistumiset moninkertaistavat motivaatiota koko työympäristössä. Eikä pelkästään koulu tarvitse uudistumista, ihan jokainen organisaatio tarvitsee sitä toisinaan!

Markku Lappalaisen oivallinen teos 'Miksi aivot sanovat ei - opi uusi tapa ajatella' (2015) kertoo helpolla tavalla miksi olemme tuttuneet tekemään asioita tietyllä tavalla. Kirja myös kertoo, miten voimme ohjelmoida aivojamme ajattelemaan uudella tavalla, pois totutusta ja turvallisesta. Tämä kirja on nyt tulevat illat petilukemisena. Uutta kohti, rohkeasti ja ennakkoluulottomasti, raja-aitoja kaataen!

Ihanaa, innostavaa ja hedelmällistä kouluvuotta ihan meille kaikille!

Muutto!

Tämä vuodenvaihde tuo jälleen muutoksen työntäyteeseen elämääni. Siirryin pois päätoimisen opettajan työstä ja muutan toimistoni Åbo Akademille. Väitöskirjatyö veti nyt pidemmän korren. Pidin opettamisesta todella paljon, mutta väitöskirjan aihe vaatii nyt paneutumista. Eli opettajasta apurahatutkijaksi!

Tähtäimessä on saada OPS2016 diskurssianalyysi valmiiksi kesään mennessä ja haastattelujen vuoro olisi syksyllä. Siitä sitten eteenpäin niin kovaa kun juna liikkuu. Hurja innostus päällä eli positiivisin mielin katson eteenpäin tätä vuotta.

Olen myös perustanut toiminimen, jonka puitteissa pidän esitelmiä ja koulutuksia. Tarkoituksena on jakaa kokemustani sekä osaamistani koulujen ja kirjastojen yhteistyön edistämiseksi, konkreettisten ratkaisujen kehittämiseksi. Myös ohjatun tutkimisen menetelmään, Guided Inquiry, saa minulta ohjausta. Seuraava sovittu koulutus on Joensuussa, Tutkiva ja luova yhteisöllinen työskentely 3op, jossa itselle on osunut koulutuspäivä 8.2. Luvassa ohjattua tutkimista ja eheyttäviä opintokokonaisuuksien suunnittelua!

Ota yhteyttä!

Vuoden viimeinen esitelmäkeikka Opetushallituksessa!

Joulukalenterin ohella joulukuun aloitti Opetushallituksen monilukutaidon seminaaripäivä Helsingin Paasitornissa. Olin tosi iloinen kutsusta tilaisuuteen! Katselen tilaisuuksista monilukutaitoa sinnikkäästi informaatiolukutaidon, tiedolla työskentelyn ja kirjastojen tiedonhaun opetuksen näkökulmasta. Siksi olen ylen tyytyväinen, että kutsuja satelee pitkin vuotta tasaiseen tahtiin. Tämä on nyt vuoden viimeinen esitelmäkeikka. Kiitokset, Minna Harmanen!

Syksyn aikana on tullut ulos myös lukion opetussuunnitelmauudistus kuin myös erinomaisia opuksia, yhtenä niistä Monilukutaito kaikki kaiksessa, josta jo bloggaisnkin. Toinen on tänään Minna Harmasen vinkkaama teos Improving literacy skills across learning, kyseessä on CIDREE julkaisu (Consortium of Institutions for Development and Research in Education in Europe).

Oli myös kiva pitkästä aikaa tavata ja kuunnela Reijo Kupiaista, joka on tänä syksynäkin kirjoittanut siitä, että me tarvitsemme pedaloikan, emmekä digiloikkaa. Kupiainen on myös erinomaisen hyvin kirjoittanut (ensimmäisen linkitysen takaa löytyvässä teoksessa) monilukutaito käsitteen alkuperästä ja miten juuri tämä termi valikoitui opetussuunnitelman termiksi.

Visuaalinen monilukutaito oli myös voimakkaasti esillä. KAVI:sta oli apulaisjohtaja Kirsi Raitaranta esittelmeässä oivallista resurssia, Elokuvapolku. Hienoa asiaa elokuvasta kouluille, nyt tähän linkitettynä ajankohtainen Tuntematon sotilas. Visuaalisesta kulttuurista kertoi Marjo Räsänen Turun yliopiston opettajakoulutuslaitokselta.

Olin tuona päivänä juuri sairastunut flunssaan ja blogiteksti jäi silloin postaamatta. Loppuvuosi kului hurjalla tahdilla opetushommissa, tammikuusta taas uuteen vetoon!

OPS2016 matkasaarnaajat samassa setissä!

Kokkolassa vietettiin 28.10. monilukutaitopäivää. Minun tulee käytyä nykyään joka paikassa vain pelkkinä pikapyrähdyksinä. Tämä selkeästi enteilee ensi kesälle rengasmatkaa! Paikan päälle Kokkolaan oli saapunut runsas osallistujajoukko ja lisääkin olisi ollut tulossa. Harmiksi kuulimme, että kouluissa langetetut sijaiskiellot olivat huomattavasti verottaneet opettajien osallistumista. Eräällä tavalla tilaisuuden teki harvinaiseksi se, että olimme Päivi Jokitalon kanssa kummatkin päässeet paikalle samaan aikaan. Oli hauska nähdä kollegaa, vaikkakin pikaisesti, ja kuulla hänen näkökulmaansa OPS2016 asiaan.

Opetushallituksen opetusneuvos Minna Harmanen johdatti meidät asiaan ja saimme aikaiseksi innostavia keskusteluja monilukutaidosta, uusista viestintävälineistä ja myös siitä, miten välineet tänä päivänä voimakkaasti muokkavat viestintäämme. Yle uutisoi 23.10., että nuoret kokevat jopa pisteen käytön mm. Snapchat viesteissä passiivis aggressiiviseksi (lue lisää). Mielenkiintoinen kysymys oli, että miten me niin sanottu vanhempi sukupolvi määrittelemme mitä kirjoittaminen ja viestintä on, miksi sen pitäisi olla sitä mitä se meidän aikana oli? Tämä on nuorille yhtä todellista kuin mitä meidän nuoruuden aikainen viestintä oli meille.

Päivi Jokitalon esitelmää odotin innolla, koska tiesin hänen keränneen tietoja siitä, miten kirjastot ja koulut ovat lähteneet yhdessä kehittelemään paikallisia opetussuunnitelmia. Oli todella ilahduttavaa huomata, että hienoa työtä tehdään pitkin maata! Kiitokset Päiville, joka tutkailee OPS uudistusta jo toista kierrosta. Jännittävää on huomata se, että edellisen OPS:n suuri muutos on yhä eräällä tapaa muutoksen kohteena; opetuksen digitalisointina tällä kertaa.

Koulun ja kirjaston yhteistyö ei vain äidinkielen asia #ops2016 #monilukutaito #kirjastot @bloomingcherry

— Päivi Jokitalo (@pjokitalo) October 28, 2015

Oma vetoni käsitteli informaatiolukutaitoa monilukutaidossa ja sitä, miten kaikki eräällä tavalla kilpistyy informaatioon ja tiedon hallintaan elämässämme. Tätä kaiken takana olevaan kansalaistaitoa ei saa tässäkään yhteydessä vähätellä. Ja olen tehnyt erään asioita helpottavan havainnon: on hyvä, että meillä on nyt monilukutaito. Media-alan akateemiset ovat usein kyseenalaistaneet minun informaatiolukutaito-termin käyttöä, ja he ovat ehdottaneet mediakasvatusta ns. sateenavarjotermiksi. Informaatioalan tutkijat taas ovat sitä mieltä, että informaatiolukutaito on kattotermi. Nyt voimme suosiolla jättää käsite-mittelön akateemisille areenoille ja puhua kaikki monilukutaito termin puolesta. Silloin kaikki tiedämme mistä puhutaan OPS yhteydessä.

Eräs opus näytti olevan tällä kertaa kaikkien lähdeluettalossa: Monilukutaito kaikki kaikessa. Kirja on juuri äskettäin julkaistu ja verkossa vapaasti saatavilla. Opus käsittelee monilukutaitoa hyvin monen kouluaineen näkökulmasta ja on oleellista luettavaa kaikille, jotka haluavat todella ymmärtää, mitä monilukutaito oppiaineissa oikein tarkoittaa. Vahva suositus!

Kiitokset, Kokkola! Esitys linkitettynä tänne.

Ohjaamistaitokoulutus Joroisilla ja ihan vähän "vatulointia"

Ihana Etelä-Savo, kauniita järvi- ja metsämaisemia, ensimmäiset kesän tuntuiset päivät! Oli ilo käydä pitämässä koulutuspäivää Joroisilla, jonne oli kokoontunut kymmenkunta kirjastolaista lähiseuduilta. Lomautusten takia oli muutama joutunut jättämään päivän väliin.

Ohjelmassa oli informaatiolukutaitoa, uutta OPS2016 asiaa, sekä kirsikkana pirtelön päällä, kunnon kurkistus ohjattuun tutkimiseen eli guided inquiry menetelmän esittely. Lukuintokoulutuksia on tällä seudulla myös ollut, mutta OPS-asiaa ei niinkään. Nyt käytiin uutta OPS:a läpi informaatiolukutaidon näkökulmasta, aiheena olivat laaja-alaiset osaamisen taidot, monilukutaito yhtenä niistä, eheyttäminen ja ns. kolmas tila. Kolmannella tilalla tarkoitetaan sitä risteävää tilaa, joka jää kun laitetaan limikkäin koulussa opitut lukutaidot (in-school-literacies) ja vapaa-ajan lukutaidot (out-od-school-literacies). Näitä oppilaan omia kiinnostuksen kohteita ja harrasteita koitetaan nyt saada tuotua kouluun. Miksei myös kirjastoonkin: "Esillä kuukauden vloggari - Helmi!"

Iltapäivä meni yksinomaan ohjatun tutkimisen parissa. Alkuperäinen nimi menetelmälle on guided inquiry ja siinä yhdistyy iso liuta hyviä elemettejä menossa olevaan OPS-uudistukseen liittyen. Perustuen tutkivaan oppimiseen ja ohjaamiseen enemmän kuin opetukseen se liittyy hyvin tiiviisti meneillä olevaan opetussuunnitelmauudistukseen.

Koulutusväkeä puhutti myös edellisen illan vaaliohjelmajulkistus, joka hyvin pintapuolisella katsannolla tuntui tuovaan kylmää kyytiä. Se, millaiseksi tämä maa muotoutuu kun hallituksen työ alkaa toden teolla, on vaikea etukäteen sanoa. Huolia ja murheita tämä uuden hallituksen kynnyksellä seisominen aiheuttaa monelle. Miten kunnnat reagoivat, varsinkin ne, joissa kirjasto nähdään riippakivenä? Onko kirjastolaitos todellisen vaaran alla?

Kirjastot ovat se osa yhteiskuntaekosysteemiä, jonka merkitys (ja lainausluvut) ovat aina vaikeina aikoina noussut. Kirjaston ylläpitokustannukset ovat kunnassa noin prosentin luokkaa. Kirjastot eivät koskaan tule tämän maan taloutta pelastamaan, mutta saattavat pelastaa monen ihmisen syrjäytymiseltä, työttömyyden tuomalta eristäytymisen tunteilta, digitaaliseen kuiluun vajoamiselta tai ihan vaan turvattomuuden tunteelta. Tässä haastetta.

Näihin tunnelmiin, mukavaa juhlaviikonloppua kaikille ja häntä pysytyyn, juuri valmistuvat nuoret!

Näillä mennään - kohti kirjastoseuran vuosikokousta

Olen ehdolla kesäkuussa, kun Kirjastoseuraan valitaan hallituksen jäseniä. Minua pyydettiin nostamaan esille kolme teemaa, joita haluan että Kirjastoseura ottaa esille toiminnassaan. Mietin teemoja pitkään ja koitin tiivistää asian lyhyesti, kuten pyydettiiin. Siksi ehdokasilmoituksessa ei ehkä auennut kaikki se, mitä niillä kolmella teemallani halusin tavoitella. Kun valittava on niin tässä valinta.

1. Kirjastoammattilaisen imagokysymys

Aihe, jota on usein puitu eikä asia vaan korjaannu. "Tarviiko kirjastonhoitajaksi jotain koulujakin käydä?", "Oikeesti, niin pitkä koulutus?" tai"Mitä te siellä teette, kun olette kuitenkin töissä mut kirjasto on kiinni?". Koulutusvaatimus alallemme on kova, mutta arvostus varsin heikko. Tuntuu, että osaaminen ei aina nouse esille edes oman kehysorganisaation sisällä (vrt. kouluyhteistyö). Jos asiakkailla on eri kuva meidän tavoittelemasta tavoitemielikuvasta, markkinointi ja viestintä on yksinkertaisesti epäonnistunut.

Kouluttaudumme tietoasiantuntijoiksi korkeakouluissa ja koen, että juuri se osa ei tule tarpeeksi selvästi esille. Se työ mikä näkyy ulospäin vahvimmin on satutätinä/setänä toimiminen, sarjakuvatyöpajan vetäjä, leffahetken vetäjä, askartelija, vinkkari, kirjallisuuden asiantuntija, lainaaja ja palauttaja, hyllyttäjä, joskus myös koira, tonttu, prinsessa, noita-akka ja pelle, myös vuodenajasta riippuen.

Ehkä tämä liittyy suurempaan keskusteluun, mitä kirjastot tulevaisuudessa ovat? Mutta miten saadaa esille se tietoasiantuntijuus? Olemalla kansalaisten ohjaajanaja opastajana informaatioyhteiskunnassa? Informaatiolukutaidon edistäminen kaikille? Olla todellakin yhteiskunnassa se kollektiivinen informaatiorenki, joka opastaa jokaista kansalaista puikkelehtimaan tietoyhteiskunnassa. Voisimmeko nostaa profiiliamme tätä kautta ja kertoa ammatistamme ja työstämme avoimemmin, jotta osaaminen välittyisi ja nousisi esille. Korkeampi ammattiprofiili nostaisi työn arvostusta ja vaikuttamisen mahdollisuutta organisaatioissa.

2. Nuoret kirjaston käyttäjät

Lapsiasiakkaille kirjastoilla on tarjota laaja valikoima erillaisia aktiviteettejä, vahvimpana niistä lukemaan innostaminen. On kuitenkin todistettu, että alakoulun ylemmistä luokista alkaen kirjallisuuden lukeminen on nimenomaan vaarassa. Lukuinto-hanke oli lukemisen edistämisessä hyvä, mutta hyvin harva hanke keskittyi nuoriin asiakasryhmiin. Nuoret tarvitsevat lisää aktiviteetteja yhtä lailla kuin lapsetkin, vaikkakin ovat hieman haastavampi asiakassegmentti. Nuorisotoimen kanssa tehty yhteistyö on usein onnistunutta ja sitä pitäisi lisätä. Tässä koen tärkeäksi myös nuorten osalta koulu ja kirjastoyhteistyön nostamisen parpaan asemaan.

Tästä nousee myös tarve voimakkaampaan ja yhteisiin päämääriin perustuvaan yhteistyöhön koulutoimen kanssa. Koen, että kirjastoammattilaisten pedagogisen osaamisen lisääminen ja kiinteät yhteistyöryhmät koulutoimen kanssa jo suunntiteluvaiheessa ovat tässä tilanteessa avainasemassa.

3. Kirjasto kaiken avun tarjoana?

Pitäisikö nostaa yleiseen keskusteluun se, toimiiko kirjasto kaiken palvelun paikkana vai tarvitsemmeko linjavetoja? Olemmeko veroilmoituksen täyttäjiä, tiliotteen printtaajia sekä toimimmeko lippupalveluina ja matkatoimistoina? Voimmeko kääntää tämän tietokoulutuksen tapahtumatuotannoksi? Kumppaneita on jo esimerkiksi pankeista löytynyt, mutta tätä on tehty vasta suhteellisen vähän. Oikeudet ja vastuut on tässä selvitettävä, jotta kirjastojen työntekijät eivät joutuisi pahoihin vastuutilanteisiin ollessaan palvelualttiita. Tämä saattaa hyvinkin olla tulevaisuuden suuntaus, mutta toiminta on vielä hyvin sekavaa ja hajannaista.

Jos nämä teemat vetoavat sinuun ja tuntuvat sellaisilta, että olet samaa mieltä niin käytä äänesi minun äänestämiseen kesäkuussa Seinäjoella, Kirjastoseuran vuosikokouksessa 11.6. Jos et itse ole menossa tapahtumapaikalle, voit antaa Seinäjoelle lähtevälle valtakirjan.

Ihanaa kesän odotusta!

Kesän edellä vaalipuuhiin...

Terveisiä Seinäjoelta! Olin torstaina 23.4. pitämässä esitelmää monilukutaidon koulutuspäivässä Seinäjoella ja samalla kävin paikkaamassa kolossaalisen kirjastollisen puutteen: vierailu Seinäjoen maamerkissä, raikkaassa pääkirjastossa. Aallon rakennus avaa ovensa toukokuussa, lue lisää. Seinäjoen kirjasto on kaikillle ehdottomasti kesäretken arvoinen!

Minulla on informaatiolukutaidon näkökulma monilukutaitoon. Informaatiolukutaito on myös oppimaan oppimista, joka painottuu uudessa opetussuunnitelmassa aina vaan enemmän. Tutkivan oppimisen ja ilmiöpohjaisuuden mukana oppilaalle tulee lisää vastuuta tiedon keräämisessä ja tiedon käsittelemisessä.

Monilukutaidon koulutusten yhteydessä on tullut selkeästi esille lukemisen, draaman, kuvan ja liikkuvan kuvan ja äänen yhteispeli sekä tekemisen, tuottamisen, lukemisen innostamisen näkökulmat.

Mutta sen alle ei saa hukkua tuo tiedollinen vaatimus, joka uuden opetussuunnitelman perusteista selkeästi nousee. 

Myös lukioden opetussuunnitelmat ovat parhaillaan uudistettavina, lue lisää. Lukiot ja toinen aste ovat jääneet kirjastojen yhteistyökuvioista huomattavan paljon paitsioon. Jatko-opintojen sujumiseksi on tärkeää, että perusasioiden ymmärrys olisi hallussa. Viestit korkeakoulutuksesta kertovat kuitenkin karua kieltä nuorten tiedonhallintataidoista.

Olen saanut kunnian olla ehdolla Suomen Kirjastoseuran hallitukseen. Vaali tapahtuu seuran vuosikokouksessa Seinäjoella Kirjastopäivillä 11.6. Yllä kirjoittamani asia on yksi niistä asioista, joita tulen pitämään esillä, mikäli jäsenien luottamus valintaan asti riittää.
Ehdokkuudesta lisää seuraavassa bloggauksessa.

Aurinkoisia kevätpäiviä!

Turun seudun äidinkielenopettajien vuosikokousvierailu

Minä ja loistava kollegani, Mikael Österlund Liedon keskuskoulun ja lukion kirjastosta, olimme 26.3.2015 ohjelmanumero äidinkielen opettajien yhdistyksen kevätkokouksessa. Paikalla oli 10 henkilöä, missä heijastuu myös tämän hetken yhdistystoiminnan henkitoreinen rimpuilu. Mutta, laitan illan materiaalit jakoon myös tätä kautta, niin useammat pääsevät osallisiksi illan annista. Aineistoja jakaessa tieto lisääntyy ja sen arvo kasvaa.

Olemme Mikaelin kanssa kummatkin ns. pitkän linjan koulukirjastolaisia. Olemme kummatkin työskennelleet päätoimisina koulukirjastonhoitajina; yhdessä kattaen oppiasteet esikoulusta korkeakouluun. Edustamme myös taustamme vuoksi sitä koulukuntaa, jolla on vankka luottamus kirjaston osuudelle ja osalle koulujen oppimis- ja tutkimusprosesseissa. Olemmehan tiedonhankinnan ammattilaisia. Siksi emme oikein tienneet, miten meihin suhtaudutaan, kun otimme omankaltaisemme näkökulman tiedonhankintaan. Mutta se taisikin olla ihan hyvä juttu.

Puhuimme informaatiolukutaidosta, monilukutaidosta, tiedonhallinnan sisäistämisestä, lähdekritiikistä, tiedonhaun knopeista internethauissa sekä tietokannoissa, asiasanastoista, tiedonhaun prosessinomaisuudesta ja ohjatusta tutkimisesta. Nyökytteleviä päitä oli paljon ja Kahoot-palautekysely kertoi, että selkeä enemmistö piti esittelemiämme asioita kiinnostavina ja että opittuja asioita aiotaan ottaa käyttöön työssä.

Niin kutsuttujen ATK-luokkien häviäminen kertoo myös mielestäni seuraavasta: niin tekniikan käyttö kuin tiedonhaku ja IT-tekninen tekeminen ei ole enää paikkaan tai tiettyyn tapaan sidottua. Se tapahtuu siellä missä milloinkin on tarve. Niin pitäisi ehkä kirjastojen tiedonhakuopetuksenkin muuttua: sen pitäisi tapahtua siellä, missä sitä kouluissa tarvitaan, oppitunnilla, oppimisen yhteydessä.

Seuraavanlaisen sway-esitelmän pidimme (katselun miellyttävyyden vuoksi avaa sway-esitys oikeasta yläkulmasta kokoruututilaan):




Ja seuraavanlaisen Thinglink linkkikokoelman heille teimme:

Radical trust, radikaali luottamus asiakkaaseen!

Luen kirjaa ’Planning our future libraries: Blueprints for 2025’ (2014), joka koostuu artikkeleista ja näkökulmista tulevaisuuden kirjastoon.  Kirjan artikkeleissa on hyvä ote, selkeä suunta ja hyvät lähdeviitteet. Muutamaa asian kirjasta haluan ottaa esille blogissa. Jatkuu seuraavassa kirjoituksessa, koska asiaa olikin niin paljon!

Radical trust. Radikaali luottamus. Asia ei pienen tutkiskelukierroksen jälkeen ole lainkaan uusi, mutta nyt vasta tutustuin siihen ensimmäisen kerran. Dave Harmeyer tarkastelee omassa artikkelissaan ’Radical trust: a user-librarian shared model’ kahta erilaista scenariota tulevaisuuden kirjastosta. Toinen on vahvasti yksityistetty ja toinen perustuu radikaaliin asiakasluottamukseen. Kirjastonhoitaja Darlene Fichter taas teki vuonna 2006 kuvamanipulaation, jossa Albert Einstein kirjoittaa kaavaa taululle ”Library 2.0 = (books ’n stuff + people + radical trust) x participation”. Määritelmä on jäänyt elämään. 

Radical trust tarkoittaa sitä, että asiakaskuntaa osallistetaan merkittävästi organisaation toimintojen suunnitteluun. Radikaalinen luottamus tarkoittaa sitä, että luotat asiakkaan tietävän parhaiten, mitä he sinulta ja organisaatioltasi haluavat. Suomessakin kirjastot ovat menneet tähän suuntaan, mutta radikaali luottamus ehkä vielä uupuu.

Artikkelissa Harmeyer pitäisi yliopistokirjastossa kolmipäiväisen tapahtuman ’Future Search’, jossa kaikki yliopistokirjaston kumppanit, yliopiston hallinto, henkilökunta ja opiskelijat kokoontuvat yhteen keskustelemaan aiheesta ’millainen on tulevaisuuden kirjasto, joka vastaa sinun tarpeisiisi ja tulisit kirjastoon aina vaan uudestaan.’ Se voisi olla vaikka camp-tyylinen epäkonferenssi. Sen jälkeen tapahtumia jatkettaisiin vuosittain ja kirjaston toimintoja muutettaisiin radikaalisti asiakaskunnan tarpeiden mukaan. On se sitten tilan muuttamista tai toimintojen uudelleen suunnittelua.

Joensuussa Pyhäselän sivukirjastosta on Yle juuri uutisoinut otsikolla 'Juomat ja pehmeät istuimet kuuluvat unelmien kirjastoon'. Joensuussa on toimittu hienosti asiakkaiden ehdolla kirjaston sisustuksia ja tiloja suunnitellessa. Lopputulos on tosi hieno! Mutta saavatko asiakkaat päättää mitä palveluja kirjastolta halutaan? Asiakkaalla saattaa olla tietty kuva kirjastosta eikä uudistavia elementtejä uskalleta edes ehdotella. 

Varsinkin nyt digiajassa ja opetussuunnitelmauudistuksen ollessa meneillään tämä on todella tärkeää. Radikaali luottamus vaatii paljon myös kirjastolta, ajattelun uudistamista. Mutta miksi tuottaisimme jotain palvelua, ellemme tietäisi että se on juuri asiakkaan tarpeiden mukainen? Osaammeko olla tarpeeksi avoimia ehdotuksille? Asiakkaat tekevät kirjaston, ei kirjastojen muilla spekseillä kannata eteenpäin mennäkkään. 

Koulukirjasto 4.0

Viime kesän ihanilla helteillä istuin pihalla jääkahvin kanssa ja vastailin Kirjastolehden haastattelukysymyksiin. Päivi Jokitalo teki haastattelun ja se ilmestyi Kirjastolehdessä lokakuussa. Minulta kysyttiin myös millainen olisi unelmieni koulukirjasto, jos kustannukset eivät ole esteenä. Haaveiluni ei luonnollisesti mahtunut artikkeliin. Torstaina sitten kollegan kanssa keskustellessa ajattelin että tämä pitää vielä kirjoittaa auki.

Eli, paranneltu versio niistä kesäajatuksista.

• Koulukirjasto/mediakeskus/infokeskus/lounge/meeting point sijaitsee koulun keskeisellä paikalla. Tilan seinät ovat liikuteltavia lasielementtejä, eli tilan saa avoimeksi tai hiljaisemmaksi tarpeen mukaan. (Perustelu: kirjaston on kompakti osa koulun tai oppilaitoksen oppimisympäristöä, mutta tilanteiden mukaan muokkautuvuutta tiloissa pitää olla)

• Kirjasto tms. on auki koko päivän ja sitä hoitaa kirjastonhoitaja sekä pedagoginen informaatikko. Kirjastonhoitaja hoitaa kirjastopuolen niin, että pedagoginen informaatikko voi keskittyä ohjaamiseen ja opetukseen. (Perustelu: kirjastonhoitajan työhön liittyy niin paljon kulisseissa tehtävää työtä ja niistä laistaminen on vaikeaa. Tällä tavalla voi kummankin osan koulukirjastossa hoitaa mallikkaasti)

• Jos koulu on yhtenäiskoulu, on siellä erikseen pienet alueet esiopetukselle, alakoululle ja yläkoululle. Kirjastossa on säkkituoleja, sohvaryhmä, työpöytiä ryhmätyölle; eri ikäryhmille oma kulmansa. (Perustelu: oppimisympäristö pitää olla muokattavissa, mukava ja koulukirjasto voi olla se paikka, missä voi myös viettää aikaa esim. koulun jälkeen)

• Kirjastosta löytyy myös täysin varusteltu opetustila, joka on myös lasiseinällä erotettavissa omakseen. Muuten se on avointa tilaa. Älytaulu, tykki ja kangas, mobiililaitteita, pöytäkone vaativimmille töille, koulun 3D printteri. Tila voi toimia myös makerspaces tyylisenä tilana asianmukaisilla varusteilla. (Perustelu: ei taida tarvita perusteluja)

Library interior design awards
http://www.ala.org/llama/awards/alaiidaaward

• Pedagogisella informaatikolla on sanan mukaisesti pedagoginen pätevyys. Hän sekä kirjastonhoitaja osallistuvat aktiivisesti koulun toimintaan ja ovat osa koulun henkilökuntaa. (Perustelu: tällä formaatilla toimiminen edellyttää kirjastonhoitajalta myös sen pedagogisen puolen ymmärrystä)

• Ped.informaatikko osallistuu opetustiimien kokouksiin ja hän osallistuu myös monialaisten oppimiskokonaisuuksien suunnitteluun ja toteutukseen. (Perustelut: vain tällä tavalla koulukirjaston tietotaito saadaan todellisesti sulautettua osaksi koulun toimintaa)

• Tiedonhaun opetus on sulautettu näihin oppimiskokonaisuuksiin niin, että ped.informaatikko on opettajan kumppanina, kun ryhmä aloittaa projektityön. Tiedonhallintataidot sulautetaan oppimiseen kirjaston tuella. Tutkiva oppiminen, ongelmalähtöinen oppiminen. (Perustelut: kumppanuus on uuden OPSin myötä yhä tärkeämpää. Kirjastoammattilaisella on erityisosaamista, joka edistää oppimista ja tuo myös asioita opettajan tietoon. Yhteistyö on kullanarvoista)

• Koulukirjastolla on omat web-sivut, jotka ovat tukena oppilaille, opettajille sekä tukena tiedonhallintataitojen opettamisessa. Sisällöistä keskustellaan koulun kanssa ja kirjaston sivut ovat osa koulun omaa sähköistä oppimisympäristöä. Sivu skaalautuu mobiililaiteille ja siitä on tehty myös jokaiselle älypuhelimelle soveltuva mobiiliversio. Kirjaston on näin avoinna 24/7. 

• Sivuilla on mm. blogi jota voi käyttää yhteistyössä äidinkielen opettajan kanssa. Sosiaalinen media on tärkeä yhteydenpitokanavana ja 'kirjastonhoitaja vastaa' -palsta voidaan siirtää yläkoulun puolella jo twitteriin. Ja paljon muuta, Kirjastot.fi palvelut esim. Kirjasampo, Sivupiiri ja Okariino otetaan haltuun koko koulussa kirjallisuuden ja lukemisen myötävedessä.

• Ped. informaatikko pitää tarinatuokioita, kirjavinkkaa, myös opettajille. 

Tässä päällisin puolin ajateltuna koulun "Mediatila 4.0". 

Voi vaikuttaa tavoittamattomalta. Uusia koulurakennuksia kuitenkin rakennetaan koko ajan, uutta oppimisympäristösuunnittelua tehdään, uusia oppimistapoja kokeillaan ja kehitellään. Muutos on haastavaa, mutta pitää määritellä mitä haluamme ja millaisia tiloja tarvitaan vielä vuosikymmenienkin jälkeen. 

Entä jos kirjasto olisikin kiinteä osa tätä kaikkea?

P.S. Käykää ihmeessä ihmettelemässä kuvan linkin takaa löytyvät kirjastointeriöörit! 

Koulukirjastot: Suomi 1 - Ruotsi 5. Guys, we're losing this battle!

Miltä kuulostaa tällainen lista käsillä olevia asioita näin uuden opetussuunnitelman alla? Lukemisen edistäminen,  pedagoginen yhteistyö, lähdekritiikki, sosiaalinen media ja koulu, informaatiolukutaito, digitaalinen oppiminen?

Menneellä viikolla Tukholmassa oli Skolbibliotek 2014 konferenssi. Kaksi päivää Skandinavian koulukirjastoexpertit, -tutkijat ja -toimijat keskustelivat vilkkaasti koulukirjastojen tilasta (twitter #skolbibl14). Koulut olivat konferenssissa hyvin vahvasti edustettuina.

Reilu kaksi vuotta sitten tuli Ruotsissa voimaan laki, joka velvoittaa koulua järjestämään oppilaille pääsyn koulukirjastoon. Suurin odotuksin ja jännityksellä jäin seuraamaan tilannetta. Sittemmin Ruotsinmaalta kantautuneet viestit ovat olleet hämmentäviä. Pitihän se arvata, se meni hiusten halkomiseksi. Kirjastotoiminnan järjestämisen vastuu jätettiin koululle ja vuoden pituisesta siirtymäajasta huolimatta koulukirjastoja on vaihtelevasti.

Många elever har ingen tillgång till bibliotek. (Sveriges radio, 28.8.2014)

Ja laatu se vasta vaihteleekin. Keskusteluja on nyt käyty siitä, mikä ja mitä koulukirjasto on? Kunnalla on tarkastusvelvollisuus ja Skolverket tekee myös työtä koulukirjastojen eteen. Samoin Kungliga biblioteket eli Ruotsin kansalliskirjasto. Syksyltä on tullut Boråsissa esille tapaus, jossa koululle on jopa asetettu sanktioita koulukirjastotoiminnan olematta yhä vaaditulla tasolla. Kyse on varmaan taloudesta ja ehkä myös siitä, millaisena koulukirjaston funktio koulussa nähdään.

Koulukirjastokonferenssissa oli viime viikolla esillä asioita laajalla spektrillä. Esitelmiä oli aiheista koulukirjasto pedagogisena tilana, pedagoginen yhteistyö, koulukirjasto ja sosiaalisen median käyttö, yhteistyö ja digitaalinen oppiminen, luetun ymmärtämisen työstä ja lähdekritiikistä, rehtorin merkityksestä kehityksen suhteen, koulukirjastonhoitajan merkitys visionäärinä ja kehityksen promoottorina, media ja informaatiokompetenssit (MIK).

Suomen koulukirjastotoiminta ja sen järjestäminen kyllä kalpenee auttamatta tämän edellä. Ilopillereitäkin joukkoon mahtuu, mutta kaikenlaisten ohjausdokumenttien puuttuminen pitää huolen siitä, että koulukirjastotoiminta tuskin tulee Suomessa noin laajamittaisesti vakiintumaan. Siitä huolimatta meidän tullee tässä tilanteessa muistaa, että tätä samaa osamaista on kaikissa yleisissä kirjastoissa. Vaikkei koulukirjastoja voidakaan perustaa, kumppaneita kyllä löytyy yllämainituissa asioissa!

Duunaa ihan jäätävän hyvä esitelmä!

Tänään pyörittelin päässäni tuttuja asioita, mutta vähän uudelta kantilta. Olen paljon lueskellut nuorten tiedonhallintataidoista ja miten niissä on korjailtavaa. Tänään tutkaani osui Esa Väliverrosen tuore blogikirjoitus "Puhe diginatiiveista kannattaa jo unohtaa". Moni tutkimus viittaa samaan loppupäätelmään. Tai siis, mitä me tarkoitamme diginatiivilla? Se näyttäytyy meille usein nuorten näppärällä tekniikan käyttämisellä ja ennakkoluulottomalla asenteella sosiaalista mediaa kohtaan. Jos haluamme, että siihen liittyy myös tehokas tieto- ja viestintätekninen osaaminen hyötykäytössä, lähdekritiikki, tiedon yhdisteleminen, joudumme useinmiten pettymään. Termin 'diginatiivi' käyttäminen yleensäkin on tainnut päästä puremaan meitä jalkaan.

Toinen asia mitä pyörittelin oli diskurssit ja niiden erot. Se, miten me emme puhu saamaa kieltä, vaikka puhummekin suomea. Opettajille ja kirjastolaisille samat asiat näyttäytyvät koulutustaustan takia eri tavalla. Ja niin edelleen. Meillä on erilaisia käsityksiä asioista, kentän sisälläkin. Joskus se kiteytyy vain erilaiseen kielelliseen ilmaisuun.

Tiedonhaun opetus kalskahtaa nuoren korvaan tylsältä ja tarpeettomalta. Se ei vaan natsaa. He osaavat jo hakea tietoa, jos heiltä kysyy. Kirjastohan voisi kuitenkin tavallaan toimittaa koko paketin, tiedonhaun prosessi lopputuotoksineen. Miltä kuullostaa: "Miten duunaat ihan jäätävän hyvän esitelmän äikän tunnille??" Ei ehkä menisi siltikään läpi esim. Roosalle ja Valtterille, mutta oltaisiinko siinä vähän jo lähempänä sitä todellista tarvetta ja nuoria??

Tulevaisuuden toimintaympäristön skannausta

Lähdin julkaisemaan e-lehteä View to the future Flipboard sovelluksella!

Kuratoin lehdessä uutisia, joiden katson jollain lailla kuvaavan mahdollisia tulevaisuuden toimintaympäristöjä, kirjastot, opetus, yhteiskunta, työ. Käy tutustumassa!

Sunnuntai illan puuhasteluin,
Anu